Ei ollu sulle. Teit tod. fiksun päätöksen luopua konteista. Vaikka sitten kivut olis kasvanukkin.
Toi oli sille jäbälle, joka kertoi olevansa opiaatteja vahvempi, mitä epäilen kyl, mut, no hard feelings.
^^Pitää muistaa, et kipupotilaat on aina asia erikseen. Riippuvuus tulee ja se on vaan hyväksyttävä ja hoidettava sit, ku kivun syy saadaan hoidettua pois, jos saadaan. Kyllä sulla Gepakko on kova homma vielä edes, mut kun hoidat vähennykset sit oikein aikanaan ni pääset kyl lopulta eroon bupresta. Olihan munkin pahin tramal käyttö kivusta johtuvaa ja siitä seuras sit leikkauksen jälkeen tosi paha kodeiini koukku, mut kaikesta huolimatta pääsin siitäkin lopulta eroon. Ei siis todellakaan mahdotonta päästä eroon, ku lääkkeet on respalla ja vierotukseen saa apua. Pahin ongelma lieneekin se, et hakee lääkkeet kadulta ja kivun poistuttua kuvioista jää yksin sen riippuvuuden kans, joten paree pysyä erossa katukaupasta ja vaatia vaan hoitoo ihan lääkäreiltä.
Ei tuo mielestäni psyykkisesti ole sen koukuttavampaa kuin mitkään muutkaan aineehet, jos rupee syömään vähän liian usei niin tulee se fyysinen koukku sit pitää ottaa ettei tuu paska olo.
Oon ite subua jotain viisi kertaa ottanut, sitten näitä heikompia opiaatteja mennyt sillon tällöin tramadolia ja kodeiinia, jotain 100+ kertaa kahden vuoden aikana. En tunne opiaatteihin mitään himoa tai muutakaan, tylsäks menee aika nopeesti. Mut jokaisel yksilökohtaista, joku saattaa jo ekasta kerrasata miettii et tää on se mun huume! Tai jotain tuollaista.
Ei kannattaisi ottaa ollenkaan. Onhan niin että lopulta tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Ja sinä ihminen joka menit päiväkotiin töihin sekaisin voi helvetti! Pitääki alkaa katella vähän tarkemmin millaisia työntekijöitä oman lapsen päiväkodissa on…
Musta tuli äärimmäisen surullinen, kun luin tätä.
Mä en toivo tätä kierrettä kenellekkään, en koskaan.
Ja se kummallinen ajatus, että likipitäen kaikki käyttäjät on kadulla asuvia vakiona sekaisin olevia haisevia vihanneksia ja ihmisraunioita, jotka on heikkouttaan siinä tilassa. Ja sitten on ne “kunnolliset ihmiset”. Aika kärjistettyä. Toki, vastaavaan, ei nyt ihan noin kärjistettyyn, ajatteluun sorruin minäkin kun uskoin että viihdekäyttö on mahdollista pitää kurissa, vaikka se on niin kivaa että sitä haluaa tehdä lopulta viikottain.
Itse olen monen vuoden subukoukusta huolimatta onnistunut pitämään elämän suht kunnossa (työt, opiskelut, perhesuhteet, luottotiedot jne) , itseni nättinä ja hyväntuoksuisena ja homman salassa liki kaikilta. Pari ystävää ja avopuoliso tietää ainoina että olen oikeasti piikittävä nistinretale.
Salailu on aivan saatanan raskasta. Kun olen ulospäin kunnon tyttö, sellainen kun olen ollut aina. Kukaan ei epäile mitään, ei kukaan edes uskoisi minusta.
En tiedä kauanko tämä vielä onnistuu, etenkin jos nyt alkaa katko kutsumaan.
Heikko ? En usko. Ainakaan heikompi kuin kukaan muukaan ihminen. Ihminen on aina heikko, niinkun täällä jo todettiin.
Tuosta uskomisesta…minulta aikoinaan äiti kysyi, käytänkö huumeita. Vastasin en ja asia jäi siihen. Kai se tiesi mutta halusi uskoa sitä mitä sanoin. Ehkä rakkaus sokaisee?
Onneksi ne ajat on kauuukana takana eikä palaa.
Tän ketjun alottajalla on pelottava asenne… tai siis pelottaa hänen puolesta.
totta kai se voi onnistua se satunnainen viihdekäyttö ja voihan olla ettei pidä koko kamasta.
Enkä väitä että subu ois sitä kaiksita vaarallisinta, kunhan muistaa pitää ne bentsot ja alkoholit siitä homamsta erillään, tuohon comboon kuoleminen näyttäis/kuullsotais olevan aika yleistä.
Mutta tuo asenne, voi voi, on varmaan tuon tyylisilel henkilöille todella vaikea myöntää sitten JOS on ongelma, kuin sellaisille, jotka ymmärtää, että ei päihteiden kanssa kukaan ole ketään vahvempi, vaan kyse on sattuman kaupasta, niin monista eri tekijöistä, ulkoisista ja sisäisistä olosuhteista, jotka sen ongelman voi aiheuttaa, pahentaa sitä tai haitata siitä eroon pääsemista / hoitoa / hillitsemistä ja tuo ylimielinen asenne on yksi ihan helvetin paha tekijä.
Oli riippuvuus sitten mikä tai mihin tahansa.
.
Hmmh. Keskustelusta heräsi muutamia ajatuksia joita olen pyöritellyt aikaisemminkin.
Ymmärrän ja arvostan ongelmiin joutuneiden tarvetta varottaa siitä muitakin. Jos omaa minkäänlaista empatiakykyä ei halua aiheuttaa turhia kärsimyksiä muillekaan. Aloin vain miettimään miten käytännössä vaikuttaa se että neuvotaan jättämään kokonaan kokeilematta, varoitellaan kuinka saattaa nalkahtaa heti ja huomaamatta.
Osa näiden neuvojen käytännön vaikutuksista ilmenee jo ketjun aloittajan vastauksista: hän kokeili hyvillä mielin ja olisi varmasti kokeillut, aivan yksi lysti mitä kukaan olisi sanonut. Häntä varoitellaan ensimmäisestä kerrasta koukkuun jäämisestä, mutta hän ei tunne suuria intohimoja kokemustaan kohtaan, ei se ollut mikään kahdeksan tunnin orgasmi, vain mukavaa. Tästä hän saattaa hyvin saada päähänsä että ei ainakaan missään nimessä kuulu tohon nilkkien narkkien rupusakkiin joka koukahtaa välittömästi ja lähtee mummoja potkimaan (tai lääppimään löysin rantein, mitä notkunistit ikinä tekevätkään.) Todennäköisemmin hän saa lisäpontta kaikkivoipaisuusajatteluun: “en minä ainakaan ole tuollainen”. Vaikka saattaa tulevaisuudessa ollakin, kuka tietää.
Yksi suoraviivaisen kauhistelu- ja kieltokakofonian sivuvaikutus on surullisenkuuluisa wannabenisteys: kun ensin ollaan riittävästi toitotettu välittömästä nalkahtamisesta saattaa joku käyttää tätä nistiyslupausta joko huomaamattaan tai tarkoituksella perusteluna sille että kiskoo lisää. “Mutgu mä oon siis ihan koukussa, mun on vittu pakko saada, siis nyyh.” Sillä voidaan perustella simppeliä halua kuosata lisää silloinkin kun varsinainen riippuvuus on vielä kaukana. “Tää koukku on niin kamala ettei mulla ole vaihtoehtoa.” Moni varmasti uskoo tuossa itseään ihan rehellisesti. Jos omaksuu vaikkapa IHRY:n ja muiden löpinät suoraan nämä uskomukset voi ottaa käyttöön jo parin kokeilun jälkeen - tässä yksi esimerkki kieltäymysjärjestöjen hyödyistä. Suoremmin sanoin: kun he oikein vannovat että jäät heti koukkuun paholaisen huumeeseen ja olet rikollinen, mikäs sen parempi syy lähtee hakeen lisää kun ammattilaistet ovat jankuttaneet kuinka helvetin kova huume se on ja sä oot sen orja.
Omasta puolestani voin sanoa että muutamien subulätkien ja kuukausia jatkuneiden hysteeristen opateeryyppäjäisten jälkeen oloni oli kyllä kohtalaisen karsea, mutta tiesin että se oli tulossa ja käytin aikaa annoksen pudotteluun. En koskaan ollut pitänyt opiaattejä tai opioideja mitenkään erityisen kiinnostavina, kokeilin lähinnä huvikseen ja tekemisenpuutteesta. Myönnän että tämä varmasti helpotti niistä irtautumistakin, sillä vanhana pilvipäänä en kokenut niissä mitään erityisen mielenkiintoista. Mutta palaan vielä pointtiin. Asia ei ollut minulle missään vaiheessa myöskään se suuri saatana. Se oli kokeilu muiden joukossa. Tiesin edes suunnilleen mitä tein ja mitä odottaa. Kärsittyäni aikani olo normalisoitui. Pahimmassa tapauksessa suureksi saatanaksi nimeäminen aiheuttaa vain kiinnostusta, erityisesti nuorissa, mutta miksei vanhemmissakin ihmisissä - kielletyn hedelmän viehätys.
Lisään vielä että mistään vuosien käytöstä minulla ei ole kokemusta, siinä vaiheessa ongelmat lienevät moninaisempia, ihan jo vaikkapa siksi että hommaan on rutinoitunut ja ottanut sen osaksi elämää. Mutta en lähde arvailemaan elämäntavoista joita en tunne.
Paljon tunnen ihmisiä jotka ovat nalkahtaneet vahingossa pidemmän ajan kuluessa. Ihan tietämättömyyttään tai huomiokyvyttömyyttään tai uskomalla omaan voimaansa kunnes reflat alkavat pukkaamaan. Näissä keskusteluissa kaipaisin lähinnä sitä asiallista tiedonvaihtoa siitä miten kunkin ongelma pääsi niin pitkälle - tästä voisi jopa oppia jotain. Taatusti se olisi kehittävämpää kuin vain kehottaa olemaan ottamatta. Mutta hysterian aikakaudella on tietysti helpointa puhua lähinnä siitä kuinka niitä ei saisi ottaa, koska voi sentään, onhan se on niin kauheeta.
varg maguksen viesti jäi minulle hiukan epäselväksi, mitä yritit sanoa? mikä p3?
Yritän vielä tarkentaa mitä halusin sanoa. Se että kehotetaan viimeiseen asti välttämään näin kauheita opiaatteja yksinkertaisesti nostaa ne sellaiselle alustalle mihin ne eivät mielestäni kuulu. Riippuvuutta, kamaluutta, KOVIA HUUMEITA. Ja yleensäkin se että opparit on kohotettu arvoon arvaamattomaan saa ihmiset kiinnostumaan niistä - asian luulisi olevan harvinaisen selvä. Sitten hoitohenkilökunta toistelee sitä kuinka tästä kamalasta vitsauksesta pitäisi päästä. Tämähän on oiva tapa saada opiaattikoukku päällimmäiseksi mietteeksi hoitoakin hakevalle, ja onko oikeasti hyötyä jauhaa päivästä toiseen siitä kuinka ei tulisi käyttää, kuinka haluaisi käyttää ja kuinka hyvä on olla käyttämättä. Puusilmänkin luulisi näkevän että tämä johtaa vain oman suosikkipäihteensä jatkuvaan luuppaamiseen… miten sellainen voi päästä eroon ajatuksistaan jos joka puolelta toitotetaan kuinka merkittävä asia sun elämälle se käyttö/käyttämättömyys on. Ajatukset kiertävät sitten aamusta iltaan saman päihteen kohdalla, nappailee sitä tai ei. Kehitystä?
Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan opparit ovat lähinnä mielenkiinnottomia sunnuntainarkkailuja, mitättömät efektit, enkä ole vuosiin niihin koskenut. Ei kiinnosta. Pilvestä saan enemmän irti. Yleisellä tasolla en kenenkään substanssimieltymyksiä tuomitse, eivät minun mieltymykseni ole ainoita oikeita (vaikkakin parhaita).
Vielä rautalangasta: en suosittele kenellekään subun kanssa huvittelua, ensimmäiseksikin koska se on niin turhaa ja toisekseen, jos taipumusta vastuuttomuuteen omaa sillä voi hankkiutua melkoisiin ongelmiin.
jessss…ja tuho on taattu. 
Hei! Päätin lopultakin rekisteröityä päihdelinkin porukkaan. Olen seurannut foorumia suhteellisen aktiivisesti kymmenisen vuotta, mutta kertaakaan en ole tänne kirjoitellut. Voisin jakaa oman elämäntarinani täällä. Voisi ehkä kirjoittaminen helpottaa oloa. En tässä viestissä sen pidemmin vielä. Sen voin sanoa, että yli kymmenen vuotta on käyttöä takana. Ja kyllä minäkin, kun ensmäisen kerran subutexia kokeilin, sanoin “minä en voi jäädä koukkun”. Ja olen kotoisin pienestä kylästä jossa sitä subua oli tosi harvoin. Siihenkin juuri vetosin että en voi jäädä koukkuun kun en saa subua kuin tosi harvoin, en tunne diilereitä. Ja paskat! Kyllä sitä vuosien aikana kummasti kehittyy niitä kontakteja. Nyt vedot.
Todellakin, kyllä sitä kaikkee löytyy jos on kova motivaatio 
Ite tosin tiesin jo ekalla kerralla et lisää tulee.
Itse olen subukoukussa, jäin koukkuun jo ensikokeilulla. En suosittele sitä kenellekkään, edes pientä määrää! En voi olla päivääkään ilman subua, ja vedän tietty ränniin, mikä on vielä pahempi. Sain muutama kuukausi sitten c-hepatiitin. Subu ei ole hyväksi! Asiat jää hoitamatta ja kaverit katoavat ympäriltä. Itsehän jokainen valintansa tekee.
Minulla ja miehelläni oli suunnitelmissa lapsi ja syksyllä pitäisi alkaa koulu, mutta mikään ei onnistu jos on koukussa subuun. Mies on uhannut jo erolla, kun persoonallisuus muuttuu niin paljon. Oma elämäni muuttui, liian paljon subun takia, kaverit katosivat ja asiat jää hoitamatta. Omaa vikaahan se on,
mutta ajattelin kertoa osan omaa tarinaani, että edes joku ymmärtäisi mitä se "lääke"aine tekee pääkopalle!
Ei mitään hyvää! Onhan sitä hyvä olo, mutta mitään hyvää siitä ei tule!
niimp, ei mikää vaaraton aine todillakaa…
Useimmil käyttö ei pysy hallus, joillaki käyttö pysyy hallus, ja jotkut on täysin sinut asian kanssa 
En jaksa lukee mitä kaikki ihmiset on sulle vastannu, mut en missään nimessä kannata kenenkään kokeilevan subua. Ite oon ollu koukussa pöhinään,budiin,bentsoihin…Ja muutenkin päihdehistoria on ollu aika runsas.MUT bubre…Siitä en ole vieläkään eroon päässy. Olin kauan subuu vastaan ja lähinnä halveksuin sitä käyttäviä ihmisiä. Mut kuinkas ollakkaan; eka kerta oli sanoinkuvaamattoman hyvä ja siitä se sitten lähti. Huomasin kuinka aine vei ahistuksen, masennuksen ja tilalle tulee niiiiiin hyvä olo. Sit ku mentiin ajassa vähän eteenpäin, niin löysin itteni katkolta. Kaks kertaa. Tohon katkoon oli syynä myös contit. Enää ei ole hyvä olo, vaan haluis olla vaa ilman. Oon jotenki ajatellu, ettei subu vaikuta muhun, eli et oon oma itteni ku vedän sitä eikä mun minä muutu vaikka sitä käyttäisin. Mut kyllä muuttuu. Kaikki asiat jää tekemättä, niinkuin tossa jo joku immeinen kirjottikin.
Itse aloitin Subun vetämisen joskus 1998-1999. Siitä alkoi helvetti. Alussa en edes tajunnut että reflatkin tulee vasta joskus kolmen-neljän päivän päästä. Tähän päivään asti olen tanssinut bupre-nuoran mukaan. Nyt olen tosin ollut n. 1 1/2 vuotta korvaushoidossa ja hiukan paremmin on mennyt.
Mutta summa summarum. Kovimmat ja petollisimmat reflat on bupresta tulleet. Helppo näin sanoa, mutta älä vain koske siihen paskaan. Vierestä seuranneena olen todistanut lasten menetyksiä subun takia. Ja periaatteessa olen seurannut lastenkin takaisin saantia kun ko. ihminen on pystynyt todistamaan olleensa ilman buprea tietyn ajan.
Mun mielestä konin jälkeen bupre on jälkeen kovin tavara. Mieti mikä sulle on tärkeää!
Kaikkea hyvää, Maago.
…
Vedä se helvetin subu-knölli pöntöstä alas. Parin vuoden päästä jo ihmettelet miksi sen säästiti/vedit.
Tämä ei ole läppä, pelasta elämäsi kun se on vielä mahdollista.