Mulla taas maago vaikka oli yli 10v:n erilaista käyttöä ni silti tuo korvaus toimin tosi hyvin. Pääsin vaa eroo ihmisistä ketkä ei tee hyvää mun raittiudelle ja jatkoin elämääni laitos-hoidon jälkeen uutena ihmisenä. Yritin kuitenkin vuosikausia lopettaa vetämisen heidän seurassaan. Nyt reilu vuoden päästä oon luokan parhaimpia (pelkkää kiitettävää tähän asti pienellä työmäärällä), on uusia asioita elämäs ja oikeesti tiedän päässeeni eroo kaikest (annost tiputtan alle vuodes 1/3) ja silti selviäväni. Mul hyvin harvoin tulee ees mitää veto-haluja ja vaik retkahtaisin ni en saa ikinä mitää iloista fiilistä vaa pelkän morkkiksen.
Mä olin hemmetin itse-tuhoinen enkä oo muuta terapiaa ku klinikan keskustelu-apua saanu; muutamat testit. Mä en suostu elämää mun diagnoosien ehdoilla ja korvaushoito vain auttaa mut takasin elämään, koska oon kasvan noist ajoist totaalisen yli ja tahdon jatkaa elämää… Tää oli oikeest mun valinta ja mä en oo sen oikeen annoksen löydyttyä alle vuos sit kertaakaan haken muilta bubrea tai “elättäny ketää” mun lääkkeillä. Vuoden aikana reilust alle 10 retkahdust jotka 2/3 tai 3/4 ensimmäisen ½v:n aikana. Nyt n 4kk:den aikana yks retkahdus jopa piriin jonka totesin edelleen paskaks aineeks vaikka siihen koukussa olinkin vielä 5v sit. Mä sain elämäni takaisin ja pääsin aloittamaan siitä mihin jäin, vaikka tuntui että se on mahdonta. Näin vuoden päästä ja koulussa aikataulussa mietin etten koskaa enää tahtois vetää kamaa… Mä vaa kasvoin siitä yli ja kh oli/on mun keino, koska pystyn ite vähentämää annost; oon vähentän monta kertaa bentsoja. Xanorit 3mg:st nollii, samoin pamit 30mg: alle 5mg, kumit 2*15mg jätin jne. Yli 7v söin reseptillä Xanoria päivittäin, ennen sitä taas mahdollisimman usein suurina kerta-annoksina. Pameja syön vieläkin päivittäin mut annos olematon suorastaan. Vaatii sitoutumista ja henkistä kasvua olla korvauksessa mut mä ainakin huomaan et voin olla onnellinen ihan tavallisesta elämästä ja tavoitteista eikä tarvitse paeta omaa elämää/itseään…