Monen viinanhuuruisen vuoden jälkeen olen vihdoin päättänyt lopettaa. Päätös kypsyi pitkään ja lopulta läheisten huoli varmisti asian. Otin kesällä yhteyttä ammattilaiseen ja ensin kokeilin hänen avullaan vähentämistä, ja pidin ensimmäisen tipattoman kuukauden seitsemään vuoteen. Siitä innostuneena luulin, että tarvitsin vain riittävästi motivaatiota ja että pystyn hallitsemaan alkoholinkäyttöäni ja niinpä sallin itselleni juomisen muutamissa kesäjuhlissa, minkä jälkeen oli takoitus taas palata tipattomalle. Näiden juhlien jälkeen (3 viikkoa tipattoman loppumisesta) lähdin kuitenkin viikonloppuna ulos ilman varsinaista (teko)syytä ja ryyppäsin koko yön. Eli se siitä juomisen hallitsemisesta. Tuosta meni vielä pari viikkoa siten, että saatoin käydä ulkona, mutta vastaavaa ylilyöntiä ei enää tullut. Nyt olen ollut pari viikkoa juomatta ja tänään otin ensimmäisen antabus-tabletin. Eli lääkkeen avulla on nyt tarkoitus raitistua ja jättää viina kokonaan ainakin ensin siksi kolmeksi kuukaudeksi ja siitä on tarkoitus jatkaa puoleen vuoteen ja eteenpäin vuoteen.
Se miksi halusin tänne kirjoittaa on, että toivoisin keskustelua siitä mitä jää, kun viina lähtee elämästä. Monet hehkuttavat uutta tarmoa ja hyvää fiilistä, mutta itse tunnen oloni vain tyhjäksi nyt kun ei enää tarvitse painia tämän ongelman kanssa (antabus estää ottamasta, piste. Eli ei tarvitse siis käydä kauppaa itsensä kanssa lainkaan). Olen viime kuukaudet keskittynyt niin tiiviisti tähän ongelmaan, että on surullista huomata, että sen ratkaiseminen ei automaattisesti takaakaan kaikkien muiden ongelmieni ratkeamista. Pientä kriisiä siis pukkaa liittyen siihen, etten oikeastaan tiedä kuka olen, mitä haluan ja mihin nyt pyrin.
Valmistuminen on varmaan seuraavaksi käsittelyssä ja vaikka en enää pakene graduahdistusta juomiseen, niin ei tässä silti mitään motivaatiota kirjoittamiseen ole tullut. Taidan olla juoppuden lisäksi myös laiska. Liikunnasta olen joskus saanut iloa ja hurahtanutkin vähäksi aikaa, mutta suoraan sanottuna nyt ei kyllä kiinnosta sekään. Eikä siivous. Saamattomuuteni ei siis johtunutkaan krapuloista vaan olen vaan perusluonteeltani laulun sanoin laiska, tyhmä ja saamaton. Ärr.
No joo, tämä pikkumarina auttoi, nyt sain vähän puhtia ja voisin vaikka siistiä paikat miehen iloksi kun tulee töistä kotiin. Ensi kerralla voisinkin eritellä tänne raitistumisen tuomia vaikutuksia parisuhteeseen. Nyt on vielä liian aikaista sanoa mitä ne ovat. Olen potenut juomisestani huonoa omaatuntoa niin pitkään, etten oikein tiedä miten nyt sitten tuntisin kun en juo.
Hienoa, että tällainen keskusteluryhmä on olemassa, lueskelin muiden kirjoituksia lopettamisesta ja moni asia on niin tuttua.
Tuohon kysymykseen että mitä jää kun juomisen lopettaa halusin vastata.
Se lienee asia olevan vähän niin että tokkopa siitä kauheasti mitään jää pois, jos ei ensin ole valmis asioita jättämään. Tietysti ne fyysiset krapulat on ilmeinen asia, mutta sitten on se kaikki siihen elämiseen liittyvä. Eli kaikki se tunnepaska mitä kantaa mukanaan, niin ei ne mene pois ennen kuin niistä on valmis luopumaan.
Itse sen varmaan tietää että koska tuohon on sitten itse kukin siellä sisimmässään valmis.
Mistä nyt sitten ihan konkreettisesti itse olen jäänyt paitsi tai mistä on tarvinnut luopua? No kyllähän se sosiaalinen piiri melkoisen remontin on käynyt läpi, se on ihan fakta. Mutta en minä oikein osaa sitä seuraa kaivatakkaan enää jossa silloin tuli sitä viinaa kiskottua. Että tokkopa tuossa on mitään varsinaisesti menettänyt. Tietysti en minä heistä kenellekään mitään pahaa halua, mutta kun itse raitistuu niin mielenkiinnot kohteet muuttuvat aika radikaalisti. Ja se porukka kumminkin sen verran railakkaasti kai edelleen sen viinan kanssa lotraa, että ei mua sillä tavalla kiinnostakkaan enää niissä porukoissa pyöriä. En yllättyisi vaikka heilläkin yhdellä sun toisella olisi jonkin sorttista riippuvuutta jo syntynyt tuohon alkoholiin, mutta se ei sitten kumminkaan minun asiani ole sitä murehtia.
Enkä mä jaksa kuunnella sitä itsensä kehumista, mitä se vielä viime näkymältä paljolti oli. Samanlainen Euroopan omistajahan sitä oli tietty itekin silloin juovuksissa olevinaan, mutta se oli silloin se ja nyt on nyt.
Kiitos tervetulotoivotuksesta Jax ja pidemmästä vastauksestasi Ikzu.
Ikzu, kerrot paljon siitä mitä jäi kun jätit viinan, mutta tarkoitin oikeastaan, että mitä itselle jää eikä mikä jää pois. Ja vähän sitäkin, että miten omaa identiteettiään raittiina rakentaa, kun on pitkään perustanut käsityksen itsestään viinan ympärille… Ei kauhean selkeästi ilmaistu, mutten osaa paremminkaan.
Haluaisitko kertoa vielä mitä kaikkea elämääsi on tullut raitistumisesn myötä?
No eikös se ole vähän niin että eihän sitä etukäteen voi tietää että mitä jää tai mitä ei jää, muuta kuin antamalla elämän näyttää miten siinä käy?
Tuo identiteeti minun mielestäni on semmoinen juttu, että ainakin minulla se oli kaikkien pelkojeni moottoroimana muodostunut hirvittävän valheelliseksi silloin juovana aikana. Eli tuolla kapakoissa ja muissa piireissä, niin kyllähän siellä oli kova uho päällä ja iso ego sekä oli usein oikein voimiensa tunnossa, mutta se oli sellaista pohjimmiltaan epävarman sekä ennen kaikkea sairaan ihmisen paskanjauhamista vaan. Eli siinä on käynyt niin että se todellinen minuus jossain vaiheessa rupeaa tulemaan esiin, kun sitä elää tätä elämää eteenpäin ilman pakenemista minnekään.
Raitistumisen myötä elämään on tullut paljon harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Sillä myös minulla elämä pyöri ihan täysin sen alkoholin ympärillä loppuaikoina. Ei ajatusmaailmaan mahtunut mitään muuta kuin sen ryyppäämisen ja lähinnä sen niistä seuranneiden hävettävien seuraamuksien miettiminen tavalla tai toisella. Tulee itsensä kanssa toimeen paljon paremmin ja mulla on nykyään ystäviä. Ennen oli vain juoppokavereita, mutta ei siellä ystävyyttä ollut. Eihän se niiden juoppokavereiden vika ollut, vaan vika oli siinä että en ollut ystävä itseni kanssa. En minä silloin ystäviäkään voinut löytää. Myös välit lähimmäisiin ovat lähteneet korjaantumaan, joka tarkoittaa myös tervehtyviä välejä itseensä.
Jutun juju on minusta siinä että sydämessään kykenee itselleen myöntämään tosiasiat. Eikä minusta tässä ole mitään semmoista perillepääsemisen harhaa, vaan jatkuuhan se ihmisenä kasvaminen ja itsekseen tuleminen lopunelämää. Mutta näinhän se menee kaikilla ihmisillä, koska elämä vaatii ihmistä suostumaan hyppäämään kyytiin, jos sitä tahtoo elää. Muuten jämähtää paikoilleen.
Kun alkoholin jättää pois elämästä ja alkoholismista toipuu, niin jää vapaus. Ihmisestä riippuen siihen saattaa mennä päiviä, kuukausia tai vuosia, mutta kun sen vapauden taas kokee, niin se on uskomattoman hieno tunne.
Mitä jää jäljelle kun lopettaa ryyppäämisen? - Noo, ensi alkuun täytyy todeta, että jäljelle jää harvinaisen sekava päänuppi. Ajatukset vatkaa sinne sun tänne, eikä oikein mistään saa otetta. Tunnetilat vaihtelee miten sattuu. Lisäksi kärsii kammottavasta masennuksen tuskasta kun hyvä uskollinen ystävä alkoholi on kuollut! Ja kuvioon kuuluu ihan fyysinenkin masennus, joka ns terveillä ihmisillä ei kestä niin kovin pitkään. Jotkut kuten minä, tarvitsee siihen lääkitystä.
AAlaisena suosittelisin siirtymistä päivä kerrallaan- ajatteluun. Yrittää pysyä selvin päin ja koittaa hoitaa kuvioitansa edes jollakin tavalla, asettamatta itselleen liian suuria vaatimuksia minkään suhteen, kunhan pysyy raittiina. - Pitää itsestään hyvää huolta ts. syö hyvin, nukkuu tarpeeksi ja yrittää harrastaa liikuntaa. Ja muistaa hemmotella itseään ja antaa itselleen papukaija merkin jokaisesta raittiista päivästä.
Kun päänuppi alkaa vähän toimimaan, voi alkaa tutkimaan elämänsä kuvioita tarkemmin. Jonkinlainen opas olisi hyvä olla, kirjallisuudesta löytyy, ammattiapua on saatavilla ja onhan aina AAkin. - Tietty itseensä tutustumisen voi aloitaa tutkimalla tilanteet, joissa alkoholi alkaa maistumaan ja välttää niitä. Sekä minkälaiset tunnetilat saa sinut kaveeraamaan pullon kanssa. - No, alkoholismissa hyvin edistynyt käytää viinaa jo aivan kaikenlaisiin tunnetiloihin.
Tää plinkki on hyvä paikka kirjoitella!
Helisee, kiteytit tuntemukseni todella hyvin. Tuntuu absurdilta, mutta tunnen surua juurikin koska ystäväni alkoholi ei enää ole elämässäni ;D Vaikka olen sitoutunut lopettamiseen ja se on minulle ainoa vaihtoehto, niin silti välillä jotenkin alitajuisesti mietin et onko tämä sen arvoista. Vaikka tietenkin on, mutta kaikkea sitä alkoholiin tottunut pää kehrää kokoon, että saisi jatkaa juomista. Onneksi hyvässä muistissa on kaikki ne huonot puolet, häpeän tunteet yms, että jää kalja korkkaamatta. Ja on hyväksyttävä se etten voi päättää, että tässä nyt alkaa raitis loppuelämä, vaan otettava päivä kerrallaan.
Odotan jo Prossan mainitsemaa vapauden tunnetta. Sitä kohti siis!
Ikzu, kiitos syvällisestä vastauksesta. Ehkä tosiaan raitistumisessa kaikki mulle heti nyt -asenteella ei pitkälle pääse, vaan mielen juttujen kelaamiseen menee aikaa ja se on hyväksyttävä. Ajatusten erittely tänne ja teidän komenttien lukeminen auttaa jo paljon. Lisäapuna toimii NamasteSamin youtube meditaatiot, joita yritän kuunnella päivittäin ja pikkuhiljaa sitäkin kautta vahvistuu käsitys itsestä, vaikka kun nauhalla ensi kerran kehotettiin kysymään, että kuka minä olen, niin purskahdin itkuun, minulla kun ei ollut asiasta mitään käsitystä.
Onnittelut kohta kolmesta viikosta vedenvarjo! Hienoa, että motivaatiota löytyy!
Olen miettinyt monesti ihan samaa ja jäähyväistenjättö alkoholille kai kuuluu asiaankin. (Ainakin jonkun toipumisteorian mukaan.) Itse juuri huomasin viimeksi tänään kuinka absurdilta alkoholi alkaa tuntumaan. Siis puhun aiheesta päivittäin sekä hoidan ja hellin raittiuttani, mutta alkoholi itsessään alkaa olemaan pelkkä käsite enää. Näin siis minulla tuntuu ajatusmaailma muutuvan kun kuusi viikkoa raittiutta tuli eilen täyteen. Sekin on aika hämmentävää. En koe yhteenkuuluvuutta juovien ihmisten kanssa, mutten voi tituleerata itseäni varsinaisesti raittiiksikaan vielä. Jossain välimaastossa siis mennään. Olettaisin, että tällainen irtonaisena atomina leijuminen on vielä aika pitkään olotilani. Monet raitistujat täällä kuvailevat, että muutos tapahtuu hitaasti ja vaivihkaa. Parhaiten itse näen edistykseni kun vertaan siihen mikä oloni oli kun aloitin elokuussa tämän raitistelun.
Tuokin kuulostaa tutulta. Sen lisäksi, että pohdin samaa kuin sinäkin, mietin monesti mitä haluan. Siis raitistumisen lisäksi. Oli vaihe kun kaikki oli kuin valkoista autiutta mielessäni. Mietin kuumeisesti, että minne kaikki on kadonnut tai olenko kenties juonut aivoni tohjoksi. Uskon silti, että se kuuluu tähän raitistumisprosessiin ja vääjäämättä moni asia tulee muuttumaan, myös se kuka olen. Ainakin jollain tasolla. Ehkäpä se vanha, pullossa piilossa ollut perusminä tulee takaisin? Tai joku ihan muun kuoriutuu tämän metamorfoosin tuloksena. Varmaa on kuitenkin, että tämäkin vaihe menee ohi. Itse odotan innolla sadan päivän rajapyykkiä. Josko olo olisi jo vakaampi silloin?
Vapauttava raittius, on yksi monista raittiuteen liittyvistä teemoista, joista erityisesti pidän. Toivotankin nyt sinulle vedenvarjo ja kaikille sitä halajaville vapauttavaa raittiutta ja seestestä maanantaipäivää!
[quote=“jax”]
… Olettaisin, että tällainen irtonaisena atomina leijuminen on vielä aika pitkään olotilani. Monet raitistujat täällä kuvailevat, että muutos tapahtuu hitaasti ja vaivihkaa. Parhaiten itse näen edistykseni kun vertaan siihen mikä oloni oli kun aloitin elokuussa tämän raitistelun.
…Uskon silti, että se kuuluu tähän raitistumisprosessiin ja vääjäämättä moni asia tulee muuttumaan, myös se kuka olen. Ainakin jollain tasolla. Ehkäpä se vanha, pullossa piilossa ollut perusminä tulee takaisin? Tai joku ihan muun kuoriutuu tämän metamorfoosin tuloksena. Varmaa on kuitenkin, että tämäkin vaihe menee ohi. Itse odotan innolla sadan päivän rajapyykkiä. Josko olo olisi jo vakaampi silloin?
/quote]
Tuli aivan spontaanisti tarve heittää jotain näihin muutoksiin liittyvää sisään. Totta on, että itsessäkin tapahtuu muutoksia raittiuteen palatessa. Mutta mielestäni näitä ei kannattaisi etsimällä etsiä. Eikä ainakaan kauhistua jos kaikkea ei saakkaan yön yli.
Yhtä tärkeää - jos ei tärkeämpääkin - on tajuta, että ympäristökin muuttuu. Tai vaikka ei muuttuisikaan, se on juovalle erilainen kuin raittiille. Eli olisiko viisasta pysähtyä katselemaan miltä ympäristö todella näyttää? Raittiina alkaa havaitsemaan olemassaolevia asioita erilailla. Junia menee edestakaisin, hypätään oikeaan mukaan eikä ihmetellä liikaa sisäisiä prosessejamme. Monet niistä menevät omalla painollaan ja aikataulullaan.
Ei pääsekään ja noin sen pitää ollakin, asiat tulevat pikkuhiljaa. Jos kaikki raittiuden edut napsahtaisivat vaikka nyt viikossa, niin piruako sitä enää raitistelisi? Raittiudessa vähintään yhtä tärkeää kuin maali, on itse matka.
Meinasin olla kysymättä, mutta kysynpä nyt kuitenkin, että mitä tarkoitat raittiuden maalilla? Mun mielestä raittius on vähän samanlainen kuin elämä - matka. Ja maalia ei pysty määrittelemään. Maalissahan homma on hoidettu - eli kait elämän maali on haudassa sit
No ehkä se oikea sana olisi maalin sijaan ollut tavoite, mutta sekään ei ole mielestäni hyvä sana siinä mielessä, että sen voi asettaa korkeammalle kuin uskoo pääsevänsä. Ja tavoite on puiseva sana, mielestäni. Ehkä päämäärä olisi ollut parempi, enpä sitä pohtinutkaan. Olen huonohko sisällön tuottaja .Mutta maali ja matka rimmaa hyvin
Vaikka tietenkin on, mutta kaikkea sitä alkoholiin tottunut pää kehrää kokoon, että saisi jatkaa juomista. Onneksi hyvässä muistissa on kaikki ne huonot puolet, häpeän tunteet yms, että jää kalja korkkaamatta. Ja on hyväksyttävä se etten voi päättää, että tässä nyt alkaa raitis loppuelämä, vaan otettava päivä kerrallaan.
Hienoa, että motivaatiota löytyy! 
Siis puhun aiheesta päivittäin sekä hoidan ja hellin raittiuttani, mutta alkoholi itsessään alkaa olemaan pelkkä käsite enää. Näin siis minulla tuntuu ajatusmaailma muutuvan kun kuusi viikkoa raittiutta tuli eilen täyteen. Sekin on aika hämmentävää. En koe yhteenkuuluvuutta juovien ihmisten kanssa, mutten voi tituleerata itseäni varsinaisesti raittiiksikaan vielä. Jossain välimaastossa siis mennään. Olettaisin, että tällainen irtonaisena atomina leijuminen on vielä aika pitkään olotilani. Monet raitistujat täällä kuvailevat, että muutos tapahtuu hitaasti ja vaivihkaa. Parhaiten itse näen edistykseni kun vertaan siihen mikä oloni oli kun aloitin elokuussa tämän raitistelun.
.Mutta maali ja matka rimmaa hyvin 