Uusi lopettaja siis esittäytyy.
Olen notkunut tällä palstalla pitkään ja lukenut keskusteluja jotka ovat toimineet hyvänä vertaistukena. Paljon samanlaisia tarinoita kuin omani.
Olen 37-vuotias lasisen lapsuuden ja nuoruuden elänyt nainen. Luulisi tuolla taustalla pysyvän helposti erossa viinasta mutta ei. Lopettamispäätöksen olen tehnyt monta kertaa ja aina “humaltunut” raittiudesta; kuinka ihanaa onkaan herätä ilman krapulaa, morkkista, pelkotiloja, ilman kännissä itseään telomista ja silti kuitenkin löytää itsensä samasta tilanteesta kuin tänään, krapula ja morkkis, liian tuttu tunne. Haluan että tämä on viimeinen kerta näitten hirveitten tuntemusten kanssa. Haluan lopettaa ja raitistua. En ole koskaan hakenut apua ongelmaani, mutta huomenna aion soittaa ja soitan A-klinikalle.
Juodessa menetän muistini helposti, rahaa menee ja muka-hyviä ideoita syntyy joita saa sitten krapulassa hävetä. Tiedän ensimmäisen tuopin tilatessani että tästä se lähtee mutta tilaan sen silti, joskus ajattelematta seuraavaa päivää tai siitä huolimatta.
Kerran havahduin lopettamista miettiessäni ajatukseen mitä minulle jää jos lopetan juomisen, juominen liittyy kaikkeen ja kaikkiin fiiliksiin, miten muka voisin mennä lätkämatsiin ja olla juomatta? Samalla tajusin miten järkyttävää on edes ajatella mitä minulle jää, alkoholi määritti ja määrittää liikaa elämääni. Tiedän miten ihanaa elämä on raittiina ja silti aina kuivan jakson jälkeen sorrun juomaan. Miksi, en tajua.
Edellisessä työpaikassa hoidin hommani joten kuten, alkoholi kuului kuvaan viikollakin, piti rentoutua, juoda vitutukseen, onnistumiseen, mihin tahansa. Viimeisimmässä työpaikassa en juonut viikolla ollenkaan mistä olen ylpeä. Nyt edessä on vuoden tauko työelämästä opiskelun takia.
Tiedän että joudun selittelemään juomattomuuttani kuten suurin osa niistä jotka eivät juo. Selitellään sitten.
Tiedän kuulevani taas kommentteja “Mutta ethän sä mikään alkoholisti ole”. Minulla ei ole pitkiä ryyppyputkia, laitosjaksoja tai muita joillekin “taudin kuvaan” kuuluvia tunnusmerkkejä. Alkoholisti tai ei, minä en pärjää sille aineelle ja haluan lopettaa. Keskittyä urheiluharrastukseeni, valmistua ja elää raittiina.
Kiva lukea että joku muukin joka ei täysin vastaa alkoholistin kuvausta haluaa raitistua. Itse kirjoittelin tuossa Kamala juhannus viestissä omasta lopettamispäätöksestäni. Juuri tuo morkkis, krapula ja kaikki tuntuu vievän yhä enemmän ja enemmän aikaa. Yksi päivä “hauskaa” ja kolmesta neljään päivään toipumista. Jo nyt muutaman päivän jälkeen alkaa taas tuntua että eihän minulla ongelmaa ole, jos vaikka vain vähentäisi… Totuus on että moneen kertaan olen vähentänyt ja aina se on karannut samaan örveltämiseen. Kun vaan joku olisi ottanut juomiseni puheeksi kun vasta aloittelin! Vanhemmatkin tuntuivat vaan ajattelevat että kaikkihan ne nuoret juovat, kuuluu normaaliin nuoruuteen. Itse aloitin juomisen sitäpaitsi “vanhempana” eli 19-vuotiaana kun kaverit aloittivat tosiaan jo ala-asteen jälkeen. Nyt olen jo koukuttunut. Välillä sitä miettii että enhän minä ole koukussa alkoholiin, tykkään vaan olla humalassa. Mitä itsepetosta. Tiedän että pystyn olemaan juomatta muutaman viikon mutta sitten sitä viinahammasta jo kolottaakin urakalla.
Tsemppiä sinulle raitistumiseen, kesä on haasteita täynnä mutta jostain tämä taival on aloitettava.
Tiedän kyllä että helppoa tämä ei tule olemaan, jossain vaiheessa todennäköisesti alan taas ajatella että kai sitä nyt pari voi ottaa minkä hyvänsä tekosyyn nojalla kun edellisestä krapula-morkkiksesta on kulunut tarpeeksi pitkä aika jotta aika olisi kullannut muistot siitä millaista se on kun serotoniinitasot ovat miinuksella, tuntee olevansa maailman paskin ihminen ja tärisee pelkotiloissaan ja tottakai, vannoo ettei ikinä enää.
Lisäksi toleranssi on niin huono että pienistäkin määristä tulee iso kankkunen mikä ei tietenkään koskaan ole sen arvoista.
Noista kesän tapahtumista tuli mieleeni että olisi mukava tavata täältä ihmisiä ihan livenä, siinä seurassa kenenkään ei tarvitsisi selitellä juomattomuuttaan eikä olla se porukan “ilonpilaaja” kun ei halua ottaa sitä ensimmäistäkään. Ymmärrän hyvin että moni haluaa säilyttää anonyymiteettinsä ja kirjoitella netissä kohtalotovereiden kanssa. Itselläni olisi aikaa ja halua saada uusia tuttavuuksia, suurin osa kaveripiiristä on perheellisiä tai elää (muka) niin kiireistä elämää ettei spontaaneja tapaamisia voi edes ajatella, aika täytyisi merkata kalenteriin kuukausia etukäteen.
Eilen tuli ensimmäinen koetinkivi, kaveri pyysi terassille oluelle. Ensimmäisenä mietin kieltäytymistä, mutta lopulta vietin hauskan illan holittoman oluen voimalla hyvässä seurassa. Nyt on hyvä olo ja päivä täynnä touhuamista.
Onneksi olkoon, että viihdyit selvin päin terassilla, siitä se alkaa päivä kerrallaan. Kuinka pitkään joudut odottamaan A-klinikalle pääsyä? Siellä on hyvä puhua henkilökunnalle asiat salailematta juomismääriään. Huomaat jo nyt, miten helpottaa, kun olet voinut kirjoittaa tänne.
Kiitos viesteistä ja kannustuksesta Eve72 ja lomamuisto!
Vaikka takana on vain pari raitista päivää niin hyvältä tuntuu, vertaistuki ja tämän palstan lukeminen on todella arvokasta ja tarpeellista tällä tiellä.
Ollakseni rehellinen en saanut soitettua A-klinikalle. Tuli muka kaikenlaista hässäkkää jne ja se siirtyi. Lupaan teille ja itselleni soittaa sinne heti maanantaina. Olen yrittänyt niin monta kertaa raitistua ilman ulkopuolista apua ja joka kerta siinä epäonnistunut, tiedän ettei se onnistu nytkään ellen hae apua ja tukea.
Kumma kyllä vuosia tätä palstaa seuranneena kirjoittaminen tänne oli iso juttu ja olen tyytyväinen että tein sen. Tästä se lähtee.
Ystävien kanssa vietetyn elokuvaillan jälkeen baarissa kuulin ne tärkeät sanat mitä toivoisin jokaisen holittoman vaihtoehdon tilaavan kuulevan kun aloin selitellä miksi en juo, " Jos et juo niin et juo, se on sun oma asia eikä sun tartte sitä selitellä". Kunpa kaikki suhtautuisivat meihin lopettajiin samoin.
Kannattaa tosiaan soittaa sinne a-klinikalle maanantaina, parhaassa tapauksessa saat ajan jo ensi viikolle. Mulle keskusteluista siellä on ollut tosi paljon hyötyä, varsinkin alkuvuodesta kun sinne menin… On ollut helpottavaa keskustella omasta alkoholiongelmastaan ihmisen kanssa, joka suhtautuu siihen täysin objektiivisesti vrt. ystävät, kaverit tai sukulaiset. Itseasiassa viimeksi juteltiin lähinnä kaikesta muustakin kuin alkoholista, pidän sitä enemmänkin ns. ilmaisena terapiana. Riippuu toki tosi paljon henkilöstä kenen kanssa siellä sitten juttelee, miten kemiat natsaa jne.
Hienoa että olet “uskaltautunut” jo terassille ja baareihin aka. tilaisuuksiin joissa alkoholi on esillä noinkin lyhyen raittiusajan jälkeen! Mä olen ollut nyt 8 päivää juomatta, mutta tuntuu siltä että ehkä vasta ensi viikonloppuna lähden katselemaan baari/klubi/keikkapuolta selvinpäin. En ole kyllä koskaan noissa selvinpäin kauheasti viihtynyt, keikkoja lukuunottamatta, mutta päähän tässä hajoaa jos linnoittautuu kotiinsa pidemmäksi aikaa…
Soittelehan ihmeessä sinne A-klinikalle. Et ainakaan häviä mitään. Ja oikein kiva kun kirjoitit tänne. Täällä kyllä huomaa sen ettei tässä yksin tuon viinanpersouden kanssa olla. Ja hienoa kun pystyt baarissa tai terdellä käymään myös selvinpäin. Itsekkin ajattelin, että kai sitä voi ravintoloissa käydä myös selvinpäin. Oma asiahan se on juoko vai ei. Fiksut ihmiset antaa kyllä asian olla ja jos joku on niin urpo että tekee toisen juomattomuudesta numeroa, niin eipähän tarvitse sellaisen ihmisen kanssa seuraavalla kerralla mihinkään lähteä. Voimia ja haleja
A-Klinikalla yleensä pyritääm välttämän sellaista hirvittävää kivirekeä, jota myös
täysraittiudeksi kutsutaan. Huolestuneina ehkä myös ravintola-alankin työllisyyden takia
siellä kannustetaan aluksi kohtuukäyttöön. Jos haluat mennä nopeammin itse asiaan, ala
esim. huutamaan (nousten seisomaan: “ETKÖ SÄ SAATANA TAJUA!!!”),
että olet hirvittävä alkoholisti ja tuhonnut jo elämäsi, tarvitset apua, ettet kuole.
Siinä tapauksessa he voivat mahdollisesti kannustaa raittiuteen, vaikkakin se tuntuu kieltämättä kauhealta
vaihtoehdolta. Olla nyt ilman alkoholia, herranen aika…
Kaikkea hyvää sinulle. Olen vain pettynyt yhteiskunnan haluttomuuteen kannustaa täysraittiuteen
äärimmäisellä kuolemaakin uhkaavalla päättäväisyydellä. Sellainen lässyttäminen kohtuullisuudesta
ei minua koskaan auttanut tippaakaan (koska manipuloin aina muut ja itseni uskomaan, että en missään nimessä voi
olla alkoholisti koska a, b ja c). Vihaan myös kohtuullisuutta kaiken suhteen. Hiljaa hyvä tulee. HETI!
Minä, kun luulin olevani ainoa, jonka avunpyyntöä lääkärit vähättelivät. Täällä aika moni tuntuu kiroavan samaa. Vähentely saattaa sopia joillekin. Aika monelle se ei sovi,
Puuttuuko meiltä AA:n ulkopuolelta järjestelmä ei uskovaisille täysraittiuteen pyrkiville, jotka eivät (vielä) ole siltojen alla? Pitäisikö sellainen perustaa?
Huomenna raittiita päivä kokonaisen viikon edestä, jei!
Tänään tosin tuli pieni kiusaus ostaa ihan pieni pullo kuohuvaa mutta enpäs ostanutkaan , kiusaus meni nopeasti kun tulin järkiini, ei se siihen yhteen olis jäänyt ja kuinka pettyny olisin ollu itteeni huomenna herätessäni krapulassa. Muistutin myös itseäni siitä miten ihana on herätä aamulla virkeänä ilman kankkusta.
Liikunnasta huolimatta alakulo on ollut läsnä viime päivinä. Suhteen päättyminen ja keskenmeno viime syksynä ovat taas olleet enemmän mielessä. En halua vatvoa ja velloa surussa, vaikka sekin tunne kuuluu elämään. Ajalla on hyvää tekevä vaikutus.
Tämäntapainen asenne voi olla yleislääkäreillä työterveyshuollossa tai terveysasemilla. Ne pelkäävät suututtavansa potilaan jos puhuvat liian ankaraan sävyyn juomisesta, ja niin monessa tapauksessa käykin. A-klinikalla tällaista en ole kyllä havainnut. Siellä tiedetään että suunnilleen jokainen, joka omaehtoisesti ottaa sinne yhteyden, tietää alko-ongelmastaan ja on valmis kuulemaan siitä objektiivisen mielipiteen.
Muuten olen samaa mieltä siitä, että täysraittius on suomalaisessa yhteiskunnassa typerän aliarvostettu vaihtoehto.
^ Kyllä mua ainakin A-klinikalla kannustettiin täysraittiuteen alusta alkaen, eikä siellä kukaan mitään kohtuukäyttöä minulle ikinä suositellut.
Olen muutenkin kiitollinen Espoon A-klinikan ammattitaitoiselle, kivalle henkilökunnalle hyvästä hoidosta ja yhteisestä vuodestamme viisi vuotta sitten. Tuon joskus pullaa.
Nonii. Raittiutta kokonainen viikko, tästä on hyvä jatkaa.
A-klinikasta, AA:sta ym. raittiutta tukevasta ja siihen kannustavasta yhteisöstä/organisaatiosta voi olla montaa mieltä. Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta muusta kuin vertaistuesta täällä joten olen jäävi sanomaan niistä mitään. Olen valmis ennakkoluulottomasti kokeilemaan vaikka jodlausta jos se tukee minua tavoitteessani olla juomatta.
Tänään, tässä ja nyt olen onnellinen. Kerroin ystävälleni tänään että olen ollut viikon juomatta ja haluan lopettaa alkoholinkäytön kokonaan. Hän sanoi arvostavansa päätöstäni suuresti. Hienoa, eikö.
Kitty, ekat 3 kk raittiutta ovar tunne-elämän suhteen haasteellisia, eli älä hämmästy,
että tulee kaiken maailman tunteita läpi. Ei ihme, nythän tuo ihmelääke viina ei ole
enää auttamassa valheiden verkkojen pystytyksissä. Ne kun repeilevät lopulta kokonaan,
elämä alkaa hymyilemään, ja tähdet loistavat taivaalla.
Mietinkin juuri johtuuko tämä tunne-elämän vuoristorata juomattomuudesta. Liikunnan jälkeiden perinteinen endorfiinikooma saattaa laimeta synkistelyllä ja eilen ajattelin että olisipa puhdistavaa itkeä.
Toisaalta olen aina ollut ääripäiden ihminen. Kaikki tai ei mitään. Nyt se varmaan vielä korostuu kun myrkyt lähtevät elimistöstä eikä tunteita marinoida enää alkoholissa.
Olen läpikäynyt pitkän terapian jossa käsiteltiin myös lapsuuttani pullon, huumeiden ja sekakäytön varjossa. Uskon että myös lapsuudella on tekemistä ajoittaisten arvottomuuden, häpeän ja huonommuuden tunteen kanssa. Perhe on arvokas asia, samoin eheä lapsuus, minulla ei ole ollut kumpaakaan. En silti syytä vanhempiani juomisestani, ihan itse olen pulloon tarttunut ihan millä tahansa syyllä tai ilman syytä.
, kiusaus meni nopeasti kun tulin järkiini, ei se siihen yhteen olis jäänyt ja kuinka pettyny olisin ollu itteeni huomenna herätessäni krapulassa. Muistutin myös itseäni siitä miten ihana on herätä aamulla virkeänä ilman kankkusta.