Täältähän löytyy kanssa-pyristelijöitä vastaavissa tunnetiloissa, jotka nyt minullekin ajankohtaisia. Kirjoitin tilanteeni auki ketjuuni.
Minulla on myös loma ja tämä on aivan erityinen mahdollisuus aloittaa alkoholiton elämäntapa. On mennyt myös pari viikkoa yhdessä uupumuksessa ja itkussa ja tunteiden sahatessa laidasta laitaan. Tuntuisi kyse olevan ehkä juuri aivojen palautumisesta kovin kostean kevättalven ja kevään jäljiltä sekä siitä, että nyt arkijunan pysähdyttyä hahmotan oman tilanteeni todemmin, ja se todella myös järkyttää.
Yhtä stressiähän juominen aiheuttaa, vaikka siihen sitä stressiä olen yrittänyt paetakin. Ei se kummoinen mielialalääke ole, kun lähtee käsistä ja minulla se käsistä lähteminen alkaa yksinkertaisesti siitä, kun juon. Jonkin aikaa voi pysyä jotenkin hallinnassa, jos alla on muutaman kuukauden tauko, kuten minulla on useinkin ollut viime vuosina. Juomiseni on ollut siis kausittaista ja esimerkiksi viime syksynä en juonut lainkaan ennen työpaikan pikkujouluja, mistä alkaen sitten yhä useammin ja lopulta yhä enemmän kerralla. Viimeksi kunnolla soosatessani kusin unissani petarin pilalle, eikä ollut edes ensimmäinen kerta. Kyllä siinä hävetti mutta myöskin tuli ilmi, että näin ei voi jatkua.
Mitä sitten palautuvaan elämäniloon tulee, tiedän kokemuksestani, että puolikin vuotta voi mennä siihen ennen kuin ”värilähetys” palaa. Ei niin, etteikö olo helpottuisi huomattavasti jo aiemminkin - eikä sillä, etteikö tähän voisi joillain mennä pidempäänkin - mutta muistan, että sellainen aistien isompi herääminen on alkanut tuntua vasta vähän pidemmän ajan jälkeen.
Ajattelen myös niin, että turhaa on kuitenkin elää pidemmälle kuin yhtä päivää kerrallaan. Eipä tässä aikaulottuvuudessa muitakaan vaihtoehtoja ole, niin sen voin ottaa myös lohdullisena tosiseikkana. Ei tarvitse olla juomatta kuin tänään, ja tarvittaessa vaikka vain tunnin kerrallaan. Sitähän tämä teettää, että vaikka tämä alku usein kärvistelyltä ja tylsältä tuntuisi, niin siitä voi olla varma, että ohimenevää on sekin ja itse asiassa se vain on sitä ”työtä” itsensä kanssa, minkä varaan se edessä oleva ilokin sitten aikanaan rakentuu. Jo nyt, kun olen aloittanut oman työni itseni kanssa, olen paljon tietoisempi itsestäni ja tunteistani yms., ja sekin on parempi kuin olla aivan hukassa, levoton ja ärsyyntynyt ja ahdistunut. Sillä sitä minä olen aina juovina aikoinani, join enemmän tai vähemmän.
Kovaa on kyllä väsymyksesi mutta ehkä sekin on vain hyvä merkki. Sinäkin olet loppu varmaan vain juomiseen ja sitä taakkaa ei nyt tarvitse kantaa, on siis mahdollisuus levätä sitä väsymystä pois. Minulla on tämä sama tilanne, vaikkei ehkä aivan noin voimakkaana. Rauha ja hiljaisuus tekevät minulle hyvää ja olen saanut viimeinkin tuntea pois kaikkea kuormaa, mitä en ole juodessani pystynyt tuntemaan. Ja kun sitä aikansa jatkuu, niin jotenkin näiden kaikkien tunteiden alta löytyy kuin itsestään jotain vielä perustavampaa tunnetta ja tarpeita sen takana. Minulla tämä tuntuu nyt etenevän sillä tavoin.
Tästä ei varmasti tule niin helppoa kuin toivoisimme, muttei välttämättä niin vaikeaakaan kuin pelkäämme. Itseäni olen joutunut muistuttamaan nyt siitä, että tietyllä lailla tärkeintä on pysyä rauhallisena. Kasvoipa minulla mikä hyvänsä tunne ”liian suureksi”, se näyttäisi altistavan minut juomishimoille. Juominen on ollut minulle kai jonkinlainen yritys säädellä tunteitani. Vitutukseen tai suruun en ole varsinaisesti juonut vuosiin, pikemmin joku yli äyräidensä räiskivä positiivinen tunne on ruokkinut minussa juomisen haluani. Ja silloin olen herkästi painunut vääränlaisessa varmuudessani baariin juodakseni kaksi ja lähtenyt kotiin juotuani tuoppeja kahdeksan.
Paremmin tunnun pärjäävän siten, kun kiinnitän tunteisiini riittävästi huomiota, pysyttelen itsestäni tietoisena ja mahdollisimman tyynenä. Se on hyvä, kun pystyy itkemään: minua se on nimenomaan rentouttanut lopulta ja purkanut tällä tavalla kropastani jotain jännitteitä. Sitten on tullut päivän parin viiveellä aina vähän tyynempi olo.
Tsemppiä meille kaikille!
