Hei!
Olen kasvanut väkivaltaisessa ja riitaisassa alkoholistiperheessä lapsuuteni ja nyt vihdoinkin aikuisena, itsekin perheellisenä hakeutumassa Kelan tukemaan psykoterapiaan. Mietin muutamia juttuja terapiasta. Osaisikohan teistä joku auttaa?
Olen tällä hetkellä työtön ja saan ansiosidonnaista päivärahaa. Vaikuttaako Kelan antama terapiatuki minun ansiosidonnaiseeni? Entä jos aikanaan tarvitsen työmarkkinatukea, vaikuttaako terapiatuki siihen?
Maksetaanko terapiakorvaus suoraan terapeutille vai minulle?
Sitoudutaanko terapiaan vuodeksi kerrallaan (koska tukeakin haetaan kuulemma vuoden erissä, max 3 vuotta)?
Voinko terapiavuoden aikana tarvittaessa keskeyttää terapian korvauksetta (esim. jos työttömänä rahat loppuvat tai en koe saavani riittävästi vastinetta rahoilleni)?
Mitä jos olen satunnaisesti estynyt menemään terapiakäynnille (esim. sairaana), voinko perua käynnin kuluitta?
Minkälainen terapiasopimus tehdään?
Onko terapia auttanut teitä? Osaatteko suositella alkoholistiperhetaustaiselle (ja syömishäiriöiselle) sopivaa terapiasuuntausta?
Heitit pahoja kyssäreitä Muu, mutta osaan osaan vastata. Muut täydentäkööt jos osaavat.
Ei Kelan antama tuki pitäisi millään lailla vaikuttaa ansiosidonnaiseen päivärahaasi, koska saat tukea tietyn verran, ja maksat loput itse. Eli et rahallisesti kostu mitään vaan menetät. Toki tätä voi kysyä myös Kelasta, mutta mitään et käytännössä saa, ainoastaan maksat.
Tuo on voinut muuttuakin, mutta kun aikoja sitten olin terapiassa niin se maksettiin muistaakseni suoraan terapeutille. Kela toki osaa vastata tähän, miten asiat ovat nykyään.
Terapiaan sitoudutaan vuodeksi kerrallaan, ja joka vuosi laitetaan uudet hakemukset. Maksimissaan kela korvaa terpiaa todellakin sen 3 vuotta.
Tähän en osaa vastata, kannattaa kysyä Kelasta. Myös terapian keskeyttämisestä kannattaa kysyä Kelasta, mutta uskon että siellä ei oikein tykätä tollasesta. Täytyy myös sanoa, että kesken yhden vuoden on todella lähes mahdotonta tietää saatko riittävästi vastinetta rahoillesi vai et. Terapia on niin pitkä prosessi ja suuri osa muutoksista lähtee käyntiinkin vasta myöhemmin, kun ensimmäisen vuoden jälkeen. Toki kaikki ollaan yksilöitä. Eikä terapian apua välttämättä tajua heti. Se vaatii itseltä todella paljon työskentelyä.
Voit jos teet sen tarpeeksi aikaisin, kysy terapeutilta mikä tämä aikaväli on.
En muista enää.
Kävin 3 vuoden terapian, jonka avulla kuntouduin työkyvyttömästä työkykyiseksi ja opiskelemaan, joten terapia auttoi minua todella. Terapian jälkeen olin työ- ja opiskelukykyinen 10 v. ajan. Sain selvitettyä lapsuuden traumat ym. Jollei elämässä olisi tapahtunut myöhemmin lisää kaikkea traumaattista uskon, että terapia olisi riittänyt minulle “loppuelämäksi”. Elämässäni nyt kuitenkin vaan tuli uusia ongelmia, minkä vuoksi olen taas terapiassa, ryhmäterapiassa tällä hetkellä.
En valitettavasti osaa
Sen, että se vie aikana. Alussa todella saattaa tuntua että se on vaan jutustelua, mutta monesti sen hyödyt saattaa todella tajuta vasta jälkeenpäin. Hyvä tietää myös, että normaalia yksilöterapiaa voi hakea myös myöhemmin tarvittaessa uudestaan. En muista oliko sen kelan aika 5 v. aiemmasta terapiasta.
Kyselit tuosta terapiasta. Itselläni on pitkä, 15 vuotta kestänyt terapia läpi käytynä. Aloitin sen nuorena aikuisena, pienten lasten äitinä, jolloin koin, että en millään riitä ja muutenkin paljon elämäntuskaa ja sen merkityksen miettimistä jne.
En edes tiedä mitä “suuntausta” terapiani edusti, kävin kerran viikossa MTT:ssä psykologin juttusilla ja koin hänet lähinnä “suurina korvina”, luotettavana ja empaattisena ihmisenä. Ensimmäiset vuodet meni itkiessä surkeaa lapsuuttani, olen hyvin sairaasta, alkoholistisesta perheestä, ison lapsikatraan keskimmäinen.
Silloin pääsin MTT:n hoidon piiriin, jonka yhteiskunta kustansi. Olen kertonut tarinaamme tuolla Vilpolassa, nyt jo aikuisten lasten tuomien ongelmien myötä. Näen nyt selvästi, miten nämä sairaat toimintamallit siirtyvät seuraavalle sukupolvelle, vaikka olisit riskeistä tietoinen ja yrittäisit parhaasi, ettei niin kävisi.
Siksipä tulikin mieleeni, että oletko tutustunut Alkoholistin Aikuiset Lapset- järjestön toimintaan? www.adultchildren.org
Olen itse suurkuluttaja näissä oma-apu-järjestöissä, Al-Anon ja AAL. Toipumiseni on kaikkea muuta, kuin malliesimerkki avun saamisesta niistä, mutta kuitenkin olen saanut paljon lohtua ja toivoakin sieltä. Tyypillinen ongelma on esim. eristäytyminen muista ihmisistä ja osallistumalla ainakin kerran viikossa kokouksiin en ole “mökkiytynyt” täydellisesti.
Suosittelen sinulle tutustumista AAL:n toimintaan. Se ei tietenkään korvaa ammattilaiselta saatua apua, mutta monet kokevat näiden toimivan yhdessä hyvin.
Psykoterapiasta. Mulle on myönnetty nyt Kelan tuki kolmannelle vuodelle. Olen siis saanut korvauksen Kelalta kahdelle vuodelle 80 käyntiä / vuosi ja kolmannelle vuodelle 40 käyntiä. Käytännössä tämä tarkoittaa siis kahtena kertana viikossa yhteensä kahta ja puolta vuotta käyntejä. Kela korvaa osan käynneistä, paitsi nuoren psykoterapiasta ymmärtääkseni kaiken (alle 25). Itselleni jää reilu pari kymppiä / käynti omaa kustannettavaa. Kustansin aikaisemmin työelämässä ollessani terapiaani kaksi vuotta itse. Eli nyt on menossa viides vuosi. Lääkärini oli sitä mieltä, että enää kaksi vuotta tarvittaisiin. Minusta se kuulostaa käsittämättömän lyhyeltä ajalta. Tavallaan fantasioin, että saisin lopun ikääni käydä terapiassa. Itse kuitenkin oikeasti arveleisin, että ehkä 4-5 vuotta vielä.
Itse maksan terapeutilleni koko laskun kuukausittain ja haen Kelan lomakkeella korvaukset Kelata. Jotkut terapeutit haluavat vieläkin käteisen maksun.
Terapiasopimus tehtiin hyvin epämuodollisesti minun terapeuttini kanssa. Hän oli kirjiottanut tiettyjä asioita paperille, minä luin sen ja totesin hyväksyväni. Muistaakseni siinä oli lähinnä käytännön juttuja terapiaistunnon kestosta, maksamisesta, peruutetuista ja käyttämättömistä ajoista ja sitten todettiiin, että tällä sopimuksella terapiaa jatketaan toistaiseksi, kunnes yhdessä päätämme terapian päättymisestä.
En haluaisi oikeastaan ottaa kantaa siihen, millainen suuntaus sopii tietyille häitiöille ja millainen ei. Se kun on monesti niin yksilöllinen juttu. Mutta en kai malta olla sanomatta jotain. Ajatellen häiriön tasoa - sitä että kysessä ei ole psykoottistasoinen häiriö, niin paljastavat terapiamudot sinällään ovat mahdollisia. Toisaalta itse käyn psykoanalyyttisessä psykoterapiassa vaikka sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Riippuu myös siitä, miten intensiiviseen työskentelyyn on valmis. Supportiivisia terapiamuotoja suositellaan siis enemmän silloin, kun häiriö on vakava, psykoottistasoinen.
Nykyisin on kuitenkin niin paljon mistä valita. Monet kognitiiviset menetelmät voivat olla tehokkaita ainakin neuroottistasoisissa häiriöissä.
Minulle psykoterapia on oikeastaan elämäni tärkein ihmissuhde. On ehkä raakaa sanoia niin, mutta ilman psykoterapiaa en olisi kykenevä suhteeseen kenenkään läheisen kanssa. Nytkin on terpaiassa tauko ja se tuntuu äärimmäisen vaikealle. Olen ehdottomasti hyötynyt psykoterpiasta, ihan jo siitä lähtien, että olisin itseni hengiltä jo ehtinyt ottaa tai ainakin monta kertaaa yrittää ilman terapiaa. Mutta kokonaisuudessaan olen huomattavasti koostuneempi, tasapainoisempi, toimintakykyisempi, kuin vielä neljä vuotta sitten terapian alussa. Oireet ovat helpottaneet, ahdistuksen sietokyky on parantunut. Suunnittelen ammatinvaihtoa ja uskon siihen kykenväni, eli terapian myötä työkykynikin on parantunut. Paljon on vielä kuitenkin kesken. Haluan etsiä kaikki syyt ja seuraukset pohjamutia myöten.
Kannattaa kuitenkin huolella miettiä ja ottaa selvää eri terapiamuodoista, miettiä millaiseen työskentelyyn on valmis.
Ärsyttää kun terapia on NIIN kallista. Elän siis kuntoutustuella. Olen löytänyt terapeutin josta pidän (kognitiivinen psykoterapia), mutta hinta on korkea. Tässä kuussa en saa vielä korvausta ja joudun maksamaan tästä kuusta 450 e eli melkein koko eläkkeen verran. Hinta ilman korvausta on 90 e kerta. Saan tuosta kai puolet takaisin, mutta kuitenkin. Korvauksen kanssa kerta hinta on 45 euroa eli 180 e kuussa. En vaan tiedä jääkö edes ruokaan rahaa. Kurssikirjoja ei ole ainakaan varaa ostaa. En sitten tiedä, tulee olo, että annan terapian olla Tai sitten täytyy lainata vanhemmilta. Sekin vituttaa…
Kiitos kaikille vastauksista!
Mietin myös sitä, että missä ajassa Kelan tukema terapia pitää aloittaa. Eli kun hakemukseen laitetaan terapeutin nimi ja Kelasta tulee myöntävä päätös, niin koska terapia pitää käytännössä viimeistään aloittaa? Monella terapeutilla kun tuntuu olevan vapaata vasta kesän alussa/syksyllä. Voiko jäädä odottamaan sellaisen terapeutin vapautumista ja silti saada Kelan tukea?
Mielestäni se menee niin, että jos hakee ja kela myöntyy terapian, saa tukea max. 80 käyntiin vuoden aikana. Eli jos päätös tehtäisiin tänään 28.1.2015 on käynnit käytettävä 28.1.2016 mennessä. Tosin käyntejä myönnetään yhteensä 200 kolmen vuoden ajalle, yleensä siis 80, 80 ja 40 vuodessa, mutta voi sen ehkä käyttää myös niin että 40, 80 ja 80. Enempää kuin 80 käyntiä vuodesaa kela ei kuitenkaan korvaa.
Minkä vuoksi haluaisit hakea kelasta tukea jo nyt, jos terapia ei voi alkaa ennen kesää? Minusta tuntuisi järkevimmältä hakea vasta lähellä terapian aloitusta, esim. huhtikuussa lähettää hakemus jos haluaa aloittaa kesäkuussa.
Toivottavasti saat selvää siitä, mitä tarkoitan ja siitä on jotain apua
Mä sain kelan tuen viime kuussa. Sen saamiseen ei pitäisi vaikuttaa mikään muu tuki, tärkeintä kai on psykiatrin B-lausunto ja oma hakemusteksti. Kriteerinä on että sillä pyritään palauttamaan työkyky. Terapeutti oli haastava löytää. Ite laitoin sähköposteja niille terapeuteille, jotka kertoivat verkossa että hakevat uusia asiakkaita. Eli googletin terapiasuuntaus ja katoin osoitetta ja valokuvaa jne. Koska se kelan tarjoama lista terapeuteista jotka antavat kelan tukemaa terapiaa pääkaupunkiseudulla on ihan loputtoman pitkä.
Kun löysin vaihtoehtoja, kävin kolmella eri terapeutilla testikäynnillä. Se on ymmärtääkseni yleinen/pakollinen? käytäntö. Niistä pitää maksaa koko hinta ite : ( Mut olen kuitenkin maksava asiakas ja keskeisintä terapian onnistumiselle on toimiva terapeutin ja asiakkaan välinen suhde. Tai tärkeempi itse asiassa kyllä motivaatio käydä terapiassa. Mutta kuulin tosi tosi paljon varotuksia siitä, että teraupeutti voi olla ihan vääränlainen, jolloin ei auta masennukseen. Jos kokee, että suhde ei toimi, on lupa vaihtaa!
Yksityiskohdat ite terapiasta vaihtelee varmaan paljon riippuen terapeutista, on laaja ammattikunta. Mietin noita koulukuntia tosi paljon mutta päädyin lopulta valitsee sellasen, jonka luo lyhyt matka ja jonka kanssa tuun juttuun. Sairaana laitan etukäteen viestiä ja koitetaan löytää korvaava aika. Osa tekee kirjallisen sopimuksen, me ei tehty. Laskuttaa multa omavastuun, ja lopun kelasta. Mun terapeutti psykodynaamista koulukuntaa, ratkaisukeskeinen lähinnä ärsytti, en usko nopeisiin ratkaisuihin. Kognitiivinen jäi testaamatta, psykoanalyyttinen liian hurja ja pitkä.
Kelan tukea voi hakea vasta sitten, kun on löytänyt itelleen terapeutin. Kannattaa siis alottaa hakeminen heti kun mahdollista! Mulla vasta noin kuukausi terapiaa takana, on auttanut jo vähän mutta paljon matkaa jäljellä. Viime vuosi oli kuitenkin niin kamala, etten sellaseen halua joutua enää koskaan. Joka lisää motivaatiota. Kela ei edellyttänyt lääkiyksen alottamista jotta maksaa tuen, tästä kuullut virheellistä tietoa. Terapiaa ei suositella, jos tilanne on vielä liian akuutti, psykoosia tms. Tässä mun kommentteja, tsemppiä terapian alottamiseen!
Kiitos kaikille vastauksista! Tosi mukava lukea teidän kokemuksia terapeutin valinnasta. Minulla tilanne nyt siinä pisteessä, että olen soittanut muutamalle terapeutille ja sopinut ajan tutustumiskäynnille. Toisesta terapeutista jäi puhelimessa vähän huono fiilis, toisesta taas hyvä. Mietin jo, josko peruisin käynnin sille terapeutille, josta tuli puhelimessa huono vaikutelma ja etsisin jonkin toisen vaihtoehdon…
Terapiasuuntausta mietin silti edelleen… Osaisitteko sanoa siihen lisää ajatuksianne? Monet sanovat, ettei suuntauksella ole niin väliä, kunhan kemiat toimivat. Kuitenkin mietin mikä suuntaus olisi “paras” tällaiselle alkoholistiperheessä eläneelle, joka kokee että melkein koko lapsuus on ollut enemmän tai vähemmän traumaattista… Onko traumapsykoterapia liian “rajua” ? Onko hahmoterapia liian “pehmoa”? Pääseekö kognitiivisessa itkemään surunsa pois?
Olen käynyt tuossa kognitiivisessa psykoterapiassa. Minulla terapeutti ei ole fiksaantunut siihen, että lähestymistapa pitäisi olla 100% kognitiivista psykoterapiaa. Ollaan esimerkiksi kartoitettu lapsuutta aika paljon, kun huomasi monen ongelman kumpuavan sieltä. Olen siis alkoholisti-narsisisti -perheestä. Eli kuvittelisin, että jos on vaan oikeanlanen terapeutti, niin se suuntaus ei välttämättä ole se tärkein. Eli minulla terapiassa on hyvässä suhteessa sekä käytännön juttuja/harjoittelua että sitten sitä elämän analysointia. Minulle on tärkeää työstää niitä molempia. Pelkkä analysointi ahdistaisi ja pelkkien ajatusten/toiminnan työstäminen olisi liian pinnallista. Terapeuttiehdokkailta voi varmasti kysyä sitä miten he lähtisivät asioitasi käsittelemään. Minä sain ainakin selkän kuvan tältä valitsemaltani terapeutilta jo ensimmäisen kerran jälkeen.
Kiitos Ees-taas vastauksestasi. Mulla samansuuntaiset ajatukset: haluan terapiassani sekä käsitellä/surra lapsuuttani että myös keskittyä tähän hetkeen ja tehdä käytännön harjoituksia oppiakseni pois ajatusvinoumista, joita tässä matkan varrella on kertynyt. Jostain muistan lukeneeni, että psykodynaaminen ja kognitiivinen muoto muistuttaisivat toisiaan jonkin verran?
Mietin vielä sellaista, että tuleeko psykiatrin kirjoittamaan B-lausuntoon valitsemani terapeutin nimi? Vai tuleeko se pelkästään siihen Kela-hakemukseen, jonka täytän itse? Mitä asioita B-lausunnossa kysytään? En ole vielä saanut omalta psykiatriltani B-lausuntoa ja yritin googlettamalla löytää netistä B-lausunnon kaavaketta, mutta en löytänyt.
B-lausunnossa psykiatri kertoo tilanteestasi, mitkä ongelmasi ovat ja miten ne haittaavat elämää. Varmaan kanssa siitä kirjoittaa miten hyötyisit terapiasta. Minun ei hirveästi tarvinnut selitellä, kun on tuttu psykiatri. Sanoisin, että yhtä tärkeää on ne selitykset mitä itse laitat hakemukseen. Eli pitää painottaa sitä, miten ongelmasi haittaavat elämääsi ja miten niiden käsittely terapiassa voisi kuntouttaa sinua palaamaan/pysymään työelämässä tai opiskeluissa. Liian “toivottomat” tapaukset usein hylätään, jos koetaan ettei ole kunnollista mahdollisuutta kuntoutua “toimivaksi” kansalaiseksi.
Tulee lausuntoon terapeutin nimi ja terapiasuuntaus.
Mä kävin ratkaisukeskeisen psykoterapian, tosin terapeutti käytti paljon mm. kognitiivisia menetelmiä eikä ollut sidottu vain yhteen tyylisuuntaan, mikä oli musta hyvä juttu.
Osaatteko suositella alkoholistiperhetaustaiselle (ja syömishäiriöiselle) sopivaa terapiasuuntausta?
vastata. Muut täydentäkööt jos osaavat.
Tai sitten täytyy lainata vanhemmilta. Sekin vituttaa…