Mistä ammentaisin rohkeuden ja raaskimisen heittää ulos yli 30-vuotias moniongelmainen aikamiespoika, joka asuu yhä nurkissani? Kyllähän täällä saisi asua, jos käytös olisi siivoa, mutta tämä aikuinen lapsi päivittäin mylvii ja riehuu huoneessaan, heittelee esineitä ja solvaa minua. Toissapäivänä poika huusi paljon kauheampia asioita kuin koskaan ennen, mm. siitä kuinka haluaisi raiskata, tappaa ja tuhota tai väijyä joitain lapsia jne.
Poika juo runsaasti kaljaa ja ilmeisesti välillä väärinkäyttää lääkkeitäkin. Juomista jatkuu yleensä 3-4 päivää putkeen, jonka jälkeen toivutaan ehkä toiset neljä päivää, kunnes sama meno jatkuu. Kiinnitin ensimmäisen kerran huomion turhan usein toistuvaan juomiseen pojan ollessa 18, mutta putket alkoivat vasta joskus 26- tai 27-vuotiaana. Poika viettää päivät tietokoneen ääressä, syö roskaruokaa ja hädin tuskin liikkuu ulkona. Pojalla on tyypin 2 diabetes ja hän kyllä ottaa lääkkeet kun pakotan, mutta kellonajatkin ovat vähän mitä sattuvat, koska vuorokausirytmi on sekaisin. Pelkään pojan saavan tällä menolla joitain komplikaatioita taudistaan, jonka vakavuutta hän ei ilmeisesti itse ymmärrä. Oikeastaan tämä ongelmien vyyhti on kamalan laaja, koska poika ei juuri hallitse netinkäyttöäkään eikä hän näytä saavan siitä iloa elämään vaan hän viettää aikaa somemaailmassa ja riitaantuu helposti niin pahoin, että uhkauksia lentelee puolin ja toisin. Pelkoa herättää sekin, onnistuuko poika joskus suututtamaan jonkun niin, että hän vielä vaarantaa itsensä ja siinä sivussa minutkin.
Pojan mukaan alkoholi ei ole hänelle ongelma. Hänellä on todettu lapsena autismin kirjon häiriö, jota hän käyttää oikeutuksena käytökselleen.
Oman hyvinvointini takia tästä riesasta pitäisi päästä eroon, mutta sydän vetää kuin kahteen suuntaan enkä siksi ole hennonut edetä asian suhteen. Minun käy sääliksi poikaa enkä usko hänen pärjäävän omillaan, sillä hän tuskin osaa edes seurata pankin sivuilta rahankäyttöään, vaikka pankkikorttia käyttääkin. Asunnon hankkimisesta ei tulisi mitään, ja jos minä järjestäisin asian pojan puolesta, hänellä ei kuitenkaan olisi mitään itsenäisen elämän taitoja. Pyykit jäisivät pesemättä ja astiat lojuisivat lattioilla. Pölyä kertyisi. Olen myös ehkä vältellyt vastuun antamista pojalle, koska hän on ollut tosiaan pienestä pitäen erilainen ja oli koulukiusattu ala-asteelta lukioon. (Erilaisuus ei ollut ennen alkoholiongelmaa niin haitallista, mutta saattoi esim. puhella ja naureskella itsekseen koulun käytävillä ja kertoa kaikille avoimesti omalaatuisia mielipiteitä asiaan kuin asiaan.) Mikä neuvoksi?