Katkeruus ja itsesääli, liekö siinä raittiuden pahimmat viholliset. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen ollut n. 4kk raittiina mutta mieliala ja masennus on päällä. Nuo vielä menevät mutta kun katkeruus ja itsesääli astuvat kuvaan niin on kyyti aika kylmää. Onko muilla kokemusta siitä, että on katkera ihan vaan normaaleja ihmisiä kohtaan joilla on asiat kunnossa. Itse pahimmissa itsesäälin tiloissa jopa toivon alitajuisesti pahaa muille ihmisille, jotten ITSE olisi kateellinen ja katkera. Tästä on päästävä eroon, koska viinaostoksille en halua ainakaan päätyä. Jotenkin sitä on vaan niin vaikea olla tyytyväinen niistä asioista mitkä on hyvin. Enkä halua toivoa muille ihmisille pahaa, vaan hyvää - niinkuin itsellenikin. Puuttuu vaan se luottamus että elämä kantaa. Jotain valoa tunnelin päähän kaipaan enkä itsekkään tiedä mitä se on. Toivottavasti ryhmissä puhuminen jossain vaiheessa alkaa auttaa tässäkin asiassa. Päivä kerrallaan, mutta perkele sentään, että se on vaikeaa välillä. Viinaa ei onneksi ole tehnyt mieli mutta nämä asiat on saatava pois ettei tekisikään.
Kuuluu toipumiseen ja taudinkuvaan. Kun pururata alkaa kuivahtaa, siellä vähän aikaa kipunoi ja savu pöllyää. Selvinpäin koettuna aikamoista menoa. 
“Tämäkin menee ohi” on se varmin hoitokeino näille jutuille. Kun pitää pään selvänä, se selvä pää hoitaa ihan itsestään kaiken muun. Vissy ilman kossua ja elämä raakana. Siinä on se oikea asenne. 
“Katkera normaaleja ihmisiä kohtaan joilla on asiat kunnossa”?
AKP, eikö sinulla sitten ole asiat kunnossa? Olet selvinpäin, elossa, kenties ihan suht tervekin. Mistä tiedät että niillä ns. normaaleilla ihmisillä on asiat sen enempää kunnossa. Jokaisella on omat vastoinkäymisensä ja vaikeutensa tässä elämässä, vaikka olisi miten normaali. Kaikkien eivät vain näy päälle.
Tavallaan sitä normaaliutta myönteisessä mielessä voikin olla se, että oppii kestämään myös huonoja päiviä ja huonoja fiilixiä vetämättä heti nuppia turvoksiin.
Ryhmissä puhuminen auttaa varmaankin. On voinut auttaa jo nyt, koska olet edelleen selvinpäin.
Niin, mistähän olet katkera ? Ryhmissä puhuminen tai luetetulle henkilölle puhuminen auttaa.
Yksi keino on myös kirjoittaa asiat pois mielestään. Kun asiat muotoilee ja kirjoittaa niin ne eivät enää pyöri päässä ahdistamassa, Olen huomannut päiväkirjan kirjoittamisen tässä mielessä hyväksi. Pyrin myös muistamaan ja kirjaamaan päivittäin asiat joista on syytä olla kiitollinen. Esim: Eipä tullut eilen juotua vaan tapasin hyvän ystäväni ja tehtiin pitkä kävelylenkki kauniissa säässä. ym.
Komppaan Ketoa tässä. Itse olen huomannut viime aikoina, kun olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin, että kaikilla, siis aivan joka ikisellä on ongelmia. On ahdistusta, pelkoa, turhautumista, yksinäisyyttä, masennusta ja katkeruutta… Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Ja jotkut osaavat käsitellä näitä tunteita luonnostaan niiden ansaitsemilla tavoilla.
Meidän alkoholistien aivot ovat tottuneet ratkaisemaan edellämainittuja ongelmia liottamalla niitä viinassa, jolla saakin sitten parhaassa tapauksessa hankittua roppakaupalla lisää ongelmia! Nyt, raittiina, pitäisikin opetella, kuinka näitä tunteita pitää käsitellä ilman kemiallista “apua”. Ymmärtäähän sen, että aivoparat ovat ihmeissään… “Kun tuntuu niin ilkeältä…äh, ihan kauhean ilkeältä tuntuukin ja mistään ei saa apua”. Mutta niin se vain on, että apua ei tarvita, kemiallista ainakaan! Toiselle ihmiselle puhuminen on avuista parhain. Useimmiten käy niin, että vastapuolella oleva kuuntelija katsoo sinua hämmästyneenä ja sanoo: “Ai sullakin on semmosta!”. Näistä asioista ei vain yleensä puhuta. Enemmän pitäisi.
Ja viestistäsi kävi ilmi tuokin, minkä olen huomannut itsessänikin ja tällä palstalla monesti. Alkoholisti helposti kuvittelee olevansa jokin erityisyksilö. Minäkeskeinen ajattelu on yleistä. “Miksi juuri MINÄ jouduin tähän jamaan, miksi muut selviytyvät, mutta MINÄ en.” ja jopa “KAIKILLA muilla menee hyvin, MINÄ olen ainut, jolla menee huonosti”. Näinhän se ei tietenkään ole. Meitä on täällä palstallakin aika monta, jotka ovat taistelleet ja taistelevat edelleen ajatustensa kanssa…ja joilla on täysin samankaltaisia tunteita ja ongelmia, kuin sinulla. Kuinka monta meitä onkaan “tuolla ulkona”! Itsessäni tunnistan hyvinkin tuon toiveen, että jollekin sellaiselle, jolla menee hyvin, kävisi jotain pahaa (esim. alkoholisoituminen), jotta hän tietäisi miltä MINUSTA tuntuu.
Jos neuvoja haluat, niin niitä en juurikaan osaa antaa, kun olen välillä omienkin ajatusten kanssa ihan solmussa… Mutta tuo Smokin “Tämäkin menee ohi” on aina hyvä. Ja toinen voisi olla se, että annat sen katkeruuden olla, maistelet sitä, tunnustelet sitä että missä kohdassa kehoa se tuntuu, ryvet siinä oikein kunnolla. Ja sitten voit sanoa sille, että noniin, sinut on nähty, voit poistua. Opit tuntemaan sen tunteen kunnolla ja opit päästämään siitä irti. Jos tuntuu siltä, että et jaksa ruveta leikkimään ajatuksillasi, niin ei se ole tän päivän juttu…jos et jaksa tänään mitään, niin sekään ei haittaa. Tärkeintä on, että pidät korkin kiinni. Sen kyllä aina jaksaa! 
Tsemppiä AKP! Et ole yksin!
Kyllä tämä ihan tuttu tunne on. Itsensä rakastamisen vaikeudesta siinä taitaa olla kysymys, se vaan näyttäytyy niin monella tavalla. Juomisen lopettaminen auttaa. Ajan kanssa itseinho ja viha väistyvät. Alkoholismia voisi kuvata myös rakkauden puutostilana ja rankkaa juomista väkivaltana itseä kohtaan. Ihan heti vuosikausia laiminlyöty minuus ei ole tolpillaan, mutta hiljalleen asiat muuttuvat.
Kollegat antoivat tuossa yllä hyviä vinkkejä.
Uskoa, toivoa ja rakkautta tiellesi AKP.
Hyviä vastauksia, kiitosta vaan. Tiedän tällaisten asioiden entuudestaan olevan vaarana retkahtamiselle, joten pyrin niitä mahdollisimman tehokkaasti käsittelemään. Kärsimättömyys on ongelma, joka on aina läsnä. Jotenkin sekin harhaluulo, ettei asiat mene parempaan suuntaan syö mielialaa usein vaikka paljon hyviäkin asioita on olemassa. Ja aikaa vievä prosessihan tämä on totisesti. Jotenkin ihmetyttää että juomahimojen kanssa ei ole tarvinnut pahemmin vääntää kättä vaikka olisi todella pahakin olo. Hyvä niin…
Jonkin aikaa raittiina oltuani huomasin, että elämässäni alkoi olla ongelmia, joita en enää voinutkaan pistää juomisen piikkiin. Vielä jonkin aikaa kului ja aloin nähdä, että kanssaihmisillä oli itse kullakin omat ongelmansa ja kipukohtansa, jotka johtuivat milloin mistäkin. Lopulta hyväksyin, että olen keskimäärin yhtä keskinkertainen kuin hekin, joita juodessani pidin “normaaleina”. Keskinkertaisuus ei ole onneksi tasapaksuutta vaan sitä, että olen joissakin asioissa jopa hyvä, joissakin taas on vielä kehitettävää, ja on minussa varmaan vielä myös itselleni uusia puolia, odottamassa löytämistään.
Alkoholiongelmani loppui juomisen loppumiseen. Ennen pitkää ongelmani syykin eli alkoholismi tuli riittävän loppuunkäsitellyksi. Ei ollut enää muuta tehtävää kuin hyväksyä tilanteeni ja alkaa elää elämääni - keskeneräisenä, mutta kehityskelpoisena ja -haluisena.
–kh
Ajattelin myös joskus, ei kovinkaan kauan siten, että mitä tahansa voisi sairastaa mieluummin kuin tätä alkoholismia. Nyt pikkuhiljaa alkaa oikeasti ehkä oppiakin elämään ilman viinaa, toivoakseni ainakin, ja itsestään on oppinut aika paljon uusia asioita.Siitä olen kuitenkin melkoisen varma, että jokaisella on oma helvettinsä. Kenenkään muun elämää ei tarvitse kadehtia, murheensa löytyy jokaiselta. Mullekin sanoi yksi tuttava kadehtivansa mua, kun mulla on kaikki asiat niin hyvin, kivat lapset, ihana lapsenlapsi, hyvä mies, työpaikka,vieläpä kesämökkikin. Kyllä tästä kaikesta olenkin syvästi kiitollinen, mutta enpä nyt itseäni kadehtisi. Näin sitä vaan osataan pitää kulissit pystyssä.
Minä puolestani olen ajatellut jo pitkään että jos joku tauti piti tulla, niin kiitos, tämä on hyvä. Hoito on helppoa ja lähestulkoon ilmaista, eikä ole kuin yksi asia joka pitää muistaa
Olen saanut mahdollisuuden kasvaa itseni kokoiseksi, koska minun oli pakko pysähtyä ja kohdata itseni silmästä silmään. On paljon ihmisiä, jotka käyskentelevät elämänsä läpi epämääräisen tyytymättöminä kaikkeen, mutta eivät tee asialle mitään. Sellaisia me olemme - mukavuudenhaluisia, muutoksia epäileviä emmekä halua muuttua ellei ole aivan pakko
Nämä raittiit vuodet ovat olleet elämäni tyydyttävintä aikaa. Elämässä eteen tulevat vastoinkäymisetkin ovat enää vain asioita, elämän tapahtumia, joita tulee ja menee, mutta itse elämä on yhä edelleen syvää tyydytystä antavaa ja kalllisarvoista.
Kuuluu taudinkuvaan. Haluan raitistua - nyt ja heti. Sen takia nuo “päivä kerrallaan”, “tämäkin menee ohi”. “kaikki ajallaan” ja “tämäkin on minulle tarkoitettu” ovat hyviä yksinkertaisia lausahduksia.
Kun itse nuorempana ratkoin kärsiällisyyden puutteen ongelmat ottamalla pikamielihyvää pullosta, se kärsivällisyyden opiskelu jäi vähän kesken
Maailma olisikin yksinkertainen paikka, jos onnellisuuden voisi perustaa asioille, jotka näkyvät päällepäin.
–kh