Kadonnutta iloa etsimässä

Täällä uusi lopettaja. Viimeisen 10 vuoden aikana vähennellyt ja taas juonut enemmän. Olen 45-vuotias ja nyt vaan jotenkin alkaa riittämään. Väsyttää ja mieli maassa jatkuvan tissuttelun takia. Useita kertoja viikossa jo menee, ei kuitenkaan määriä, ettei voisi jatkaa ns. “normaalia” elämää eli töissä käyn jne. Mutta ilo on kyllä elämästä kadonnut.

Kadonnutta iloa siis etsimässä ja motivaatio lopettamiseen on korkea. Keinoja juomattomuuden ylläpitämiseen pitää vain harjoitella. Tänne kirjoittaminen on osa sitä, että sanon itselleni että päätös on nyt tehty.

Älä lannistu, jos ilo ei heti palaa, se vaatii raittiutta alle, mutta saatat saavuttaa iloa piankin. Kokeilemalla selviää, kunhan vain saat motivaation lopettamiselle kuntoon. Sehän se vaikein osuus, miksi lopettaa, kun riippuvuus on jo syntynyt.

Tsemppiä matkaan!

Kiitos tsempeistä. Näinhän se on, eikä sitä motivaatiota oikein voi testailla muulla kun juomattamuudella. Aika hankalia tilanteita tullut jo ekoina päivinä. Väsymys julmettua. Päivä kerrallaan.

Se ilo kyllä palaa. Alkoholi tekee hallaa mielihyväkeskukselle ja hetken kaikki tuntuu ehkä vähän laimealta. Olen ollut 2,5v nyt juomatta ja tänään kuin hilpaisin kovan treenin jälkeen avannolle, oli olo aivan järjettömän hieno. Selvinpäin oleminen palkitsee ja antaa aivan älyttömästi energiaa, hetki siihen menee, mutta hyvää kannattaa odottaa

Uutta yritystä. Koko kevät meni eestaas. Lopetin ja alotin ja lopetin ja alotin. Ei ole eka kerta, tietenkään. Nyt taas uudelleen. Korkki kiinni. Tai mun tapauksessa jätän tölkit sihauttamatta. Katotaan miten tällä kertaa käy. Yritän nyt parhaani olla ajattelematta yhtään pidemmälle kun seuraava tunti ja tämä päivä. Nyt lomalla ja jotenkin tuntuu, että se itse asiassa auttaa pysymään raittiina. Voi vaan keskittyä lepäämiseen ja tuloillaan oleva aivosumu ahdistaa vähemmän kun ei tartte yrittää olla muka skarppina töissä. Tai mistä mä tiedän. En ehkä ajattele nyt mitään muuta kun yritän pitää tänään itsestäni huolta. Nukkua kun nukuttaa, keksiä oheistoimintaa kun tekee mieli ja syödä hyvin. Keho ja mieli on aivan poikki.

Itsekin olen myös ns. aloittamassa alusta. Tällä kertaa myös pitkähköllä sairaslomalla. Ja jaan täysin tunteesi väsymyksestä. Oikeastaan väsyttää niin paljon, ettei jaksa edes nukkua.
Minusta tuo kirjoituksesi, että yrität pitää tänään itsestäsi huolta, on viisaasti kirjoitettu. Noinhan se pitäisi ajatella jokaisena päivänä. Nyt vaan olet, lepäät ja jos mahdollista, niin teet sellaisia asioita, joista tykkäät.
Jaksamista sinulle jokaiseen päivääsi!

Kiitos Toivoton viestistäsi ja samaa jaksamista toivotan sinulle myös.

Eilinen sujui jotenkin sumussa. Ajelin mökille olemaan täällä itsekseni. Nukahdin illalla ennen yhdeksää ja heräsin, no, väsyneenä. Tönään olen sadetta ja lintuja kuunnellessani nukahtanut jo kolme kertaa päikkäreille. Vaikea olla itsensä kanssa kun väsyttää ja ei oikein huvita tehdä hirveästi mitään.

Hetki kerrallaan siis mennään. Onneksi ei tarvitse olla töissä. Tuskaisaa olisi ja hermot menisi ihmisten kanssa samontein kun ei meinaa itseäänkään jaksaa.

Menen lämmittämään nyt päiväsaunan ja nukahdan sitten vaikka niille neljänsille päikkäreille.

Ai niin ja Toivoton, tämä oli niin osuvasti sanottu, että naurahdin: “Oikeastaan väsyttää niin paljon, ettei jaksa edes nukkua.” Tiedän niin tunteen.

Tänään heräsin aamulla ja käväisi mielessä etten oikeastaan halua olla täällä ollenkaan. Sain kuitenkin kammettua itseni tunnin tsemppauksella ylös sängystä ja keitin kahvia ja katselin lintuja ja oravaa, joka hyppi pihan poikki. Itkeskelin kahvinjuonnin lomassa ja olo jotenkin helpottui ihan hitusen.

Päivän agendalla on keksiä yksi asia, jota haluan tehdä (joka ei ole sikspäkin kaato kurkusta alas) ja teen sen.

Tää on vissiin sitä aivokemioiden sekoilua ja uuden tasapainon etsimistä. Kuhan nyt hengissä selviää.

Hyvin sanottu Pähkämö. Aivokemia upottaa joskus ajatukset syviin vesiin. Alkoholi ainakin käytön lopettamisen jälkeen pitää huolen, että syvissä vesissä saa uida jonkin aikaa. Mutta pääasia on, ettei huku. Tosin masentuneisuuteen taipuvaisella, kuten minä, ei autuus aukene raittiinakaan, mikä oli itselleni jonkinlainen pettymys, kunnes tajusin, että masentuneisuuttakin on helpompi hoitaa ja sen kanssa elää, kun ei lisää joukkoon alkoholia pisaraakaan.
Kyllä me Pähkämö syvissä vesissä pinnalla pysymme ja pääsemme jopa kellumaan, kun vain ei sekoiteta aivokemiaa alkoholilla ja laitetaan kellukkeet eli haetaan apua, jos ei omat voimat riitä.
Hyvä kun voit itkeä. Siitä aidosta taidosta minäkin olen itsessäni ylpeä.

Ei tainnut Leinon Eikkakaan lasiin sylkeä…

Hän runoili itkemisen taidosta näin kauniisti:

“Ei paha ole kenkään ihminen
Vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
Vaik ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
Ja ei itkeä ei voi ilkeä.
Mis ihmiset tuntevat tuntehin,
siel läsnä on Jumalakin.”

Aurinkoista viikonloppua ja uskalletaan itkeä. Se puhdistaa.

Oman kokemuksen mukaan juuri alku on vaikea. Kun saa parista viikosta kuukauteen raittiutta alkaa helpottamaan pikku hiljaa. Elämään alkaa palautumaan kirkkaus. Väsymys kuuluu asiaan, kun aivot palautuvat. Mökkeily luonnossa tekee varmasti hyvää, vaikka omat ajatukset saattavat piinata välillä. Koko ajan alkaa helpottamaan! Itse mietin, että olen ollut nyt kuusi päivää juomatta ja jos ottaisin tänään, huomenna olisi hirveä morkkis ja joisin todennäköisesti myös krapulaani. Kaikki pitäisi aloittaa taas alusta. Nyt on kirkas ajatus lopettamisesta, kirkkaampi kuin koskaan.

Täältähän löytyy kanssa-pyristelijöitä vastaavissa tunnetiloissa, jotka nyt minullekin ajankohtaisia. Kirjoitin tilanteeni auki ketjuuni.

Minulla on myös loma ja tämä on aivan erityinen mahdollisuus aloittaa alkoholiton elämäntapa. On mennyt myös pari viikkoa yhdessä uupumuksessa ja itkussa ja tunteiden sahatessa laidasta laitaan. Tuntuisi kyse olevan ehkä juuri aivojen palautumisesta kovin kostean kevättalven ja kevään jäljiltä sekä siitä, että nyt arkijunan pysähdyttyä hahmotan oman tilanteeni todemmin, ja se todella myös järkyttää.

Yhtä stressiähän juominen aiheuttaa, vaikka siihen sitä stressiä olen yrittänyt paetakin. Ei se kummoinen mielialalääke ole, kun lähtee käsistä ja minulla se käsistä lähteminen alkaa yksinkertaisesti siitä, kun juon. Jonkin aikaa voi pysyä jotenkin hallinnassa, jos alla on muutaman kuukauden tauko, kuten minulla on useinkin ollut viime vuosina. Juomiseni on ollut siis kausittaista ja esimerkiksi viime syksynä en juonut lainkaan ennen työpaikan pikkujouluja, mistä alkaen sitten yhä useammin ja lopulta yhä enemmän kerralla. Viimeksi kunnolla soosatessani kusin unissani petarin pilalle, eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Kyllä siinä hävetti mutta myöskin tuli ilmi, että näin ei voi jatkua.

Mitä sitten palautuvaan elämäniloon tulee, tiedän kokemuksestani, että puolikin vuotta voi mennä siihen ennen kuin ”värilähetys” palaa. Ei niin, etteikö olo helpottuisi huomattavasti jo aiemminkin - eikä sillä, etteikö tähän voisi joillain mennä pidempäänkin - mutta muistan, että sellainen aistien isompi herääminen on alkanut tuntua vasta vähän pidemmän ajan jälkeen.

Ajattelen myös niin, että turhaa on kuitenkin elää pidemmälle kuin yhtä päivää kerrallaan. Eipä tässä aikaulottuvuudessa muitakaan vaihtoehtoja ole, niin sen voin ottaa myös lohdullisena tosiseikkana. Ei tarvitse olla juomatta kuin tänään, ja tarvittaessa vaikka vain tunnin kerrallaan. Sitähän tämä teettää, että vaikka tämä alku usein kärvistelyltä ja tylsältä tuntuisi, niin siitä voi olla varma, että ohimenevää on sekin ja itse asiassa se vain on sitä ”työtä” itsensä kanssa, minkä varaan se edessä oleva ilokin sitten aikanaan rakentuu. Jo nyt, kun olen aloittanut oman työni itseni kanssa, olen paljon tietoisempi itsestäni ja tunteistani yms., ja sekin on parempi kuin olla aivan hukassa, levoton ja ärsyyntynyt ja ahdistunut. Sillä sitä minä olen aina juovina aikoinani, join enemmän tai vähemmän.

Kovaa on kyllä väsymyksesi mutta ehkä sekin on vain hyvä merkki. Sinäkin olet loppu varmaan vain juomiseen ja sitä taakkaa ei nyt tarvitse kantaa, on siis mahdollisuus levätä sitä väsymystä pois. Minulla on tämä sama tilanne, vaikkei ehkä aivan noin voimakkaana. Rauha ja hiljaisuus tekevät minulle hyvää ja olen saanut viimeinkin tuntea pois kaikkea kuormaa, mitä en ole juodessani pystynyt tuntemaan. Ja kun sitä aikansa jatkuu, niin jotenkin näiden kaikkien tunteiden alta löytyy kuin itsestään jotain vielä perustavampaa tunnetta ja tarpeita sen takana. Minulla tämä tuntuu nyt etenevän sillä tavoin.

Tästä ei varmasti tule niin helppoa kuin toivoisimme, muttei välttämättä niin vaikeaakaan kuin pelkäämme. Itseäni olen joutunut muistuttamaan nyt siitä, että tietyllä lailla tärkeintä on pysyä rauhallisena. Kasvoipa minulla mikä hyvänsä tunne ”liian suureksi”, se näyttäisi altistavan minut juomishimoille. Juominen on ollut minulle kai jonkinlainen yritys säädellä tunteitani. Vitutukseen tai suruun en ole varsinaisesti juonut vuosiin, pikemmin joku yli äyräidensä räiskivä positiivinen tunne on ruokkinut minussa juomisen haluani. Ja silloin olen herkästi painunut vääränlaisessa varmuudessani baariin juodakseni kaksi ja lähtenyt kotiin juotuani tuoppeja kahdeksan.

Paremmin tunnun pärjäävän siten, kun kiinnitän tunteisiini riittävästi huomiota, pysyttelen itsestäni tietoisena ja mahdollisimman tyynenä. Se on hyvä, kun pystyy itkemään: minua se on nimenomaan rentouttanut lopulta ja purkanut tällä tavalla kropastani jotain jännitteitä. Sitten on tullut päivän parin viiveellä aina vähän tyynempi olo.

Tsemppiä meille kaikille!