Tervehdys!
Vuosien tauon jälkeen kirjoitan tänne jälleen. Edellinen viestini näyttää olevan vuodelta 2014 
Tässä kuussa tuli siis täyteen 12 vuotta yhtäjaksoista raittiutta. Kun äsken luin tuota neljä vuotta vanhaa viestiäni, voin vain todeta, että varsin seesteisessä mielentilassa olen sen kirjoittanut. Miten ovat kuluneet nämä vuodet tässä välissä, ja olenko yhä sitoutunut raittiiseen elämäntapaan?
Kaikenlaista on näihin neljään vuoteen mahtunut. Menetin iäkkään äitini kesällä 2016, mutta muuten elämä on näyttänyt parhaita puoliaan. Kiinnostavia työtehtäviä on riittänyt, ja seurustelen jo kymmenettä vuotta saman sielunkumppanin kanssa, jonka löysin pari vuotta raittiina oltuani. Terveys on ollut kohtalainen, näin 54-vuotiaana kaikenlaista pientä kremppaa jo on, mutta ei sen vakavampaa. Talouteni on jo vuosia ollut tasaisen vakaalla uralla, juomavuosien velat on maksettu, mikä oli minulle hyvin tärkeä virstanpylväs.
Käyn edelleen säännöllisesti tutussa AA-kotiryhmässäni. Se on minulle hyvin tärkeä raittiuden tuki ja ylläpitäjä. Olen tunneherkkä alkoholisti, tyypillinen murehtija, joka alkoholistiperheessä kasvaneena kehittyi täysiveriseksi neurootikoksi, jonka on vaikea luottaa ihmisiin ja elämään. Mielenrauha on minulle se kaikkein tärkein asia elämässä tänä päivänä, ei aineellinen menestys, tittelit tai muu mainen kunnia. Kaikesta myönteisestä kehityksestä huolimatta tuskailen ja huolestun yhä tulevasta, minun on perin vaikea elää tätä päivää. Joskus se onnistuu, ja tällaisesta “mielenrauhakohtauksesta” olen tietenkin perin iloinen.
Näin kesäisin vuosiloman aikana nautin aina suuresti käynneistä ennestään tuntemattomissa AA-ryhmissä. Matkoilla ollessa voi harrastaa eräänlaista AA-turismia, hoitaa itseään ja sairauttaan ja samalla oppia, miten ryhmätoimintaa hoidetaan muualla kuin täällä pk-seudulla, jossa asustan. Ilahdun aina, jos ryhmässä on tulokas: on hienoa, että alkoholisti on lähtenyt etsimään raittiutta, ja itselleni on erittäin tärkeää saada säännöllisesti muistutus siitä, mikä minua odottaa, mikäli unohdan olevani alkoholisti. Se olisi paluu epätoivoon, ahdistukseen, pelkoihin ja hätään - ja tien päässä odottaisi surkea ja ennenaikainen poismeno.
Kirjoitan tätä viestiä kauniina kesäisenä hellepäivänä, aloitellessani taas uutta lomapäivää mielessäni kaikki se mukava, mitä voisin tänään tehdä. Ehkä pakkaan vain evästä mukaan ja lähden kiertämään näitä läheisiä kauniita ulkoilumaastoja. Tai sitten järjestän viimeinkin kotikoneellani kaoottisessa järjestyksessä olevat valokuvat. Tänään valinta on minun, ennen olin viinan vietävänä. Elämä ei aina ole ihanaa, mutta selvin päin se on elämisen ja kokemisen arvoista - kaikkine vastuksineenkin.
Mitä parhainta jatkoa teille kaikille täällä Päihdelinkissä! Näitä kirjoituksia aikanaan paljon lukeneena tiedän, että moni teistä käy parhaillaan läpi samanlaista kiirastulta kuin minä kesällä 2006, jolloin tieni kulki katkon kautta Kalliolan klinikan myllyhoitoon ja sieltä AA:han. Koskaan en saa selville sitä, miksi juuri minä olen saanut tämän uuden mahdollisuuden elämässä, kun niin moni muu on sortunut ja jäänyt tienpuoleen. Joka ilta lausun siitä ennen uneen vaipumistani hiljaisen kiitoksen tuonne jonnekin yläkertaan.
Kesäterveisin,
mikkeli, alkoholisti