Pokeri_ja_ruletin kirjoitus oli sellainen että haluan kirjoittaa oman näkemyksen vastineeksi.
Muutosta on haastavaa saada aikaiseksi ellei ole ensin selvittänyt itselleen tarkasti syitä miksi muutoksen pitää tapahtua.
Jokaisella joka kärsii riippuvuudesta on syynsä siihen miksi tarrautuu itselleen haitalliseen toimintamalliin. Äkkiseltään en muista tavanneeni ihmistä joka olisi “hups” löytänyt terapiassa syyn pelaamiseen. Terapiassa käydään läpi eri elämänvaiheita (kaivellaan syitä ja seurauksia) koska ne heijastuu tähän päivään siinä miten käsittelee tunteita ja miten tunteisiin reagoi. Pelaamisen syitä taas selvitellään mm. siksi että tarkoituksena on löytää vaihtoehtoja niihin tilanteisiin joissa yleensä pelaa. Eli jos kaipaat jännitystä, mikä muu toiminta voisi korvata pelaamisen. Terapiamuotoja on paljon erilaisia ja jokainen terapeutti toimii omalla tavallaan.
Tuossa on lueteltu hyvin erilaisia syitä pelaamiselle.
Ihmisessä ei tarvitse olla mitään vikaa vaikka pelaa. Monella pelaaminen alkaa viihdepelaamisena. Sitten taas on niitä joilla on ennestään ongelmia elämässä ja niitä paetaan uhkapeleihin.
Jokaisella, joka tietoisesti jatkaa pelaamista huolimatta siitä että se aiheuttaa paljon ongelmia, ei pysty siis itse lopettamaan pelaamista, on jotain vialla elämässä. Rahapeliriippuvuus on lääketieteellisesti diagnosoitu häiriö. Wikipedia sanoo näin: “Tarkkoja rajoja ongelmattoman rahapelaamisen, riskipelaamisen, ongelmapelaamisen ja peliriippuvuuden välille on vaikeaa määritellä…”
Eli karrikoidusti pelaamisen vois laittaa asteikolle 1-4. Siinä pokeri_ja_ruletti olis ongelmapelaaja (asteikko 3), minä peliriippuvainen (asteikko 4). Erona se että pokeri_ja_ruletilla ei ole elämässä asiat pahasti vialla. Ongelmapelaajasta voi tulla peliriippuvainen, mutta jos on jo peliriippuvainen, ei voi laskeutua enää ongelmapelaajaksi.
L:lle kovasti tsemppiä, meistä on moni ollut samassa tilanteessa ja jokaisella on asiat järjestynyt, niin ne järjestyy sullakin. Tänne kirjoittelu on hyvä tapa selventää ajatuksia ja saada vertaistukea.
Pohjakosketus, Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut, kuulostaa hyvin tutulta Päätin että kerron mahd.pian kun siihen on tilaisuus… katotaan mihin sit päädytään… Mielummin oon sit vaikka yksin kun elän jossain syyllistämisen ja halveksumisen keskitysleirillä.
Kiitos anne ihanasta viestistä ja oot ihan oikeassa ettei tämä ole oikea foorumi parisuhteen setvimiseen mutta jotenki mun ajatukset kirjottaessa vaan väkisin näille riveille ilmesty. Ja oon ollu jo pitkän aikaa ihan samaa mieltä ettei tässä oo enää järjen hiventäkään. Toinen ei päästä irti ja toinen ei osaa lähteä. Koita ny tässä sitte olla
Surutar kiitos vinkistä! Ihan ehdottomasti sen teen
Ajattelin myös soittaa alkuviikolla terkkariin ja kysyä neuvoa mistä ja miten kuuluisi apua hakea, jotain keskusteluapua tarvitsen nyt kipeästi.
Ei oo muuten tehny enää mieli pelata sen jälkeen kun tänne kirjottelin Päässä ne kyllä pyörii vähän väliä mut pyöriköön koska kaikki mihin oon tilin tehny on suljettu seuraavaksi vuodeksi… hähää… Kohta viikko pelaamatta, kai edistystä sekin.
Miehesi kuullostaa hyvinkin samanlaiselta, kun omani. Minä olen aiemmin kertonut miehelleni pelaamisestani muutamia kertoja. Nyt kamppailen ajatuksen kanssa, että uskallanko vielä kertoa. Minut varmasti haukutaan maanrakoon, kuinka vastuuton olen puolisona ja vielä äitinä. Olen todella rikki jo ennestään, enkä tiedä uskallanko ottaa riskiä, että menen enemmän rikki, mikäli se on edes mahdollista. Tiedän, että suhteemme voi päättyä, jos kerron. Mutta se voi päättyä myös, jos jätän kertomatta. Olen äärimmäisen poissaoleva koko ajan ja salailulla ajan itseäni vaan kauemmas miehestäni.
Kyllästynyt No juurikin näin, ajelehditaan samassa veneessä, meinaan et ihan ku olisit minusta kirjoittanut!
Olisipa tämä ensimmäinen kerta, jotenki tuntuu että viimekerralla oli paljon helpompaa kertoa pelaamisesta ja silloin vielä oltiin kahestaan… Pelkään kans sitä että hän vetää sen äitikortin esille koska hän tietää että sillä pystyy satuttamaan mua eniten… Sanoin kyllä eilen hänelle et meidän täytyy puhua vakavasti heti ku saadaan järjestettyä sellainen hetki…
Eilen illalla kun olin saanut lapsen unille ja vietin yksin illan niin siinä elokuvaa katsellessani huomasin et pelipiru oli kans tehny olonsa mukavaksi siihen viereeni. Ai että mun teki mieli pelata! Niin paljon et ihan kiemurtelin siinä sohvalla, kävin tupakalla, söin karkkia, vein jopa puhelimen sängyn patjan alle piiloon. Pelit vaa pyörii mielessä enkä saa rauhaa, olo oli todella levoton…
Leffa meni ihan ohi kun kävelin vaa ympyrää pitkin taloa mut en pelannut!
Olen kyllä sulkenut kaikki tilit mitä mulla on (mitkä ainaki muistin) mut tää on niin ärsyttävää ku tiedät et netti on pullollaan casinoita ja lainaa saa helposti.
Mun mies on ihan itse sanonutkin, että jos riidellään niin se loukkaa mua ihan tahallaan, ja tosi hyvin osuu aina semmosiin asioihin, jotka loukkaa eniten… Esim. Juurikin, kun aletaan äitiyttä arvostelemaan, vaikka itse hyvin tiedän, että tällä riippuvuudella ei ole mitään tekemistä oman äitiyteni kanssa. Siitä huolimatta sitä ajautuu itsekin epäilemään omaa äitiyttään. Tosi hienoa, että et ajautunut pelaamaan… Itse en ole pelihimoja pystynyt vastustaa, mutta toi, että pystyit on jo suuri askel kohti irti pääsemistä… Tsemppiä!
L, toivottavasti pelaamattomuutesi pitää edelleen, ainakin hienosti selvisit eilisestä! Hienoa, että olet alkanut kirjoittaa tänne! Tämä vertaistuki on äärimmäisen tärkeää tiellä pelaamattomuutta kohti! Moni onkin jo kommentoinut puolisolle kertomisasiaa; minulle tulee vaikutelma, että ehkä teillä olisi muuta selvitettävää kuin pelaaminen? Tulee fiilis, ettei luottamus ehkä kuitenkaan ole parhaalla mahdollisella tolalla kuvaamasi perusteella. Toivoisin, että teillä on edes potentiaalia siihen, että puoliso voisi olla tukena/ymmärtää olisi olemassa tai ettei kumppani ainakaan käyttäisi pelaamista aseena tai mitätöinnin välineenä; se ei vie sinua (eikä teitä perheenä) eteenpäin. En voi antaa neuvoa kertomisen suhteen, mutta se, ettet ole kertonut puolisolle kuulostaa minusta erittäin ymmärrettävältä. Memento tuolla aiemmin kommentoikin, että mitä sillä saavutat? En todellakaan tarkoita, että olisi ideaalitilanne olla kertomatta kenellekään, mutta ajattelisin, että se, jolle ensiksi kerrot olisi ehkä hyvä olla henkilö joka ei tuomitse sinua? Ammattiauttaja? Itse en ole kertonut kuin peli poikki -terapeutille. Periaatteessa huojentaisi puhua ja tiedän, etteivät ystäväni tuomitsisi, mutta… ehkä joskus.
Pelaamattomuuden paras puoli on ehdottomasti se, että lasten kanssa on paljon paremmin henkisesti läsnä. Nauti sinäkin, L, pelaamattomuuspäivien mukanaan tuomasta vapautuvasta energiasta äitiydessäsi täysin siemauksin! Tsemppiä ja voimia!
Eilen sitten puhuttiin ja ei tullu mitään megaraivari showta mitä odotin…Pelottavan tyyni oli ennemminki… Todella pettyny hän oli tietenki ja luottamuksen rippeet meni siinä mutta katotaan mitä tässä nyt tapahtuu
Mutta tehty mikä tehty. Nyt keskityn tähän peliongelman hoitamiseen ja huomenna alkaakin tehostartti. Kiitos tsempeistä! Tämä vertaistuki täällä on kyllä ihan parasta! peukku
Kyllästynyt Toi tommonen käytös on kyllä niin sieltä ja syvältä tiiän sen Onko sulla nyt pelaamattomia päiviä takana? Jos ei niin voisiko tämä olla eka? Tsemppiä sulle!
Ärsyttävää se on, mutta kun ajattelee ihmistä, joka ei ole peliriippuvainen, niin on varmasti vaikea sitä ymmärtää miksi toinen tahallaan pelaa rahansa ja kuinka vaikeaa se voi olla pelaamatta. Itsekkään en ennen ymmärtänyt, mutta nyt kun se on omalle kohdalle sattunut, niin on silmät todella auenneet, että tämä on riippuvuus siinä missä muukin ja olen tähän tahtomattani sairastunut. Onneksi järkeä on sen verran, että edes ymmärtää, että tämän on loputtava. Eilinen oli ensimmäinen pelaamaton päivä ja tänään luovun verkkopankkitunnuksista, joten pelaamattomia päiviä on tiedossa lisää. Kyllä me onnistutaan kukistamaan se pelipiru! Tämä vertaistuki on todellakin tärkeää tässä kamppailussa
Täytyy sanoa, että on aivan todella hieno fiilis, kun luovutin tunnukset äidilleni. Aiemmin ne ovat olleet miehelläni, mutta kun ne olivat täällä kotona saatavilla niin tottakai etsin ne, jotta pääsin pelaamaan. Nyt kun tiedän, ettei minulla ole mahdollisuutta niitä edes saada, niin olo on todella helpottunut. Äidille sanoin, että ne pitäisi myös piilottaa niillä kotona siltä varalta, että siellä käydessä saatan hyvinkin niitä alkaa etsimään. Toivon, että tässä ei tule takapakkeja enää ja sitä samaa toivon myös teille kanssa taistelijoille.
En juurikaan ole keskustelupalstoja seuraillut koskaan mut nyt eksyin tänne peluurin kautta , minulla on peliongelmahistoriaa n 10 vuotta siten että välillä oli jopa kahden vuoden tauko mut sit tuli ero ja koira kuoli ja herraties mitä muuta , kuitenkin pelimaailmaan oli helppo paeta ja nyt yritän taas päästä pois tai olen jo pitkään yrittänyt.
Kun selasin tätä keskustelua niin nämä jutut sykähdytti koska tilanteet on niin samankaltaisia , minunkin pitäisi kertoa puolisolle mutta pelottaa sen suhtautuminen , kerroin jo kerran n. 3 vuotta sitten jolloin olinkin pelaamatta kuukausia mut siitä se taas repesi enkä usko että ymmärrystä enää riittäisi , toisaalta olen ehkä vanhakantainen ja ajattelen parisuhteen perustuvan luottamukselle eli että kaikesta parisuhteen aikaisista asioista pitäisi pystyä kertomaan , niin kyllä kertomattomuus kylmää ja syö miestä ja eihän tässä peiliin voi katsoa tuntematta häpeää . On tämä uskomattoman tyhmää kun tasan tarkkaan tiedän että mitä nopeammin lopetan pelaamisen sitä nopeammin pääsen raiteilleni ja elämä on taas nautittavaa , niin silti kun tilipäivä tulee niin en voi itselleni mitään , en pysty edes yrittämään olemaan pelaamatta , velkaa riittää tiukalla maksamisella n. 8 vuodeksi mikä on aika kova taakka.
Haluan kuitenkin uskoa että pystyn lopettamaan , pitäisi vaan päästä alkuun…
Heippa. Salailu todellakin syö ihmistä ja suhteella on vaara päättyä joka tapauksessa kertoi ongelmistaan tai ei. Itsessäni ainakin huomaan suuria muutoksia käytöksessä… Jatkuva huonotuulisuus, kiukuttelu ja itkuherkkyys. Jossain vaiheessa se puoliso huomaa, että jokin on pielessä tai vähintäänkin kyllästyy kiukutteluun. Itselläni taitaa olla pelaamattomuutta viikon verran ja tällä kertaa jaksan uskoa, että pystyn tähän. Kun pelaamattomuutta on takana hyvän aikaa, niin aijon puolisolleni kertoa. Toivon, että sinulla on joku jolle edes voit kertoa. Minulle on ollut suuri helpotus, että olen voinut avoimesti kertoa vanhemmilleni, kun olen pelannut. Vanhemmat ovat semmoisia, jotka eivät elämästäni poistu vaikka miten pahasti mokaisi. Tsemppiä sinulle!
Onko sulla nyt pelaamattomia päiviä takana? Jos ei niin voisiko tämä olla eka? 