Haluaisin kuulla onko joku oikeasti onnistunut selättämään peliongelman?
Eli kertokaa selviytymistarinoita. Kauan olette olleet pelaamatta? Onko teillä lainaa, oletteko saaneet lyhennettyä niitä?
Huomaatteko sen, että teillä on enemmän rahaa, kun olette pelaamatta?
Moi pelitön,
Tässä on minun selviytymistarina.
Kasvoin hyvän lapsuuden. Olin ujo ja kiltti lapsi, jolla kavereita riitti. Yläasteelle siirryttäessä elämä muuttui radikaalisti. Sain paljon uusia kavereita, mutta samalla alkoi koulukiusaaminen, joka kesti koko yläasteen. Kiusaaminen oli henkisesti rankkaa ja laski jo ennestään huonoa itsetuntoa.
Löysin kuitenkin lohdutuksen, rahapelit (&tietokonepelit), joihin jäin koukkuun jo ennen kuin niitä olisi saanut pelata. Silloin oli 15-vuotta ikäraja. Ensimmäinen suuri rahapelihäviö liittyy rippilahjarahojen pelaamiseen, joita sain noin 500 euroa. Ostin osalla kellon ja loput pelasin käytännössä.
Yläasteen jälkeen siirryin lukioon jolloin elämä kiusaamisen osalta helpottui. Rahapelit kuitenkin pysyivät vahvasti mukana. Ei ollut ennen 18-vuotta paljon rahaa, mutta kaikki rahat mitä sain, myös pelasin.
Ensimmäiseen kunnon kesätöihin päästessään olin jo täyttänyt 18-vuotta ja pelimahdollisuudet vain lisääntyivät. Kuvioihin tuli internetissä pelattavat pelit. Siirryin internetin ihmeelliseen maailmaan. Salasin riippuvuuteni kaikilta mutta jäin kiinni vanhemmille kun olin hävinnyt suurimman osan kesätyörahoistani. Silloin tuli ensimmäinen pidempi tauko peleistä. Kuitenkin ratkesin uudelleen ja jatkoin pelaamista normaalista.
Muutaman vuoden päästä löysin motivaatiota säästää rahaa ulkomaan reissua varten. Tällä kertaa onnistuin säästämään rahat ja pääsemään reissuun. Reissun jälkeen kuitenkin ratkesin uudelleen.
Kului vuosia ennen kuin pääsin ensimmäiseen vakityöpaikkaan. Silloin löysin pikavipit ja muut nopeat lainat ja luotot. Onnistuin ajamaan itseni todelliseen lainakierteeseen. Yritin pelaamalla ja uusia lainoja ottamalla saada vanhat lainat maksetuksi, koska pelkäsin ulosottoa (ja olin pahasti riippuvainen). Lopulta korttitalo sortui ja jouduin ulosottoon. Lopetin pelaamisen taas noin puoleksi vuodeksi.
Toivoin ja rukoilin että voittaisin summan jolla saisi velat maksettua. En onnistunut vaan hävisin jälleen kaikki rahani. Oli noin kolme viikkoa tilipäivään ja vuokra maksamatta ja olin omalla pohjallanin. Tulin siihen tulokseen että nyt riittää ja teen kaikkeni että pääsen tästä paskasta eroon ja niin teinkin.
Rupesin selvittämään mistä riippuvuus johtuu ja hain myös ensimmäistä kertaa ulkopuolista apua ja kerroin ystävilleni. Löysin mm. Gabor Maten ja Marc Lewisin, joiden teoriaan rippuvuudesta samaistun. Olen kiitollinen näille henkilöille. Otin myös työterveyteen yhteyttä, josta pääsin työpsykologin juttusille. Yritin päästä psykiatriselle ja Kelan kuntoutusterapiaan mutten päässyt koska olin liian hyvässä kunnossa. Sen jälkeen otin yhteyttä A-klinikkaan, josta sain tukea. Kävin kymmenisen kertaa A-Klinikan vastaanotolla, jonka jälkeen sain ”puhtaat paperit”.
Nyt olen ollut melkein 11kk pelaamatta, enkä aio koskaan enään rahapeleihin koskea. Ulosotossa on rahaa melkein 60 tonnia ja ne menee automaattisesti tileistä. Ei ole kerkenyt kauheasti säästöjä kertymään tänä aikana ja laina on jonkin verran lyhentynyt.
Olen tehnyt paljon itsetutkimusta tämän viimeisen vuoden aikana ja tässä on vain osa tarinastani. Paljon asioita on muuttunut. Jos enemmän kiinnostaa niin sähköpostilla saa yhteyttä parhaiten ja blogistani löytyy jotain ajatuksiani.
Hei haamu!
Onnea pelaamattomuudesta. Olipa mahtava lukea ja nähdä että tästä voi oikeasti päästä eroon. Antaa voimia omaan, alkumetrien taisteluun
Kiitos, laura89! Tossa ei tullut ihan tarkalleen aika jännettä, mutta olin ainakin 14-vuotta peliriippuvainen. Uskon että kaikki voivat päästä eroon riippuvuudesta.
Tsemppiä “taisteluun”! 
Rahapeli taustaa 15-20 vuotta ja siitä ongelmapelaamista varmaan puolet mutta pahiten pelaaminen lähti käsistä kun loukkaannuin tapaturmaisesti ja jäin pitkälle sairauslomalle jolla olen edelleen. Olisin varmasti todella todella velkaantunut jos minulla olisi ollut luottotiedot kondiksessa koko tuon ongelmapelaamis jakson ajan. Luottotiedot tuli nuorena perseiltyä ihan parissa vuodessa lähinnä rikostuomioista tulleista maksuista. Nuo rötöstelyt jäivät kuitenkin nopeasti pois kun jäin tavallisessa liikenneratsiassa poliisin haaviin etsintäkuulutuksen vuoksi, tästä tuli omat seuraamuksensa ja oli aikaa miettiä että haluaako sitä tosiaan elää niin kuin on elänyt. Noina aikoina pelasin toki mutta ongelmaa ei ollut vielä.
Myöhemmin elämässä sain todella hyväpalkkaisen työn +5000€/kk ja vanhat ulosottovelat lyhentyi todella nopeasti ja luottotiedotkin palautui. Vapaa-aikoina aloin pelaamaan casinoita ja raveja ja kuukausiliksasta meni varmaan ainakin se 2000€ pelkkiin peleihin vuosia.
Reilu puolitoistavuotta sitten loukkaannuin tapaturmaisesti yläkropan alueelle ja tästä syntyi jonkin asteinen masennus. Aloin jo sairaalassa pelaamaan kovemmilla panoksilla ja enemmän mutta kotiin päästyä sitä vasta vauhtiin päästiinkin. Lainaakin jouduin ottamaan että selvitään jotenkin perheen kanssa kaikista menoista. Eräänä päivänä hävisin viimeiset rahani 1200€ minuuteissa ja silloin päätin OIKEASTI että tämä paska loppuu. Tuosta hetkestä olen nyt ollut muutamia päiviä vajaa 7kk ilman mitään pelejä, en koe olevani kuivilla tai onnistuneeni todellakaan, ehkä sitten kun pelaamatonta aikaa on 5 tai 10 vuotta takana?.
Ulosottovelkaa ei päässyt kertymään uudelleen ja elämässä selviämiseen otettu velkakin on varmasti ensivuonna jo maksettu pois.
Tuo oma ketjuni muuten omalta osaltani melko huvittavaa luettavaa ensimmäiseltä parilta sivulta, huomaa kyllä että tuolloin ei vielä ollut todellakaan valmis päästämään peleistä irti vaikka niin tuonne olen kirjoitellut 
Kuulun niihin jotka ovat lukeneet paljon, mutta ei juuri kirjoittaneet. Päätin kirjautua nyt ja kertoa oman tarinani ja toivon, että se jotenkin voisi auttaa tavalla tai toisella muitakin hakemaan apua, jota itse olen hakenut.
Oma pelihistoriani alkaa, kuten niin monella muullakin. Lapsena peliautomaateilla, teininä hiukan enemmän peliautomaateilla, aikuisiällä casinolle ja suurempi voitto ja peli oli selvä. Vajaa kolmekymppisenä havahduin ensimmäisen kerran tilanteeseen ja hain mukaan sosped -säätiön kokeiluun, jossa oli ryhmäterapiaa peliongelmaisille. Tuolloin peliongelma ei ollut vielä niin tunnettu ongelma, mutta oli jo selvästi näkyvä ongelma. Asiasta ei tosin liikaa vielä mediassa keskusteltu tai mainittu. Oli oikeastaan todella mahtavaa päästä puhumaan muiden ongelmaisten kanssa ja huomata ettei ole ongelman kanssa yksin. Ryhmäterapia tyyppinen keskustelusessio viikottain auttoi, mutta koin, että kyseessä oli laastari. Siellä oli monta henkilöä ja ryhmässä puhuminen auttoi, mutta ääneen ei päässyt liikaa itse. Lisäksi olin ehkä pykälän enemmän introvertti kuin nykyään ja puhuminen monelle oli vaikeaa.
Myöhemmin, ongelman edelleen jatkuttua, etsin terapiaa. Pääsin lähes valmistuneelle terapeutille ja kävin hänen vastaanotollaan reilun puolen vuoden ajan viikottain. Se auttoi ja olin pelaamatta useamman vuoden ajan.
Jossain vaiheessa, aloitin “kevyen” vedonlyönnin urheilusta. Se toi heti lisäjännitystä urheilun katsomiseen ja jatkuikin kohtuullisen maltillisena vajaan vuoden verran. (aikajaksoarvioni ovat arvioita, mustaa sumua oli liikenteessä niin paljon, ettei muista tarkkaan, ja en ehkä haluakaan) Jossain vaiheessa baari-iltaa lipsuin peliautomaattien puolelle ja olo oli todella rikollinen. Tiesin terapiasessioiden jälkeen, että olen nyt selvästi toisella puolella ja sinne en kuulu. Pelihuuma kuitenkin ottaa nopeasti ja samoin myös hiljentää sisäisen äänen nopeasti. Se turrutti syyllisyydentunteeni nopeasti ja olo oli tavallaan kuin kotiin olisi tullut. Aloin pelaamaan nopeatempoisia pelejä ravintoloissa (automaatit ja pöytäpelit) ja tuosta ei enää pitkä matka ollut netticasinoille. Olin siis noin vajaassa vuodessa tasaisen varmasti lipsunut entiseen elämääni ja löin vetoa, pelasin automaatteja ja pelasin netticasinoilla, joskin visani ja palkkani sallimissa rajoissa. Käytännössä visa oli aina tapissa ja liksasta kaikki ylimääräinen meni pelehin.
Olen aina ollut jollakin tavalla järkevä, kun ollaan tultu viimeiselle reunalle, eli kun pitäisi alkaa pikavippejä ottamaan, niin olen nostanut kädet pystyyn. Olen aina ollut tietyllä tavalla järkevä, mutta nyt oli olo, että tämäkin raja hämärtyy, jos en tee jotain.
Jäin kiinni vuosi sitten kun puolisoni kysyi olenko alkanut taas pelaamaan. Häpeä ja toisaalta helpotus oli valtava. Tiesin, että hän pelasti minut tulevalta pahalta syöksyltä. Olin ollut jo muutamaa kuukautta aiemmin yhteydessä työterveyshuollon kautta työterveyspsykologiin, mutten kertonut pelaamisestani. Kerroin vain masentuneisuudestani sekä siitä, että mielialani vaihtelevat runsaasti. Kävin muutaman kerran terapiassa työterveyden puolella ja korostin moneen kertaan, että haluan mennä Kela-tuettulle omalle terapeutille ja etten halua pillereitä tms. Pyysin erityisesti päästä kongitiivis-analyyttiselle psykoterapiaan, sillä tiesin sen edellisestä terapiasessiostani ja että se on parhaimpia peliongelmaisten hoidossa.
Sain lopulta lähetteen ja päätöksen vuodeksi kerrallaan ja nyt on vuosi takana. Kun pääsin “työpaikan valvovan silmän alta” kertomaan avoimesti, kerroin heti ensimmäisellä istunnolla, että minulla on peliongelma. Toki työtereyspsykologi ei niiden viiden pika-apukerrankaan jälkeen saa kertoa miksi ja kuka on käynyt työterveyden puolelta terapiassa, mutta halusin varjella asiaa. Olen toki myös hyvä puhumaan, joten sain kerrottua pahan oloni muulla tavalla, ettei minun tarvinnut pelaamisesta puhua siellä.
Olen ollut nyt vuoden pelaamatta, mutta minulla ei mene päivääkään, ettenkö kävisi täällä lukemassa kirjoituksia. Kutsun sitä “lantakasan möyhentämisenä” ja tällä en tarkoita mitään loukkaavaa, vaan sitä, että kompostikin käy paremmin kun se saa ilmaa. Ne ymmärtää jotka ymmärtää.
Terapia on ollut minulle avain pelaamattomuuteen ja olen aina tiennyt sen, että itse pelaaminen ei ole juurisyy, vaan vika on jossain muualla. Tiedän olevani herkkä, impulsiivinen ja tunteeni heittelevät nopeasti. Terapian alussa puhuimme ehkä noin ensimmäiset 4 kuukautta pelaamisesta, mutta yllättävän nopeasti yllätin itseni puhumasta täysin muista asioista. Taustalla on epävarmuutta itsestä, huonoa itsetuntoa, epäilystä omista kyvyistä. Olen haaveillut asioista, jotka eivät ole toteutuneet. Elin ja osittain elän edelleenkin siinä unelmassa. Terapian avulla olen kuitenkin ymmärtänyt, että sen yli pitää päästä, mutta unelmia ei tarvitse hyvästellä. Etsin sokeana edelleen samaa maalia.
Pidin itseäni myös järkevänä ihmisenä. Rationaalisena rahankäyttäjänä jne. ja olen huomannut että tuo lause toistuu kovin monella muullakin täällä. Terapia on auttanut minut ymmärtämään, että riippuvuudella ei ole mitään tekemistä rationaalisuuden ja järkevyyden kanssa. Ohjenuoranani on edelleenkin: jotkut lääkärit juovat viinaa ja polttavat tupakkaa.
Toinen, erittäin tärkeä asia, jonka terpiassa olen oppinut on se, että olen aina riippuvainen, se ei enää koskaan lähde minusta pois. Se on ja pysyy. Vaikka kuinka tunnen itseni tervehtyneeksi tästä helvetillisestä vaivasta, en voi enää ikinä laittaa kolikkoakaan peli-automaattiin tai lyödä vetoa urheilutuloksesta. Tähän ohjenuorani on edelleen sama, joka käy ilmi nimimerkistänikin: olen peltikaton harjalla ja otan varmoja askelia, mutta tiedän, että yksikin sivuaskel saa minut syöksymään hallitsemattomasti alas. Tämän toivoisin teidän kaikkien ymmärtävän. Jos olette itsellenne kertoneet ja tunnustaneet, että olette riippuvaisia, niin mikään “kokeilen vain hiukan” ei tule enää toimimaan. Sama pätee täysin alkoholisteihin. Ei ole alkoholistia, joka ottaa joskus pienen huikan ja lopettaa sen jälkeen. Jos osaatte myöntää olevanne riippuvainen, kohdatkaa myös tämä fakta, vaikka sattuu.
Aloitin nyt toisen vuoden terapiaa ja aion käydä myös kolmannen. Sen pienen hetken kun kävin pelaamista läpi, ymmärsin, että siellä taustalla ne syyt ovat. Nyt en ole puhunut pelaamisesta enää kuukausiin, vaan käsittelemme täysin eri asioita, asioita jotka luulin olevan täysin kunnossa, ovatkin täysin käsittelemättä. Pelaaminen oli nopea täsmälääke pahaan oloon, irtipääsyyn kaikesta mitä en ole käsitellyt. Väitän olevani joissain asioissa täysin eri ihminen kuin olin vuosi sitten.
Terapia on nykypäivänä tullut täysin ok:ksi hoitomuodoksi, jota se ei vielä esim. 10 vuotta sitten ollut. Siihen on auttanut se, että monet julkisuuden henkilötkin kertovat käyvänsä terapiassa. Ja vaikkei olisikaan, miksi en sitä kokeilisi. Alunperin virheeni oli, etten käynyt puolta vuotta pidempään terapiassa. Koin olevani kunnossa.
Nyttemmin voin sanoa, että tämä on aika mielenkiintoinen matka omaan itseensä.
Terapian onnistumiseen on toki auttanut myös se, että olen ollut täysin avoin itselleni ja terapeutille. Olin myös asennoitunut siihen, että jos oikeaa terapeuttia ei löydy, etsin toisen, kunnes kemiat kohtaavat. Lykästävää oli se, että heti ensimmäisellä kerralla osui oikeaan.
Olen lukenut paljon pika-avusta, kuten pankkitunnuksien antamista läheisille ja lainakieltojen ottamista yms. Ne ovat hyviä keinoja, mutta eivät tule auttamaan loputtomiin. Jos ette osaa itse käsitellä ongelmaa, joka varmasti monella on taustalla, tulette uudelleen jossain vaiheessa elämää päätymään siihen nopeaa apuun, eli pelaamiseen.
Rakkaat kohtalotoverit, en tuputa enkä painosta, kerron vain oman selvitymistarinani, ja toivon että edes jollekin se on tarpeeksi, että annatte mahdollisuuden terapialle, omalle itsellenne.
Lyhyesti vielä: jos olette myöntäneet ongelman, myöntäkää myös riippuvuus ja sen seuraukset.
Tästä voi päästä yli, mutta se vaatii tosiasioiden myöntämistä, nöyryyttä ja omaa aktiivisuutta ja tahtoa.
Kiitos Peltikatolla kirjoituksestasi, mielestäni se oli yksi parhaista kuvauksista riippuvuudesta ja hoitomahdollisuuksista mitä näiltä sivuilta lukenut, olet ollut aivan turhaa kirjoittamatta tänne! Mutta hyvä kun teit sen nyt!
Riippuvuus on todella asia mistä ei voi koskaan päästä kokonaan eroon tai ehkä juuri tuon terapian kautta mutta sen kanssa pystyy kuitenkin elämään kun sen tiedostaa ja hoitaa sitä.
Loistava kirjoitus Peltikatolla.
Hyvä että päätit jakaa sen! 
Kiitos kommenteistanne, ja edelleen toivon, että edes joku saisi siitä jotain irti. En tietenkään jokaiseen threadiin ala tuputtamaan terapiaa. Tärkeintä olisi että ongelmaiset muistaisivat sen, että lipsahdus johtaa heti omaan hallitsemattomaan kierteeseen.
Pelipirua syytetään, ja syystä, mutta että jossain vaiheessa jokainen miettisi myös sitä, että voisiko taustalla olla jotain joka ajaa pelaamiseen. Tuntuu usein, että pelaaminen on sitä kuuluisaa tuulimyllyä vastaan taistelemista, ja silloin kun se on sitä, niin olisiko mahdollista suoda ajatus sille, että pitäisikö katsoa asiaa toiselta kantilta.
Haamu etenkin peräänkuuluttaa useissa kommenteissaan tätä ja hyvä niin. Kyse on kaukokatseisemmasta asiasta ja asia olisi hyvää ottaa itselle esille.
