Keinoja olla retkahtamatta?

Me Lopettajat
1

Varmaan tästä aiheesta on täällä kymmeniä ketjuja, mutten äkkiseltään löytänyt. Mitkä on ne teidän keinot olla retkahtamatta? Mä tässä juuri hammasta purren odotan vaan, että kello tulee 21, eikä alkoholia enää saa kaupasta. Selvisin viikko sitten taas rankimman kautta, eli putka ja perään katko kamaline oloineen. Katkolla ollessani päätin, että ei enää ikinä. Taatusti. En mä halua elää sellaista elämää. Silti jo nyt puskee päälle kamala viinanhimo, käyn mieletöntä kamppailua itseni kanssa. Kai tämä näin menee jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa taas tulen luovuttamaan ellen saa jotakin otetta itseeni.

Omalla kohdalla tällainen kiusaus voi tulla ihan puskan takaa minuutissa, en nytkään yhtään koe pedanneeni juomista. Tossa vaan jokin aika sitten kävellessä autolta kotiin päässä kuului naps. Kyllähän sitä a-klinikan tädeille kertoo kauniita satuja, kuinka tällaisessa tilanteessa soitan sinne ja tänne ja lähden lenkille tai luen hyvän kirjan. Paskat, en tosiaankaan, koska päähän ei mahdu muuta kuin ajatus juomisesta. Kertokaa jotain keinoja, millä torjua tällaiset olot? On ikävä tosi asia tiedostaa, että näitä tulee useasti ja pitkän aikaa… pelottaa taas milloin sitä antaa taas periksi.

2

Ehkä niitä ei sitten voi välttää? Niiden kanssa pitää sitten vaan pärjätä.

Minä tulin juuri uimasta. En koko uimareissun aikana ajatellut ryyppäämään lähtemistä. Itse asiassa ajattelin huolestuttavan paljon tämän foorumin keskusteluja. Vähän outoa sekin, :smiley:

Mutta tsemppiä!

PS. Kävitkö sä muuten pelkän katkon, etkä mitään pidempää hoitoa sen perään? Eikö sellaista kannattaisi harkita, ja kysyä niiltä A-klinikan tädeiltä?

3

Ehkä sinun pitäisi kertoa soittamisista a-klinikan tätien sijasta raitistuneille alkoholisteille. Heitä saat kiinni AA:n auttavista puhelimista, ellei sinulla ole kännykässäsi kenenkään sellaisen numeroa.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

4

Kävin pelkän katkon ja hoidan itseäni avohuollon tuella. Olen ollut 4 kertaa tuloksetta noilla pidemmillä hoitojaksoilla, tosin viime kerrasta on jo 4 vuotta aikaa. Elämäntilanteeni ei myöskään oikein sovi yhteen sen kanssa, että lähtisin laitokseen kuukaudeksi, liikaa vastuuta monista asioista. Tosin ei tähän elämäntilaaseen se juominenkaan sovi yhtään sen paremmin, koska silloin kaikki jää hoitamatta.

AA:ssa olen koittanut käydä jo varmaan 15 vuotta aina raitistellessani. Sielläkin tunnen olevani ulkopuolinen, siksi en ehkä sitäkään kautta ole raittiutta löytänyt. Vertaistuki on tosi tärkeää, mutten osaa antaa mitään itsestäni, koska olen ihan hiton ujo. Ryhmissä tulee vaan tunne, että nämä kaikki muut ovat onnistuneita elämässään, minä paljon heitä alempi arvoinen olento. Tyhmää ajattelua, tiedän. Ryhmissä käyntien sijaan usein ahmin kirjallisuutta, jossa kaltaiseni alkoholistit kertovat kokemuksistaan. A-killan rennompia ryhmiäkin olen kokeillut, mutta niistäkin aina jättäytynyt pikkuhiljaa pois. Koen olevani erilainen…

5

^ Juu, ja jos jostain ryhmistä ei vuosien yrittämiselläkään saa mitään hyödyllistä irti, niin eipä niissä varmaan väkisin toimita käydä. Tiedän, että etenkin AA:ssa voi olla kaikenlaista oman erinomaisen raittiutensa erinomaista mainostajaa, niin että jos itsellä on asiat vielä vähän heikommalla tolalla, voipi helposti hiipiä huonommuuden tunne puseroon.

Mutta eikös siellä A-klinkallakin ole jotain ryhmiä joita et ehkä ole kokeillut? Ehkä niistä löytyisi joku missä viihtyy paremmin,

Sittenhän on kaikenlaisia matalan kynnyksen päihteettömiä kohtaamispaikkoja, joissa voi olla päihteettömässä seurassa joutumatta välttämättä avautumaan mistään jos ei halua… Tietysti niistä ei ole apua iltasin tai öisin, kun ovat auki vain päiväsaikaan.

Mutta ehkä sun kuitenkin kannattaisi vielä harkita sitä kuntoutusta. Nykyaikana niihinkään ei ole enää helppo päästä, joten jos tilaisuus aukeaa niin siinä olisi ainakin kuukauden raittius alkuun vähän helpommin saatavilla.
Alle viikon katkolla ei ehdi korjautua vielä juuri mikään, mitä nyt ehkä pahimmat vapinat saa rauhottumaan.

Tsemppiä.

6

Tiedätkö, on olemassa aina Antabus. Vaikka jotkut ei halua lääkkeitä käyttää niin itselläni ainakin Antabus antaa sellaisen mielenrauhan. Itsellänikin noita äkkilähtöjä tuppasi olemaan mutta kun aloitin Antabuksen, niin pim olin vapaa. En voinut enää juoda lääkkeen takia niin eipä sitä kauhean paljon sitten viitsi tilaa sellaisille ajatuksillekaan antaa. Se antaa vähän sellaisen psykologisenkin niskalenkin viinanhimosta.

Suosittelen kokeilemaan.

7

Tämä on perustavaa laatua oleva kysymys. Itse asiassa koko juomattomuuden ydinkysymys. Kuinka monta kertaa sitä onkaan päättänyt lopettaa. Olevinaan on ollut niin pohjalla, ettei sen syvemmälle pääsee: “nyt on opittu, nyt ollaan niin pohjalla, että varmasti loppuu, nyt korkki kiinni ihan varmasti”. Kun näitä ns. varmoja lopettamisia on ollut kymmenittäin, niin kyllä siinä usko itseensä horjuu ja toivottomuuden sekä syyllisyyden taakka painaa hartioissa. Lisäksi viinanhimo on niin ovela, että silloin kun saat itsesi kuntoon, niin sitten se vastaa alkaakin vaivaamaan. “Kaikki menee hyvin ja olo on hyvä, nyt voisin ottaa pari kylmää kaljaa ja nauttia kesästä”. Lopputuloksen kaikki arvaavatkin ja taas alkaa sama toivottomuuden kierre.

Vertaistuki on tärkeää tai/ja läheinen ihminen, jolle voi suoraan puhua heikkona hetkenä. Mutta minusta lopulta kaikki lähtee itsestä ja oman ajattelun voimasta. Repsahdusten estokeinot riippuvat tietenkin ihmisestä ja elämäntilanteesta. Jos esimerkiksi on lapsia, niin voi hakea voimaa viinan torjuntaan heidän hyvinvoinnin turvaamisen kautta.

Mielekkään tekemisen hakeminen on tärkeää; olipa sitten kysymyksessä kirjat, elokuvat, liikunta tms. Pääasia, että tekee jotain mieltä tyydyttävää. Tosin viinanhimo voi tehdä kaiken muun tekemisen tylsäksi ja päässä jyskyttää vain juomisen autuus. Jos taas kieltää itseltään juomisen, niin on aivan helvetin kiukkuinen ja mitään ei huvita tehdä. Mutta vertaistuen, ystävän tuen, sukulaisen tuen ja tekemisen sijaan on yksi keino, jona ainakin minua auttaa usein. Se on aikaisempien juomiskertojen muistelu. Monta kertaa aiempina kertoina juominen on pysynyt hallinnassa? Monta kertaa on ollut kivaa? Monta kertaa siitä on aiheutunut itselle ja muille pahaa mieltä? Entä ne mokat. Ja kaiken huippuna hintana on ollut joka kerta aivan armoton krapula, jälkipyykin pesu, anteeksi pyytely, ankara masennus, häpeä ja itseviha. Puhumattakaan ankarista fyysisistä oireista, jotka kestävät päivätolkulla. Juomisen hinta on päiviä, jopa viikkoja kestävä helvetti. Kannattaa miettiä, onko valmis jälleen kerran maksamaan tätä hintaa. Ja aina voi vaikka miettiä sitä, että kun juomisen seurauksena et muista tekemisiäsi ja vintti pimenee joka kerta; et voi ennustaa missä heräät. Mitä jos joku kerta heräät putkasta ja sinulle tullaan kertomaan, että olet humalassa tehnyt jotain peruuttamatonta…

Nyt kun itse olen ollut n. pari kuukautta selvänä ja olen siis saanut itseni kuntoon, niin viinanpiru kuiskuttelee usein korviini. Olen taistellut todella rankasti ja apuna olen käyttänyt menneiden aika raadollistakin muistelua. Kun olen taistellut itseni henkiseen ja fyysiseen kuntoon näiden kahden kuukauden aikana, niin olenko taas valmis putoamaan pohjalle ja menettämään kaiken tämän työn. Olenko valmis maksamaan sen helvetillisen hinnan siitä, että minulla on hetken hyvä olla ja seuraava havahtuminen ehkä päivien päästä, jolloin ei olekaan varmaa, pääseekö enää eheytymään vanhaan mallliin. Kaiken sen vastenmielisyyden repostelu, joka juomiseeni aina liittyy, vie minulta juomisen halua pois. Toki tässä pitää myös myöntää, ettei sekään parin kaljan ottaminen onnistu eli kohtuukäytön ansaan ei pidä langeta. Lopulta kaiken palkitsee raittiiseen aamuun herääminen, virkeänä ja voittajana.

8

Juurikin näin. Antabus vapauttaa elämään, eikä oikeastaan tarvitse edes miettiä mitään raittiina pysymistä. Kunhan vain ottaa aina aamuisin napin, niin alkoholiongelma päättyy siltä päivältä siihen.

9

Aleksilta todella hyvä kirjoitus ja hyviä pointteja. Edellisten juomiskertojen ja niiden töppäysten muistelu, erityisesti sen viimeisen juomisputken, on toiminut meikäläisellä erinomaisen hyvin. Eikä oikeastaan tartte aina edes muistella, ne jutut nousee ilmankin ajoittain mieleen. Ja kannattaa myös miettiä, onko tosiaan valmis maksamaan sen hinnan, joka juomisesta vääjäämättä koituu. Pitää muistaa myös, että jokaisella juopolla tulee vastaan jossain vaiheessa se viimeinen pohjakosketus. Siinä tienhaarassa on kaksi reittiä, raittius ja hauta.

10

Itsellä ainakin nämä viisi sekavasti ilman mietintää ilmaistua keskeistä asiaa auttaa:

  1. Kun on juonut määränsä täyteen - tähän voi toki mennä koko elämä, mutta ei välttämättä.
  2. Kun luovuttaa viunan himonsa pois - tämän kyllä huomaa, vaikka se voikin käydä vielä kylässä.
  3. Kun on sisäistänyt nuo kaksi edellistä ja on todella saanut tarpeekseen entisen elämän lieveilmiöistä ja karmeista psyykerapuloista, jotka nakertavat ihmisen kerta kerralta pienemmäksi piipittäväksi hermohiireksi
  4. Kun tämä “uusi” elämä on parempaa ja elo-oloilu on helpompaa tai miten vaan itselleen sen haluaa ilmaista…
  5. Kun saa tunne-elämänsä vakaammaksi, sillä minkään superälyn avulla et voi ongelmaa ratkaista.
  • Pelon syöminen pois, sillä ei elämää voi pelossa elää. ja syömisen ei tarvitse olla haitallista ongelman siirtoa plösöydeksi.
  • Aika parantaa - ettei tarvitse päätyä samaan jamaan, minkä kukin koki pahimmillaan omaksi helvetikseen.
11

Antabus on kohdallani toistaiseksi poissuljettu vaihtoehto, koska GT lähes 1000. Katsellaan kuulemma uudelleen 3kk:n kuluttua. Pakko kyllä silti olla nyt itseensä tyytyväinen. Olen ollut selvänä ja tehnyt asioita mistä pidän. Tuskin kukaan kohtuukäyttäjä voi käsittää kuinka upeeta on ajaa autolla viikonloppuna illalla kello 21 aikaan tietäen olevansa ajokunnossa. Tai että miten voi nauttia ihan vaan siitä, että aamulla voi juoda terassilla aamuteen katsellen auringon nousua. Vaikka mulle tulee ihan päivittäin noita viinapiruja mieleen, niin olen nyt ainakin toistaiseksi onnistunut ne torjumaan tollaisilla pienillä asioilla. Unettomuus vaivaa, kuten tämänkin viestin kirjoittamisen ajankohdasta voi todeta. Onneksi sekin on ohimenevää. Kokemuksesta tiedän, että mulla vie n. 3-4 viikkoa ennen kuin nukun kunnolla pitkäaikaisen ryyppäämisen jälkeen. Tänään kävin koiran kanssa kävelyllä Linnanmäen vieressä ja ohitin hangonkadun hotellin (katkon) siinä. Muistelin niitä monia öitä ja päiviä mitä siellä viettänyt elämäni aikana. Hitto, ei enää ikinä!

12

Itselleni tosiaan toimii tuollaisten ikävien viinanhuuruisten asioiden muistelu. Yleensä nyt pidemmän ajan juomatta ne tulee “automaationa”. Tuosta tulee samantyyppinen ajatus kun sulla, että ei enää ikinä. Tässä taas viimeyönä näin unta kun sain vielä opiskella ja hyvin lähellä valmistumista olin. Se tuntui hyvältä unelta mutta aamun valjetessa muistin sen olevan yksi niistä asioista minkä menetin juomisen seurauksena. Hyvin ahdistava tunne tajuta että se on lopullisesti ohi. Myös sekin, että muistelee mitä on menettänyt viinanhuuruisen elämän seurauksena on ihan hyvä keino kanssa. Minua unessa “muistututetaan” myös. Mikä on raastavaa. Riittäisi pelkkä muisto menetetystä elämästä mulle mutta ei uniin… Sitten on hyvä yrittää miettiä skenaarioita mitä voi vielä tapahtua jos juo. Oliko tämä juominen nyt tässä? Vai mitä pitää tapahtua vielä että haluaa lopettaa juomisen?

Toisin mikä voi kanssa auttaa niin miettiä mitä hyvää juomattomuus tuo tullessaan ja mitä hyvää se on tuonut. Yrittää erottaa silleen juomatonta aikaa ja juovaa aikaa. Sekä huomata erot niiden välillä. Niissä on ainakin itsellä eroa kuin yöllä ja päivällä.

Tsemppiä ja voimia!

ps. hyvä ketju!

13

On taas tehnyt ihan hillittömästi mieli juoda, vaikka asiani on paremmin kuin hyvin. Ihan joka ikinen päivä käyn itseni kanssa väittelyä siitä, osaisinko ottaa 5 tai 6 siideriä illalla. Siitä määrästä ei tule edes krapulaa. Samalla kuitenkin tiedän ihan varmuudella, että se 5-6 vaikka parinkin viikon verran onnistuen johtaa kuitenkin joku päivä siihen, että aloitan jo aamusta. Ja ihan lopulta siihen, että olen niin heikossa kunnossa, ettei edes alkoholi enää pysy sisällä. Tämä on ihan kamalaa! Onneksi on olemassa a-klinikan aamuryhmä. Joka ilta koitan ajatella sitä, että menen sinne aamulla, puhallan nollat ja voin olla tyytyväinen itseeni. Sairastan kaksi suuntaista mielialahäiriötä, joten olen tosi levoton melkein koko ajan. Osittain johtunee sairaudestani ja osittain ihan psyykkisistä vieroitusoireista. En vaan osaa olla pitkään paikoillani tai keskittyä juuri mihinkään ollessani selvinpäin. Juttelin just lääkärin kanssa ja hän sanoi, että lääkkeet alkaa toimia vasta pidemmän raittiuden myötä. Toivottavasti tosiaan alkaa, koska tällaisen olon kanssa olen tosi altis luovuttamaan.

14

Mulla sama ongelma, alkoholismi ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Oon koittanu tapella oman alkoholismini kanssa vuosia ja aina se on kaatunut siihen että kyllä sitä nyt uskaltaa muutaman ottaa kun on ollu kuukausia, jopa vuosia selvinpäin. Ainoa mikä mulla näyttää auttavan on antabus. Mulla on juomisen kanssa sama että pisimmillään oon ollu juomatta kaks vuotta ja silti yhtenä päivänä päässä kuului naps, korkki aukesi ja sit mentiin matkustajana omassa elämässä.