Koulujen lukuvuosien alku lähestyy, ja koulukiusaaminen tulee taas otsikoihin. Ongelma heijastuu myös aikuisten yhteiskuntaan opittuina käytösmalleina työelämässä ja muutenkin elämässä.
Kiusatuista tulee kiusaajia.
Monet alko-ongelmaiset ovat olleet koulukiusattuja. Alko on tuonut teininä huumaavan ihanan vapauden tunteen; ihastuttavan fiiliksen joka teki paremmaksi ja voimakkaamaksi. Kenties auttoi jopa sopeutumaan kaveripiiriin.
Olin itse koulukiusattu 8. ja 9. luokalla. Olin vähän outo, minulla oli finnejä, silmälasit, huono tukka, huonot vaatteet ja puhevika (s ja r). 9. luokan jälkeen minusta tuli punkkari ja kovis, ja elämä alkoi hymyillä. Lisäksi kuulemma kaunistuin niin että koulukaverit haukkoivat henkeään.
Se oli kai ensimmäinen myönteinen “omavoimaisuuden” tunne. En voi istua enää himassa suklaapatukka suussa nyyhkimässä että tämäkin menee ohi, voin nousta ylös ja alkaa olemaan minä.
Se oli ihanaa uuden elämään heräämisen aikaa; tutustuin uusiin kavereihin, perustettiin bändi, tapahtui kaikkea ihan hienoa.
Olen huomannut internetissä koulukiusaamiseen vivahtavia käytösmalleja. Kun yksi on vähän alakynnessä, on helppo kerääntyä ympärille ilkkumaan ja kannustamaan kiusaajaa.
Tämä liittyy päihteisiin sikäli, että monet päihdeongelmaiset on olleet alttiita kiusaamiseen, tai itse kiusaavat.
Moniko on ollut koulukiusattu?
Reply?
Kyllä mä muistan ainakin sen kun mä pistin tupakan palamaan ja kossupullon huuleen niin sanottiin…“Sustahan on tullut MIES”…Muistan senkin kun kehuskeltiin sillä,että oltiin juotu sen ja senverran mutta silti oltiin selvinpäin! “Jätkät,join pullon kossua ja olin silti selvinpäin”
Kiusaaminen on joskus sitä, että ignoroidaan. Täällä eräiden kirjoittajien kuten Tarharyhmän tai minun aloittamiin ketjuihin ei vastata. Nimimerkkejä mainitsematta olen havainnoinnut täällä eräiden kirjoittajien taholta asenneongelmia (ns. verantamalli että vain passiivisesti observoidaan “alentumatta” kommentoimaan). Työelämästä voin ignoroinnista kertoa erään räikeän esimerkin. Naisvaltaisessa työyhteisössä erään miehen työpiste siirrettiin kellariin ja ketään kiellettiin puhumasta hänelle. Jamppa ei montaa viikkoa kestänyt.
Nimimerkki Rahvas käyttää kirjoituksessaan kiusaamisen muotoa 2 eli dissaamista. Ketään kiinnostamaton ketju, johon ei saa osallistua kukaan on tilanne, joka implikoisi oman negaationsa eli siis järjetön. Palstan eräänä taitavimpana kirjoittajana nimimerkki Tarharyhmä on tietenkin käyttänyt verhottua hyökkäystä tarkoittamaansa neljän “herrasmiehen” koplaa vastaan eli siis kehoittanut kaikkia muita tutustumaan näkemyksiinsä päihteistä.
Nimimerkki Tarharyhmä on hyvin aktiivinen (monta harrastepuuhaa) ja sanavalmis kirjoittaja, jolla on laajat tiedot päihdealasta ja useasta muusta aihepiiristä ja juurikin siksi olen kiinnostunut hänen näkemyksistään päihdeasioista. Tarharyhmän nabanderin ottaminen on hyvin “hanskassa” sillä hän ottaa (yleensä vain ruokakaupan alkoholituotteita) vain n. kolmen viikon välein - mikä on korkeintaan kansallista keskitasoa - ja hänen alkoholin käyttönsä on sosiaalisesti motivoitua, sillä se tapahtuu baareissa/musiikkikuvioihin liittyen.
No tämä on oikeestaan ihan totta, että kiitos Lasolarska.
Rahvas käyttää kiusaamisen müotona dissaamista, eli vähättelyä vaikka on solkenaan itse kirjoittanut minulle viestejä tuhansittain. Smokki_ja_sikari puolestaan käyttää vastakeskustelijan mitätöimistä, jossa kyseenalaistetaan vastakeskustelijan mielenterveys, kyky tietää mistä puhuu/kirjoittaa.
Hyvin yleinen mitätöinnin, ja kiusaamisen muoto tuokin. Yksi yleisimpiä ja eniten käytettyjä.
Mutta siitä koulukiusaamisesta siis kokemuksia vielä…?
Koulukiusaamisesta
Kun minä kävin peruskoulun yläastetta 70-luvulla (2 suurehkoa koulua) elettiin maaltamuuton aikoja ja jengejä oli kaikissa vähänkin suuremmissa kouluissa. Pelin henki oli se, että kovat pojat ja heidän kaverinsa kiusasisivat muita usein myös fyysisesti so. saatettiinpa vaikka potkia päähän ja jotkut saattoivat kulkea koulumatkansa metsää pitkin. Koulujen tasoilla oli muutamia silmätikkuja, joita kiusattiin huomattavasti muita enemmän. Itselläni kävi sikäli hyvä tuuri, ettei samalle luokalle sattunut kovia poikia. Kerran jouduin pilan kohteeksi. Liidulla oli takin selkään kirjoitettu “kyrpää markalla” ja kuljin välitunneilla päivän asiaa huomaamatta.
Lukiossa olivat kiusaamisen muodot erilaiset. Luokan/koulun sisäpiirin ulkopuolisille ei kerrottu juttuja/juoruja eikä heitä pyydetty kouluajan ulkopuolisiin tapahtumiin. Minä olin tällainen tietotyhjiössä oleva ulkopuolinen. Armeijassa kiusaamisen muotona taas oli se, että tupakaverit ja/tai komppanian muut varusmiehet vittuilevat. Eräälle saapumiseräni varusmiehelle vittuiltiin tupakaverien toimesta niin rankasti koko ajan, että hänet jouduttiin kotiuttamaan.
Mitä keinoja sinulla on hihassa muita kuin alatyyli yms.
En viitsi quotata niitä tähän, kun kaikki tietää ne häijyilysi tasan tarkkaan, ellei joku pyydä niitä erikseen
Mutta mitä tyylejä sinä käytät täällä saadaksesi jotain jonka koet tarpeelliseksi?
Totuutta sinusta kaivataan lisää, kun tämänkin päivän juomisen jo tunnustit, niin jatketaan hyvin alkanutta rehellisyyttä, jos nyt onnaisi.
Tarharyhmän tyylikeinoina voidaan erottaa seuraavat:
urbaanikieli (paljon anglismeja)
synkronisiteetti (kahdesta asiasta yleensä toisena bänditouhut) kertominen yht’aikaa
Keskeisenä teemana hänellä on se, että hän on onnistunut vähentämään entisestä ilmeisesti suurkulutuksesta normaalikäytön viitearvoihin. Aikanaan kun luin päihdekirjallisuutta jäi mieleeni se, että eräässä kirjassa sanottiin, että noin joka 15. alkoholisti on pystynyt palaamaan kohtuukäyttäjäksi. (Lukemani kirjat olivat kirjastosta, eivätkä vertaisarvioituja tieteellisiä huippulehtiä joten äsken esittämääni tietoon on suhtauduttava varauksella). Mutta koulukiusaamisestahan tässä ketjussa piti kirjoittaa (tai miksi ei aihetta laajentaen työpaikkakiusaamisesta).
Lasolarska kieltämättä on selvänäköisin Plinkin “selvänäkijöistä”, sillä hänen analyyseissaan on enemmän osuvuutta kuin muiden raittiiden kristallipallostakatsojien analyyseissä yhteensä.
On olemassa eräs tietty hämmästyttävä ilmiö, jossa alkoholistin on todettu jostain syystä vähentävän juomista aivan tahattomasti. Törmäsin kyseiseen ilmiöön erään Sote-foorumille kirjoittaneen alkoholistimiehen ansiosta taannoin, ja asiaa tutkiessa on löytynyt muita samanlaisia outoja tapauksia.
Tämä ei tokikaan tarkoita, että kenenkään päihderiippuvaisen tulisi jäädä tilaansa lillumaan ja odottamaan “ihmeparantumista”, mutta kyllä tuollaisia outoja tapauksia on oikeesti.
Kirjotan muuten puhekielellä, eli samalla kuin puhun. Se tuntuu kivalta ja luontevalta.
AA-uskonnon mukaan kukaan alkoholisti ei palaa kohtuuteen! EI KUKAAN! koskaan… laidai…Mutta se taas ei ole mun päänsärkyni…en ole vähentäjä vaan lopettaja. Mutta en allekirjoita AA-uskonnon teesejä. Alkoholin voimaa pidetään AA.ssa maailmankaikkeuden toiseksi suurimpana voimana. Maailman suurin Voima ja Jumalakin on itseasiassa Pyhä AA!
AA:ssa myös neuvotaan testaamaan omaa alkoholismiaan yrittämällä kohtuukäyttöä, jos vaivan luonne epäilyttää itseä. Reilun vuoden raittiuden jälkeen nyt olisi varmaan sopiva aika meikäläisellekin testata diagnoosia - saisipahan asiasta varmuuden. Omalla kohdallani toki mietin, että kannattaisiko kuitenkin mieluummin pelata erä venäläistä rulettia. Siinä sentään henkiinjäämismahdollisuudet ovat yli 80 prosenttiset.
AA itse ei AA:ssa asetu Jumalan sijalle. Jokainen saa aivan itse määritellä uskonsa luonteen. Tämä varmaan joitain puhdasoppisia harmistuttaa. Jostain syystä joillekin on mahdotonta uskoa sellaiseen Jumalaan, joka on perusluonteeltaan järjen ulottumattomista. He kyllä auliisti toteavat, etteivät he mihinkään Jumalaan usko, mutta AA:n apuun kylläkin.