Tiivistettynä meni rahahommat vihkoon kasinopelien, elämänhallintaongelmien ja velkojen myötä. Reilu 50k piikissä ja 10v maksutaival alkamassa.
Vituttaako? Kyllä ja joka päivä.
Ahdistaako? Kyllä ja joka päivä.
Olenko epätoivoinen ? Kyllä ja joka päivä.
Miten voin nähdä valoa tunnelin päässä ?
Kerroin rehellisesti tilanteen puolisolle ja vanhemmilleni. Hävetti ihan helvetisti, oli tosi vaikeeta kertoa jollekkin omista ongelmistani kun päälleppäin kaikki oli ok. Olin rehellinen itselleni, pysähdyin ajattelemaan, että nyt on hommat sen verta päin helvettiä, että jos haluat tästä eteenpäin jatkaa jonkinlaista tulevaisuutta varsinkin puolison kanssa, joka ei ottanut eroa, niin asioiden on muututtava. Psykologi käynnit, puhelinkeskustelut auttavista numeroista, asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä läheisimpien kanssa. Pakkokeinot käyttöön rahankäytön kanssa, joku muu hallitsee talouttasi ainakin alkuun. Vittu että sekin hävettää.
Kun ei ole mahdollisuutta käyttää sitä rahaa, tallettaa sitä pelitille tai edes päästä verkkopankkiin, se jollain tavalla auttaa minua kohtaamaan niitä tunteita, pelihimoa, vieroitusoireita, osteluhimoa, kaikkia tunteita, joihin luulen ratkaisun löytyvän rahasta.
Elän päivä kerrallaan, opettelen käsittelemään tunteitani ja tunnistamaan mistä ne kumpuavat. Psykologi, auttavat numerot auttoivat minut myös alkuun. Aion myös seuraavaksi hakeutua kunnan kautta jonkinlaiseen terapiaan.
Hävettää ihan helvetisti kolmekymppisenä ruveta opettelemaan uudestaan esim. Talouden hallintaa, kaupassakäyntiä esim. Kerran viikossa ja sitä, että on ihan ok jos sama rahasumma pysyy tilillä vaikka viikon, eikä sitä käytä mihinkään.
Tää ei oo nyt mitään jeesustelua että kaikkien pitäisi seurata minun oppejani, yritin vain suoltaa ajatukseni tekstiksi. Toivottavasti joku saa ajatuksistani vaikka jotain apua omaan elämäänsä. Kommentointi vapaa, taidan tässä matkan varrella kertoa tuntemuksistani