Käyttää(?) mutta ei myönnä

Tutustuin erääseen mieheen josta mulle tuli heti vähän jännä fiilis. Kertoi aika pian että hänellä on takana kovakin kokaiinikoukku, mutta kuivilla eikä halua enää siihen sotkeentua. Pistin heti merkille omituisen käytöksen, välillä ollaan viestittelyn suhteen todella aktiivisia ja välillä pitkään ei kuulu mitään. Kertoi hänellä olevan lukuisia sairauksia, mm adhd johon käytössä elvanse isolla annoksella. Tietää lääkkeistä paljon. Jokainen aamu alkaa suoraan rynnistyksellä vessaan jossa menee todella kauan. Tämän kertoo johtuvan suolistosairaudesta. Mukaan vessaan lähtee aina lääkepussi. Mies niiskuttaa kokoajan ja nenä vuotaa aina. Välillä käytös minua kohtaan on mustasukkaista, syyttelevää, todella ilkeää. Välillä on mitä ihanin. Välillä tuntuu valvovan todella pitkiä aikoja, eikä nukkuminen omien sanojensakaan mukaan ole helppoa, välillä nukkuu todella paljon. Käytös on välillä maanista. Touhottaa menemään ja säätää jotain, esim joku asia on tehtävä valmiiksi vaikka yöllä, vaikkei todellakaan olisi tarvetta. Rahaa ei ole, omaisuutta myydään kokoajan ja kämppä laitettava vuokralle koska ei ole rahaa maksaa sitä. Kerran satuin löytämään vessasta lääkepussista käärityn setelin sekä kipon jonka sisällä oli valkeaa jauhetta. Samassa pussissa adhd kapselit, Viagraa ja duactia. Tänä kyseisenä ajankohtana mies oli todella sekaisin. Nenässä on kivuliaan näköinen viiltohaava. Olen kysynyt suoraan käyttääkö aineita, mutta ei myönnä. Suuttuu ja sanoo että ei voi sietää turhia syytöksiä. Kaveripiiri on muuttunut kuulema parin vuoden aikana. Ei ole juuri tekemisissä enää entisten kavereitten kanssa vaan uusien ihmisten, joita ei kuitenkaan ystäviksi tunnusta. Mitä sanotte ? Oon aivan loppu. Ei käy töissä vaan “opiskelee”. Uskon silmiäni kyllä mitä olen nähnyt mutta silti tämä onnistuu kokoajan puhumaan niin että alan epäillä että kuvittelenko vaan. Olen sanonut monesti että jos hän alkaisi taas käyttää niin ymmärtäähän hän sen että se tulee minulle jossain vaiheessa ilmi. Sanoo että ymmärtää ja että ei halua sellasta elämää enää, ja että ei itsekään hyväksyisi sellasta elämää. Ja että kun mukana on lapsi , niin ei tietenkään voi kuvitella edes sellasta elämää (minulla on lapsi). Kerran mies sai puhuttua minut mukaansa myös erittäin epäilyttävälle tavaran haku reissulle jossa epäilyttävästä asunnosta piti hakea matkalaukku jossa kuulema astioita. Odotin itse ulkona mutta sanomattakin selvää mitä tuossa kassissa on. En tiedä mitä tällä viestillä nyt haen, kai jotain varmistusta siitä että sanokaa nyt että kyllä se käyttää, eikä tule muuksi muuttumaan. Kaikkea en tähän ala kirjoittaa mutta käytös on välillä todella outoa. Tuleeko tämä koskaan tätä käyttöä myöntämään? Tuntuu että uskoo itsekin valheensa. Huutaa minulle joskus kyllä että tulee olemaan ikuinen pirinvetäjä tarkoittaen adhd lääkettäön.

Heippa Madel.

Ensinnäkin tervetuloa kirjoittelemaan ryhmään johon kukaan ei halua kuulua. Aika hiljaista täällä, mutta vanhoja kirjoituksia kannattaa lukea ja aina ajoittain joku kirjoittaakin. Facebookissa parikin ryhmää käyttäjien läheisille jos aktiivisempaa kirjoittelua kaipaa.

Sitten kirjoitukseesi, kyllähän tuo miehen käytös outoa on ja löydöksesi myös vahvasti viittaa käyttöön. Allergialääkkeitäkin käytetään päihdeköytössä, samoin adhd lääkkeitä. Tyttäreltä otettiin adhd lääkkeet pois, kun jäi kiinni kannabiksesta ja bentsoista. Onko hän koko tuntemisenne ajan ollut tällainen vai muuttunut nyt?
Kun pari vuotta sitten tytär asui vielä kotona ja oli.luottamus ongelmia. Tytär kielsi kaiken käytön, koska en voinut luottaa vain sanaan ostin netistä huumetestin ja pyysin todistamaan asian, jotta luottamusta saataisiin vähitellen takaisin. No ei antanut ottaa, kertoohan se enemmmän kuin tuhat sanaa. Sittemmin tytär muuttanut pois ja kertoo nyt kyllä käytöstään silloin kun sitä on. Toki jo tunnistankin ne hetket.

Sinulla kuitenkin myös lapsi, sinun täytyy ensisijaisesti ajatella häntä. Itselläni riittäisi epäily, varsinkin jos toisella ei olisi halua todistaa päihteettömyyttään. En ainakaan lasta uskaltaisi jättää kahden kesken. Tyttäreni on maailman herkin ja kiltein, mutta jos tarve päihteillä tulee ja sitä ottaa , kaikki muu menettää merkityksensä, eikä enää ole siinä kunnossa, että voisi toisesta vastuuta ottaa.

Voimia, Tirppana.

^^ Käyttää se. Eikö tuo nyt ole varsin ilmiselvää.

Toisaalta; vaikkei käyttäisi ja kaikki outo käytös pulvereita myöden selittyisi jollakin muulla, mitä sitten? Mitä se tieto, että ei käytä käytännössä muuttaisi? Eikö pikemminkin ole pahempi, jos ihminen on ihan perusluonteeltaan tuollainen?

Mitä ylipäätään saat ja haet tuollaiselta suhteelta, jossa olet jatkuvasti hermot riekaleina, kun toinen vain sählää, säätää kaikkea hiton epämääräistä, huutaa, käytös on jatkuvasti arvaamatonta ja yleensäkin tyystin epävakaata? Sitäkö, että myöntää käyttävänsä huumeita? Ja tämän jälkeen sitten lopettaisi ja muuttuisi taikaiskusta aivan toisenlaiseksi ihmiseksi, josta olet aina haaveillut?

Kun suhde ei ole kestänyt tuon pidempään, sinulla jo alunperinkin oli outo fiilis tyypistä ja sinulla on vielä lapsi mukana kuviossa, eiköhän olisi parasta vain nostaa kytkintä, ei tuhlata aikaa ja energiaa sen miettimiseen, mistä jonkun sählääminen johtuu, ahdistumaan siinä ja odottamaan, että tilanne menee mahdollisesti vielä hullummaksi.

En vain jaksa ymmärtää näitä suhteita(Et todellakaan ole ainut), joissa käydään kaivamassa ojanpohjalta se kaupungin pahin narkki tai juoppo ja sitten yritetään vääntää siitä jotakin unelmasulhoa. Miehiä riittää maailmassa ja monia sellaisia, jotka sopivat siihen vakaata perhe-elämää viettävän siipan rooliin paremmin ja ilman tuota streitiksi kouluttamisen välivaihetta, joka useimmiten on tuhoontuomittu yritys. Jos todella haluaa lopettaa päihteiden käytön ja muutoinkin kunnostautua elämässään, se lähtee aina omasta halusta. Ei kukaan toinen voi ihmistä muuksi muuttaa ja toisekseen pitkän linjan käytöstä toipuminen voi olla sen verran monimutkainen ja pitkä prosessi, että siinä voi olla pirun raskasta elää vierellä, vaikka toinen olisikin ihan tosissaan.

Niin, ja jos ihmisellä todella on ADHD ja lääkitys toimii siihen, se ei aiheuta tuollaista käytöstä, vaan päinvastoin vakauttaa sitä tyypillisistä ADHD-sähellystä.

Kiitos vastauksista molemmille.
Käytös on ollut mielestäni alusta asti vähän outoa mutta nyt kun paremmin opittu tuntemaan, ja epäilyt huumeisiin heräsi, alan ymmärtää mistä käytös johtuu. Ei ole mikään ojanpohjalta kaivettu, vaan runsaastikin urheilua harrastava ihminen. Ei myönnä käyttöä vaikka suoraan olen tästä nyt kysynyt ja kertonut löydöksestä ja epäilyistäni. Miten elvanse näkyy huumeseulassa vai näkyykö? Voiko se olla vain hänellä käytössä sen takia, että jos joutuu seulaan, niin sillä saisi kuitattua amfetamiinin näkymisen seulassa? Joka ainoaan asiaan löytyy joku selitys häneltä nimittäin. Luulen että käyttö on jaksottaista, esim kerran viikossa kahdessa ottaa enemmän. Huomaan ihan jo viestien perusteella millon on vauhti päällä. Ensimmäinen yhteydenotto saattaa tulla vasta illalla, kun normaalisti se tulee heti aamulla. Miten amfetamiini vaikuttaa käytökseen ja nukkumiseen? Suonensisäisiä ei käytä, siitä olen melkein täysin varma. Mutta miksi ihminen jolla on moinen ongelma, edes haikailee normaalia elämää elävän ihmisen, jolla on lapsi, elämään?! Olen sanonut hänelle että jos hän käyttää, tulee se ennemmin tai myöhemmin ilmi minulle. Sanoo että, tottakai se tulisi. Ja että ei missään nimessä haluaisi riskeerata lasta moisen keskelle. Olen sanonut hänelle että olisin valmis hyväksymään ja auttamaan tilanteessa, jos sen voisi myöntää. Mutta ei myönnä, suuttuu vaan " syyyttelyistä". Tälle kyseiselle päivälle (jolloin löysin aineet)kun oli sekaisin eikä muista siitä mitään. Sanoo selitykseksi sen että ei ole syönyt ja nukkunut… aiheuttaako amfetamiini millaisia oireita pitemmällä aikavälillä? Tämä ihminen on lähes viikon välein kuumeessa esimerkiksi. Miten amfetamiiniä käyttävä ihminen käyttäytyy? Jos jotakin tunnusmerkkejä on. Voiko käytös olla maanista, psykoottista, vainoharhaista?

Kysyttiin miksi haikailen hänen peräänsä, kun maailma on miehiä pullollaan. Valitettavasti, tämä asia tuli myöhemmin vasta ilmi, ja hänestä on ehtinyt tulla minulle jo tärkeä. En pysty vaan hylkäämään, vaikka tiedän, että minun on irtauduttava tilanteesta varsinkin jos ei käyttöä tule myöntämään. Voiko olla niin, että yrittää nyt lopettaa ja sen takia ei myönnä käyttöä? Olenko miten pahassa pulassa itse kun olen ruvennut häneltä tätä tilannetta inttämään ja myös esittänyt epäilyt kuka aineita hänelle välittää? Pelottaa jopa tavata tätä miestä enää, jos olen hänen mielestään saanut liikaa selville. Hän vakuuttaa että on pistänyt näihin kavereihin yhteydet poikki, mutta en usko. Ennen oli lähes päivittäin heidän kanssaan tekemisissä, luulen että edelleen on, mutta nyt ei vaan kerro siitä. Minulla ei ole halua hylätä ihmistä kokonaan sen takia jos hän huumeita käyttää, koska sairaus se sekin on. Mutta tiedän että en myöskään elämää voi hänen kanssaan alkaa rakentaa. Tiedän myös, että tulen olemaan aina nro 2 aineille. Tänään hän myönsi että silloin kun oli kokaiinikoukussa, niin on kokeillut kaikkea mahdollista mitä vain on saanut… mutta ehdottomasti kieltää, että ongelmaa olisi yhä. Kuitenkin tuo tavaran myymisvimma on jotain käsittämätöntä, enkä usko millään selityksiin, mihin rahaa muka tuhansia euroja menisi. Päivät tuntuu menevän siihen, että mietitään mitä voisi myydä seuraavaksi.

Muutoin hän on mitä empaattisin ja ihanin ihminen.

Mitkä ovat ne Facebookin ryhmät ? :slight_smile:

Heippa Madel.

Minulla pari vuotta takana elämää tässä päihteiden keskellä. En ole mitenkään ammattilainen ja monilla paljon enemmän kokemusta ja tietoa. Mutta tyttäreni ystävä jossain vaiheessa käytti hetken ekstaasia ja hänellä nousi siitä kuume, muuten minulle outo aine. Amfetamiini mielestäni piristää,( valvoo pitkiäkin aikoja)vie ruokahalua. Bentsot tekee tokkuraiseksi ja kannabis apaattiseksi.

Winston,-84 on oikeassa, että helpoin olisi nostaa kytkintä. Helppoa se ei silti ole, senkin ymmärrän täysin. Tyttäreni on juuri sellainen jos käyttöä on ei vastaa puheluihin/viesteihin ennen kuin aikaa kuluu. Normaalisti vastaa heti tai aika pian. Tuo tavaroiden myyminen kyllä kieltämättä viestii tarpeesta saada rahaa käyttöön. ?. Päätät mitä vain, voimia. Ihana, että näet niitä ihmisen omia hyviä.puolia sieltä käytön keskeltä.

Facebookissa irti huumeista ry läheisryhmä ja kondis .

Kiitos. Liittyykö tuo vastaamattomuus siihen että ei halua jäädä kiinni että käyttää vai onko ajantaju jotenki hukassa vai miks silloin ei vastata viesteihin/puhelimeen ? Tää mies ollessaan vauhtipäällä eli aivan sekaisin, niin touhuaa jotain hommaa ainakin omien sanojensa mukaan vimmatusti. Esim pakko saada joku remontti tehtyä. Siis aivan pakko vaikka ei oikeasti ole mitään pakkoa?

Tyttären kohdalla luulen ajantajun sekä muistin menevän, ja olevan vaan niin sekaisin ettei vastaa. Puheissa hakenut töihin, kouluun, ulkomaille töihin. Ja hakenutkin, mutta ei hänestä ole niihin menemään. Mielenterveys yhdistettynä.päihteisiin tekevät sen mahdottomaksi. Käytön aikaan suunnitelmia kuitenkin paljon. Olenkin sanonut, että hienoa kun on haaveita mutta tuo.päihdeongelma hoidettava ensin.

On kuitenkin paljon käyttäjiä, jotka käyvät töissäkin. En tiedä onko käyttöä sitten vain vapaalla vai miten. Toimiiko miehen muisti hyvin?

No, tämä on toinen asia, jota en ymmärrä. Itse olen entinen käyttäjä. Tarkoittaa käytännössä sitä, että laittomat huumeet ja lääkkeiden väärinkäyttö jäivät jo vuosia sitten. Alkoholia käytän edelleen, mutta huomattavasti harvemmin, kuin aikoinaan ja ihan muut asiat menevät nykyään heittämällä ryyppäämisen edelle. Olen tosin nainen, sikäli kun sillä on merkitystä. Harvemmin vain kuulee puhuttavan parisuhteista, joissa mies on helisemässä päihdeongelmaisen naisen kanssa, vaikka tietysti niitäkin on. Yhdenlainen tabu tuokin. En olisi aikoinani kuollaksenikaan halunnut ketään viereen kyttäämään, nalkuttamaan, epäilemään, vaatimaan selvityksiä tekemisistäni ja yleensäkin häiritsemään harrastustoimintaani. En luonnollisesti haluaisi sellaista edelleenkään, enkä ymmärrä, miksi joku aikuinen ihminen ehdoin tahdoin haluaa itselleen “äidin”, joka kyttää kotiintuloaikoja ja kertoo, miten elämä pitäisi elää oikein. Ihan sama, onko kyseessä jollakin tavoin ongelmainen ihminen vai tavis. Olen kyllä ollut onnellisesti parisuhteessa jo 19 vuotta, mutta tämä parisuhde on perustunut sille, että kumpikin haluaa oikeasti olla sen ihmisen kanssa kaikkine vikoineen ja puutteineen. Ei sille, että toisen ongelmista tehdään itselle projekti, jota sitten kutsutaan parisuhteeksi. Omat ongelmat tässä edelleen sekä itselläni, että miehelläni, mutta niiden hoitaminen kuuluu alan ammattilaisille. Tietysti ihan normaalisti tuemme toisiamme vaikeina aikoina, mutta parisuhteessa ollaan silti parisuhteessa, ei vastuussa toisen ongelmista ja elämästä.

Miksi joku päihdeongelmainen sitten haluaa sen päihteettömän ja kunnollista elämää viettävän taviksen elämäänsä kaiken kyttäämisen ja nalkutuksen hinnallakin? Eihän tuo ole ensinkään tavatonta. Itsekin seurannut vierestä vastaavia viritelmiä monet kerrat. Monella on se ajatus, että se taviskumppani pitää kaidalla tai edes vähän kaidemmalla polulla. Tämä kuvitelma voi olla tyystin vilpitön, vaikkei se käytännössä koskaan toimisikaan. Toinen syy on puhtaasti hyötyminen. Vaikkei se kumppani suoraan rahoittaisi käyttöä tai muuta vastaavaa, silti on mukavaa kömpiä jonkun ns. normaalin ihmisen siistiin ja lämpimään kämppään puhtaiden vällyjen väliin ja valmiiseen pöytään ja mahdollisesti saada siinä sivussa sympatiaa ja seksiäkin, kun maailman oikein murjoo taas kaiken päihteissä ja hörhöjen kanssa sekoilun jälkeen. Sitten voi tietysti olla kyseessä joku machiavellisti-tyyppinen psyko, joka yksinkertaisesti tykkää pelata sitä peliä ja nauraa partaansa, kun manipulointi menee kerta toisensa jälkeen läpi.

En nyt Winston saa täysin kiinni ajatustavastasi. Olet entinen käyttäjä ja silti jaksat ihmetellä riippuvuuden voimaa? Tehosiko sinuun muiden järkeily käyttäessäsi? Minulle tuli ensimmäisestä viestistäsi tunne, että syyllistät aloittajaa, joka on etsimässä apua. Uskon, että sinuakin on monet kerrat syyllistetty käyttöaikoinasi, “Senkus lopetat vaan, mikä ongelma?”.

Iso askel oikeaan suuntaan on jo se, että on etsimässä tietoa ja kykenee puhumaan tilanteesta rehellisesti.

Särähtää korvaan, kun ihmetellään näitä suhteita ja miten niihin päädytään. Vähän sama on kysyä miten jostakusta tulee addikti.

^ Voi hyvänen aika! En ole kyseenalaistanut riippuvuuksia tai ihmetellyt, miten joku voi jäädä päihteisiin koukkuun. Sitä ihmettelin ja ihmettelen edelleen, miksi ihmiset roikkuvat umpihuonoissa parisuhteissa(muistakin syistä huonoissa, kuin päihteistä johtuvista syistä) elämässä sitku-elämää odotellessaan jotakin ihmettä, jonka tapahtumiseen eivät itse voi vaikuttaa. Suomessa kun ollaan, parisuhteessa oleminen on tyystin vapaaehtoista ja kumppaninsa saa valita itse. Jokainen on itse vastuussa siitä, kenen kanssa on parisuhteessa. Kukapa muukaan siitä voisi olla vastuussa? Ihan samoin addikti on itse vastuussa käyttämisestään ja käytöksestään, vaikka kuinka on kyseessä addiktio.

Jos huumekuvioihin sotketaan lapsi, siinä ei ole enää mitään puolusteltavaa.

Vaikka läheisriippuvuus kulkeekin riippuvuus-nimellä, se ei silti ole riippuvuutta siinä mielessä, kuin päihde- tai vaikkapa peliriippuvuus. Läheisriippuvuus on vallankäyttöä ja suoraan sanottuna henkistä väkivaltaa, ihan sama, mitkä asiat sen taustalla vaikuttavat.

Tuo syyllistäminen on nyt ihan omassa päässäsi. Suora puhe ja ulkopuolisten, erilaisten näkökulmien esiin tuominen auttaa monesti paljon enemmän, kuin pelkkä pään silittely ja loputon ymmärtäminen. Tämän tiedän nimenomaan entisenä käyttäjänä :wink: . Jos haluat tukea aloittajaa sillä tavoin, kuin itse tukemisen ymmärrät tuollaisissa tilanteissa, mikset sitten tehnyt niin sen sijaan, että keskityit vain arvostelemaan minun “vääränlaisia” kirjoituksiani?

Poisto

Heippa. Tuo tekstisi kuulosta järkevältä. Jos olisikin niin helppoa lähteä parisuhteesta, jossa ongelmia niin kai sitä löhtisi. Onneksi niiden ongelmien lisäksi yleensä löytyy myös niitä paljon hyviä asioita joiden vuoksi yrittää taistella joskus niin ettei ulkopuoliset tahdo ymmärtää miksi. Se taistelu täytyy kuitenkin käydä, jotta sitten kun päätöksen tekee ei tarvi pohtia olisiko pitänyt yrittää enemmän. Kuten sanottu teksti kuulosti järkevältä. Täytyy pystyä sanomaan ääneen oikea tilanne, muutenhan valehtelu ja salailu tuhoaa itsessään jo kaiken. Mitä elämääkään toisen kanssa voisi suunnitella. Kyllähän jotkut sairastuu psyykkisesti pysyvästi aineiden käytöstä, toisaalta jotkut pystyy vuosienkin käytön jälkeen tervehtymään. Kyllä uskon, että löydät oikean ratkaisun tilanteeseen. Jokaisen sen oma tie on käytävä löheisenäkin. Voimia roppakaupalla❤️.

^^ Vaikea sitä on kenenkään toisen pään sisään päästä ja tietää miksi valehtelee itsepintaisesti noinkin ilmiselvässä asiassa.

Voi ihan tosissaan elää siinä uskossa, että saa aineet lopetettua omin neuvoin ihan kohta tämän viimeisen kerran jälkeen ja ajatella, että mitä suotta tunnustamaan kumppanille asiaa, jota häpeää, kun pian kuitenkin aloittaa puhtaalta pöydältä. Voi haluta elää kaksoiselämää, ts. sekä säästää, että syödä kakun. Toisaalla viettää sitä tavallista parisuhdearkea taviskumppanin kanssa ja toisaalla narkata. Jotkut onnistuvat tuonkaltaisen kaksoiselämän ylläpitämisessä pitkäänkin, mutta tässä tapauksessa se on kyllä jo menetetty. Voi tosiaan nauttia manipulaatiopelinsä pelaamisesta ja katsoa mielenkiinnolla, kuinka pitkälle se kantaa.

Jotkut vain tykkäävät valehdella kaiken aikaa ja varmaan ainakin osittain uskovatkin omiin valheisiinsa. Minulla on yksi tuttu, joka heittää todella levotonta legendaa aina ja kaikille. Ei käsittääkseni ole mitenkään kovin pahasti päihdeongelmainen, sikäli kun tuollaisen satunnaisesti tavattavan höpöttelytutun päihdeongelmista mitään voi tietää. Vaikuttaa kuitenkin päällepäin ihan tyypilliseltä suomalaiselta, joka tykkää silloin tällöin käydä baarissa juomassa kaljaa ja itse ne höpinät eivät ole tyypillisiä päihdeongelmaisen kusetuksia. Siis tämän tyylistä settiä, että on joutunut Laosissa vankilaan ja pelastautunut sieltä ihme käänteiden kautta, on tavannut Kiinan puolustusministerin ym. aivan käsittämätöntä tuubaa. Tietty ihan tavalliselle ihmisellekin voi joskus tapahtua yksittäinen hurja juttu tai voi tavata jonkun isommankin staran, mutta tämän herran elämä on kuin ihmemies McGyverilla :unamused: . Ei kukaan noita juttuja tietenkään usko ja on sanottu monta kertaa, että hohhoijaa, mutta silti jatkaa vain. Ei edes hyödy millään tavalla näistä älyvapaista satutuokioistaan, paitsi ilmeisesti itse saa niistä joitakin kiksejä.

Itselleni tämä joidenkin päihdeongelmaisten kohdalla ilmenevä patologinen valehtelu on vierasta. En koskaan ole tuntenut tarvetta hirveästi valehdella asiasta. Terveydenhuollossa valehtelin kyllä ihan siksi, että päihdeongelmaisen leima olisi vaikeuttanut hoitoon/tutkimuksiin pääsyä ja muutoinkin todennäköisesti huonontanut kohteluani. Tuo nyt oli puhtaasti fiksu veto ihan jälkeenpäinkin ajatellen. Vanhemmilleni en ihan kaikkea kertonut(Varsin hyvin ovat kyllä aina olleet kartalla asiasta), koska en halunnut liikaa huolestuttaa ja järkyttää. Jos olisin ollut työelämässä, olisin tietenkin salaillut asiaa, koska en olisi halunnut saada kenkää. Noissa ei kuitenkaan ole kyse palturin puhumisesta ihan palturin puhumisen ilosta. Kavereille, poikaystäville ym. olen aina ollut hyvinkin rehellinen noista hommista ihan sillä ajatuksella, että tällainen minä olen, ota tai jätä. En tykkää valehtelusta ja jonkun muun esittämisestä.

Aivoista kyllä kärähtävät jotkin reseptorit lopullisesti, kun tarpeeksi kauan ja tarpeeksi paljon kiskoo stimulantteja. Mikä kenellekin on tarpeeksi kauan ja tarpeeksi paljon riippuu sitten ihan ihmisestä. Vähän kuin alkoholistin maksa; yksi saa kirroosin 10 vuoden tinttaamisella, toinen tinttaa 50 vuotta ja ehtii kuolla ihan muuhun syyhyn ennen kun maksa poksahtaa.

Mitä kertoo se että jos käyttää stimulantteja että ei syö ruokaa muuta kuin aamulla ja todella myöhään illalla ? Siis silloin kun syö, syö todella paljon. Itse sanoo ettei tarvitse syödä enempää, mutta onko tähän joku syy joka selittyy aineilla (vaikutus olisi pidempi tms ). Minulla on siis käsitys että hän varmaan käyttää päivittäin että pystyy elämään normaalisti. Ja välillä vetää sitten itsensä sekaisin kunnolla. Tässä viikon sisällä on myöntänyt sen verran, että sieniä käyttänyt viime kesänä viimeksi, lääkkeitä syksyllä ja kannabista mennyt lähiaikoina. Edelleen odotan sitä tietoa että myöntää loputkin. En edes tiedä miks se on mulle niin törkeää saada tää myöntämään asia, koska se on todellakin ilmiselvää että käyttää. Huomaan, että taustalla saattaa olla myös psyyke-/persoonallisuushäiriötä. Laihtunut parin kk sisällä noin 8kg, ja on todella hoikassa kunnossa. Ihmetyttää miten jaksaa itse edes minulle ihmetellä laihtumisen syytä kun sekin on ilmiselvää että varmaan noin käy jos vetää stimulantteja jatkuvasti.

Kyllähän tuo kertomasi valitettavasti aika ronskilta aineiden käytöltä kuulostaa miehesi puolelta. Stimulantit vie ruokahalua pois.

Asutteko yhdessä? Pystyykö elämään normaalia arkea? Opiskeleeko hän?

Miten sun lapsi; asuuko hän koko ajan kanssasi?

Rehellisyys olisi se ensimmäinen juttu. Sitten voisi varmaan miettiä suhteen jatkoa kun tietää faktat.