Olen yli 30v nainen ja olen elänyt alkoholin keskellä koko elämäni. En tiedä olivatko vanhempani alkoholisteja jo silloin kun olin syntynyt (äiti ainakin varmaan on ollut juomatta raskauden ajan, mutta kuka tietää), mutta epäilen että heidän juomisensa kulttuuri on lähtenyt jo ihan nuoruudestaan asti (ainakin sen perusteella mitä olen kuullut). Olen perheeni nuorimmainen ja nuorin isosiskoni on minua useamman vuoden vanhempi, joten suuren osan lapsuuttani ja koko teini-iän olin tavallaan ainut lapsi, mikä tarkoitti myös sitä että olin yksin vanhempieni kanssa kun he joivat. Koko lapsuus oli anelua lopettamisesta, yksin eristäytymistä huoneeseen viikonlopuiksi kun vanhemmat joivat ja riitelivät, teini-ikä vihaa ja masennusta täynnä… Perheeni on niin sanotusti “ylempää keskiluokkaa” ja äitini oli työnarkomaani, jonka arjessa ei juominen näkynyt ulospäin. Oltiin niin sanottu kiiltokuvaperhe, jota kuitenkin syövytti alkoholismi ja isäni vakavat mielenterveysongelmat.
Tutustuin omaan mieheeni parikymppisenä bileissä ja rakastuimme palavasti varsin nopeasti. Mieheni alkoholinkäyttö parikymppisenä oli sellaista “perus perseilyä”, vähän holtitonta niinkuin minullakin. Monta vuotta en nähnyt sinällään mitään ongelmaa alkoholin käytössä eikä se mielestäni ollut edes riistäytynyt käsistä sinällään kuin vasta myöhemmin. Epäilen että mieheni alkoholismin kehittymiseen on vaikuttanut oma vakava sairasteluni ja im yritys, joka selkeästi traumatisoi häntä. Kadun tätä syvästi, koska koen että se on yksi syy siihen miksi mieheni nykyään on alkoholisti niin selkeästi.
Pari vuotta sitten isäni kuoli alkoholimyrkytykseen ja äitini löysi hänet kuolleena. Äitini alkoholinkäyttö eläkeläisenä on samanlaista kun se aina on ollut. Hän soittelee kännissä ystävilleen, minulle ja kelle milloinkin. Tämä aiheuttaa minulle vieläkin häpeää. Viime aikoina minua on alkanut huolettamaan se että hänellä on tullut lieviä delirium kohtauksia vahvassa humalassa. Esim kun olen ollut hänen kanssaan juomassa viiniä, hän on saattanut yhtäkkiä tulla luokseni ja kysyä kuka olen. En oikein tiedä kuinka suhtautua tähän, epäilen että hänellä on alkava muistisairaus, mutta asiasta on vaikea puhua koska hän kokee olevansa niin hyvässä kunnossa.
Ei ole kauaakaan aikaa kun huomasin, että mieheni piilotteli juomistaan. Tämä triggeröi minua erittäin paljon. Tulin kaupungilta kotiin ja kysyin onko hän humalassa. Alkoholistin lasta ei näissä asioissa kuseteta. Hän kielsi olevansa, kun sanoin että en usko, hän paljasti ensin että on juonut yhden pullon viiniä. En uskonut. No se olikin kaksi pulloa viiniä. En ole vieläkään varma oliko tämäkään totta. Sanoin miehelle että hän ei ole koskaan satuttanut minua samalla tavalla kuin nyt. Tämä oli pahempi kuin pettäminen jonkun toisen kanssa, koska hän oli pettänyt minun luottamukseni. Koko päivän suunnitellut kuinka voisi minua kusettaa. Sanoin että lopettaako hän mielummin vai onko yksin ja jää kohta ilman töitä. Kuulemma sanoi lopettavansa.
Nyt hän on ollut juomatta ehkä puolitoista viikkoa. Elämä on pelkkää masennusta, koko ajan hän on huonolla päällä, eikä meinaa hakeutua hoitoon. Sanoin että ottaisi lääkäriin yhteyttä niin saisi masennuslääkkeitä tai jotain. En tiedä pitääkö minun painostaa häntä lisää, mutta minua niin väsyttää. Miksi minun pitää olla se joka taistelee koko ajan ja haluaa muutosta? Miksi hän ei voi tehdä mitään konkreettista asioiden edistämiseksi? En tiedä mitä tehdä. Tuntuu kivalta olla vaan kotona yksin kun hän on töissä. Kotona tuntuu muuten niin raskaalta.
En tiedä mitä hain tällä kirjoituksella, mutta jotenkin halusin vain puhua asiasta. En tiedä oikeasti missä muuallakaan voisin puhua. En usko saavani kauhean paljon apua terveydenhuollosta, Al- anon ryhmiin en halua osallistua koska ne on kristillisiä (minua ahdistaa ajatus Jeesuksen tuputtamisesta tai että rukoillaan jonkun parantumisen puolesta).