Kipeä muisto

Muutama vuosi sitten jouluaattona tyttäreni ja hänen pieni poikansa olivat viettämässä joulua luonani. Tunnelma oli lämmin ja odottava. Tyttäreni lähti vielä käymään kaupassa ja itse hääräsin pojan kanssa joulujuttuja keittiössä.

Ovikello soi, viisivuotias poika rientää hihkuen avaamaan ovea, odottaahan hän mieluista vierasta. Pian ovelta kuuluu kuitenkin parkaisu “mamma!” Riennän ovelle, sieltä on tullut sisään poikani. Näen heti, että hänen kuntonsa on varsin huono. Poika pelästyy hänelle vieraan, risaista ja pahan hajuista ulkonäköä. Vien hänet toiseen huoneeseen ja pyydän leikkimään vielä vähän aikaa, kunnes joulupukki tulee.

Palaan poikani luokse, hän istuu keittiön pöydän ääressä ja alamme keskustella, hän kertoo, että tuli joulunviettoon luokseni. Vastasin hänelle, ettei se käy sovi, koska hän on vahvasti huumeissa. Tämä sai aikaan hänessä käytöksen muuttumisen, hänestä tuli agressiivinen.

Ensin sain sanallisesti kuulla kuulla kunniani, kuinka huono äiti olen aina ollut ja miten tunteeton olen, ja aivan kaikkea siltä väliltä. Onneksi tyttäreni palasi tuolloin kaupasta ja oli heti tilanteen tasalla, eihän tämä meille mitään uutta ollut.

Tilanne muuttui väkivaltaiseksi, poikani ei halunnut lähteä ja me halusimme hänen poistuvan. Kamppailun jälkeen saimme hänet ulos asunnosta. Hän jäi vielä porraskäytävään hakkaamaan ovea ja huutamaan mielipiteitään minusta.

Tyttäreni meni lohduttamaan poikaansa ja selittämään hänelle mitä juuri tapahtui. Itse juoksin kylpyhuoneeseen ja annoin ylen, seuraavaksi tuli itku, mikä kesti melko pitkään.

Sanomattakin lienee selvää, että joulutunnelma lievästi sanoen hieman latistui. Söimme hiljaisuuden vallitessa, omissa ajatuksissamme. Joulupukki kuitenkin saapui lupauksen mukaisesti, ja pienen viattoman ihmisen ilo ja riemu sai oman suurimman surun syrjään ja pystyin nauttimaan hänen riemustaan.

Terveisin
Johanna