Näköjään pystyn lähettämään viestejä koneella mutta en pädillä. Turhauttavaa!
Mulla tuli just 2 ja ½ vuotta täyteen.
Kuin minusta kirjoittaisit. Näin raittiina tajuaa jotenkin vielä kirkkaammin, kuinka sitä voikaan ihmisellä vaihdella tunnetilat ja mielialat nopeasti. En minä niitä vastaan taistella pysty, ainoa mitä voin tehdä on yrittää vaan luottaa siihen että ei se olotila kestä loputtomiin. Toiseksi se että jos saisi jotenkin asetettua ne tunnetilat omaan arvoonsa, siis että ne on ihan todellisia tunnetiloja minulle, mutta eivät ne edusta mitään absoluuttista totuutta. Välttämättä ne eivät edes kerro todellisuudesta mitään, ne tulevat vain omista tulkinnoistani ja merkityksistäni. Ja kun ne eivät ole niin erityisen vakavia, ei ole pakko tehdä niille mitään. Ei ole pakko etsiä syytä tai syyllistä, ei ole pakko tehdä mitään impulsiivista, ei ole pakko toimia mitenkään. Koska se on vain hetkellinen tunnetila joka ei ole kuitenkaan tärkeämpi kuin ne oikeasti mulle tärkeät asiat elämässä. Ja elämä itsessään. No ei ole aina kovin helppoa, mutta helpottaa koko ajan. Hyvin pienillä askeleilla.
Kiitos vaan, en ajattele enää itse minään saavutuksina ja etappeina oikeastaan näitä raittiusaikoja. Totta kai se on, hienoa että on ollut juomatta sen ja sen aikaa, mutta enemmän minusta on hienoa se, että olen alkanut jotenkin tuntea elämää itsessäni ja tajuta itseäni. Mutta valmiiksi en odota edes tulevani, yhtään missään. Koska sitä saisi siten odotella loppuelämänsä, ajattelin vähän elää nyt.
Tuo vertaus haittaohjelmaan on aika hyvä! Mites sulla nyt menee? Tuo Elina Tanskasen kirja on mulle ihan tuntematon, pitääpä hankkia jostain se hyppysiinsä.
Hah, itse pistin juuri kaurapuuron kiehumaan, tosin en itselle vaan lapselle.
Kuulostaa kivalta tuo juhannus! Joo, ei minullekaan suurin kynnys ole koskaan ollut juovien ihmisten katselu, tein sitä juovana aikanakin. Mutta sitten kun sulle ne juomahalut iskee, niin tuu vaan aivan suoraan tänne niistä avautumaan. Sillä tavalla niihin voi saada vähän etäisyyttäkin. Ainakaan ei kannata niitä peitellä tai pantata. Tärkeintä musta parantumisessa on, että kaikki esiin vaan!
On hyvä pitää kännykän muistissa sellaisten raittiiden ihmisten numeroita, joihin voi soittaa milloin tahansa ennen ensimmäistä ryyppyä. Ja voi sen tehdä vertaistuen merkeissä toisinkin päin, antaa oman numeronsa toiselle raittiutta haluavalle veljelle tai sisarelle.
Monen palaveripaikan seinällä olen nähnyt pienen taulun “Tänään et ole yksin”.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Hei, onpa hieno ajatus sommitella oman näköisensä taulu Tyyneysrukouksesta. Jos toteutat ajatuksesi, olisi kiva saada nähdä se täällä.
Hyvää juhannusta, sitä riittää vielä huomiseksikin!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Ei sinun tarvitse juoda miellyttääksesi juomaseurasta tuttuja ihmisiä.
Raitistuttuani entiset vähäisiksi käyneet juomakaverit häipyivät jonnekin taka-alalle eivätkä ole tulleet houkuttelemaan seuraansa. Morjestetaan kun tavataan sattumoisin, eikä kovin usein. Kaikki eivät suinkaan olleet alkoholisteja, vähensivät kun perheet, työt ja harrastukset tulivat ajankohtaisiksi.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Kyllä se mielekkyys elämään löytyy. Jonain päivänä se vaan on olemassa, ihan itsestään selvänä, ihan kuin se olisi siinä aina ollut.
Se hiipii hiljaa mukaan, kun pieniä palasia sisältöä selvään elämään alkaa kertymään.
Ongelma kutistuu kokoisekseen ja kuivuu pois.
Pääasia että uskot itseesi, kun se flow -voitttamisen fiilinki- itsetunnon kohoaminen- miten sen sitten kuvailisi- alkaa olemaan vallitseva olotila, sen vain huomaa että elämässä on yksi murhe vähemmän.
Ja monta mukavaa asiaa tilalla.
Parin viikon selvänäolon jälkeen muuten minulla oli vielä aika hutera olo. Tiesin tunnin tarkkuudella kauanko viimeisestä ryypystä oli aikaa, ja kyllä se alkoholiongelma päässä pyöri. Suurin työ oli juuri ajatusten siirtämisessä muihin asioihin ja itseni psyykkaamisessa uskomaan että alkoholi on minulle merkityksetön aine, minun on hyvä olla selvänä… sitä toistin mielessäni satatuhatta kertaa ja totuudeksi se sitten myös muuttui.
Koeta jaksaa muutama viikko ainakin tuossa tuskassa. Voisko auttaa se, että suhtautuisit ensimmäiseen kuukauteen pelkkänä pakollisena tervanjuontina, joka menee ohi kyllä?
Muistan omat ensimmäiset viikkoni ja kuukauteni melko ahdistavina. Muutaman selvän viikon jälkeen alkoi tulla lyhyitä iloisia hetkiä. Iloiset hetket pitenivät ja ahdistus väheni kuukausien kuluessa pikku hiljaa. (Tosin olin sekakäyttäjä, ja opioidien lopetus vei fiilikset noin puoleksi vuodeksi miinuspuolelle.)
Suosittelen sulle lämpimästi AA-ryhmiä, koska ne keventävät monesti omaa taakkaa. Olen itse käynyt nyt jo jotakuinkin parisataa kertaa AA-paltsuissa ja yhtä kertaa lukuunottamatta jokainen palaveri on helpottanut omaa oloa. Ehkä tarvitset muita ihmisiä ympärillesi? Ja edelleen: jos AA tuntuu liian vanhanaikaiselta, kokeile NA:ta.
Ei varmaan kannata jäädä yksin. Yksin ollessa retkahdusriski kasvaa.
Itsesääli estää toimimisen. Kysy itseltäsi, oletko valmis tekemään mitä tahansa vapautuaksesi pakkomielteisestä alkoholin juomisesta. Jos olet, ota vastaan sinulle tarjottu apu. Itse sinun on kuitenkin, ihan konkreettisesti, astuttava killan tai ryhmän kynnyksen yli ja jätettävä ennakkoluulot oven ulkopuolelle. Sinun elämästäsihän tässä on lopultakin kyse ja muutoksen tekeminen on sinun vastuullasi.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tervehdys MarlaM. ja hyvä kun olet ja pysyt palstalla. Sulla on meneillään vaikea irrottautumisvaihe joka usein sisältää takapakkeja. Itselläni noita oli enemmän sääntöinä kuin poikkeuksena. Kuitenkin olet tehnyt ratkaisivamman askeleen tavoittelemalla täysraittiutta kaikenlaisten kokeilujen sijaan.
Et ole vielä menettänyt mitään oleellista - toisin kuin moni täällä olevista- allekirjoittanut mukaan lukien. Yritä keskittyä tällä hetkellä ainoastaan tärkeimpään eli korkin kiinni pysymiseen. Vaikka kaatuisit kymmenen kertaa niin se yhdestoista kerta jolloin pääset jaloillesi, on ratkaiseva. Ole myös armollinen itsellesi. Raitistelu ei ole mikään suorituslaji vaan sillä on myös paljon toiveiden ja irtipäästämisen kanssa tekemistä En tarkoita tällä välttämättä heittäytymistä korkeampien voimien huostaan vaan asioiden hyväksymistä. Ennenkaikkea myös oman voimattomuuden hyväksymistä alkoholin - ja tässä vaiheessa vain alkoholin- suhteen. Kaikki muu aikanaan ja mieluiten asiantuntevien opastuksella. Muotoilin lauseen tarkoituksella näin enkä käyttänyt siinä sanaa “asiantuntijoiden”. Tarkoittaa sitä, että sinun kannattasi kokeilla ensi alkuun itseapuryhmää ja jos et koe sen riittävän, ottaa yhteyttä myös päihdeneuvojaan.
Menneitäkin toki voit muistella ja työstää tapahtuneita konkreettisestikin. Mutta ei vielä eikä liian syvällisesti. Askel kerrallaan - maltillisesti eli musiikkimaailmassa “andante”.
Tsemppiä.
Tervehdys Marla. Meillä on joitakin yhtäläisyyksiä ja yhteisiä ongelmia. Mulla on ollut oikeastaan kautta aikojen vaikeaa löytää sopivaa itseapuryhmää. Ei niinkään teeman takia vaan siksi, että mulla on ollut liian suuret odotukset niissä pyörivään porukkaan. Ryhmä on aika harvoin sataprosenttisesti itselle sopiva. Enhän minä noita tyyppejä ole etsinyt vaan hypännyt kulkevaan junaan. Niissäkin voi tavata ensi istumalta hengenheimolaisia, mutta harvemmin kuitenkaan tapaa. Joko koulutus- tai työtaustamme on liian erilainen tai sitten ikärakenne ei stemmaa.
Aikaisemmat puhtaat alkkiksille tarkoitetut ryhmät eivät iskeneet edes sisällöllisesti. Olen tiiviissä yhteydessä paikalliseen päihdeneuvontaan ja saan sieltä asiantuntevia vastauksia kysymyksiin jotka ovat maalliikoryhmille liian vaiketa, akateemisia tai muuten vaan viikkotapaamisien ulkopuolella. Kuulostaa ehkä ylimieliseltä, mutta olen yrittänyt perehtyä päihdeongelmaan niin pitkään itseopiskelun avulla etten enää kaipaa maallikkojen neuvoja.
Tiedostan toki,ettei neuvojen haku ole vertaistuen ainoa tarkoitus. Yhtä tärkeää on varsinkin aloittelevalle raitistelijalle saada juomattomasta seurasta kiintopiste viikkoonsa. Tai tarvittaessa useampia!
Vaikka mulla tuli viime päivinä 7 vuotta raittiutta lasiin, pidän silti mielessäni että koska tahansa saattaa jotakin elämäntilannetta horjuttavaa tapahtua. Ja tällaisissa tapauksissa on hyvä jos on konkreettinen paikka minne mennä ammattilaistuen lisäksi. Mulla oli viime vuoden lokakuussa tällanen tilanne kun erehdyin avustamaan erästä pahasti psykoottista henkilöä hänen ongelmissaan. Oli tuttava jota en ollut nähnyt vuosiin ja joka yllättäen ilmestyi hakemaan tukea ja apua minulta. Kyse ei ollut päihdeongelmista. Näihin olisi saattanut osatakin antaa jotain, mutta ylitin osaamiseni rajat niin pahasti, että jouduin itse lumivyöryalueelle. Ja hakeuduin kokeilumielessä ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen itseapuryhmään. Kokeilumielessä siksi, että etsin narkkisten ja alkkisten sekaryhmän joka tuntui aika pitkään sopivalta. Kunnes sielläkin tökki ja poistuin pari kuukautta sitten niistäkin kuvioista. Kelasin aikani mikä häiritsee ja tulin siihen tulokseen, että aivan yksinkertaisesti ikäero ja erilainen elämäntilanteemme.
Porukka on keskimäärin kolmekymppistä, itse olen lähempänä kuuttakymppiä!!! Ovat elämäntilanteessa jossa itse olin 30 vuotta sitten. En oikein osaa myöskään sopeutua mainitsemaasi some-sukupolveen. Eri aaltopituudella ollaan ensi vaikutelmastani huolimatta joten pidän ainakin pidemmän tauon. Oikeastaan irtisanouduin “virallisestikin” ja annan tilaa uusille. Ryhmän on toimittava antamisen ja saamisen periaatteella. Jos näin ei ole, parempi nostaa kytkintä ja jatkaa tarvittaessa etsintää.
Itse en etsi uutta ongelmapainoitteista ryhmää, joku yhteinen mielenkiinto muodostaa paremman pohjan yhdessäololle. Mussakin kun tuntuu olevan “ongelmamagneetin” vikaa. Tiedostan tämän ja osaan rajata paremmin kuin ennen, mutta itselläni yksi asia menee kaiken muun edelle. Oma raittiuteni.
Hyvät viikonloput ja tsemppiä.
Näin raittiina tajuaa jotenkin vielä kirkkaammin, kuinka sitä voikaan ihmisellä vaihdella tunnetilat ja mielialat nopeasti. En minä niitä vastaan taistella pysty, ainoa mitä voin tehdä on yrittää vaan luottaa siihen että ei se olotila kestä loputtomiin. Toiseksi se että jos saisi jotenkin asetettua ne tunnetilat omaan arvoonsa, siis että ne on ihan todellisia tunnetiloja minulle, mutta eivät ne edusta mitään absoluuttista totuutta. Välttämättä ne eivät edes kerro todellisuudesta mitään, ne tulevat vain omista tulkinnoistani ja merkityksistäni. Ja kun ne eivät ole niin erityisen vakavia, ei ole pakko tehdä niille mitään. Ei ole pakko etsiä syytä tai syyllistä, ei ole pakko tehdä mitään impulsiivista, ei ole pakko toimia mitenkään. Koska se on vain hetkellinen tunnetila joka ei ole kuitenkaan tärkeämpi kuin ne oikeasti mulle tärkeät asiat elämässä. Ja elämä itsessään. No ei ole aina kovin helppoa, mutta helpottaa koko ajan. Hyvin pienillä askeleilla. 
Ovat elämäntilanteessa jossa itse olin 30 vuotta sitten. En oikein osaa myöskään sopeutua mainitsemaasi some-sukupolveen. Eri aaltopituudella ollaan ensi vaikutelmastani huolimatta joten pidän ainakin pidemmän tauon. Oikeastaan irtisanouduin “virallisestikin” ja annan tilaa uusille. Ryhmän on toimittava antamisen ja saamisen periaatteella. Jos näin ei ole, parempi nostaa kytkintä ja jatkaa tarvittaessa etsintää.