Juuri niin, ja niin käy erityisen helposti juuri internetissä. Siksi oikeassa elämässä kasvotusten tapahtuvat palautteet ja keskustelut ovat turvallisempia, ja usein myös hyödyllisempiä.
Kyse on lisäksi myös aina vuorovaikutuksesta. Vastuu on myös sanojalla, eikä kuulijalla. Vastuu viestistä on etenkin sanojalla, eikä vastaanottajalla.
Siksi ne palautteet, konfrontoinnit ja interventiot on paras jättää loppupeleissä niille, jotka vastaanottajan parhaiten tuntevat ja hänen toipumisensa tueksi oikeasti työskentelevät.
Mikä se todellinen anti on? Alkuvaiheessa erään toverin retkahdus sai minut lähes paniikkiin, ettei tämäkään auta minua. Pelkäsin, olin paniikissa ja vihainen tuolle repsahtaneelle toverille. Minua tuo toverin repsahdus ei auttanut millään lailla, päinvastoin. Uskoni ohjelmaamme oli vielä niin alkutekijöissä ja toveri vei sen repsahtamisellaan melkein kokonaan mennessään. En minä kiitä häntä vieläkään tuosta, vaikka oma raitistuminen ja toipuminen jatkuikin/kuukin tähän päivään asti ja… Ainuita joita voin kiittää, niin on ne joille raitistuminen ja toipuminen olivat tosiasioita, jotka rauhoittivat minua sekä pyysivät vain jatkamaan sitä mitä olin jo aloittanut, siis ohjelmamme toiminnallista puolta.
En minä ole oppinut kenenkään muunkaan repsahduksista mitään muuta, kuin sen, että alkoholismi on kaikille yhtä viekas, salakavala ja hoitamattomana ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus, niinkuin minullakin. Ilman raittiita ja toipuneita tovereita en olisi tässä, jos minun olisi pitänyt tuon vielä sairaan ihmisen tukeen luottaa, niin luultavasti Rahvaan nimmari olisi hautakummussa.
Siksi en oikeastaan sano kellekään täälläkään tsemppiä jatkoon, vaan toivon rohkeutta, voimia ja tarpeeksi nöyryyttä, jotta tekiksi kaikkensa, jotta raitistuminen olisi totta.
Vastuusta puhuttaessa väärinymmärrys on helpompaa, kuin ymmärrys, ettei sitä vastuuta voida mitata mitenkään suoraan kenenkään taakaksi. Kai täälläkin voidaan pyytää sanomaan asiat uudestaan, jos ei ymmärrä tai tuntuu siltä, ettei saa henkeä kun nenässä on herne. On kai sekin totta, ettei ketään voida raitistaa tai laittaa ymmärtämään asiat heti eikä edes viidestoistapäivä, vaan ajallaan. Siksi minäkin olen valmiimpi työntämään ihmisiä f2f palsuihin, kun se väärinymmärrys siellä on nopeammin, paremmin selvitettävissä ja ehkä niitä ei edes tule asioista joita täällä vilisee.
Nyt tämä poika vilisee harastusten pariin, tsemppiä, heh.
Oikeassa olet. Kyllä minäkin kantavimman tukeni olen saanut täällä sekä AA;ssa pitempään raittiina olleista. Mutta olen kyllä oppinut retkahtaneidenkin kertomuksista, kun he ovat kertoneet mikä siihen johti ja miten he sitten uutta raittiutta ovat lähteneet tavoittelemaan. Olen oppinut no. tuota nöyryyttä. Ei tietenkään ole mukava juttu, kun joku retkahtaa, mutta voipi olla että joku läksy olisi itselläni jäänyt väliin, jos en olisi saanut seurata AA:ssa muutaman (yhtä hyvin myös täällä) retkahtajan tarinaa. Uskon myöskin, että vertaistukijana voi aina (ja pitääkin) kehittyä.
Vastuusta vielä sellainen pikku sananen tähän illan päätteeksi, että kyllä me olemme vastuussa omista sanomisistamme. Jopa savolaiset, vaikka sananlasku sanookin että heidän puhuessaan vastuu siirtyy kuulijalle.
(olen itse 1/4 savolainen)
Samoin olemme vastuussa tekemisistämme, siitä kuinka kanssaihmisiämme kohtelemme. Ja nyt tämäkin lähtee harrastusten pariin kohtelemaan itseään hyvin.
En sitten tiedä, kun uskon niin, että kasvukin on rajallista. Joku kehittyy suuremmaksi, joku pienemmäksi ja joku ei kehity mihinkään. Vertaistukikin on niin monimuotoista, kun joskus sekin voi riittää, että on vain läsnä ja siinähän ei tarvitse kehittyä mihinkään suuntaa, kun on vain paikalla. On kai sekin kehittymistä, kun joku sanoo, että kehittäkää sitten itsenne paikalle
Mun paikka on nyt nukkumatin luona, joten eihän tässä voi muuta todeta, kuin raitis päivä takana ja uusi alkamassa, jos huominen nyt tuleekaan ja minä en repsahda sitä ennen.
^Mitä kummaa? Minä ajattelen kyllä, että ihminen ylipäätään kasvaa hautaan asti, niin myös vertaistukijana. Jokainen kasvaa omaan mittaansa, siitä olen samaa mieltä.
Kyllä. Läsnäolo ja kuuntelu taitaa ollakin vertaistukea vaikeammasta päästä.
Tämän ketjun tarkoitus ei ole syyttää ketään tai osoitella sormella, vaan avaus pohdinnan mahdollisuudelle. Minä olen tässä seitsemän kuukauden ajassa tehnyt kaikki vrheet; vittuillut, tuominnut ja vetänyt herneet kun ei olisi pitänyt. Jokun onnistunutkin tuen poikanen on ehkä tullut annettua. Virheitä teen varmasti jatkossakin, mutta jos yrittää parhaansa sen hetkisen ymmärryksensä mukaan, niin se on jo paljon ja oikeastaan sen enempää ei voikaan.
Eläydyin tähän teemaan niin voimakkaasti, että näin viimeyönä aivan järkyttävän retkahdusunen. Unessa heräsin täysin tietämättömänä siitä, että olin ryypännyt, en muistanut mitään, en edes huikan oton aloittamista. Unessa oli painahjaismainen tunnelma, ihmisten katseet, he tiesivät ja minä en. Pikkuhiljaa sain tiedon murusia tapahtuneesta, mutta en mitään armoa mistään. Syyttäviä, halveksivia, alentuvia katseita…huh, huh, se oli jäätävä pätkä, mutta onneksi vain uni.
Kyllä. Jatkuva kasvaminen on yksi elämän tarkoituksia, ja ihminen tosiaan kasvaa koko elämänsä. Ainakin niin on tarkoitus, sillä kasvu tarkoittaa myös jatkuvasti uusiin ikäkausiin sopeutumista. Lapsuudesta nuoruuteen, nuoruudesta aikuisuuteen, siitä keski-ikään ja vanhuuteen. Kasvua ikä kaikki.
Raitistuminenkin on vain yksi, joskin suuri ja merkittävä, askel tällä kasvutaipaleella. Kasvu ei pysähdy raitistumiseen, vaan päinvastoin: se vasta alkaa siitä.
Siksi onkin osuvaa puhua “synttäreistä”, niinkuin AA:ssa.
Se vertaistukijana kasvaminen voi olla juuri myös sitä hengellistä kehitystä, joka Sanassa sanotaan.
Pyrimme pikemminkin hengelliseen kehitykseen, kuin hengelliseen täydellisyyteen.
