Heippa, palasin muutaman vuoden jälkeen taas tänne foorumille vertaistuen perässä.
Aiemmin kirjoittelin muutaman kerran vähentäjien puolella, mutta nyt olen jo ymmärtänyt että mulle vähentäminen ei ole mahdollista vaan nollalinja on ainoa ratkaisu.
Takana on useamman vuoden taistelu entisen ystäväni alkoholin kanssa, ja monenlaisia keinoja olen kokeillut. Ison avun sain A-klinikalta, ja onnistuin pääsemään alkosta irti hyvin heidän tukipakettinsa avulla.
Nyt olen ollut vuoden ilman alkoholia lukuunottamatta kolmea repsahdusta, joista viimeisin oli muutama päivä sitten. Nyt kun mulla ei ole mitään voimassa olevaa hoitosuhdetta eikä vertaistukiryhmää, ajattelin, että haen vertaistukea tältä foorumilta, ja vähintäänkin puran fiiliksiä ja ajatuksia tänne. Tällä hetkellä ei ole oikein ketään kenen kanssa voisin avoimesti puhua omasta suhteesta alkoholiin.
Nämä repsahdukset ovat niin käsittämättömiä - ajatus juopottelusta iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja sitten toteutan sen enempiä empimättä. En edes oikeastaan nauti siitä juomisesta, ja se on jotenkin pakonomaista - hankin alkoholia saman määrän kuin aktiivisena juomisaikana ja juon sen kaiken kerralla. Pelottavinta olisi, jos alkoholi loppuisi kesken - juon aina niin että varmasti simahdan lopuksi. Ehkä se mitä haen on hetken vapaus kaikista arjen velvotteista ja murheista, ja autuas sammuminen lopulta kruunaa sen. Olo ei ole kuitenkaan auvoisa kun herään aamuviiden aikaan ja pyöriskelen sängyssä loppuyön. Seuraava päivä menee täysin harakoille, ja pahimmassa tapauksessa iskee kamala ahdistus ja pelkotilat. Muutama päivä menee ennen kuin olen henkisesti täysin toipunut juopottelusta.
Mukavaa olla taas täällä foorumilla lueskelemassa muiden juttuja. Jotenkin tulee heti helpompi olo, kun näkee kuinka muutkin kamppailevat samojen asioiden kanssa.
Aurinkoa kaikille!
Tervetuloa minunkin puolestani!
Tulen varmasti seuraamaan mielenkiinnolla myös tätä sinunkin ketjuasi, kun nuo juomiset hetken päähänpistosta jo hetken kestäneen raittiuden jälkeen pelottaa tällä hetkellä itseäni. Tuo oli kuitenkin itselleni varsin tavallista toimintaa aktiivisena juomisaikana ja olen usein jopa jättänyt urheilun lyhyeksi, kun siellä on yhtäkkiä tullut tehtyä päätös juomisesta ja ei jaksa edes sen vertaa odottaa, että saattaisi liikunnan suunnitellusti loppuun. Ja minä vielä pidän liikunnasta. Aivan kuin siinä ei olisi ollut itsellä mitään sananvaltaa ja se on näin jälkikäteen katsottuna aika pelottavaa.
Kiva kun kirjoitit. Tervetuloa. Kyllä meitä samojen ongelmien kanssa painivia on paljon. Tuo mitä kirjoitit siitä miten sitä vaan ”mukisematta tottelee” jotain impulsiivisen tuntuisia mielihaluja sen kummemmin kyseenalaistamatta, on tuttua. Sitä on mahdollista päästä ymmärtämään, oman elämän hallinnan voi saavuttaa. Pääasia minun näkemykseni mukaan on hyväksyntä ja rakkaudesta kumpuavissa hyvissä teoissa pysyminen.
On sinulla nyt millainen hetki tahansa, se on sinun omasi.
”Jos tekisit itsellesi niin hyvin kuin mahdollista tässä hetkessä nyt, jotain sellaista mistä olisit huomenna itsellesi mahdollisimman kiitollinen, mitä se teko itsellesi tässä hetkessä nyt voisi olla?”
Tuttua on! Aamulla päättää ettei juo, kuitenkaan ei ole voimia pysyä päätöksessä vaan hakee helpotusta ahdistukseen, stressiin jne. Mielenkiinto muuhun toimintaan vähenee. Tietää, että kohta alkaa taistelu viinanpirua vastaan. Yrittää kerätä voimat ja etsiä tahtotilan siihen.
Tervetuloa mukaan. Luin kirjoituksesi ja totta tosiaan noin se oli minullakin (siitä ajasta on jo aikaa) että piti juoda pakonomaisesti sammuksiin että sai rauhan vähäksi aikaa. Minä elin raskaassa elämänvaiheessa toisen alkoholistin kanssa, kaikki huolet ja vastuu kaatui minun niskaan kun toinen joi pitkiä putkia, minulla juominen jäi kuitenkin pariin päivään ja yleensä viikonloput, joskus keskellä viikkoa erehdyin ottamaan ja eihän sitä aamulla töihin päässyt vaan piti valehdella että olin sairas.
Aloin haluamaan pois juomisen kierteestä. pelotti hirveästi juominen kun muisti meni melkein heti kun ekan juoman join. Tai en ainakaan seuraavna päivänä muistanut mitä olin tehty ja missä olin ollut…
Erosin tai erosimme yhteisellä päätöksellä. ja rukoilin apua. En tiennyt mistä ja miten apua saisi. Jostain ihmeellisesti sitten AA-ohjelma ja ryhmät tulivat elämääni ja juominen jäi siihen. Ei ole enää sen jälkeen tarvinnut juomalla nollata itseäni tai unohtaa mitään.
Vaikeuksia on elämässä välillä muttei niihin ole tarvinnut viinaa, vaan muita keinoja ja apua on saanut.
Elämä on ihanaa kun ei tarvi enää pelätä, eikä hävetä. Tiedän missä olen ollut ja mitä puhunut eilen
Näin se juuri on myös itsellä. Aamulla paasaa peilikuvalleen, että tänään en juo ja iltapäivällä auto kaartaa Alkon pihaan. Karmeintahan tässä on se, että vaikka hyvin muistaa kaikki hirveät olotilat sitä juo silti. Eipä kai tämä muuten mikään addiktio olisikaan… Tervetuloa mukaan. Minäkin palasin tänne vuosien jälkeen. Tuetaan toisiamme ja selätetään viinapiru.
