Olen seurustellut vasta noin vuoden nettiriippuvaisen kanssa,mutta se näkyi jo ensimetreillä.nykyään mies saattaa pelata 36 tuntia putkeen syömättä mitään(ellen minä ole laittamassa ruokaa) ja sitten nukkuu muutaman tunnin ja uudet 36 tuntia peliä jne.joskus harvoin kun huudan että nyt tämä tyttö lähtee kävelemään,peli unohtuu hetkeksi,mutta mies aina vajoaa uudestaan pohjalle.Aina se alkaa viattomasti selittelemmän että pelaan vaan pari tuntia,ei tää nyt enää käsistä karkaa…parin päivän kuluttua ollaan samassa jamassa.kavereita sillä ei enää juuri ole,koska ei koskaan poistu kotoa joten ihmiset on lakannu soittelemasta.Perhe on hajalla eikä hääppöinen,mies on sanonut että olen kaikki mitä sillä on jne.En todellakaan jaksaisi enää tällaista,mutta tunnen syyllisyyttä ajatellessani että mies vajoaa vaan suurepaan rappioon(jos mahdollista)jos lähden ja minunhan se pitäisi tukea kumppaniani.pelkään että pelaa itsensä hengiltä,koska ihan liioittelematta mies poistuu koneen äärestä korkeintaan vessaan.Jos peli on toiselle kaikki kaikessa,ja hukkaa vuosia elämästään,onko oikein että kumppani joutuu myös niin tekemään?Vai saisiko ainoastaan ero miehen havahtumaan?Kaikkien läheisteni mielestä mulla on jo hyvä syy lähteä,mutta se on vaikeata,koska edelleen rakastan häntä ja olen huolesta sekaisin,mutta myös turhautuneisuudesta ja pettymyksistä sekaisin,koska mieheen ei voi ollenkaan luottaa,jos vaikka lupaa jonnekin lähteä jne.Miehellä ei ole aikomustakaan lopettaa pelaamistaan,ei vaikka olen monet kerrat itkenyt,uhkaillut,ollut poissa tai huutanut etten saa unta tuolta näpyttelyltä(asuu yksiössä).Ei kai tässä sitten muu auta…?Vai voiko tällaisissa tapauksissa määrätä pakkohoitoon jos ei oikeasti edes malta syödä eikä nukkua,täähän on hidasta itsemurhaa…
Eipä siinä järkipuheet auta kun peliporukan sosiaaliset velvoitteet painavat päälle. Vika ei ole koneessa vaan miehen korvien välissä. Muutaman vuoden kuluttua mies saattaa herätä horroksestaan, mutta nyt pelit ovat selvästi liian tärkeitä hänelle.
Sinun kannattaa mennä miehesi kanssa keskustelemaan ammattiauttajille. Jos miehesi on 24 tai vanhempi niin soitto A-kliniikalle ja sitä nuoremman kanssa Nuorisoasemalle. Netti- ja peliriippuvuus on toiminnallinen riippuvuus ja sen hoidossa ei välttämättä pyritäkään netin käytön totaaliseen lopettamiseen vaan kohtuu käytön opetteluun ja kannattaa sanoa se miehellekin, ettei pelkää jäävänsä täysin vaille huumettaan.
Jos homma ei toimi, niin kannattaa muistaa, että et ole ainoa joka on hävinnyt taistelun miehestään peleille. Jos miehesi kiehnää mieluummin tietokoneen kuin sinun kanssa, kannattaa katsastaa omaa parisuhdetta ja sitä onko miehesi kanssasi vain siksi että on mukavaa kun joku on vieressä (voisitko yhtä hyvin olla miehen kaveri) vai onko hän kanssasi, koska rakastaa sinua ja olet hänelle tärkeintä maailmassa (ikävä kyllä et taida olla).
1.) Pohjalle
Tuossa tilanteessa mies ei todellakaan koe menevänsä pohjalle, tai yleensäkkään tekevänsä mitään väärin. Sosiaalinen verkosto on sosiaalinen verkosto, oli se netissä, kallion lähiöbaarissa, futiskentällä tai kaverin kämpällä. Kannattaa ottaa tämä huomioon kun puhut hänelle, koska hän ei todennäköisesti ymmärrä mistä “rähjäät”, hänen kaverinsa ovat online ja niin se vain on. Kavereita hänellä on, mutta ei ehkä perinteisessä muodossa. Myöskin termit “vajota rappioon” ja vastaavat ovat aika naurettavia, tervetuloa 2000 luvulle. En yhtään ihmettele myöskään jos koet syylisyyttä siitä, että miehesi palaa kuitenkin takaisin kavereidensa kanssa harrastamaan sanot mitä sanot ja nimenomaan siksi mitä sanot. Itsekkin lähtisit kavereidesi kanssa mielummin ulos (harrastamaan), kuin jäisit kuuntelemaan tauotonta nalkuttamista jossa omasta näkökulmastasi ei ole päätä eikä häntää.
2.) Hukata vuosia elämästään.
Menee samalle osastolle yllämainitun kanssa. Hukkaako himofutaaja vuosia elämästään juoksemalla pallon perässä kentällä kaiket päivät? Tai kuka tahansa muu ihminen, jonka harrastuksesta on tullut elämäntyyli ja siten elämän yksi keskikohdista, oli se sitten kirjekyyhkyjen kasvattaminen tai maisemakuvien maalailu. Ei pelaaja koe mitenkään menettävänsä vuosia elämästään, hyperaktiivinen sosialisointi kymmenien ihmisten kanssa yhtä aikaa ja kaikki muu mikä kuuluu varsinkin onlinepelaamiseen on yllättävän haastavaa, mielenkiintoista ja palkitsevaa. Et ehkä itse arvosta tai edes tiedä mitä kaikkea “pelkän pelin” takana piileekään. En minäkään ymmärrä mitä järkeä on juosta hiekkakentällä valkoisen nahkapallon perässä kahdentoista muun koulunsa keskenjättäneen kanssa. Puhumattakaan golffista.
Sanot, että sinustakin tuntuu kuin hukkaisit vuosia elämästäsi. Ei todellakaan ole minkään terveen parisuhteen pohja, että toinen tuntee heittävänsä hukkaan vuosia elämästään, siinä ei ole pienintäkään järjen hiventä. Mutta huomaappa se, että se on sinun näkökulmasi omaan tilanteeseesi, mies tuskin kokee heittävänsä elämäänsä hukkaan pelatessaan ja vielä vähemmän ollessaan sinun poikaystävä. Muuten hän tuskin sanoisi, että olet hänelle kaikki kaikessa (noh, lähestulkoon kaikessa ainakin).
3.) Saisko ero miehen havahtumaan?
Ei, ei ainakaan niinkuin sinä havahtumisen tarkoitat. Kyllähän hän varmasti havahtuu jos hänet jätät, tuntee olonsa pahaksi, yksinäiseksi, ehkä yrittää tehdäkkin asialle jotain (sinua varten, saadakseen takaisin jne), mutta loppupeleissä hän kuten kaikki muutkin palaa ystäviensä luokse ja kertoo “nyt se jätti mut”. Mutta ei hän todennäköisesti havahdu niinkuin sinä todennäköisesti tarkoitat ja lopeta pelaamista. Mitä järkeä sitä siinä vaiheessa ongelmaa lopettaa, kun olet jo ovesta mennyt? Erolla uhkaaminen, tai sen tekeminen, on ratkaisu vain sinulle, ongelmaa se ei hoida.
4.) Ei aikomustakaan lopettaa
Sanot sen itse, mutta et taida ymmärtää mitä se tarkoittaa. Tunnet varmaan sananlaskun tuulimyllyjen kanssa taistelemisesta? On kohtalaisen järjetöntä alunalkaenkin yrittää muuttaa toista ihmistä, varsinkin tilanteessa kuin tämä, jossa pelaamisesta on tullut elämäntyyli ja se menee luihin ja ytimiin. Muutos lähtee sisältä ja vasta sitten kun siihen ollaan itse valmiita, ulkoinen paine muuttumiselle todennäköisesti ajaa ihmisen vain kiinittämään huomionsa siihen mikä pitäisi muuttaa ja tätä kautta pitämään siitä enemmän kiinni. Itke, huuda, uhkaile (mikä ihmeen järki rakkaan uhkailussa on?) tai ole poissa, hetkellisen mielyttämiseen/lohduttamiseen perustuvan muutoksen voit saada aikaan, mutta se ei todellakaan ole mitään kestävää.
Pakkohoitoa ei tälläisiin tilanteisiin ole.´
Noni, nyt jos olet lukenut näin pitkälle olet todennäköisesti huomannut muutaman vaihtoehtoisen näkökulman tilanteeseen ja olet todennäköisesti pienesti vittuuntunut.
Faktatilanne on, että sinulla on poikaystävä johon olet kiintynyt ja josta olet huolissasi. Hänellä on ominaisuus, elämäntapa, jota et itse ymmärrä ja josta seuraa sellaisia seurauksia jotka ajaa sinut tuntemaan olosi yksinäiseksi, ei ymmärrettyksi, saa tuntemaan syylisyyttä ja voimaan pahoin. (huonot unenlahjasi ovat pitkälti oma ongelmasi, siitä on turha syylistää muita, ihan näin huomiona.) Isona miinuksena myöskin se, että koet menettäväsi vuosia elämästäsi olemalla nimenomaan tämän (tälläisen) miehen kanssa, se ei ole mikään helppo asia tunnustaa ääneen ja todellakin tarkoittaa että olet “on the edge”.
Pientä optimismia. Vaikka tilanne on henkilökohtaisella tasolla aina vakava ja vitutus on armotonta. Miehesi kaverit voisivat olla lähiöbaarin porukka ja sielä istuttaisiin 36 tuntia putkeen syömättä, hyvä että vessaan keretään. Voisit olla rakastunut LSD addiktiin, joka on vaikkakin kotona, ei koskaan varsinaisesti paikalla. Tai miehesi voisi olla jalkapallofriikki ja vaikka kentän reunalla on ehkä kivempi istua kuin onlinepelaajan vieressä, olisit silti reunalla. Kaikki elämäntapafriikahtaneet tuovat mukanaan erilaisia lieveilmiöitä, onlineriippuvaisen lieveilmiöt ovat kaikessa erilaisuudessaan kuitenkin aika lieviä, kuuntelet varmaan mielummin näppiksen näpyttelyä öisin kuin otat känniseltä juopolta turpaan.
Kuulostaa ehkä siltä, että puolustan miehesi tilannetta. Ei ole kysymys niinkään puolustamisesta, kuin ymmärtämisestä. Olen kokenut saman elämäntilanteen sieltä toisesta näkökulmasta ja tiedän miltä hänestä tuntuu, sekä mitä itse tein väärin, mikä olisi pelastanut tilanteen ja mikä olisi ehkä teillekkin avuksi. Toisella kertaa kun tämä elämäntilanne tuli vastaan, osasin itse ainakin korjata tilanteen ennen kuin siitä tuli edes ongelmaa.
Eli tilanne: Mies pelaa. Ihmistä ei voi muuttaa pakolla. Online-eläminen on elämäntapa ja sen tuomitseminen sellaisena ei johda mihinkään. Lieveilmiöt ovat ongelma parisuhteellenne, siinä määrin että ellei ne lopu, loppuu parisuhde. Tästä pelitilanteesta parilla sanalla määritellisin halutun tilanteen : Harrastakoon mitä harrastaa. En muuta ihmistä tai yritä viedä häneltä hänen iloaan ja yhteyttä ystäviinsä. Ymmärrän ja hyväksyn hänen elämäntapansa, mutta haluan että parisuhteemme kukoistaa siitä huolimatta. Tämä tietenkin vain mitä voisin olettaa, tai suosittelisin halutuksi tilanteeksi. Ihmisen muuttaminen ulkoapäin on kuitenkin lähes mahdotonta ja parisuhteessa oikeastaan vain ymmärtämällä toisen lähtökohtia voi saavuttaa muutoksia käytännön toteutuksessa. Sitähän sinä haluat oikeasti muuttaa, eikö? Käytännön toteutusta. Harrastakoon mitä tahtoo, kuhan viettää aikaa kanssasi, söisi yhdessä, osallistuisi, keskittyisi sinuun(kin)?
Minä tekisin näin, kerrot että hyväksyt hänen harrastuksensa, haluat ehkä tietää siitä enemmänkin tai ymmärtää paremmin, se on kuitenkin hänen elämänsä ja haluat olla osa sitä. Ymmärrät hänen tarpeensa viettää aikaa ystäviensä kanssa, vaikkakin sitten koneella. Mutta teet yksinkertaisin selkein lausein selväksi parisuhteen säännöt. Ei mitään mustavalkoista täyttä muutosta, mutta oikeaan suuntaan. Jotain esimerkiksi tälläistä, että kysyt mitkä päivät ovat erityisen tärkeitä pelaamiselle ja että ainakin 3 muuta iltaa viikossa kuuluu sinulle ja yksi niistä kuluu missä tahansa muualla kuin asunnossa. Tiedät kyllä itse paremmin itse mitä haluat ja tarvitset, teet siitä listan ja hyvänä hetkenä pistät sopimuksen pöydälle. Ei uhkailua, ei huutoa, mielummin mahdollisimman rauhallisesti. Oikein kun asettelet sanat, on mahdollista löytää yhteistä polkua, yhteistä aikaa, vaikkakin sitten aikatauluttamalla se päivyriin. Et voi muuttaa häntä, mutta voit yrittää jos hän haluaa muuttaa sitä mitä hän tekee ajallaan. Ole ehdoton.
Ja jos ei, olet vastauksen saanut kaikkiin kysymyksiisi. Älä epäröi, huuda, uhkaile, tai itke, äläkä missään nimessä tunne minkäänlaista syylisyydentuntoa tai katumusta. Yksinkertaisesti vain poistut. Syy ei ole sinun, vastuu ei ole sinun ja jos ymmärrät että hänkin on vain ihminen elämäntapoineen jonka kanssa hän ei pysty parisuhteeseen, huomaat että on yllättävän helppoa vain todeta todellisuus ja lähteä. Hyvin yksinkertaisesti, sinulla joko on merkitystä tarpeeksi, tai ei ole.
Jos et vaivaudu ymmärtämään tilannetta kummastakin näkökulmasta lähtökohtineen, on todennäköistä, että kieriskelet tunteidesi kanssa eestaas, huudat ja uhkailet erolla ja koet rankkoja ailahteluita muutenkin. Saatat lähteä, mutta palata. Luottaa ja sitten pettyä taas. Toivottavasti valaisin ainakin vähäsen toistakin näkökulmaa ja lähtökohtaa mistä tälläistä ongelmaa rakotaan, tai yksinkertaisesti eri ratkota.
Älä tunne syylisyyttä.
Tiedän että olen jaksanut jo kauan.
Mutta jos et vielä ole kihloissa tai mitään suurempaa tulevaisuutta miehesi kanssa miettinyt.
LÄHTE VIELÄ KUN VOIT.
Hän tulee luultavasti koko loppu elämänsä olemaan riippuvainen jollain tasolla, vaikka saisitkin hänet pakko hoitoon.
Raskasta Joulunodotusta kaikille asianosaisille !