Kohti lopettamista.

Me Lopettajat
1

Hitto kun on kaunista!
Viimein satoi lunta, ja on paljon valoisampaa.
Pihlajanmarjat eivät putoa, vaan kököttävät tertuissaan punaisina.
Minulla on hyvä elämä, mahtavaa olla juuri tässä ja juuri nyt.
Rintalastan alla on syvä onnellisuuden tunne.
Avaan uuden oluen. Ihan mieletön fiilis, kun voi vaan elää ja olla, antaa mennä!
Kaapissa on 12-päkki, josta laitan yhden oluen kerrallaan jääkaappiin kylmenemään.
Tietenkään en ota kaikkia, vaan yksi kerrallaan.

Aamulla ensimmäinen ajatus on pettymyksen sävyttämä.
Pahvipakkaus on tiskipöydällä kevyenä ja tyhjänä.
Sen vieressä tyhjä vodkapullo, joka ei ollut minun. Eksän baarikaapista otettu, kun kalja loppui. Pullo, jotta humala voisi jatkua.
Miten minä taas. Miksi minä taas?
Sitä seuraa tehokas, harjaantunut selittely.
Oli rankka viikko takana. Kerrankos sitä. Aikuinen ihminen osaa itse päättää.
Sitä seuraa vakaa lupaus. Nyt ei enää, oikeasti.
Nyt riittää. Minä laitan kalenteriin.

Ja koskaan se ei riitä. Aina tulee uusia syitä.

Se, mikä on käynyt selväksi on se, että minun pitää laittaa korkki kiinni.
Lopettaa juominen. Lakata ottamasta. Alkoholi ei sovi minulle sitäkään vähää, mitä se voi sopia kenellekään.

Tässä on pitkään “menty kohtuudella”. Sopivaa hymiötä ei edes ole.
Sitten mentiin pari kertaa ei niin kohtuudella.
Niistä keikoista käytiin puhelinkeskusteluja vieraiden ihmisten kanssa myöhemmin, mietittiin, miten sukupuolitautien tarttumismekanismit menivätkään, ihmeteltiin, oliko tämä nyt tosiaan se konteksti, jossa näin kannatti käyttäytyä.
Sitten mentiin vain reissussa -periaatteella. Ne reissut venyivät, torstaina Suomeen ja perjantaina tietysti alkoi viikonloppu, maanantain tuska hälvennettiin oluella ja tiistai vielä dokattiin, ja keskiviikkona olikin jo pikkulauantai, ja sitte torstain selitti niinsanottu ohidokaus, ja perjantaista alkoi uusi viikonloppu ja.

Minun on pakko lopettaa alkoholin käyttö. Kokonaan. Minä tiedän tämän sekä humalassa, kuten nyt, että selvin päin.

Halusin kirjoittaa tämänkin selvin päin. Siinä vaiheessa, kun olisin jo ollut vaikka viikonkin selvin päin. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska pisin selvä aikani on ollut neljä päivää. Halusin kirjoittaa tälle keskustelualueelle siinä vaiheessa, kun olen jo onnistunut tekemään varman päätöksen ja pitämään siitä kiinni edes joitakin päiviä. En halunnut kirjoittaa näin, miltei paniikissa, ilman mitään osoitusta siitä, että pystyn olemaan ilman alkoholia.

Minä tiedän, että juominen täytyy lopettaa kokonaan. On alettava absolutistiksi, henkilöksi, joka ei ota koskaan yhtään.

En kirjoita tätä päättäväisenä, vaan kirjoitan tämän huomiselle itselleni. En usko, että pystyn heti lopettamaan kokonaan, mutta tupakoinnin lopettamisen kokemuksesta tiedän, että jokainen yritys, jokainen sanoiksi kirjoitettu teksti vie eteenpäin.

Jossain vaiheessa tulee viimeinen lasi.

2

Tervetuloa palstalle upealla avaustekstilläsi! Olet oikeassa siinä, että kaiken minkä voi pukea sanoiksi voi myös ottaa käsittelyyn. Pysy linjoilla ja tsemppiä. :smiley:

3

Sen sanoit! Elämä on kaunista! Kaikkein tärkeintä on tehdä heti tänään tahi huomenna, juttuja rakkaittensa parissa että maailmasta tulisi kauniimpi paikka! :smiley:

4

Tervetuloa palstalle minunkin puolesta. Itsekin olen aloittelija täällä. Palstalle ilmoittautuminen on hyvä alku. Täältä löytyy paljon vertaistukea ja neuvoja moneen juttuun.

5

Sen tajusin minäkin vihdoin että ei se vaan kaikille käy se alkoholi. Minäkin kun alan juomaan niin syitä löytyy ja tilaisuuksia, oli se sitten tylsyyteen tai mihin vaan mutta aina on syy juoda. Koskaan ei ole syytä olla selvinpäin, jonka kuuluisi olla normaalitila.

Minulle on vihdoin valjennut se että en pysty kohtuukäyttöön, en sitten mitenkään, ja on aika laittaa korkki kiinni lopullisesti. Se kuulostaa yhtä lopulliselta kuin läheisen kuolema, mutta sitä on ehkä käsiteltävä samalla tavalla jotenkin? Siinähän luopuu pitkäaikaisesta ystävästään!

Minä jouduin luopumaan sitten lopulta niistä ihan oikeistakin pitkäaikaisista ystävistäni kun laitoin korkin kiinni. Olen niin monet kerrat heidän juopottelua ihailtuani ratkennut että nyt on aika pitää pikku breikki ainakin sellaisista kavereista jotka käyttävät mielestäni kohtuuttomasti alkoholia. Suosittelen, vaikka vaikeaa se on.

Itsensä takia tätä hommaa kuitenkin tehdään ja itserakas saa olla tässä hommassa. Nauttia siitä selvästä päivästä eikä jäädä tuleen makaamaan.

6

Tässäpä aihe jota kommentoin mielelläni. Aina samalla tavalla. Siten nimittäin, ettei minkäänlaisesta lopullisuuden kammosta kannata tehdä suurta draamaa. Minä en tiedä päivieni määrää, laatuun kyllä voin vaikuttaa oleellisesti. Etenkin parantamalla terveyttäni raittiilla elämäntavalla.
Kuolleita ihmisiä ei saa enää takaisin - tämä on lopullista. Viinapirun sen sijaan saa hyvinkin helposti taas kuokkavieraaksi elämäänsä!

7

Kiitos kaikille kommenteista.

En ole lopettanut juomista.
Juon tälläkin hetkellä, kolmatta pientä olutta.
Tuntuu, että minun on tärkeää mainita se,
olla valehtelematta tai salaamatta täällä mitään.

Olen kuitenkin saanut tehtyä päätöksen lopettaa.
Olen kertonut siitä vähän kuin ohimennen läheisilleni,
kertonut, että on viime aikoina mennyt hiukan liikaa,
kertonut, että taidan pistää korkin kiinni kokonaan jossain vaiheessa,
ja kertonut sen itselleni,
antanut itsevihan ja kieltämisen tulla,
kuunnellut, mitä riippuvuus kitisee ja huutaa,
aivan kuin nikotiininkin kanssa.
Olen herännyt muutamien täysin selvien päivieni jälkeen mielettömän virkeänä,
ylpeänä ja onnellisena. Niin minä haluan elää.
Se ei ole alkoholin kanssa sama asia kuin nikotiinin, tiedän sen kyllä,
mutta riippuvuuden tunne on minulle sama,
mekanismit ja perustelut samat.

Nyt riippuvuus tietää,
että sen on lähdettävä.
Minä suren jo nousuhumalan menetystä,
tuttu epävarmuus on vielä läsnä,
riippuvuus ei näytä kovin huolestuneelta,
vaan uskoo saavansa jäädä,
ehkä hetkeksi kun kantaa kamansa pois ja nukkuu muualla,
niin soittelen taas,
otetaanko yhdet,
koska on juhlat,
koska on tylsää,
koska kämppä on suursiivottu,
koska käveltiin koiran kanssa rantaan ja takaisin,
koska on hieno keli,
koska on huono keli,
koska ei ole mitään tekemistä,
koska on liikaa tekemistä,
koska huomenna ei tarvitse tehdä mitään,
tai koska huomenna on rankka päivä.

En lopeta kenenkään muun vuoksi,
koska kukaan muu ei tiedä koko totuutta.
Lopetan elämäni vuoksi,
itseni vuoksi.
Sen ihanan tunteen vuoksi, joka aamulla on.

Olisi laitettava aika, päivämäärä, valmisteltava kalenteriin sopivaa tekemistä tueksi.
Hiljaisuudet, tekemättömyyden ja rentoutumisen hetket ovat minun sudenkuoppani.
Silloin avaan oluen, alan maksimoida nousuhumalalla hedonistista onnellisuutta.
Jopa ahdistus on helpompi tässä kontekstissa sietää, kuin rauhallinen onnellisuus.
Luojalle kiitos, että on tämä foorumi, jonne tätä oloa ja prosessia voi purkaa.

Lopulta, “loppuviimein”, kyse on kuitenkin hyvin yksinkertaisesta asiasta:
että ei enää juo.

Ei vaan enää juo.

8

Hei runotyttö Eleonoora,

Lopetat, kun on oikea hetki. Tiedät kyllä, koska se on. Hyvin lähellä jo.

Täällä ollaan sinuakin varten, kaikki samassa veneessä.

Voimia lopettamispäätökseen!

9

Räpistelen kuin lintu verkossa.
Näen unia siitä, että juon itseni puhumattomaan tilaan,
poimin tuhkakupista toisten jättämiä tumppeja ja poltan niitä,
juon viskiä kunnes näkö sumenee. Tuhoan itseäni.

Olen sitten päivän juomatta, kärsin edellisillan juomisen jälkimaininkeja,
aamulla ennen silmien avaamista mietin, että nyt.
Nyt se loppuu ihan oikeasti, ei näin voi elää kukaan.
Menen hyvän päivän ja
herään seuraavana aamuna virkeänä ja ihastellen,
kuinka hienoa voikaan olla. Elämä, sellaisenaan.
Niin hienoa, että kotimatkalla poikkean kaupassa hakemassa 8-päkin.

Se on se, mitä nyt menee. Kahdeksan ravintola-annosta kerralla. Tai enemmän. Kolmesta seitsemään kertaan viikossa.

Riippuvuuteni on vakava, enkä tiedä, selviänkö kuiville omin voimin.
Lopettamispäätöksen myötä olen juonut enemmän, aivan kuin yrittäisin juoda varastoon.
Juominen on jotenkin kesken.

Olen taas humalassa.
En ole tehnyt ruokaa enkä syönyt koko päivänä, ainoastaan juonut.
Piti siivota, piti kaikkea, mutta olen vaan juonut.

Olisi ehkä asetettava päivämäärä, jolloin menen hakemaan ulkopuolista apua, jos ei juominen ole loppunut.
Saatan tarvita antabuksen. Se tuntuu ihan kamalan pahalta ajatukselta.

10

Muistan tuon. Muistan kuinka mökiltä tullessa mietin autossa että kohta tämä on ohi, eikä tarvitse enää juoda. Haaveilin raittiudesta, siitä että herään aamulla ilman tätä iänikuista puutunutta hämähäkinverkkoa päässäni. Mietin miltä tuntuisi vuoden päästä, kun raitista aikaa olisi jo takana ja ilo olisi palannut elämääni?

Muistan tuon varastoon juomisenkin (koska kuitenkin ihan kohta lopetan).

Tänä vuonna olen ollut raittiina seitsemäntoista vuotta. Haaveet toteutuvat, jos niiden eteen tekee töitä. Toivomalla ei tapahdu mitään.

Tee se, eleonoora! Se kannattaa!

11

Sitten, kun olet juonut tarpeeksi, saatat tarvita apua. Kaikki, mitä kerrot, kuulostaa tutulta.
Minä olin varmaan viinan ja lääkkeiden sekakäytön takia kovasti pahemmassa jamassa kuin sinä. Lopulta vajaa vuosi sitten vedin viimeisen kännin, jonka jälkeen hakeuduin Minnesota-malliseen hoitopaikkaan ja sitten AA:han.

Muistan nuo fiilikset, kun piti vielä juoda mutta tiesi, että tää ei voi jatkua enää kovin pitkään näin. Loppuaikoina tein surutyötä juuri unissanikin, joissa vetäydyin yksin hillittömän viinasatsin ja onnentunteen kanssa ja aloin vetää viinaa. Ne unet kertoivat, että minä haluan olla kännissä, viina on elämäni tärkein asia.

Tsemppiä taisteluun! Kun raitistut, ensimmäinen vuosi saattaa olla rankka, koska on opeteltava uusi tapa elää. Mutta ihminen oppii!

Kaikkea hyvää!

12

On oikein hyvä ajatus, varsinkin jos jätä pois sanan “ehkä”. Siitä on vain sitten pidettävä kiinni.
On mietittävä sitäkin mahdollisuutta, että haet ulkopuolista apua, vaikka juomisesi loppuisikin asettamaasi päivämäärään mennessä. Lopettaminenhan onnistuu vaikka kuinka monta kertaa, mutta raittiina pysyminen saattaa tuottaa vaikeuksia ilman ulkopuolista apua.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

13

Eleanoora:

Niinhän se aina juopoilla on. itse totesin, etten millään jaksa juoda niin paljon kuin oikealta tuntuis. “Vielä kerran”. Entä sitten? Kauppoihin jää aina kaljaa vaikka kuinka kantais. Joku ne alkoholiverot meidän puolestamme maksaa, siitä ei kannata huolta kantaa. Raittius pitää hyväksyä. Tai sitten juomisen jatkaminen. Tavallisen, elintarvikkeena etanolia käyttävän tissuttajan ei valintaa tarvitse tehdä. Juopon täytyy valinta jossain vaiheessa tehdä.

14

Tänään, epäilevän Tuomaan päivänä,
jona olen kuin ihmeen kaupalla säästynyt krapulalta,
kolmen suuren kahvikupillisen ja pitkän kuuman suihkun jälkeen,
istuttuani muutamia tunteja hiljaa satuttavien totuuksien seurassa,
luettuani eilisiltaisen kirjoitukseni ja vastauksenne,
kuljettuani ajatuksissani viimeisen kahdeksan kuukauden matkan uudelleen,
jokaisen itsetuhoisen, elämää pelkäävän, alkoholin rampauttaman askeleen eroni jälkeen,
jokaisen päivän, jolloin en ole ansainnut raittiutta,
jolloin en ole ansainnut vapautta,
pakottanut itseni kulkemaan sen matkan uudelleen,
tarkasti tähän pisteeseen,
jossa istun pöydän ääressä peläten epäonnistuvani,
minä lopetin juomisen.

Nyt olen valmis. Yhtäkkiä olen valmis.

Olen valmis epäonnistumaan ja onnistumaan,
asettamaan kriteerin joka määrittelee nämä kaksi asiaa.
Olen valmis pelkäämään ja tylsistymään.
Olen valmis ottamaan elämäni ja itseni takaisin.

En voi olla täysin varma siitä, etten enää juo,
mutta olen varma siitä, etten enää halua juoda,
ja varma siitä, että olen valmis pistämään itseni omien sanojeni eteen.

Itkin helpotuksesta, kun tunsin tämän tunteen.

15

:smiley: Halu lopettaa juominen on TÄRKEIN. Toiminta tulee sitten. Halaus Sinulle. <3<3<3

16

Hienoa!Hyvältä kuulostaa. Sua kannustetaan ja onnistumista toivotaan.Muista että muutkin kamppailee…ja onnistuukin…mikset siis sinäkin olisi samaa ansainnut?Mielestäni olet.

17

Joulu ja vuodenvaihde lähestyvät, ja niiden myötä vaaralliset lepopäivät ja hetket.

Tiedän jo etukäteen kokevani muutaman alkottoman päivän jälkeen suunnatonta itsevarmuutta, ylpeyttä ja omavoimaisuutta, joiden myötä alkoholinkäyttöni ongelmallisuus mielessäni kutistuu, ja kämmen kuin itsestään alkaa ojentautua kohti huurteista tölkkiä.

Yritän samaa strategiaa, jolla pääsin lukuisten kariutuneiden stumppausyritysten jälkeen viimein kokonaan irti nikotiinista;

On aivan sama, miltä tuntuu, mitä tekee mieli, miten helppoa tai vaikeaa on, mutta minä en juo.
Se on ainoa tärkeä asia, ainoa, jolla on merkitystä. Minä en juo.
En juo, aivan kuin en juonut lapsenakaan, vaikka oli miten hyvä tai paha mieli tai tylsää.
Alkoholi ei kuulu tähän päivään, se ei ole vaihtoehto, kieltäydyn suvereenisti suoraan ruokaviinistä ja kahvikonjakista. Kieltäydyn ajattelemasta alkoholia täysin.
Jos ajatukseni kääntyvät sitä kohti, kiellän itseäni ja käännän ne välittömästi muualle. Tarkkailen ajatuksiani huomatakseni ajoissa vireen nousun, aivan kuin kouluttaisin ongelmakoiraa - kielto, pakote, uudelleenohjaus, rauha. Toistan niin monta kertaa kuin on tarpeen. Tätä varten varaan useita eri kohteita valmiiksi käsille: kirjan tai kaksi, makeisia, kahvikupin tiskipöydälle, lempivissyä jääkaappiin, toppapuvun ja heijastinliivin sekä otsalampun, puhelimen.
Annan mieleni levätä vaihtoehtojen käsittelystä - niitä ei ole.

Raportoin tuloksista myöhemmin. Pitäkää peukkuja.

18

Sain jo raittiuteni ensimmäisenä iltana muutamia puhelinnumeroita, joiden antajat korostivat alkoholin himon kohdatessa, että soittaisin niihin ennen ekaa huikkaa. Sullakin on puhelin, soiton päässä on kuuleva ihminen.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

19

Sain joskus aikanaan jostain ryhmästä jonkun ihmisen jakamasta puheenvuorosta ajatuksen siitä, että juomahimo kestää vain kaksikymmentä minuuttia. Päätin uskoa sen.

Matkan varrella muistin ‘kahdenkymmenen minuutin säännön’ ja puristin pöydänkulmaa sen 20 minuuttia. Jos se tuli uudelleen, toimin taas samoin. ‘Lusin’ se 20 minuuttia joka kerran kun ajatus tuli mieleeni. Pikkuhiljaa se pöydänkulman puristaminen kävi työlääksi ja osasin sanoa jo itselleni ihan vaan ‘ei, ei tänään’.

Tärkeintä minulle oli olla ‘itseään (eli addiktiotaan) ovelampi’ ja minulle se tarkoitti poisoppimista jonkun fyysisen toiminnon kautta. Käytin myös ‘saksia’ eli tein sormillani saksia kuvaavan liikkeen, että katkaisisin negatiivisen ajatuskulkuni. Olen (visuaalis-)kinesteettinen oppija, joten se sopi minulle.

Itsensä tunteminen on tärkeää itsensä kasvattamisessa :slight_smile: Olet nyt matkalla tutustumaan omaan itseesi - onnea ja menestystä matkaasi!

20

Luisu, vol 1.

Päivät 1-6 menivät hyvin, vaivattomasti,
hyvin kohtuullisilla mietteillä kohtuukäytöstä,
jota en pidä itselleni enää realistisena vaihtoehtona.
Tarjottiin, ja kieltäydyin, kerroin myös miksi.
Strategia toimi, kuusi päivää toi hienon olon ja varmuuden siitä, että en halua enää juoda.

Sitten aamulla tapahtui yhtäkkinen tragedia,
jota en kirjoita auki, koska se on toisille kestämätön ja toisille yhdentekevä,
eikä sillä ole edes merkitystä, koska minulle se toimi laukaisijana.

Tragedian selvittämiseen ja hirveän tuskalliseen hoitamiseen meni tunteja,
ja lähdin tilanteesta kylmä kivi harteillani, suru ja tuska rintalastan alla,
voimattomana, yksin, täysin finaalissa,
ja mietin, että minulle on ihan vitun sama, vaikka alkoholisoituisin,
päätyisin rapajuopoksi,
kusisin ja paskoisin housuun,
heräisin jäätävässä krapulassa.

Ihan sama, mutta minä vedän nyt perseet oikein huolella.
Enkä millään korvikeviinalla, vaan lempioluella.
Kävin ostamassa oluet, ja vein ne kotiin.
Itkin, odotin 20 minuuttia itkien.
Latasin kaljat jääkaappiin, korkkasin yhden.

Helpotti. Helpottaa. Helpotuksen perässä minä olen.

Mekanismi on selkeä,
seuraava askel on varmaankin alkaa keksiä kriisejä, jotta voi juoda.
Oppia kai tämäkin.

Äärimmäinen tuska ja suru ovat seuranani tänään,
huomenna ne heräävät krapulassa vierestäni.

Tänään en ruoski itseäni,
mutta kirjaan huomion siitä,
että riittävän kuormituksen alla turvaudun alkoholiin. Harkitusti vieläpä.