Tervehdys kaikille!
Päätin käväistä täällä vuosien tauon jälkeen. Edellinen viestini näyttää olevan peräisin vuodelta 2010. Onneksi muistin salasanani vielä 
Tässä kuussa tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta edellisestä ryypystä. Se oli vapisevin käsin juotu lämmin keskikaljapullollinen, joka ei tosiaankaan maistunut hyvältä. Seuraavana päivänä olin jo katkolla, josta lähdin parin viikon jälkeen Kalliolaan Nurmijärven klinikalle myllyhoitoon. Päätös oli omani, kaikki lempeämmät ja helpommat vaihtoehdot alkoholiongelmani ratkaisuun oli jo kokeiltu. Siitä alkoi raitis taival, joka jatkuu yhä.
Tuskin saan koskaan tietää, miksi vuosien rimpuilun jälkeen lopulta onnistuin raitistumaan. Motiivi ja halu raitistua minulla kyllä oli ja edelleen haluan elää raittiina, mutta kokemukseni mukaan sekään ei välttämättä riitä pelastamaan alkoholistia tuhoon johtavasta kurimuksesta. Niin monen olen nähnyt tällä tiellä sortuvan, vaikka yritys on ollut kova.
Mitä raittius on tuonut tullessaan? Astetta levollisemman mielen, kohentuneen terveyden ja talouden. Ne eivät ole mitään vähäisiä asioita sellaiselle vanhalle juopolle, joka pahimpina aikoina kulki pitkin teitä vieroitusoireiden vallassa ja etsi epätoivoisesti katseellaan ojan pohjilta seteleitä tai lompakoita, jotta olisi voinut juomistaan jatkaa. Kodittomaksi en onneksi koskaan joutunut, mutta läheltä piti pari kertaa. Yhdet potkut töistä juominen aiheutti, yhden naissuhteen join poikki ja talouteni tärväsin. Fyysinen terveyskin vaarantui. Henkinen tuska oli kuitenkin pahin: jatkuvat pelkotilat olivat tehdä hulluksi, eikä sekoaminen kaukana ollutkaan.
Minulla on ollut onnea. Pari vuotta raittiina oltuani kohtasin nykyisen elämänkumppanini, ja kuutisen vuotta olemme kohta jakaneet ilot ja surut. Turha sanoakaan, etten olisi juovana alkoholistina kyennyt kestävää ihmissuhdetta rakentamaan. Olen saanut tehdä työtä, josta pidän ja joka antaa minulle kohtalaisen toimeentulon.
Tunnen kuntoutuneeni monin tavoin näiden raittiiden vuosien aikana, mutta eräistä puutteistani tuskin pääsen koskaan eroon. Olen alkoholistiperheen lapsi, toimimattomassa perheessä neuroottiseksi kasvanut ja sellaisena pysynen loppuelämäni. Olen tyypillinen murehtija ja huolehtija, jolla on aina jonkinlainen stressi päällä, vaikka mitään todellisia murheita ei olisikaan. Lienee kotoa opittu tapa. En nykyään enää kadehdi rikkaita tai vaikutusvaltaisia ihmisiä, sen sijaan olen kateellinen tasapainoisille ihmisille, joiden olemus henkii mielenrauhaa. Itse olen päässyt nauttimaan siitä vain ajoittain ja hetkellisesti, sen verran että tiedän, kuinka hienolta se tuntuu.
Haluan rohkaista ja kannustaa kaikkia teitä, jotka vilpittömästi etsitte tietä raittiuteen ja uuteen elämään. Neuvoja en ryhdy antamaan, apua on tarjolla ja etsivä kyllä sitä löytää. Loppujen lopuksi meidän jokaisen on löydettävä oma tiemme, oma tapamme elää ja voida hyvin. Voimme kulkea toistemme rinnalla, mutta meidän on jokaisen astuttava ne ratkaisevat askeleet itse.
Lämpimin terveisin,
mikkeli, alkoholisti