Minulla olisi pari pahaa kysymystä läheisenä selviämisestä, uskoisin teidän muiden pohtineen näitä samoja juttuja: Kun puolisolla on jonkinasteinen juomisongelma, kehoitetaan läheistä elämään omaa elämäänsä ja olemaan reagoimatta juomiseen. Tämä onnistuu minulta aika hyvin, mielestäni en varsinaisesti mahdollista mitään, en salaile, enkä nalkutakaan. Yritän olla kärsivällinen, koska ongelma ei ole paha (kerran viikossa 10-13 annosta). Mutta pari ongelmaa silti on, niitä olen tässä ihmetellyt jo pari, kolme vuotta:
Miten voin olla laskematta juomismäärää ja kyttäämättä, jos muuten on riski, että hän ei aamulla ymmärrä olevansa vielä humalassa mennessään auton rattiin? (Näin on käynyt) Rattijuoppous on sen verran vakava juttu, että en pysty suhtautumaan siihen välinpitämättömästi.
Entä sitten, kun itse tekee niitä asioita mistä pitää ja suunnittelee elämää omasta näkökulmastaan, eikä välitä toisen juomisesta: Eikö teillä se rakkaus kuole siinä samalla? Parisuhde vaatii muutenkin töitä, että tunteet säilyvät, miten ihmeessä se onnistuu, jos tarkoituksella yrittää olla välittämättä toisen puuhista? Jos toisaalta pitäisi tehdä asioita parisuhteen eteen ja toisaalta olla välittämättä juomisesta, niin se ei minulta onnistu millään. Suhde menee koko ajan huonompaan suuntaan, vaikkei juominen edes menisi.