Istuin tänä aamuna ongella, joenrannan viidakossa, haistelin tuomia ja katselin oravia,lokkeja, sorsia, majavaa odottelin mutta oli jo piiloonsa ehtinyt.
Useimmiten siinä aamutunnelmassa ääniympäristökin koostuu pelkistä luonnonäänistä, mutta kuinka nyt sitten sattui että tänään kaivoin repun pohjalta pienen radioni, ripustin rautalanganpätkästä (antenni, nääs!) roikkumaan oksasta lähelle majavankaatamaa lepänrunkoa jolla istuskellen joenvirtausta seurailen.
Ikävää kuunneltavaa tämän aamun uuutiset, Hyvinkään ammuskelua selviteltiin.
Mutta, kävi niin että sen lisäksi tuli kirjailija Arno Kotron haastattelu jota ongenkohoa seuratessa, välillä pohjaonkea hiukan syvemmälle heitellen, kuuntelin …puolella korvalla, kovin pienellä äänenvoimakkuudella että lintujen aamukonserttiakin sain seurattua.
Joskus sattuu noinkin, jossain lähes yhdentekevältä kuullostavassa jutussa onkin piilossa, kuin välihuomautuksena todellinen helmi jota voi palata mielessään tutkimaan myöhemminkin.
Tällä kertaa se liittyi päihdeasioihin, Kotro kertoi olleensa vuosia raittiina, silti ryhtymättä muiden raitistajaksi mutta se ei vielä se parhain makupala ollut.
Minun tietoisuuteni kolahti maukkaimmin hänen kertomansa muisto kaukaa nuoruudesta, iloisesta ja meluisesta, elämää kuplivasta kapakanpöydästä.
Olivat istuneet iltapäivää , juoneet ja humaltuneet, humala kuten nuorella ihmisellä nuori humala on, nousussa ja nostavana. Pöydässä oli suunniteltu niin bändejä kuin teatteriseurueita, radioasemia ja maailmanvalloitusta - ja kaikki oli -tottakai- ollut mahdollista -jopa todennäköistä kuten iloisessa nousuhumalassa on.
Jossain vaiheessa oli viereisessä pöydässä istunut ikääntyneempi sosiologian dosentti mennyt puhumaan Arnolle, suunnilleen näin:
" Olen seurannut pöytäänne pitkään. Nauttikaa tuosta. Tässä iässä se ei ole enää mahdollista.
Keski-ikäisen humala on parhaimmillaankin vain kuin zeniläistä maailmankaikkeuteen sulautumista, kaikkivoipaisuus ja maailmanvalloittaminen on katoava paratiisi."
Kirjailija oli sitä mieltä, että ehkäpä hän sitten ymmärsi lopettaa ennenkuin humalat lopulliset huononivat ja koko paratiisi oli kadonnut.
Tuossa riitti minullekin miettimistä pariksi tunniksi jyrkän rantatöyrään ja joen välissä istuessani.
Olisiko minunkin kohdallani ollut yhtenä lopettamisen motiivina juuri humalan huonontuminen, nuoruuden kuplivan ilon ja voimantunnon katoaminen hiprakasta?
Pakko minun todeta haastatellun Kotron myötäilijänä, ettei niitä iloisia ja hyviä muistoja viiinipöydistä, nuoruuden rajattomasta riemusta kannata edes itseltään kieltää, paljon on kaunista ja hienoa sielläkin. Mutta sitten tloisaalta, se matematiikka, hyvien ja huonojen puolien tasapainotilan tutkiminen… ja siihen huomattuna tuo humalan huonompaan suuntaan kehittyminen keski-iän koittaessa… antanee aihetta miettiä josko olisi aika lopettaa.
Turhaa minulle olisi ollut kenenkään tulla ehdottelemaan nuoruudessani irtaantumista iloisesta ja sympaattisesta, kaikkearakastavasta kapakoita kiertävästä tuttavapiiristäni ja kiusaamaan itseäni juomisen hylkäämisellä. Ei, silloin olivat painot niin puhtaasti elämänilon ja hilpeän humalan, renttuilunkin puolella.
Mutta kukaties, jos olisinkin ymmärtänyt lopettaa vähän aikaisemmin, silloin kun vaaka alkoi kallistua enemmän huonojen asioiden puolelle, olisin ehkä elämääni joitakin asioita voittanut, säästynyt joiltakin ankeilta aamuilta jolloin laskuhumala ja krapula olivat saavutettuun lyhyeen iloon nähden jo kovin kohtuuttomia…
No, jossittelua se on, eikä sillä mitään voiteta. Ihan hyvä näinkin.
Ja kun sen tajuaa, ettei kohta kuusikymppisellä äijällä todellakaan ole paluuta viinankaan suhteen nuoruuden olotiloihin, niin hyvä näinkin. Jos eivät riemutkaan ole enää niin maatamullistavia ja taivaitahipovia niin eipä ole masentavia katumuskrapuloitakaan, itsesyytöksiä ja unettomia aamuöitä jyskyttävässä päänsäryssä.
Aurinko paistaa, muuten, siihen malliin, että jotain pientä näpertelyä voisi ulkona harrastaa. Sisällejääminen tuntuu nyt hiukan kesän tuhlaamiselta.
. Tiesin, että se on unta, mutta se oli hirvittävän pelottavaa. Ei tää elämä voi olla tällaista.
. Nyt siellä on säälittävä paskaämmä. Kaikki eväät leväällään.
Täällä asuu sellaista naapurustoa, ettei ne kuunakullanvalkeana käsittäisi, että joku veisi kassillisen alkoholia niiden ovelle 
