Moro,
Aika hiljaiselta vaikuttaa tää lataamo. Ja omaan ongelmaani ois tosin ratkaisu, mutta ei todellakaan mitään nopeaa ja helppoa sellaista. Ei ainakaan ilman ibogaiinihoidon tai narkoosivieroituksen riskejä. Vaikka alkaa olemaan jo ihan sama, vaikka kuolisikin.
Olen ollut korvaushoidossa metadonilla n.6 vuotta. Ja elämänhallinta huononee jatkuvasti lisääntyvän ahdistuksen ja masennuksen takia. Tilanne on kyllä tiedossa hoitopaikassani, terveyskeskuksessa. Lisäksi tilannetta on rasittanut pahasti viimeiset 4v. vaikea tapaamiskiista lapsistani. Päihteet eivät ole syy niihin ongelmiin. Lapseni eivät ole minua päihtyneenä koskaan nähneet. Syynä on ennemminkin ex-anoppini ja ongelmat alkoivat pikkuhiljaa jo heti esikoisen syntymän jälkeen. Vaikka ex-anoppi tekee päihdetyötä suuressa pääasiassa alkoholiriippuvuuteen eikoistuneessa päihdehoitoyhteisössä, niin suhtautuminen ei selvästikään ole mikään hyvä. Johtunee siitä, että kokee oman elämänsä menneen pilalle miehensä alkoholismin takia. Ja haluaa varmistaa, ettei hänen tyttärelleen käy samoin. Itselle ei alkoholi ole koskaan ollut ongelma, opiaatit kyllä.
En ole lapsiani juurikaan nähnyt 2010 vuoden jälkeen, jolloin tilanne kärjistyi. Lapsia, pääasiassa poikaani alettiin manipuloimaan minua vastaan, myöhemmin myös tytärtä. Enkä osannut ottaa sitä tuolloin kovinkaan hyvin, kun tilanne valkeni. Joten tein silloin virheitä itsekin. Ja niitä virheitä on käytetty tehokkaasti minua vastaan. Lapset joista toisella ei ole siihen lainkaan aihetta, osaavat jo omalla suullaan sanoa, etteivät halua olla isänsä kanssa tekemisissä. Ja lasten äiti on antanut nyt 8v. ja 6v. lapsilleni vastuun päättää siitä haluavatko olla isänsä kanssa tekemisissä. Hulluinta asiassa vielä on, että sosiaalitoimi ja perheneuvola tukevat lasten äitiä. Vaikka kysymys on vieraannuttamisesta. Siitä on jo näyttöäkin, mutta jossain mättää pahasti, kun ammatti-ihmiset eivät tilannetta tajua. Tosin eivät voikaan tajuta, kun jo pelkästään kuulluksi tuleminen on työn ja tuskan takana.
Lisäksi opiskelen, mutta tällä hetkellä olen ollut puoli vuotta sairaslomalla vakava-asteisen ahdistuksen ja vakava-asteisen masennuksen seurauksena. Opiskelusta tosin ei juuri mitään ole tullut lasten tilanteen, ja korvaushoidon aiheuttamien poissaolojen takia.
Mikään elämänalue ei ole enää ollut pitkään aikaan hyvin. Jaksan siivota asuntoani 3-6 kuukauden välein, vaikka aiemmin siivosin useamman kerran viikossa. Juuri eilen heitin suurimman osan astioistani roskiin, kun olivat puolisen vuotta seisseet tiskialtaassa. Ahdistus on niin ankaraa, että veren maku tulee suuhun samalla tavalla, kuin ylisuoritukseksi menneessä cooperin testissä. Masennuslääkkeistä ei ole koskaan ollut mitään apua, ainoastaan haittoja.
Kunnollista lääkitystä en saa päihderiippuvuuden takia. Ja oheiskäyttöä tulee juuri pahoinvoinnin takia. Pääasiassa stimulanttien, koska edes jostain pitäisi saada energiaa esim. ahdistavan paskaisen läävän siivoamiseen. Oheiskäytöstä tietenkin seuraan rangaistus korvaushoidosta, joka pahentaa tilannetta väsymyksen ja ahdistuksen takia entisestään.
Korvaushoidon kontrolli ja “hoito” toimenpiteen mielisairaalajaksoa lukuunottamatta alkavat menemään jo ylivoimaisen raskaaksi, ja pelkään tosissani, että tipahdan hoidosta metadoniriippuvuuden kanssa. Tiedän sen tasan tarkkaan, että jos nyt kadulle joutuisin moisen riippuvuuden kanssa, niin alle puolen vuoden päästä olen tehnyt itsemurhan.
Eläminen riippuvuuden ja kontrollin kanssa vailla mahdollisuutta normaaliin elämään on mennyt liian pitkälle. Asun tällä paikkakunnalla vain sen takia, että lapseni asuvat täällä. Eli en näe läheisiäni korvaushoidon ja työn tai opiskelun takia kuin jouluna ja kesällä. Ystävistä ja kavereista olen eristäytynyt, lakkasin vastaamasta puheluihin ja avaamasta ovea jo kauan sitten. Asun tampereella lähinnä siksi, että lasten juttua ei olla vielä katsottu loppuun. Pitäisi jaksaa sairaalloisen raskas oikeudenkäynti mahdottoman vaikeaa lasten äitiä vastaan. En ole siihen uskaltanut lähteä, koska pelkään sen olevan liikaa. Vieroitukseen en uskalla mennä todella huonon psyykkisen tilani takia, koska metadonin vieroitusoireet ovat pitkät ja raskaat sekä psyykkisesti, että fyysisesti. Lisäksi kun tietää, ettei mitään oikeita lääkkeitä tai edes ympärivuorokautista valvontaa saa pitkäniemen sairaalassa. Jos iltapäivällä menet kuolemaan tai saamaan jonkun kohtauksen, eikä kukaan muu potilas sitä huomaa, niin vasta aamulla osataan alkaa ihmettelemään mihin yksi potilas on suljetulta osastolta kadonnut.
Ja hulluinta tilanteessa on, että omassa tapauksessani juuri totaalisen väsymyksen takia tulee oheiskäyttöä aineista joita en ole koskaan aiemmin juurikaan käyttänyt. Olen aina käytttänyt pääasiassa hitaita, ja elämäni aikana max.10g amfetamiinia. Ja juuri sitä sontaa on nyt alkanut menemään. Psykiatreista ei ole mitään apua, kun eivät usko eikä kuuntele, vaan luulevat sinnikkästi ongelmien johtuvan oheiskäytöstä. Jota ei sitäkään ole todellakaan niin paljoa ollut, että tämän luokan tuhoutumista pääsisi tapahtumaan.
Ja juuri aikoina kun on “normaalia” enemmän väsynyt, ja oheiskäyttöä tulee. Niin “hoitotaho” kiristää otettaan viemällä kotilääkkeet kuukaudeksi. 2 viikkoa päivittäistä hakua, ja kolmantena 3:na päivänä jalopuksi neljäntenä viikkona 2:na päivänä. Ilmeisesti joku uskoo rangaistusten koventamisen vähentävän oheiskäyttöä, aiemmin sanktio oli 2vkoa päivittäistä hakua.
Viha yhteiskuntaa kohtaan on kasvanut jo niin suureksi, että voisin hoitaa nimeni historiankirjoihin suomen väkivaltaisimpana terroristina, ja naurettavinta on se, ettei minulla edes ole taipumusta väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Korvaushoidon epäkohdat väsymiseen ja toivottomuuteen saakka on vain yksi asia joka vihaa on kasvattanut. Tuntuu tässä valtiossa kaikki systeemit “kusevan” todella pahasti. Perheneuvola, sosiaalitoimi, oikeuslaitos ja terveydenhuolto.
Vaikka korvaushoidosta pitäisi tajuta olla kiitollinen, niin siitä on muodostunut pääasiallinen ongelma. Kaupungin kokoinen vankila, jonka vanginvartija on voimakas kemiallinen riippuvuus josta vieroittautumista psyyke ei tule enää kestämään. Ja kontrollitoimet tuntuvat henkisesti samalta, kuin kauttaaltaan tulehtunutta tai tulessa palanutta ihmistä tökittäisiin nauloilla.
Mitään muuta ei voida, kun ei osata hoitaa, ja korvaushoidon sääntöjä pitää aina noudattaa, vaikka se tuhoisi ihmisen. Pakoon et voi lähteä, ja vieroitusta ei kestä. Mutta silti on jatkettava. Miten hel*etissä tämän saisi päättymään jotenkin hyvin?..