En ole ihan varma, kuuluuko tämä tälle puolelle vai mielenterveyspuolelle. Ehkä molempiin 
Homma lähti lapasesta joskus reilu vuosi sitten, alkukesästä. Tuli samaan aikaa terveyskriisiä, työkriisiä, parisuhdekriisiä, lasten vakavia sairastumisia /sairauden pahenemista ynnä muuta. Silloin ei enää riittänytkään ne kaksi valkkaripulloa per vkl (vielä pari kk aikaisemmin oli riittänyt yksi pullo). Jossain vaiheessa pullot vaihtuivat litran tölkkeihin ja kesän myötä pelkkä viikonloppukaan ei enää riittänyt. Syksy ei parantanut tilannetta yhtään, koska työasiat kosahtivat kunnolla. Tein silloin kolmipäiväistä viikkoa elokuun ja päätin, että muut päivät ovat viikonloppua. Sen piti loppua sitten, kun viisipäiväinen viikko alkaa. No ei loppunut.
Jouluun mennessä juominen alkoi olla jo pakonomaista. Tuntui, että mistään ei voi oikein nauttia ilman sitä yhtä valkkarilasillista. Viikonlopuksi oli pakko käydä Alkossa, ei vaan voinut kuvitellakaan pärjätä ilman. Ei ollut lapsilla selvä joulu ei, ei minun osaltani. Kokeiltiin silti tipatonta tammikuuta ja hyvinhän se sujui. Sitten työasiat nytkähtivät vielä pahempaan suuntaan ja kamelin selkä katkesi. Sitähän piti lääkitä valkkarilla ja mukaan tuli myös “kolme lasillista arki-iltana on ok”. Lomat ja pyhät aina promilleissa. Mutta oli niitä täysin selviäkin päiviä. Väkevät tulivat mukaan. Viski, rommi, gini. Muka juomasekoituksiin, mutta raakanahan ne vedettiin. Kesälomalle (=saikulle) jäätyäni ei selviä päiviä enää ollut. Kai, en muista. Samaan aikaan parisuhdekriisi syveni, tuli käyntejä kriisikeskukseen. Mies sekoili omalla dokaamisellaan, mitä kostin sitten tietenkin omallani. Alkoi akuuttityöryhmän tapaamiset ja lääkityksen venkslaaminen (ollaan siis molemmat “hulluja”, minä ihan virallisesti ja myös miehellä alkoholin kanssa painimista). Kivenkovaan koko ajan väitin, ettei alkoholin kanssa ole ongelmaa, vähättelin määriä.
Miehen kanssa sovittiin, että järkeistetään alkoholin käyttöä nyt yhdessä. Kestihän se aina seuraavaan kriisiin, romahdukseen, kuiluun parisuhteessa ja taas Alkon kautta kotiin. Syyskuussa olen ollut ehkä viisi päivää selvinpäin. Paljon enemmän olen ollut muka selvinpäin, koska olen tyynesti unohtanut, että join aamupalaksi lasillisen valkkaria. Väkevät on pysyneet kuvioissa. Toissa viikonloppuna tosin tuhosin kaikki pullojen loput ja neljä litraa valkkaria, kun sain olla kerrankin yksin. Eilen hain puoli litraa votkaa hätävaraksi, naukku kerrallaan, vähennän nyt tämän viikon ja sitten tipaton. Pullo oli tuhottu kahdessa tunnissa.
Juon salaa ja salaamatta, suutun jos asiasta mainitaan tai huomautetaan. Juon välillä päivällä. Joskus töiden jälkeen ajan Alkoon ja juon kotiin ajellessa ostokseni. Olen alkanut maksaa ostoksiani käteisellä, koska tilitapahtumiani en uskalla näyttää kenellekään nytkään. Jaa miksi juon? Ahistukseen. Pahaan oloon. Kivun ja raivon ja vihan turruttamiseksi. Että saisin syötyä (en normaalisti syö) ja nukuttua. Koska en kestä tätä elämää selvinpäin. Bentsot on, mutta eihän ne riitä. Luontaistuotteilla saa vähän huijattua itseään.
Minusta piti ottaa äskettäin laaja verenkuva ja kilpparit rintasyöpää poissulkiessa. Eilen sairaanhoitaja soitti, että MCV on 103 (viime joulun alla 99), lääkäri käski kysymään, paljonko alkoholia menee. Nyt pitäisi mennä pieneen verenkuvaan plus folaatti ja B12, että voidaan sulkea pois alkoholin suurkulutus. Sen verran hyvin olen saanut feikattua. Eipä taida onnistua enää. Puoli vuotta olinkin tuota kyhmyä tuossa pyöritellyt, etten halua tietää. Vaikka se ei syöpä ollutkaan, tuli sitten tämmöinen tieto. Ainakin se pisti ajattelemaan.
Joten nyt olisi ohjelmassa tipaton ainakin neljä viikkoa. Saapi nähdä. Sitten ehkä jos kohtuukäyttö onnistuisi. Ahistaa vaan niin perkeleesti.
Aloita ainakin siitä. Vai puhuitko pyörällä ajamisesta… Tsemppiä kovasti ja toivottavasti kerrot lisää tilanteessasi!
Tyhmää kysyä, että eikö edes lapset estä juomasta, koska eipä estänyt minunkaan äitiäni. Jotenkin olen vuosien saatossa oppinut ymmärtämään häntä. Enää en ole vihainen siitä, että minut on jätetty 3-vuotiaana yksin yöksi kotiin baarireissun takia. Mutta. Menneisyyden muistelut sikseen ja takaisin nykyhetkeen. Tiedän hyvin tuon tunteen, että on hankalaa olla varsinkaan viikonloppua ilman sitä niin ihanaa valkkaria. Just viime kesänä pohdiskelin, että onpa minusta vain tullut kamala. Siis kamala siksi, että jos mietittiin vaikka jotain illanviettoa kaveriporukalla: ruuanlaittoa, pelailua tms. niin mietin heti että kai me sitten juodaankin jotakin. Vähänkö tylsää olla selvinpäin. 
Jotenkin siitä valkkarista on vain tullut niin tapa ja että sitä on pakko saada. Mullekin se on tapa paeta todellisuutta ja lievittää ahdistusta.
Oon lipitellyt viikonlopun alkoholitonta punkkua, ihan vaan lihasmuistia hämätäkseni. Ehkä ensi viikonloppuna ei tarvitse enää sitäkään 
Ohhoh. Tiukkaa on kyllä välillä tehnyt. Aloin polttamaan melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen. 1-2 tupakkaa päivässä akuuttiin tarpeeseen ja stressiin. Tarkoitus olisi päästä tuosta eroon kyllä asap. Sähkötupakkaa olen nikotiinittomana silloin tällöin käyttänyt, nyt voisin sellaiseen vähän parempaan versioon investoida. Mutta siis annan tämän mennä sormien läpi sillä ajatuksella, että mieluummin pari tupakkaa päivässsä kuin litra valkkaria…