Onko kukaan siirtynyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä niin sanotusti “eteenpäin” vaikeammaksi sairaudeksi? Itselläni 2-tyypin bipo ja sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epäluuloisin ja eristäytynein piirtein. Elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia viimeisen neljän vuoden aikana ja asiat kruunaa juuri tullut asumusero.
En ole nähnyt mielikuvitus ihmisiä juttelemassa minulle mutta talven aikana olen kuullut “askelia” takapihalta ollen varma, että siellä tepastelee joku. Tässä vaiheessa söin vielä 300mg Lamictal sekä 1000 mg Depracine.
Aloitin pari viikkoa sitten Zyprexan 5mg ja ja nyt olen ottanut 10mg viikon verran. Askeleet ovat kadonneet mutta havaitsin, että muutakin katosi. Minulle on kokoajan joku päässäni puhunut pahaa, ilkeitä, kamaluuksia vastaantulevista ihmisistä ja useimmista ihmisistä joiden kanssa olen lähemmin tekemisissä. Nyt annan ihmisille ikäänkuin mahdollisuuden ilman että ääni päässäni tulehduttaa arvion kaikista ihmisistä ympärilläni.
Olen lääkärin kanssa ollut tekemisissä niin tapaamisella, kuin viimeisenä parina viikkona puhelimitse pari kertaa viikossa. Asiasta hankalan minulle tekee se, että havannoin ja kuuntelen aika tarkasti muutoksia minussa. En esimerkiksi ole satunnaisia askeleita lukuunottamatta maininnut äänistä muutamaan vuoteen vaikka niihin aikoihin tämä pahanlaatuinen ihmisten ja kaiken muunkin arvostelu alkoi. Minua tavallaan pelottaa tavata polin työntekijä ja kertoa tämän pahansuovan äänen lähes täydellisestä vaikenemisesta sillä perusteella ettei minua uskota ja keksin asioita, koska kerron ikäänkuin jälkikäteen vitsauksesta.
Tuntuu kovin yksinäiseltä tätä pohtia mutta onneksi päätäni riivannut pahansuopa ja arvosteleva ääni on pääosin kadonnut.
Muita?