Moi! Olen lukenut jonkin verran plinkkiä ja ajtattelin, että voisi olla hyväksi purkaa mietteitä johonkon, kun läheisille ei voi asioista puhua.
Olen alle kolmekymppinen opiskelija. Ensimmäistä kertaa join joskus yläasteella. Kun olin täyttänyt 17, aloin juoda yksin muutaman kerran viikossa (tosin vain pari siideriä kerralla), mutta ns. suurkuluttusrajat ylittyivät jo samana vuonna. Kun muutin omilleni, määrät lisääntyivät eli join 40-60 annosta viikossa – laskin huolestuneena, mutta en tehnyt asialle mitääm. Tuli ensimmäinen putkareissu, ja niitä tuli lisääkin, kun en jaksanut välittää mistään. Erään kerran poliisit olivat viemässä minua kämpälleni (ihme että edes muistan), mutta pihalla poliisi alkoikin jutella: ”nyt on tilanne sellainen, että jos haluat, me voidaan viedä sut selviämisasemale, ja jäät sinne katkolle ja lopetat. Tai voit mennä kotiisi, ja jatkat sitten kuitenkin tuota ja sinusta tulee meidän vakioasiakas! Ei nuoren ihmisen pitäis elää noin”. Suostuin selviämisasemalle ja puhalltelin 3 promillea. En kuitenkaan jäänyt katkolle, vaan poistuin aamulla, kun suostiuvat pihalle päästämääm – ei ollut hauskaa kävellä 6km kaupunkiin. Olisi pitänyt kuunnella poliiseja, elämä olisi ollut paljon helpompaa lopettaessa jo silloin…
Yritin lopettaa usein, mutta se ei onnistunut. Viimeistään siinä vaiheessaa tajusin, että minulla on ongelma. Muuttaessani toiseen kaupunkiin hakeuduin lääkärillle. Hän ohjasi päihdehoitajalle, jonka luona kävinkin pitkän aikaa jutteleamssa. Kyllähän siinä oppi hahmottaamaan jonkin verran ajatuksiiaan ja päihdeongelmaa ja oli juttelusta apua, mutta ei minusta raitista tullut. Olen käynyt jokusen kerran aa-kokouksissa, mutta on ollut vaikea heittäytyä ohjelmaan mukaan. Enkä ole kovin sosiaalinen tyyppi, ja kun vielä suuri osa muista ihmisitä on 30 vuotta vanhempia…
Juominen tosiaan paheni entisetään tuolloin ennen muuttoa ja viimeiset 3 ½ vuotta tahti on ollut juovina aikoina yli 80 annosta viikossa. kun olen vanhempieni juona en juo, mutta muuten useimiten kyllä. Tässä kuussa olen ollut 4 päivää juomatta. Pisin aikuisiän selvä kausi on reilu 7 viikkoa viime keväätlä.
Elämäni on melkoinen valhe. Kaikki pyörii alkoholin ympärillä. Silloinkin, kun olen juomatta, valehtelen läheisillemi, jotta he eivät tajuaisi alkoholiongellmaani. Muutamat sen tietävät mutta heillekin yritän esittää, että nykyään kaikki on hyvni.
Miksi juot? Tuo oli hoitajan vakiokysymys. En oppinut parempaakaan sanomaan kuin Seppäsen Selvästi juovuksissa -kirjaa mukaillen, että olen juonut niin paljon,että on juotava. Keskusteluisahan nousi vaikka millaisia teorioiat juomiseni syistä esimerkiksi lapsuuden uskonnolliisesta ympäritöstä lähtien.
Antabusta on tullut useampaankin kertaan käytettyä. Valvottuna toimikin ihan hyvin, mutta itekseen on vaikaempi. Toisaalta se on kätevä,kun ei pysty heti mielihalun tullessa juomaan. Toisaalta on tullut testalitua, että neljän päivän jälkeen voi juoda, vaikka naama punottaiskin. Antabuskin on kiinni omasta itsestämi, ja tuollaainen pelleily ei liene terveydelle hyväksi. Nytkin kuitenkin olisi suunnitelmisa ottaa tabletti, en varmasti pääse alkuun ilman antabust. Pitäisi löytää jostakin motivaatio ja voimat lopettaa.
Lopettaminen on vain niin vaikeaa. Ajatuskin siitä ahdistaa, mutta toisaallta juominen ei tuo mitään hyvää. En ole nauttinut juomisesta pitkiin aikoihin – sunnuntainankin olin kyyneleet silmissä ostamassa kaljaa ja itkin kun join. Nyt olisi tarkoitus lopettaa. olen yrittänyt tänään maltilliseti juoda. Huomenna tai siis tänään tarkoitus mennä aa-kokoukseen. Ja kun promillet on lähellä nollaa ottaa antabus ja käytää sitä niin pitkään, että muutenkin pysyisin ilman. En halua enää juoda!
Yksinkertaisia niksejä -ketjustakin voisi apuja löytyä.