Kissisen paluu raittiiseen pöytään

Hei, minulla on huomenna syntymäpäivät ja olen pitkään miettinyt antavani itselleni lahjan. Loppuelämän raittiina. Se on tosi vaikea lahja, ei hinnalla pilattu - päin vastoin, hyötyisin taloudellisesti ja kaikin puolin… Mutta tosi vaikea lahja toteuttaa. Olen myös varannut pöydän ravintolasta, sen verran prameasta, että tehdään varaus - kerrankin. Ja alkuun mietin, että otan lasin viiniä hyvän ruuan kanssa. Mutta tiedän, etten voi lopettaa siihen. Pitää käydä pullo kotiin ja vähän muutakin.
Kirjoitin tälle palstalle yli vuosi sitten ja katsoin äsken kirjoitustani, oli synkkää tekstiä kuolemasta. Taisin silloin säikähtää jotain oikeasti, muistankin sen, se oli punaviininen vatsantyhjentyminen. Ajattelin, että se on verta. Minusta se tapahtuma oli ensimmäinen juoppohulluus sekoilu.
No, lopetinko? En, mutta määrät ovat vähentyneet ja koko ajan tuon jälkeen on ollut taukoja, pitempiä ja lyhyempiä. En käy enää baareissa tai juo kylässä. Jos juon, se tapahtuu kotona, piilossa, mahdollisimman myöhään, jotta en kerkeä juoda kovin paljoa. Mutta edelleen, minun on juotava kaikki mitä on.
Terveys on ihan ok. Ihme kyllä. Onhan tätä venkoilua kestänyt 15 vuotta. Olen niin kyllästynyt juomiseen, niin väsynyt siihen. Mutta silti sitä on saatava ja mikä pitää olla olon, että siitä pääsee vähäksi aikaa eroon. Olen koukussa.
Minulle on sanottu, etten ole alkoholisti, kun en ole menettänyt mitään tai pystyn näin pitämään taukoja, mutta miksi en pysty lopettamaan kokonaan? Miksi haluan edelleen kokea sen hetken, kun saan nieltyä alkoholia ja se hetki tuntuu parhaimmalta? Koska olen alkoholisti. Ja tämä tyyli vie minua koko ajan alaspäin.
Olen laskenut viikkoannokseni. Paljon. Voin sanoa joskus, nyt en usko oikein itsekään. Edelleen se on paljon, vaikka taukojakin on. Taukojen jälkeen olen huomannut, että ensikulauksesta menee humalaan, mutta sitten se laimenee. Semmoisen humalan eteen ei oikein viitsisi edes ottaa, mutta kun sattuu olemaan vajaa pullo, niin otetaan sitten. Tavan vuoksi. Tyhjä tapa.
Mitä aioin? Yrittää taas, hyvin se menee, vähän aikaa. Kun saisin juomattomuuden jatkumaan ja itselleni jotain tukea, voisin onnistuakin. Ilmoittauduin ryhmään, olen lukenut tässä aiheesta, ollut ottamatta, katsellut dokumentteja. Kirjoitan… Olen maksanutkin yrityksistäni, valmennuksia ym.
Toivon, että ryhmästä on apua. Ja menenkö ravintolaan? Menen. Käyn syömässä. Sillä ajattelin antaa itselleni lahjan 45-vuotis päivän kunniaksi. Raittiin, ravitsevan ja iloisen hetken. Aloitan tästä päivästä ja tästä viikosta.
Oikein ihanaa lokakuun viimeistä päivää kaikille, on ihana olla elossa ja suht kunnossa. Lopettaa ne viimeisetkin kulaukset tähän ja keksiä jotain muuta. Tsemppiä teille muillekin etsijöille tähän ja tuleviin hetkiin.

Onnea synttärille ja raittiille tulevaisuudelle!

Tervetuloa ja paljon onnea, …

Raitistuminen on hyvä ratkaisu. Kestää oman aikansa, että raitis olo alkaa tuntuman itsestään selvältä. Jos sanon, että kestää kolmisen vuotta käydä kaikki raitistumisen vaiheet läpi, en ole ainakaan kokonaan hakoteillä. Välillä olo on eufoorisen hyvä ja välillä tulee vähän takapakkia. Koko ajan suunta on kuitenkin parempaa kohti.

Suuri viisaus on siinä sanonnassa, että pitämällä pään selvänä, selvä pää huolehtii kaikesta muusta. Päivä kerrallaan ja ja kiirehtimättä. Apua ja tukea kannattaa etsiä muista alkoholinkäytön lopettaneista. Niille, joille iltaolut on osa päiväohjelmaa, raittius on vieras ja outo ajatus ajatus, eikä raittistuvan tukeminen ja kannustaminen mene aina aivan Stromsön tavalla.

Kiitos teille. Palasin tänne kirjoittelemaan, kun yksi pieni vastoinkäyminen meinaa antaa luvan juoman hankkimiseen. Hulavanne meni mäsäksi. Ei tarvita muuta! Hirveän lapsellista. Yritän tässä puhallella ja katsella netistä, onko edes olemassa vahvempia.

Päivä pulkassa, kynttilä sytytetty. Ravintola lounas oli ihana, parasta oli seura. Vesi oli hyvää. Vanha kaunis ravintola, ja kaikki muistissa. Kirjoitin päivästä vielä lahjaksi saamaani oikeaan päiväkirjaan. Otettiin kuvia ja julkaisin facessa, vaikka olen aika turvonnut. Mitä väliä, selvin päin, se on tärkeintä. Shoppailtiin juu ja näinhän se on, että aika ja raha on hupaa, sinne mäni eikä piisannutkaan. Mutta ei mennyt alkoholiin. Juteltiin siitä alkoholistakin. Koen, että seura oli ihan tyytyväinen selkeään linjaan. Kyllä voin käydä ravintolassa syömässä, vaikka olen aika kranttu. Pitää maistua hyvältä. Nyt eikun säästämään seuraavaan kertaan.
Haaveilen Erja Lyytisen konsertista… Tietenkin selvin päin. Nyt kynttilän valossa huokailua ja laitanko musiikkia? Ja näkkileipää… ?

Viime yö oli vaikea. Valvoin ja mietin. Kahden edellisen päivän sukkela fiilis vaihtui ahdistukseen. Yritin ajatella, että tämä on vain olo, tunne eikä se tapa minua, vaikka tosiaan siltä tuntui. Mietin työasioita, vaikka tämä päivä on vielä lomapäivä, mietin riippuvuutta - että näiden lopettamisyritysten jälkeen, meneekö kaikki vain mutkikkaammaksi ja lopettaminen vaikeammaksi. Tajusin, että tänne keskustelupalstalle kirjoittamanikin on aika vauhdikasta, huomasin käytöksessäni alkoholistille tyypillisiä piirteitä. Ja tämä ahdistus, pelko ja häpeä mitkä nyt vellovat ja saavat minut haluamaan juomista, ovat vain riippuvuuden oireita.
Olen ahdistunut vielä hieman, mutta rauhallisempi. Tällaista on ollut ajoin aiemminkin, mutta en ole pitänyt sitä alkoholista johtuvana, vaan muista ihmisistä, työstä, siitä, etten osaa…
Halaus olisi paikallaan, mutta meillä ei ole nyt ketään.
Kävin aamulla kirjastossa, palautin aiemmat lainat ja hain täydennystä. Menin kauppaan ja kävin aamiaista. Yhdessä vaiheessa huomasin kaupassa käyttäytyväni taas oudosti, aloin etsiä meikkituotetta ja pyörin siinä - eihän siinä mitään, jos oikeasti olisin tarvinnut jotain. Sisin yritti puhua minulle, että mieti vielä tarvitsetko, onko tämä tuote hyvä iholle juuri nyt oikeasti, käytätkö vai ostatko vain kun on tunne ostamisen tarpeesta. Ostin olevinaan luomivärin, joka kotona paljastui korostuspaletiksi… Oli vain pakko ostaa, jos esillä olisi ollut alkoholia, olisin todennäköisesti ostanut.
Haluan sisäisen ääneni voimakkaammaksi. Toki, hymähdin, korostuspaletistakaan haittaa ole, jos sillä saa tummat silmänaluset häivytettyä. Ostettu mikä ostettu. Ja voihan sen aina lahjoittaa.
Kotona oloni oli taas astetta rauhallisempi ja nytkin kun kirjoitan tätä asiat selkenevät entisestään. Sytytin kynttilän, sammutin telkkarin - HolbyCity saa ahdistuksen tunteen nousemaan. Kaikki telkkari ohjelmat ja uutiset tekevät nyt niin. Tein puuroaamiaisen ja kokeilin siihen tyrnihilloa,nyt otan teetä ja juttelin tuossa koiralleni, että lähdetään käymään metsässä. Tämä helpottaa.
Koen, että olen nyt enemmän kiinni viinissä kuin aikaisemmilla lopetuskerroilla eli se tarina kärpäsestä lihansyöjäkukan sisällä istuu tosi hyvin tähän sairaudenkuvaan.
Pelottaa, että pystynkö olemaan ilman, mutta haluan kovasti. Ei varmasti monikaan tajua, miten sitä tähän tilanteeseen lipsahtaa ja miten pitkään menee tajutessaan missä liemessä on. Ja miten se riippuvuus näkyy omassa toiminnassa. Edessäni on vuosien tie…

Huomenta. Tervetuloa mukaan. Ota pöydästä se mitä tarvitset ja jätä loput, sanottiin minulle ryhmässä, pidä oma paikkasi lämpimänä, tule ryhmään tuntu miltä tuntu, hyvältä tai pahalta. Uskoin mitä muut sanovat ja lakkasin väittelemästä vastaan. jos muuta ovat onnistuneet niin miksen minäkin.
Usko on tässä se tärkein asia. Ei omat päätökset, ei vannomiset. Loin mielikuvituksessa suoran yhteyden ylös Korkeimpaan Voimaan ja pyysin apua, että saisin olla tänään raitis. Niin teen tänäänkin. Vain tämä päivä ja sitten teen mitä minun pitääkin, menen töihin tai teen kotiaskareita tai menen lenkille tai mitä vain. Olen vapaa. Enää ei viina määrää voinko mennä minne haluan. Ennen piti miettiä voinko mennä? Haisenko vanhalle viinalle, onko promilleja veressä, hävetti että olinko ehkä mokannut jotain, soitellut ihmisille humalssa yms. Raittiina tiedän mitä olen tehnyt ja se on ihanaa. Teen virheenikin selvänä ja opin niistä (tai en tiedä opinko, en ole kovin hyvä oppimaan).
Virheitä tulee, teen väärin, olen ilkeä, ahne, laiska ja vaikka mitä mutta olen myös kiltti, rakastava, lämmin, ajatteleva, toiset huomioon ottava ja vaikka mitä, ja ahkerakin vielä :slight_smile:
Uskon siihen Jumalaan jolta voin pyytää apua, joka suojelee ja varjelee. Ikävä kyllä ei hänkään voi minua suojella jos en kuuntele hänen varoitustaan, eli mieleni ei välillä usko varoituksen ääntä vaan menen päätä pahkaa ojasta allikkoon, mutta siltikin, raittiina sieltä ojasta nousen, hävettää muttei niin paljoa kuin jos vielä joisinkin siihen tuskaan.
Ja olen tunne herkkä toilailija. Sanon liian nopeaan asioita jotka voisi jättää sanomatta. Kirjoittamisessa voin pyyhkiä ja miettiä, ennekuin painan lähetä nappia, mutta tunnekuohussa en muista edes sitäkään että voisin harkita. Sitten kaduttaa kun lähetin.
Mutta en antaisi pois tätäkään puolta minussa. olen elävä ihminen, on tunteet.
Kaikki tekee virheitä. Täydellistä ei ole.
Nautitaan tästä ihanasta syys aamusta, selvinpäin.