Kaakelin tarinoita

Me Lopettajat
1

Hei kaikille!

Olen uusi palstalla ja ajattelin kirjoitella hieman itsestäni. Olen nelikymppinen mies ja ollut juomatta jo kolmisen vuotta, mutta nyt kun elämässä eteen tuli kriisi on juomisajatukset palanneet. Siksi päädyin kirjoittelemaan tänne. En halua kertoa tarkemmin kriisin laatua mutta sanotaanko nyt näin, että elämä ei tule olemaan enää entisellään.
Alunperin juominen oli pakonomaista vain ajoittain, en siis koko ajan vetänyt putkia. Kuitenkin juominen hallitsi sisäistä elämääni aika rankasti. Kun vähänkään tuli elämässä rako, jossa olisi sopinut huilata tai nauttia, mieleen ei tullut muuta kuin juominen. Juominen taas kulutti vapaahetkeni, vaikutti mieleen negatiivisella tavalla pitkäkestoisesti ja vei minut sellaiseen mielentilaan, jossa mikään ei tunnu miltään. Jossain vaiheessa tajusin, että vaikka ihminen oli aikuinen, sen sisäinen elämä oli tietyllä osa-alueella jämähtänyt murrosikäisen tasolle. Oikeasti. Kun ihminen kaipaa rentoutumista ja vapautymista, ja ensimmäisenä tulee mieleen niitä asioita, jotka teini-iässä merkitsivät sitä vapautta (viinaa, tupakkaa, baarissa heilumista jne.), on ehkä syytä päivittää vähän näitä valikoimiaan. Löysin tilalle esimerkiksi eräretkeilyn. Joo, onpa kreisiä joo, mutta minulle rupesi merkkaamaan vapautta se, että menen samoilemaan reiteille, jotka eivät ole minulle tuttuja. Vapauden tunnetta löysin myös erilaisista urheilulajeista. Aiemmin olin aika laiska liikkumaan, mutta sitten vain rupesin kokeilemaan kaikkia erilaisia lajeja. Tällaiset jutut veivät ikään kuin ne vuosikausia samaa ympyrää kiertäneet rattaani uuteen asentoon ja uudelle reitille. Jotenkin vain tiesin, että mun on vain kokeiltava ja kokeiltava, muuten en pääse siitä murrosikäisen moodista eteenpäin.
Ja auttoihan se lopulta. Aloin löytää mielenkiintoisia ja vapauttavia asioita ihan aikuisen ihmisen elämästäni. Perhe-elämä rupesi antamaan minulle ihan uudella tavalla. Ennen se oli mielestäni lähinnä ottanut minulta jotain. Aloin ymmärtää mitä on olla jotenkin niin kuin läsnä omassa elämässään.
Nyt kun päälle pukkaa sopeutuminen elämässä eteen tulleeseen vaikeaan asiaan, jostain mielen syövereistä on yhtäkkiä noussut ne vanhat kelat. Nautinnon ja vapauden ja muun sellaisen ilottelun kaipuuseen löysin ratkaisun sinnikkäällä etsimisellä mutta ehkä minulla vielä on käsittelemättä se toinen puoli, johon viinasta olen yrittänyt etsiä vastauksia. Se kun tapahtuu jotain mieltä järkyttävää ja haluaisi turruttaa vain päänsä. Tiedän, että tähänkin löytyy ratkaisu siitä, että tiedostan asian ja toisaalta annan sen olla. Kai minun pitäisi rauhoittua ja kokea ne hankalat tunteet. Miten te olette päässeet jonkin elämänkriisin yli sortumatta vanhoihin keinoihin?

2

Syysaamua, Kaakeli
Tervetuloa vaan tänne juttelemaan.
Uusi sisältö elämän aukkokohtiin, olennainen asia se on minunkin mielestäni.
Varsinaiseen kysymykseesi, eli siihen miten sitten jos elämän kriisitilanteissa juolahtaa mieleen juominen olon helpottajana… siihen minulla ei taida vastauksia olla.

Hyvä kuitenkin on, että tunnut olevan ihan kartalla, etkä ole ensimmäisten impulsiivisten ahaa-elämysten pohjalta lähtenyt mielialoja korjaamaan lääkityksellä ja nesteytyksellä.

Vastausta minulla ei ole ehkä senkään takia, että itselleni ei ole oikein semmoisia tuntemuksia tullut. Pikemmin päinvastoin.
Vaikeuksien ja hankalien tilanteiden tulleessa on mieleen juolahtanut semmoinen että on se kumminkin hyvä ettei päähäni pälkähdä lisäharmiksi alkaa kännejä ottamaan.

Jotenkin se alkoholinkäyttö sitten vaan -ehkäpä sen usein mainitsemani “autuaasti unohtamisen armolahjan” avulla jäi sinne menneisyyteen. Jos vielä joskus tulen ryypyn ottamaan, niin enpä usko että ainakaan semmoisessa uskossa että se minun murheitani vähentäisi.

Viimeksi kai sellainen “kova paikka” oli viime vuonna, kun vaimoni kuoli, pitkän avioliiton jälkeen. Semmoisessa tilanteessa, kun muutenkin tunteet olivat pinnalla ja monia asioita suunniteltava uuteen malliin, en olisi kertakaikkiaan uskaltanutkaan mennä ryyppyä ottamaan. Siitähän minun päässäni vasta olisikin tunnemyrskyjä syntynyt -oikein hirvitti semmoinen ajatuskin.

Niin, ei minusta taida olla sinulle kysymykseen vastaajaksi, taitaa olla niitä asioita joissa jokaisen on ne ovat ajatustenselvittelytyönsä tehtävä ja vastauksensa löydettävä.

Mutta, kuten sanoin, minusta tuntuu että hyvin olet kartalla itsesi suhteen, kyllä sinä noistakin selviät!

3

Kaakeli kirjoitti

Tervehdys sinulle!
Kirjoituksestasi tulee mieleeni kaksi miestä, toinen jo vuosien takaa ystäväkseni tullut, toinen vain palavereista tuttu. Molemmilla on takanaan alkoholistiset juomakaudet ja raitistuminen ns. omin voimin. Muutaman raittiin vuoden jälkeen he ovat uudesta tilanteesta ymmällään ollessaan hakeutuneet AA:n pariin. Kumpikin on tyytyväinen liittymisestään toveriseuraan ja löydettyään uudenlaisen elämäntavan. Siihen kuuluu olennaisesti käynnit palavereissa ja kahdenkeskiset syvällisetkin keskustelut luotettaviksi toteamiensa ihmisten kanssa.

Itse raitistuin vuosien kohtuukäyttöön opettelun epäonnistuttua menemällä AA-palaveriin. Mielekkään raittiuden säilyttämisessä palaverit ja toverit ovat minulle lujana tukena.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

4

“Kun haluaisi turruttaa päänsä”.

Asian ydin. Mikä sen haluaisi turruttaa? Pää itse, se ajattelu. Jotain pitäisi päästä hiipua pois ettei turruttamine tuntuisi vaihtoehdolta.

Ehkäpä; rakasta itseäsi, hyväksy itsesi, usko itseesi. Silloin ei tarvitse itseä turruttaa pois omista silmistä?

5

Kiitos vastauksista. Mies metsänreunasta sen sanoikin. Jos nyt joisin, olisi tämä kaikki paljon vaikeampaa kestää. Pakenemistahan minä tästä kaikesta kaipaisin mutta juominen ei sitä aikaansaisi. Asioista tulisi entistä monimutkaisempia. Sitäpaitsi minun pitää olla nyt hyvässä kunnossa että jaksan. Juomattomuus on hyvä teko itselleni. Säikähdin ehkä vähän noita mielen välähdyksiä ja rupesin heti hätäilemään, että mitä nyt oikein tapahtuu. Miksikö haluan turruttaa? En itseäni halua turruttaa pois vaan tämän vaikean elämäntilanteen. Se toki olisi vain pään pensaan laittamista eikä oikea apu mihinkään. Tilanne ei häviä sillä mihinkään.
Otin käyttöön myös vanhoja keinoja siltä ajalta kun vielä opettelin juomisesta pois. Kävin mielessäni läpi mitä tapahtuisi jos nyt joisin. Mieli sanoo siihen että ei kun yhden olen vain juomassa. Mitä katastrofia siitä nyt syntyisi. Mutta muistan ja tiedän hyvin että vaikka nyt joisinkin vain yhden, olisin avannut oven aivan ehdoin tahdoin jollekin mitä en kuitenkaan haluaisi toivottaa tervetulleeksi. Pakkomielle. Yksi ei ole koskaan yksi vaikka jollain ihmeen kaupalla se tänä iltana sitä olisikin. Olikohan Tommi Helsten joka sanoi osuvasti riippuvuuksista että siksi ihminen vetää överiksi koska sellaista mitä ei tarvitse oikeasti ei voi saada tarpeeksi. Niinpä. Eli aina kun jonkin kanssa menee vähän ylilyönniksi, se kertoo vain siitä ettei sitä oikeasti tarvitse. Tai kun siitä ei tule hyvä olo. Kun taas saa jotain mitä todella tarvitsee, siitä tulee rauhallinen olo kun varastot on täynnä. Tämä on hyvä vinkki, koska tämän avulla voi tutkailla niitä omia tarpeitaan. Jotka eivät useinkaan ole sitä mitä juuri nyt tunnen haluavani. En kai minäkään tarvitse muuta kuin rauhoittumista itseni kanssa ja todellisuuden hyväksymistä.
Otan osaa menetyksesi johdosta Metsänreunan mies. Minä en ole menettänyt varsinaisesti ketään mutta läheisen vakava sairastuminen johtaa siihen, että elämäni on tästä eteenpäin hyvin sidottua. Pakokauhun ajatukset saavat myös syyllisyydentunteet pintaan. Minullako tässä muka vaikeaa on. Pidän ihan paskasakkina semmoisia ihmisiä jotka läheisen sairastuessa ottavat hatkat. Koska vapaus ja oma elämä. Eikös elämässä kuitenkin ole tärkeää rakkaus ja läsnäoleminen muille. Ja nyt kun asiaa oikein ajattelen niin sillä tavalla antaessa olen myös saanut, ja näköjään niitä asioita nimenomaan, joita tarvitsen, koska läheisten kanssa oleminen saa olon hyväksi. Siis nykyään kun osaan oikeasti nauttia niistä, kun mieltäni ei häiritse riippuvuudet. Ei aiheuta pakkomiellettä ja riippuvuutta vaan täyttää oikeasti. Kyllä se näin on. Ehkä minä en ole vaarassa retkahtaa oikeasti kuitenkaan. Olen vain lukenut täältä juttuja monen pitkään raitistelleenkin retkahduksista ja kolmesta vuodesta on moni tippunut. Toisaalta on sitten niitä jotka eivät tipu. Kuten nyt vaikka Mies metsänreunasta. Ja teidän ajatuksianne minä nimenomaan haluankin lukea. Jotainhan niissä täytyy olla, koska olette saaneet itsenne vakaan raittiuden tilaan.
En tarkoita toki ettenkö muiden ajatuksia haluaisi lukea. Mutta jos esimerkkiä kannattaa jostain ottaa niin näiltä konkareilta. Joten kiitos teille.

6

[i]– Länsimaisella ihmisellä on pakkomielle onnesta. Kaikki haluavat olla onnellisia, ja onni on jokaisen viimeinen päämäärä. Meillä on myös ongelma onnettomuuden kanssa. Tavalliseen elämään kuuluu surua, murhetta ja vähemmän myönteisiä asioita. Meillä on kuitenkin illuusio siitä, että me voimme tehdä kaiken fantastiseksi. Jos jokin menee huonosti, se on ongelma ja emme tiedä mitä tehdä, joten menemme psykiatrille ja pyydämme lääkettä.

– On totuttava pieneen tyytymättömyyteen ja onnen puutteeseen. On kuitenkin niin, että esimerkiksi vanhemmiten meillä on terveyden kanssa ongelmia, lapsemme eivät toteuta unelmiamme ja pomomme ei ole mukava.

– En puhu nyt kauheista asioista, joita tapahtuu, vaan normaaleista asioista. Meidän on tajuttava, ettei elämä ole vain yhtä juhlaa.

– Meillä on kuluttajuuteen pohjautuva malli elämästä. Sen mukaan voimme ostaa onnea kaupasta, liikuntakeskuksesta tai huvipuistosta. Se on väärin. Mielestäni elämän tarkoituksena ei ole olla onnellinen vaan elää hyvä elämä. Sellainen on elämää muiden kanssa yhdessä. Tunnoton onni tulee materiaalisista seikoista, todellinen onni muilta ihmisiltä.[/i]

Lainasin tuossa vähän eräästä artikkelista lukemiani asioita. Tässähän se pointti taitaa olla. Länsimainen ihminen kokee helposti, että elämä ei ole oikeaa elämää jos siinä on hankaluuksia. Vähän tympiikin semmoinen valitus, että kun aina tuntuu että jotain puuttuu vaikka asiat on ihan hyvin. Ollaan vaan totuttu liian hyvään. Elämän hienous on just siinä, että se on elämää eikä mitään romanttista elokuvaa. Ja jos se ei kelpaa niin sitten on varmaan pakko juoda siihen tyytymättömyyteen. Ei kai siinä muu sitten auta.
Yritän pitää nämä asiat mielessä, kun tuntuu että pitöis jotenkin paeta elämän realiteetteja.Kun silloinhan pakenen just sitä itse elämää, mikä tosiasiassa on sitä mitä kaipaan, kun jotain kaipaan ja tunnen tyhjyyttä. Tänään mulla olis mahdollisuus käydä keittelemässä nokipannukahvit laavulla. Taidanpa tarttua tuumasta toimeen.

7

Vaikeeta on katsoa vieressä, kun toinen opettelee hyväksymään, että loppuelämä on muuttunut. Haluan niin paljon olla tukena tässä kaikessa. Ja samalla haluaisin paeta tätä asiaa. Mutta kun mietin vähän tarkemmin, niin en minä oikeasti paeta halua. Minähän välitän tuosta ihmisestä ihan liikaa, joten ei tämä pakenemisen tarvetta ole. Oikeastihan minä haluaisin, että tätä asiaa ei olisi koskaan tullutkaan osaksemme. Ja ehkä viinan vetäminen olisi vain sellainen lapsellinen toive siitä, että tämä tosiasia jotenkin muuttuisi sen seurauksena. Että kun herään krapulassa, herään samalla tästä painajaisesta ja kaikki onkin taas hyvin. Mutta ei niin olisi. Olisi huonommin. Nyt on tehtävä näillä korteilla, jotka annettu on, elämästä paras mahdollinen. Se alkaa varmasti hyväksymisestä…

8

Kovin paljon menee ihmiselleä energiaa siihen, että yrittää taistella tosiasioita vastaan. Itseähän se syö. Jonkinlainen hyväksymisen taito elämässä on välttämätöntä, jotta ei tarvitse olla ahdistunut ja stressaantunut. Koska koko ajan tulee vastaan sellaisia asioita, joita ei voi muuttaa. Vaikkapa nyt se, että alkoholi aiheuttaa minulle ongelmia. Niin kauan kuin taistelen sitä asiaa vastaan, aiheutan vain itselleni ongelmia. Joko niin että juon itselleni niitä ongelmia tai kuormitan mieltäni sillä asialla. Sitten kun se tosiasian hyväksyn, rentoudun. Samoin en tule jaksamaan itse henkisesti, jos yritän taistella sitä tosiasiaa vastaan, että sairaus määrittää elämäämme tästä eteenpäin. Kun olen alkanut sitä nyt hyväksyä, on stressi ja ahdistus alkanut väistyä. Tajusin, että tämä on ehkä isoin elämisen taito ja se näkyy koko ajan, isoissa ja pienissä asioissa. Jos olen autolla jumissa jossain jonossa, ja en hyväksy sitä että näin nyt on, taistelen mielessäni sitä vastaan sen koko jonottamisen ajan, ja olen koko sen ajan stressaantuneessa tilassa. Teen vain itselleni palveluksen, kun hyväksyn asian, etten voi mitään muille autoille. Hyväksyminen antaa minulle rauhaa ja tilaa rentoutua. Hyväksyminen tuo minulle onnellisuutta, ei se että esim. elämä menee just niin kuin haluan.

9

Noinhan se on.
Realismi, ympäröivän maailman ja elämäntilanteiden näkeminen sellaisina kuin ne ovat, on lopulta ainoa mahdollisuus. Muuten alkaa pää keittämään.

Ihmisen aivot tosin toimivat niin että kaikkea ei halua uskoa todeksi, ehkä aivot sitten tarvitsevat aikaa uuden tilanteen hyväksymiseen.

Mutta ihminen tottuu.

Olin joltain osin samankaltaisessa tilanteessa vaimoni sairastaessa. Sairaus tai sairaudet asettivat rajoja, ja lopulta diagnoosi oli sellainen että mitään toivoa paranemisesta ei ole, tämä johtaa kuolemaan. Eikä voida ennustaa kestääkö se kuukauden, vuoden, kaksi vuotta…

Pysäytti se, kaiken. Ja kuitenkin, siihenkin tottui. Elämisen arvoista oli sekin elämä, eikä se edes ollut yleensä mitään murheen laaksossa ryömimistä, kyllä siinä oli myös iloisia hetkiä, kauniita päiviä, mukavia tapahtumia… Siitäkin huolimatta että sen rajallisuuden tiesi siinä taustalla olevan.

Elämä oli erilaista kuin ennen. Mutta elämää se oli, sittenkin, ja elämisen arvoista. Ja opettavaista, perhana, kun sen rajallisuuden todella tunsi, nousivat myös monet pienet asiat, ennen vaikkapa itsestäänselvyyksinä ohitetut, kovinkin mukaviksi ja arvostettaviksi.

Oikeastaan haluaisin sinulle sanoa vain sen, ihminen tottuu, ja kauniita päiviä on sittenkin myös tulevaisuudessa. Ehkä erilaisia kuin ennen, mutta kauniita kuitenkin.

10

Miksi taistella asioita vastaan, joihin ei voi vaikuttaa. Mielummin “taistelee” niiden asioiden puolesta, joiden haluaa sisältyvän elämään. Ainakin “taisteluun” käytetty energia kohdistuu paremmin oikeisiin asioihin, jotka edistävät omaa hyvinvointia.

Tuo taistelu sanana nyt ei kuvaa sitä, mitä tarkoitan, siksi lainausmerkit. Jos liikenneruuhkan pystyisi poistamaan takomalla kojelautaa ja mekastamalla kabiinissa, niin silloin pystyisi maailmassa muuttamaan mitä tahansa. Näin ei vain ole ja jokaisen järki sen sanoo, silti sitä vastaan helposti kapinoidaan. Ihan kuin muut eivät tajuaisi yhtään mitään MINUN maailmastasi ja TAHALLAAN vaikeuttavat sitä olemalla IDIOOTTEJA. Eikö olekin aika hullu ajattelumalli ja täysin turha itsensä kannalta :slight_smile:

Se helpottaa elämää kummasti lähes jokaisella aluella, kun keskittyy edistämään omia asioita ja päämääriä, sekä hyväksyy ympäröivät asiat sellaisenaan, joihin ei voi vaikuttaa. Sangen yksinkertaista, mutta vaatii hivenen mielen ja asenteiden työstämistä.

11

Hei taas pitkästä aikaa! En ole alkanut juomaan, en tokikaan. Mutta uskon, että tänne kirjautuminen oli tuossa kohtaa fiksu veto. Kun alkaa hiipiä mieleen sellaisia mielikuvia, että no miksen minäkin voisi vähän rentoutua ja ottaa taukoa huolistani tuoppi kädessä, kun voihan se naapurin Perttikin, on hyvä palata vähän niin kuin perusasioihin. Kyllähän minäkin voin rentoutua Pertin tavoin kaljalla, mutta en voi koskaan omalla tahdonvoimallani poistaa sitä tosiasiaa, että juuri minulle alkoholi aiheuttaa lopulta enemmän pahaa kuin hyvää. Elämässä ei voi saada kaikkea. On valittava. Mutta valintojen seurauksia en pääse pakoon. Voin valita, että en jaksakaan sitä, että elämäni on sairaan ihmisen hoitamista tästä eteenpäin. Mutta jos niin valitsen, joudun luopumaan läheisistäni ja kaikesta, mitä he minulle merkitsevät. Joudun luopumaan jollain tasolla myös itsekunnioituksestani ja tietyistä arvoistani. Voisin hankkia uuden vaimon, mutta hän ei olisi vanha vaimoni. Hän ei olisi se sama ihminen, joka on kokenut kanssani niin paljon. Joten voin tehdä rauhassa valintani, mutta silloin minun on myös valittava seuraukset. Näin ajatellen valinta on lopulta aika helppo. Olen kuitenkin itse tehnyt tuon valinnan, jolloin minun ei tarvitse enää tuntea, että luopuisin jostain. Samoin minä ajattelen alkoholin suhteen. Voin valita olla raitis tai yrittää olla niin kuin Pertti. Mutta valintani sisältää myös seuraukset. Valitsen lopulta seurauksien väliltä, jolloin valinnasta tuleekin aika helppo. En koe enää jääväni mistään tärkeästä paitsi, vaikka Pertti saakin juoda kaljaa.

Kiitos Metsänreunan miehelle tarinastasi ja Lumikulkurille järkevistä ajatuksista! Ei ihme, että olette raitistuneet. :slight_smile:

12

Itseluottamuksen kasvaminen on parasta, mitä raittius on antanut. Itseluottamuksella en tarkoita mitään sellaista varmuutta, jota osoitetaan ulospäin. Tarkoitan sitä tärkeämpää, sitä, että itse voin luottaa itseeni. Että toimin elämässäni oikealla tavalla itseäni kohtaan. Teen asioita, jotka ovat hyväksi minulle oikeasti enkä olekaan minkään hetken mielijohteiden tai nopeiden halujen riepottelema tahdoton räsynukke. Voin luottaa siihen, etten tee sellaisia asioita, jotka ovat arvojani vastaan.

Konkreettisimmillaan nämä voivat olla ihan sellaisia asioita, että esimerkiksi nukun, syön ja ulkoilen, kun on elämässä tiukka paikka. Enkä stressaa ja väsytä itseäni ihan loppuun lisäämällä kaiken päälle myös juomista ja valvomista. Näin tein ennen elämässäni. Mutta opin huolehtimaan itsestäni paremmin ja voin nykyään katsoa itseäni peiliinkin helpommin, koska sieltä katsoo ihminen, johon voin luottaa. Se on ihan jotain uutta ja se on todella hieno tunne!

Ennen olin kyllä itsevarma, mutta itselleni epäedullisella tavalla. Tällainen itsevarmuus johti lopulta aina juomiseen tai joihinkin muihin ongelmiin. Ja sitten tuli romahdus. Heiluin itsevarmuuden ja itseinhon välillä, aina jompaa kumpaa. Nykyään voin luottaa siihen, etten ainakaan kovin helposti tee itselleni sellaista, minkä seurauksena minun pitäisi tuntea pettymystä itseeni. Toki virheitä ihminen tekee, mutta se on eri asia. Kun perusluottamus itseensä on nyt terveellä tolalla, kestän virheetkin ihan hyvin. Ainakaan ne eivät johdu siitä, että olen itselleni epäluotettava.

On muuten virkistävää palata kriisinkin keskellä pohtimaan näitä perusasioita, eli niitä, jotka ovat johtaneet raitistumiseeni. Ne ovat kuitenkin kaiken lähtökohta.

13

Olen opetellut viime aikoina monenlaisia toisen hoitamiseen liittyviä asioita. Sitä ei tiedä, jos minusta tulee vielä kokopäiväisestikin omaishoitaja. No, antaa tulla vaan. Hyvä on tuntea tämäkin elämänvaihe sellaisena kuin se on. Elää tätä elämää oikeasti eikä paeta tai turruttaa tai hakea keinotekoisia kokemuksia.

Itse raitistuin ilman tätä keskustelupalstaa. En tiennyt Plinkistä silloin mitään. En tiedä, olisiko tästä ollut iloakaan minulle, kun en ehkä osaa oikein herättää keskustelua. Nyt olen kuitenkin lueskellut innoissani vanhoja tarinoita. Raitistuneita tuntuu yhdistävän ainakin yksi asia: itsensä tunteminen. Voi olla vaikka kuinka viisas ja filmaattinen, fiksu ja analyyttinen, silti tuntematta itseään ja niitä kohtiaan, joissa on heikoilla tai tarvitsee apua. Perustavanlaatuista rehellisyyttä ja itsensä näkemistä tässä tarvitaan. Toinen yhdistävä tekijä on se, että raitistuneet tyypit ovat kehitelleet uudet rutiinit vanhojen tilalle. Usein tuntuu käyvän niin, että lopetetaan juominen, mutta ei muuteta mitään. Silloin yleensä tapahtuu retkahdus. En minäkään tiedä, olisinko onnistunut, jos en olisi alkanut esimerkiksi patikoida ja käydä laavuilla. Jokaisella keinonsa. Mutta kyllä nyt jotain pitää olla. Jollain klinikalla ohjeistettiin, että raitistumista yrittäessä pitäisi lopettaa myös muut tavat, joita liittyy juomiseen. Esimerkiksi valvominen. Tuntuu järkeenkäyvältä.

Tänään aion ottaa aikaa itselleni ja käydä keittämässä nokipannukahvit.