Kohti voimaa ja vapautta

Me Vähentäjät
1

Meinasi tulla tenkkapoo, kun en keksinyt hyvää otsikkoa. Pitäisihän sen olla joku hyvä, kun uusi elämä alkaa. Suorittaja mikä suorittaja.
Eli näistä lähtökohdista olisi tarkoitus ponnistaa:

Työterveyslääkäri kirjoitti minulle antabuskuurin, jonka aloitan huomenna. Sen lisäksi olen asiakkuudessa päihdepolille. Alkoholi on ongelma, muuta en käytä. Onhan mulle aina maistunut, mutta viimeiset kaksi vuotta on mennyt koko ajan vauhdikkaammin. Korona, etätyöt, rahavaikeudet, kuolleet läheiset jne. Ja ennen kaikkea alttius masentua ja hoitaa sitä sekä ahdistusta juomalla.

Kohti vähentämistä tai ehkä lopettamista lähden siitä tilanteesta, että juon 2-4 kertaa viikossa, riippuen kauan juon kerralla. Enimmillään menee muutama paukku, vahvat siiderit ja pari pulloa viiniä päälle. Toleranssi on kasvanut huimasta enkä oikein saa enää mielihyvää. Juon, koska se rauhoittaa ja lieventää ahdistusta. Hetken, kunnes kaikki iskee kahta kauheammin. Töistä en suoriudu enää kunnolla. Raha-asiat päin persettä ja kaikki sosiaaliset haitat päälle.

Keräsin kuukausia rohkeutta ja sain kerrottua asiasta esimiehelle. Hän suhteutui asiaan hyvin ja sitä kautta lähdin hakemaan apua. Muutama läheinen myös tukee ja kannustaa. Oon itse sotealan ammattilainen ja en tiedä, että johtuuko siitä, että oon saanut kohtuullisen nopeasti ja hyvää palvelua. Mutta kyllä hävettää, ammatti-identiteetti mennyt pesuveden mukana lattiakaivoon. Toistaiseksi halu elää on kuitenkin häpeää suurempi.

Antabus odottaa huomista, että saan juomisen katki. Toivoin sitä ja oon iloinen, että sain reseptin. Tätä kirjoittaessa alkaa kuitenkin ahdistaa. Ei enää hetkeen sitä ihanaa nousun tunnetta tai rauhaa mikä päähän laskeutuu ainoastaan alkoholista. Kuin muistokirjoitusta kirjoittaisi, hyvästi elämä ja hyvästi minä. Oon sen verran masentunut, etten oikein näe, että mitä hyvää voi olla edessä. Musta tuntuu, että Antabus on hyppy pimeään. Vaikkei kai mikään voi olla pimeämpää kuin se mihin oon vajoamassa, jos en nyt taistele?

Kiitos, että luit. Verstaistukea vailla, Voimaantumisteoria

2

Moikka voimaantumisteoria ja lämmin tervetulotoivotus! Piti vähän miettiä, että minkähän heitin oman keskusteluni otsikoksi. Mutta se olikin tuo eräänlainen motto, mikä minulla oli jo nuoruudessa. Se ei siis varsinaisesti liittynyt vähentelyyni, vaikka voisi sopia siihenkin, vaan ihan vain koska olen verkkainen ja harkitseva ihminen. Nimimerkkini sen sijaan tuli hyvin häiritsevästä elohiirestä silmässäni rekkautumisen hetkellä. Harkittua ja kovin syvällistä! :laughing: Sinulla on kyllä hienot nimi ja otsikko.

Taas sotealan ihminen, meitä täällä tuntuu piisaavan. Minusta se on tavallaan ihan kiva huomata, ettei tämä niin harvinaista ole ammateissa, joissa tuetaan muita. Itse en ole ottanut asiaa esiin töissä (tai kenenkään kanssa) ja ihailen rohkeuttasi sitäkin enemmän. Nyt sinulla on todella hyvä tuki takana, uuden alussa. Kukahan se oli, joka täällä jossain vertasi alkoholia huonoon parisuhteeseen. Kun sen päättää, saakin kaivata hyviä hetkiä ja tuntea surua. Ei se muuta sitä, että päätös on oikea ja ennen pitkää johtaa entistä parempaan.

Jatketaan tästä yhdessä matkaa, toisiamme tsempaten. :slight_smile:

3

Hei Voimaantumisteoria.
Onnittelen Sinua hyvästä päätöksestä.
Antabuksesta minulla on myös kokemusta. Viimeinen kuurini kesti 1000 päivää. Minun tarkoitus olikin erkaantua alkoholista lopullisesti. Alku oli hankalaa aikaa, mutta aika pian helpotti.
Ja Antabus purkki rapisi rinkassani vaeltaessani uuteen vapaaseen elämään, ilman alkoholia. Voin vakuuttaa että raittiina eläminen ei ole pimeyttä. Pimeyttä on elää alkoholin orjana.

niin ja tuo ketjusi nimi on ihan hyvä.
Oma ketjuni Me Lopettajissa, Putka Häiriköille. :unamused:

Putkis, Antabus-fani.

4

Olipa ihanaa lukea teidän viestit samalla, kun ensimmäinen lasi Antabusta meni kurkusta alas. Enää ei ahdistanut se, ettei alkoholia nyt hetkeen voi ottaa. Enempi mietin sitä, että miten hitossa oon tähän tilanteeseen päätynyt. Päällimmäisenä on ihan hiton helpottunut olo. Nyt ei tarvii miettiä, että milloin on mahdollisuus juoda jne. Vaikka noikin kelat vielä varmaan palaa, haluan nauttia jokaisesta hetkestä, jolloin tuntuu hyvältä. En olisi saanut omaa juomista katki ilman Antabusta ja toivon todellakin, että tää auttaa. Jotain muutakin tähän tarviin tueksi, kuntoutuksen mahdollisuutta on myös väläytetty. Mistä te muut saatte tuen?

Päihteet sotealalla on ihan kauhea iso tabu. Jonkin verran oon perehtynyt ja tiedetään, että joissain kuntoutuspaikoissa 30% asiakkaista on alan ammattilaisia. Tää tabu pitäis niin murtaa ja työterveyden vastata palveluillaan paremmin. Olen vielä saikulla. Töihin palaaminen on tällä hetkellä iso mörkö. Yritän keskittyä siihen, että hoidan omia asioitani nyt kuntoon. Vaikka hävettää, niin oon helpottunut. Se pitää vielä sanoa, että ilman, että pystyin luottamaan esimiehen rakentavaan suhtautumiseen, en ois ikinä pystynyt ottamaan asiaa puheeksi. Ei hekä tyypillisintä, että juopottelusta kertoo ekana pomolle. Pisteet siis hänelle myös. :smiley:

5

Hyvin toimittu.

Katsopa Lopettajien puolelle Mediasta poimittua-ketjuun linkkaamani lehtiartikkeli. Ei syytä häpeään. Paljon suurempi syy häpeään jos ei hoida itseään.

6

Jestas tää Antabus väsyttää. Ja siitäkin huolimatta, että tulee otettua päikkäreitä, on päivässä nyt ihan hulluna tunteja, kun kaikki aika ei mene kännissä tai krapulassa. Olo on edelleen helpottunut siitä, ettei tarvii tai oikeastaan voi juoda. Pelkään niin paljon sitä antabusreaktiota. Ilman lääkettä oisin jatkanut samaa rataa, sen tiedän. On ollut vähän järkyttävääkin huomata miten monta kertaa päivässä tulee se ajatus, että tässä kohtaa vois mennä kaljalle. Alkoholi on täyttänyt elämän ja nyt se pitäis osata täyttää jollain muulla. Mun mielialat vaihtelee ihan kauheesti ja nopeasti. Liekö liittyy asiaan. Kaikesta vaikeasta huolimatta, oon kovin kiitollinen. Edessä ensimmäinen täysin selvä viikonloppu ties kuinka pitkään aikaan.

7

Ensimmäinen viikko juomatta.

On hiton tylsää ja päivät on pitkiä. En osaa tehdä mitään. Mielialat menee koko ajan ees taas ja Antabus väsyttää edelleen. Tiedän, että se vie aikaa, että elämässä nauttii muustakin kuin alkoholista, mutta oon niin malttamaton. Tuntuu myös yksinäiseltä ja pelottaa. Pelottaa, että tätäkö elämä nyt tulee olemaan, enkö voi enää ikinä juoda ja mitä tapahtuisi jos alkaisin juoda taas. Toisinaan olo on tosi vaikea ja minuutit kulkee hitaasti.

Miten te käsittelette pelkoja? Entä olette saaneet alkoholin tilalle muuta?