Huomaan, että on vaikea edes aloittaa keskustelua anonyymisti. Hävettää myöntää oma ongelmansa, kun on niin pitkään karttanut sen myöntämistä. Aina on ollut joku tekosyy. Olen työntänyt syitä toisten niskoille. Kohautellut olkapäitä ja sanonut “Noku kaikki muutkin”. Ei se ole ku kaikki muutkin. Ei kaikki alkoholia kuluttavat sammu, oksentele, riehu tai ole väkivaltainen tai muuten vain onnistu tuhoamaan omaa elämäänsä. Olen satunnaisesti vähentänyt. Silloin saatan pienen raittiin putken jälkeen todeta, että hei, eihän mulla ole mitään ongelmaa. Sitten antaakin itselleen luvan käydä parilla. Toisenkin ja kolmannen kerran, kunnes siitä taas tulee tapa. Pientä tissuttelua siellä sun täällä. Jotkut juhlat. Silloin saa vetää vähän enemmän. Noku se yllytti. Noku en oo juonu kännejä pitkään aikaan. Krapulamorkkiksissa tasoittava. Tölkkien piilottelua. Määristä valehtelua. Syyn nakkaamista puolison harteille. Hänellä on täysi syy olla vihainen, mutta alkoholistina keksin jatkuvasti syitä juoda enemmän. Se jatkuu niin kauan, kunnes tulee joku pieni riita. Joku mitätön kriisi, joka laukaisee juomishimon. Semmoisen, joka haluaa vain sammuttaa aivot ja pakoilla vastuuta. Paeta riitaa sen sijaan, että selvittäisi sitä. En varsinaisesti edes pidä juomisesta taikka sen seurauksista. Huomaan vain jahtaavani sitä parin kaljan jälkeistä oloa. Sitä, kun hetken ei ahdista.
Olen ollut pitkään baarissa töissä, joka on otollinen ympäristö alkoholistille. Siellä kannustetaan juomaan, eikä katsota pahalla, kun tulee krapulassa töihin, kunhan hoitaa hommansa. Alkoholisoituneet baarimikot on klisee, mutta tottahan se on. Harvat sen myöntävät, kuten minäkään. Paitsi nyt.
Syitä juomiseen on yhtä monta kuin on alkoholistiakin. Hallinan harha on hyvin yleinen meikäläisten parissa. Itse tammikuussa sorruin juomaan pitkähkön raittiuden jälkeen. Se meni ihan hyvin mutta muistin väärin miltä humala tuntui. En pitänyt tunteesta. Siitä meni pari viikkoa kun päätin juoda uudestaan ”jospa se sit tuntuisi paremmalta” kun ajattelin että hallitsen homman ja edellinen kerta ei päätynyt sairaalaan eikä vahinkoihin enkä lähtenyt edes baariin ja jättänyt muistisairasta äitiä kotiin. Se känni tuntui jo paremmalta. Siitä meni kuusi päivää viime perjantaihin kun sit raskaan päivän päätteeksi päätin jälleen ostaa olutta. Aloin menettämään hallinan. Juomiskerrat tiheni. Ja määrät kasvoi. Ei enää riittänytkään 13 pientä olutta vaan päätin lähteä kapakkaan. Jätin äitini yksin kotiin huomateksani vain että olin kapakan ainoa asiakas. Join kolme olutta ja yhden salmarin. Yhteismäärä kohosi jo 17 annokseen illassa ja join vielä viinaa vaikka pääni ei kestä sitä. Menetin siinäkin suhteessa hallinnan. Olen oikeastaan kiitollinen siitä että kyläläiset on hylänneet tuon ravintolan. Jos siellä olis ollut muita niin olisin istunut siellä aamu viiteen ja minne liene sen jälkeen päätynyt.
Lähdin siis kotiin klo 2.50 ja matkalla iski paniikki että kuinka äitini pärjää kotona. Olin kauhuissani että lähdin ravintolaan ja jätin hänet yksin. Tajusin siinä kävellessä etten hallitse tätä hommaa ollenkaan ja päätin että nyt lähden tavoittelemaan todissani päivä kerrallaan raittiutta vertaistuen avulla.
Jälkikäteen huomaan että petasin juomista kuukausien ajan. Aloin seuraamaan rappuotubettajia päivittäin ja se osaltaan vaikutti niin että 9.1 sit mr. Hyde otti minusta niskaperse otteen ja nousi pintaan. En hoitanut itseäni riittävästi ja suhtauduin vähän omavoimaisesti raittiuteeni. Kyllähän minä osaan tämän homman… en osannut.
Kirjoitahan googleen AA radio. Sieltä löytyy kerran kuussa lähetettävän ohjelman tallenteita useiden vuosien ajalta. Osa jaksoista on soundcloudissa.
Olen oikeastaan kiitollinen tästä retkahduksesta. Nyt vasta ymmärrän miten helposti vuosien raittius karahtaa kiville ja kuinka tärkeä asia minulle raittius on.
Kiitos Fincoco, kun jaksoit lukea ja vastata ja kertoa omakohtaista kokemusta. Sinulla on varmasti raskasta myös siinä suhteessa, että huolehdit itsesi lisäksi äidistäsi. Hurjasti tsemppiä siihen. Kiva kuulla, että retkahdus kuitenkin tuotti kiitollisuutta ja raittius on ainut oikea tie. Ihmisiähän me vain tässä olemme. Toivon sinulle hyvää.
Itseäni pelottaa juuri retkahdus, vaikka olen ihan alussa. Vasta neljäs päivä menossa ja keho ja mieli huutaa, mutta tunnen että tuli pohjanoteeraus enkä voi yksinkertaisesti juoda enää. Ikinä on tietenkin vaikea haaste, mutta on parempi jotenkin uskoa siihen kun palata taas vanhaan. Päivä kerrallaan. Kiitos myös tuosta AA radio-vinkistä. Pistän kuunteluun. Ylihuomenna menen ensimmäistä kertaa vertaistukiryhmään ja otan vastuun ja yritän paikata itseni kasaan.
Häpeä on tuttu tunne täälläkin sen kaikissa vaiheissa liittyen alkon hankkimiseen, käyttämiseen ja krapuloihin. Sillä on onneksi vastakohtansa, eli ylpeys raittiudesta.
Aamut tai heräämiset on toinen kulma josta tulee ns. pikavoittoja. On se niin ihmeellistä avata silmät virkeänä ennen aurinkoa ja hämmästellä, että mitä nyt kuuluu tehdä. Kummallista, mutta mahtavaa. Tällöin voi ylpeänä itsekseen miettiä, että mitähän ryyppykavereiden aamuun kuuluu. Tosin itse vedin just viime yönä kevyet unet kellon ympäri. Kymmeneltä sänkyyn ja puoli yhdeltätoista ylös. En nyt innoissani ollut noin myöhään nousemisesta, mutta ainakin kroppa otti ja sai sen mitä tarvitsi. Humalainen uni olisi jäänyt kaikilla tunneilla vajaaksi. Maanantai saa tulla.
Tuo on ylpeys on hyvä huomio. Yritin sitä eilen illalla ja nyt aamulla. Eilen oli vaikeaa, kun oli aikoja sitten sovittu meno tuttavien kanssa. Ne ihmetteli miksen juo. Yksi pyöräytti silmiään kun tilasin kokista. Sanoin vain että on aikainen aamu. En halunnut sanoa mitään vielä pyrkimyksestäni raittiuuteen. En tiedä miten tulevaisuudessa ilmaisen juomattomuuteni. Se tuntuu jotenkin häpeälliseltä ottaa juovassa seurassa holiton. Siinä tunnen samalla olevani oikealla reitillä, mutta yleensä kärkiryyppäävänä akkana tuntui todella oudolta tilata holiton. Koko ilta oli itselleni vaikea, kun huomasi muiden humaltuvan ja itseäni vain sattui ja ahdisti. Tuntui että norsu istui rintalastan päällä. Halusinhan minäkin juoda. Mutta tiedän, etten enää voi ja pysyn siinä päätöksessä. Oli ihanaa tosiaan mennä nukkumaan selvinpäin ja herätä selvinpäin. Ei särkenyt päätä tai ollut huono olo, mikä on yleensä se normaali.
Se on hassua miten omituisiksi omat ajatukset ovat menneet, kun on tottunut juomaan. Dokaamatta jättämisessä kun ei ole mitään häpeällistä, päin vastoin. Paras tapa joutua häpeämään, viimeistään aamulla, on ottaa se holillinen.
Tosi hienoa! Onnittelut tästä hyvästä päätöksestäsi ja näistä ensimmäisistä päivistä selvin päin! Alkuun voi olla hankalaa, mutta kaikki helpottuu kyllä. Kun et vain juo juuri tänään, ja toistat saman riittävän monta kertaa peräkkäin.
Se ON ihanaa. Ja ihanista ihaninta on sitten kun siitä tulee uusi arki - ja juhla. Usko pois.
Tsemppiä! Hienoa että avasit oman ketjun. Tänne on hyvä tulla kirjoittelemaan ja saamaan toisilta tukea tiukan paikan tullen.
Täytyy tunnustaa, että on ollut ihan hemmetin vaikeaa. Ei itsessään juomattomuus, mutta kavala ahdistus. Olen tottunut käsittelemään ahdistuksen ja muut negatiiviset tunteet juomalla niin nyt kun sitä mahdollisuutta ei ole niin aivot huutaa hoosiannaa ja toivoo nopeaa helpotusta. Päivä kahdeksas menossa. Tänään on parempi päivä kun eilen ja toissapäivänä. Yritän luottaa siihen, että aivokemiat tasaantuvat jossain vaiheessa ja ehkä parin kuukauden päästä ei ahdista niin paljoa. Paradoksaalistahan se on, että juo ahdistukseen ja sitten krapulassa ahdistus tulee vain takaisin ja sitten juo siihen. Ehkä on aika alkaa käsitellä asioita selvin päin. Se tulee olemaan vaikeaa, sillä on turruttanut kaikki tunteet viimeiset 15 vuotta. Toisaalta, vaikka ahdistaakin niin samalla on toivo ja ylpeys näistä vähäisistä raittiista päivistä. Semmoinen pieni toivon pilkahdus, että ehkä tämä joskus tasaantuu. Ehken joku päivä tunne enää näin. On noussut paljon ajatuksia siitä, ettenkö ole enää sosiaalisesti taitava? Enkö ole enää hauska? Mutta sitten pohdin niitä hetkiä, milloin olen humalassa ja puhe sammaltaa ja puhun asioita, joita en edes tarkota. Ehkä on parempi vain hyväksyä olevansa hiljainen introvertti, joka nauttii yksin olosta ja hiljaisuudesta. En tiedä missä päin meni vikaan, että tarvitsi jatkuvasti alkoholia siihen, että näkee ihmisiä. Ottaa tietyn sosiaalisen alkoholinhuuruisen roolin. Se rooli näin jälkikäteen ahdistaa, kun en oikeasti ole edes sellainen. Täytyy luoda uusia rutiineja ja kirjoittaa tulevaisuuden minän uudelleen ja haudata entinen. Kuka minä olen nyt? Mihin minä olen menossa?
Näistä saatkin olla ylpeä! Ja vähäiset päivät muuttuvat päivä kerrallaan pidemmäksi ajaksi juomatta. Ihan vain sillä, ettet juo juuri tänään.
Kyllä se tasaantuu. Anna itsellesi aikaa - ensimmäiset muutama viikko ovat aivoillekin totuttelua uuteen tapaan olla.
Tunnistan hyvin tuon sammaltamisen - sen pois jääminen on yksi niitä selvin päin elämisen hyviä puolia. Ei tarvitse hävetä hölmöjä soperteluitaan jälkikäteen, kun ei niitä enää tule.
Ihan vaan sinä. Juomatta löydät varmasti hänet sellaisena ihmisenä, josta itsekin pidät.
Takaisin omaksi itseksesi. Se on hyvä suunta. Voimia tälle matkalle!
