Harva päihde herättää yhtä suuria intohimoja, kuin kannabis. Hamppufanaatikot jaksavat nostaa esiin hampun positiivisia vaikutuksia. Hampusta puhutaan luonnontuotteena, ja anekdootit kertovat miten se auttaa joka vaivaan kivusta masennukseen. Toki esimerkiksi MS-tautiin sen on osoitettu olevan tehokas hoitovaihtoehto.
Kuitenkin lähes jokaisella aineella on lääkinnällisiä ominaisuuksia, mutta harvoin näkee subunistien linkittävän foorumeille ja sosiaaliseen mediaan tutkimuksia, jotka todistavat buprenorfiinin tehon kivunlievityksessä. Buprenorfiinilla on eräässä tutkimuksessa todettu olevan myös antidepressiivinen vaikutus, mutta subunistit eivät silti markkinoi lempiainettaan masentuneille. Opioidiriippuvaisilla ei myöskään näy paitoja, joissa olisi buprenorfiniin molekyylirakenne ja teksti “legalize it”.
Ironista on sekin, että toisaalla hamppufanaatikot puhuvat siitä, miten kannabis auttaa syöpäpotilaita, mutta samalla vetävät myrkyllisiä yhdisteitä keuhkoihinsa. Onhan siinäkin suuri ero, laitatko subun suuhun vai hihaan. Sama on kannabiksenkin kohdalla. Useimmat sekoittavat sitä vielä röökiin, ja savut vedetään keuhkoihin pelkän pahvifiltterin läpi. Niin luonnollista, voi oikein kirjaimellisesti tuntea olevansa yhtä luonnon kanssa, kun terva imeytyy keuhkoihin.
Kannabiskulttuuri näkyy katukuvassa, kun vasta 15-vuotiaat kantavat hampunlehteä lippiksessä tai t-paidassaan. “Smoke weed every day” tuntuu olevan motto monelle yläkouluikäiselle. Viimeistään ammattikoulussa käydään välitunnilla vetäisemässä savut hätäisesti kyhätystä jointista ja mennään tunnille jakamaan huumevalistusta tovereille, paljastamaan aikuisten suuri kannabiskusetus. Suhtautuminen on yhtä mustavalkonen, kuin hampun kiivaimmilla vastustajilla.
Suurin osa onneksi aikuistuttuaan kasvaa ulos kannabiskulttuurista. Surullista on nähdä näitä yli kolmekymppisiä, jotka vieläkin kulkevat rastat päässä silmät punaisina vaahdoten laillistamisesta. Heillä elämä näyttää kaventuneen sossun, lähikaupan ja bongin äärelle.