Juomisen vähentämistä seuraavat mielenterveysongelmat

Lataamo
1

Olen 27-vuotias nainen. Olen kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta käytännössä lapsesta asti. Lääkityksen aloitin vuonna 2009 ja olen silloin käynyt kaksi vuotta terapiassa ja ollut hoitosuhteessa psykiatrian poliklinikan kanssa. Hoitosuhde päättyi samaan aikaan terapian kanssa vuonna 2012 omasta aloitteestani. Silloin koin olevani niin hyvässä kunnossa, että viikoittaiset tapaamiset psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa terapian ohella alkoivat tuntua enemmän voimavaroja vieviltä kuin palauttavilta. Lääkitystä kuitenkin jatkettiin, mutta ajan saatossa sitä on vaihdettu lukuisia kertoja. Nyt olen tilanteessa, jossa olen kokeillut kaikkia mahdollisia vaikutustavoiltaan erilaisia lääkkeitä. Osa on toiminut paremmin ja osa huonommin. Tällä hetkellä käytössäni on Valdoxan 50 mg ja ketipinor 25 mg iltaisin vaikean unettomuuden hoitoon. En voi hyvin.

Olen käyttänyt alkoholia runsaasti noin 15-vuotiaasta asti. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa humalahakuista juomista sammumispisteeseen asti 2-3 kertaa viikossa. Alkoholinkäyttö on ahdistanut minua aina, mutta olen pystynyt hoitamaan kaikki velvollisuuteni ja pitämään ongelmani salassa läheisiltäni. Vuoden 2016 alkupuolella tapahtui muutos. Tapasin miehen, joka ei juo. Hän ei ole absolutisti; hän ei ole koskaan ollut baareissajuoksentelevaa tyyppiä, mutta ottaa muutaman saunakaljan silloin tällöin, alkumaljan tai snapsin juhlissa yms. Kuitenkin hänen alkoholinkäyttönsä on aina ollut hyvin erilaista kuin omani.

Kävi sitten niin, että rakastuimme kovasti. Kuin itsestään oma alkoholinkäyttöni väheni nopeasti hyvin radikaalisti. Se ei tuntunut edes vaikealta. Nykyään juon itseni hiprakkaan ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, sukujuhlien tms. yhteydessä. Kavereiden kanssa ns. perseiden vetäminen on loppunut kokonaan. Yksittäisiä saunakaljoja ja ruokaviinejä juomme toki silloin tällöin, mutta sanoisin että alkoholinkäyttöni on vähentynyt noin 90 prosenttisesti. Samalla loppui tupakointikin.

Ongelmani on tämä: voin henkisesti huonommin kuin koskaan. Olen masentuneempi ja ahdistuneempi kuin koskaan. Ajattelen itsemurhaa enemmän kuin koskaan. Olen laiminlyönyt velvollisuuksiani enemmän kuin koskaan. Opiskeluni junnaavat paikallaan, vähäiset ihmissuhteet kuihtuvat pois ja olen jatkuvasti väsynyt ja toimintakyvytön. Mitä helvettiä? En ymmärrä tätä jatkumoa. Olin niin naiivi, että kuvittelin itsetuhoisten elämäntapojen luopumisesta seuraavan väistämättä jotain hyvää. Ja rakkaudesta! Olen kuin varjo siitä ennestäänkin ankeasta itsestäni, joka olin ennen tätä elämänmuutosta. Olen nyt sairauslomalla ja lääkitystä säädetään uudestaan.

En ole keksinyt muuta syytä tähän järjettömään paskuuteen kuin sen, että juomisen ns. positiiviset lieveilmiöt (hauskuus, sosiaalisuus, syvälliset keskustelut) ovat myös nyt vähentyneet samassa suhteessa juomisen kanssa. En kai osaa sitten samoja juttuja selvinpäin.

Onko kukaan kokenut vastaavaa? Pääseekö täältä pois joskus? Pitääkö alkaa ryypätä uudestaan?

2

pahan pistit
ensin huomautan, että tällä hetkellä juon, joten kommentit kannattaa suodattaa…
ratkaisu on luullakseni lapsuudessa ja siinä mikä siellä alkoi masentaa, eli terapian jatkoon vaan ja
toivottavasti pääset käsiksi asioihin, jotka aiheuttavat oireita: juomista, masennusta, mitä muuta onkin?

itsetuhoiset ajatukset ovat tulleet mulla taas ihan jokapäiväiseksi seuralaiseksi, juominenkin on mulla ainakin
osin itsetuhoista, tai enimmäkseen.

miten löytää syyt, jotka mieltä hiertää ja painaa? ei helppoa mulle, sulle voi olla helpompaa vaan koeta eri keinoja:
terapiaa, mahdollisia vertaisryhmiä, lueskella…ja kaikkein tärkeintä ehkä:hyväksyä itsensä ja oppia rentoutumaan…

lopuksi: periksi ei saa antaa, turha tätä elämää on kuitenkin päättää, huomenna voi kaikki valjeta tai jo tänään…
ryyppäämisen(kunnon) aloittamista en voi suositella, en ole kuullut ainuttakaan tarinaa, että se olisi auttanut.

3

Ei kai tuota voi kukaan muu oikein tietää kuin sinä itse, että mikä se mielen matalaksi vetää? Onko se parisuhde onnellinen? Onko sosiaalinen elämäsi köyhtynyt merkittävästi? VaI liittyisikö ilmiö noihin lääkkeisiin?

4

Itse olen 26-vuotias mies ja mulla on päihteilyn vähentämisen seurauksena ollut se, että sosiaalisuuteni on vähentynyt. Ennen vietin kuitenkin ainakin viikonloppuisin aikaa huumeissa tai viinapäissään porukassa. Nykyään vähemmän, koska en niin mielelläni jostain syystä päihteile, mutta en oikein jaksa innostua sosialisoimaan selvinpäinkään. En tiedä, liittyykö sun tapauksesi tämmöiseen. Toinen hyvä pointti on nuo “syvälliset keskustelut”.

Pahinta omalla kohdallani “lopettamisessa” on se, jos ensin kitkuttaa viikkoja täysin kuivin suin ja sitten kuitenkin sortuu jossain vaiheessa vetämään kerralla överiksi.

Tuota kulmaa tutkisin sinuna. Voitko osallistua kavereiden känni-iltoihin vähemmällä holimäärällä tai voitko jopa sallia kerran viikossa, kerran kuussa tai silloin tällöin känni-illan itsellesi?

Toki sekin on, että jos on kauan ryypännyt, niin tuntuu hyvin vaikealta saada iloa mistään muusta.

5

Tajusin tämän aloituksen kirjoitettuani (ja nyt kun lääkitys alkaa olla kohdillaan) pari aika itsestäänselvää asiaa:

  1. Asiat ja ajatukset joita juomisella vältteli nousee nyt pintaan vaikken niitä ehkä tiedostakaan

  2. Juomisen lopettaminen ja masennus ei välttämättä liity mitenkään toisiinsa

:smiley:

Parisuhde on niin onnellinen etten tiennyt tämmöistä olevankaan ja sosiaalinen elämäkin on taas ihan virkeää. Koin hiljattain jonkunlaisen aallonpohjan näiden olojeni kanssa, kun olin käynyt neljällä eri lääkärillä (kaksi yleislääkäriä, kaksi psykiatria) eikä kukaan osannut tarjota minkäänlaista apua. Olotilat vaihteli päivän mukaan maanisen hysterian ja psykoottisen masennuksen välillä. Lopulta viimeiseltä lääkäriltä pyysin tiettyjä lääkkeitä tehtyäni ensin itse tutkimustyötä netissä, ja nyt tuntuu että on saanut “oman pään” takaisin.

Ja joo, otti kyllä aikansa ennen kuin alkoi nauttia selväpäisistä aktiviteeteista. Enää en tahdo juoda.

6

Lopetin juomisen reilu neljä kuukautta sitten. Eikä tämä mieliala tunnu paranevan. Yritän tehdä paljon kaikenlaista, mutta en saa niistä oikein mitään. Käyn mielenterveystoimistossa säännöllisesti, olen käynyt ryhmissä ja muutenkin teen aika paljon verrattuna entiseen.
Tuntuisi että edes jotain tapahtuisi tässä ajassa. Jotain sellaista että sen huomaisi. Ainoastaan se on tapahtunut ettei tule enää edes niitä hetkellisiä onnellisuudentuntemuksia mitä viinalla sai. Eikä tietenkään sitä masennusta mikä seuraavina päivinä on juomisen jälkeen.
Ei tämä mukavaa ole. Oikeastaan tämä on ihan kauheaa. Olen vakavissani harkinnut että alkaisin juomaan taas. Ei minulla mitään erityistä himoa siihen itse aineeseen ole, mutta olisi mukava kun tuntisi hyvää oloa. Vaikka sen juomisen avulla.
En näe tulevaisuudessa mitään hyvää. En näe itseäni viiden vuoden päästä missään. Olisi parempi kun kuolisi jonkun sattuman kautta.

7

Mulla on ollut ja on paljon samoja tuntemuksia. Tavallaan sitä on vähän vihainen, kun mitään parempaa oloa ei tulekaan, vaikka lopettaa juomisen ja käy vähän lenkilläkin ja alkaa syödä terveellisemmin jne. Missä se hyvä fiilis viipyy?

Nämä kuulostaa kans tutuilta tunteilta ja varmaan aika moni luokittelisi masennukseksi. Tosin sen varmaan tiesitkin, kun käyt siellä MTT:lläkin.

Pitäis varmaan löytää jotain mielekästä sisältöä elämään. Mutta kun mikään ei oikein tunnu miltään, niin sekin on aika haastavaa.

8

Itse ajatellut niin että on hienoa kohdata elämä sellaisenaan kuin se on omana itsenä. Kun lopettaa ne samat ns. normaalit asiat tulevat pintaan, kuin ennen juomisen aloittamista, ja niitä tulisi käsitellä tai sietää selvänä. Itse juonut ahdistuksen ja sosiaalisen jäykkyyden vuoksi. Jollain tapaa kun saisi itselleen ns. siedettävän olon selvänä niin on jo hyvä. Selvänä pitää jotenkin aloittaa alusta tai pohjalta opettelemaan arkielämän selvitymistä ja ajatustyöllä helpostusta omaan ahdistukseen. Itse ajatellut että eihän elämän pidäkään tai ole tarkoituskaan olla välttämättä mukavaa tai kivaa, eihän se ole sellaista välttämättä muillakaan raittiillakaan ihmisillä, vaan elämä on normaalisti aikamoista puurtamista ja päivästä hengissä selviytymistä, jokaisella. Sitä vaan on kuvitellut että elämän pitäisi olla jotenkin rentoa, mukavaa ja siistiä, ja sen takia päihteitä käytetäänkin, vaikkei se oikeasti edes sitä olisi.

9

Tämä jotenkin itselläni suurimpia kompastuskiviä juomisen lopettamisessa, se että “elämä on normaalisti aikamoista puurtamista ja päivästä hengissä selviytymistä”. Myönnän olevani heikko, sillä en vain jaksa puurtamista. All the work and no play makes Jack a dull boy. Itselläni tähän liittynee myös perfektionismi ja siitä johtuva jatkuva ahdistuneisuus. Mikään ei riitä, mikään ei oikein tyydytä. Tällöin arki on pelkkää paskaa, suorittamista ja selviytymistä. Ja sitä jaksaakseni tarvitsen palkintoja, eli mässäilyä ja (nykyään viikonloppuisin) alkoholin nautiskelua. En juo perseitä vaan muutaman makusteluksi. Mutta ajatus siitä, että pitäisi jaksaa elämää ilman tätä, jaksaa vain suorittaa ja suorittaa… ei kiinnosta yhtään. Uskon, että kun asiat lähtevät kunnolla vaikeutumaan ja kurjistumaan, tapan itseni, sillä en näe mitään syytä puurtaa täällä jos ei ole mitään “palkintoa” jossain.

10

Erittäin osuva otsikko.
Mitä alkoholin holtiton käyttö peittää? Minulla mm liiallista psyykkistä vauhtia - se rauhoitti. Liian vaikeita tunteita - se turrutti. Tekemättä jäänyt juttu - se unohtui, lista on pitkä.
Vakavampaa on, jos raittiuden takaa paljastuu vakava masennus, kaksisuuntaisuus, jopa psykoosi, silloin olisi tosi tärkeää olla hoidon piirissä.

Alkoholi on lääke moneen asiaan, mutta riippuvuus tappaa.

Palataan asiaan!

11

Hyvä otsikko ja hyviä pointteja kuuskyt! Listaa miksi juo:

  • Yksinäisyys tai yksinäisyyden tunne itselöä varmaan suurin syy. Tuntuu et se negatiivinen ajatus menee pois vaikka oikeasti se vaan muuttaa muotoaan
  • Pelkotilat arkeen liittyen
  • Negatiiviset turhat ajatukset
  • Oma sisäinen pakkomielle saada “rentoutusta”

Ihan tosijuttuja ja juominen kyllä siirtää sitä tuskaa ja pahaa oloa tehokkaasti, mutta samalla sitö menee koko ajan enemmän rikki sisältä. Epäluottamus ulkopuoliseen yhteiskuntaan kasvaa ja usko omiin kykyihin heikkenee ja ympyrä sulkeutuu joka päivä vähän lisää.

Nää asiat pitää vaan tiedostaa ja vaikka juomattomuudesta ei seuraa parempaa oloa ainakaan automaattisesti niin ainakin sitä elää tätä elämää edes vähän enemmän omilla ehdoillaan. Pitää vaan koittaa eteenöäin ja joskus sitten hyviäkin asioita voi tapahtua. Ei pidä olla itelleen liian ankara kunhan vaan tiedostaa missä menee.

12

Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Toki vuosien varrella käynyt lukemassa juttuja. Itse olen käyttänyt alkoholia runsaasti. Viimeisimmät vuodet menty 1 kerta viikossa tahdilla, eli yleensä viikonloppuiltana/yönä sellaiset noin 15 annosta. Olen nyt ollut kokonaan juomatta reilut kaksi viikkoa. Olo on ollut usein hyvin surkea. Ensimmäisenä selvänä viikonloppuna yöllä tunsin rinnassa kovaa jyskytystä ja tuntui kuin olisi rytmihäiriöitä. Sain kuitenkin itseni rauhoitettua, mutta kuitenkin päivällä hakeuduin päivystykseen. Missä tutkittiin, eikä mitään poikkeavaa löytynyt. Tuntemukset rinnassa ovat kuitenkin jatkuneet varsinkin yöllä. Tunnen usein voimakasta ahdistusta, pelkoa, surua, toivottomuutta. Unettomuutta on ollut ainakin 2 viikkoa. Nukun joskus vain tunnin tai kaksi kerrallaan. Täysiä unia ei viime aikoina ole ollut. Minulla on unettomuuteen/lievään masennukseen lääkitys, joka aiemmin auttoi joitakin satunnaisia unettomia öitä lukuunottamatta. Äskettäin sain mielialaan lääkkeen, joka ei ainakaan vielä ole purrut. Pitkään olen tuntenut että lääkitys ei ole riittävä. Keskustelu apu on alkamassa. Olen ollut paljon yksin ja kärsinyt parisuhteen puuttumisesta. Myös perhe on ollut haaveissa. Tapasin äskettäin todella mukavan naisen. Kesti muutaman viikon että uskalsin kysyä tapaamista. Hän siis teki ensimmäisen aloitteen. En tiedä onko hänellä muuta tarkoitusta minun suhteen kuin kaveruus/ystävyys. Nyt on turtunut olo. Kertoi tapailevansa toista miestä. Itselläni tunteita on, koen että tämä nainen voisi olla se oikea ja haluaisin tutustua paremmin. Vaikuttaa että hän on laukaissut tämän tilan minuun. Toki opiskeluun liittyvät stressitekijät myös vaikuttavat ja tämä paljon puhuttu Korona.

13

Kirjoituksestasi on jo aikaa. Oletko turvassa? Oletko hakeutunut päidehuollon piiriin?

14

Kiitos kysymästä. Vointi on vähän parantunut. Edelleen on epätoivoa, mutta lääkitys ja puhuminen/uskoutuminen on tehnyt oloa ainakn ajoittain paremmaksi. Nukkuminen on ollut parhaimmillaan 7-8 tuntia. Parina yönä heikompaa. Olen avun piirissä eli mielenterveys- ja päihdepalvelujen työntekijän kanssa jutellut 2 kertaa puhelimessa ja se jatkuu. Terapia edessä, mikä tuntuu helpottavalta sillä kaipaan tiettyihin asioihin muutosta.

15

Hyvä juttu, koska yksin ja ystävien kesken nämä asiat taitavat olla liian raskaita ja vaikeita. Parempi pitää ystävät ystävinä, viettää mukavaa aikaa heidän kanssaan ja pikkuhiljaa rakentaa uutta oloa.

16

Olo on tyhjä ja tylsyyskin vaivaa. Yksi harrastus, johon olen vuosien varrella käyttänyt paljon aikaa, ei samalla tavalla kiinnosta nyt. Varmaan siinä on sekin, että meni överiksi ja kaipaa jotain muuta tilalle. On paennut tunteita niin kuin alkoholiin. En koe olevani kuivilla alkosta niin kauan kuin ongelmani eivät ole ratkaistu. Usein tuntuu ettei niihin ratkaisua olekaan, varsinkin yksin miettiessä ajatukset kiertää kehää. On jopa tullut mieleen juominen vaihtoehtona. Edellinen kerta tosin oli sosiaalista juomista, jota en pidä niin pahana, kunhan kohtuudessa pysytään.

17

Hei Tabula Rasa

tylsyys, yksinäisyys ja saamattomuus ovat minulle sekä syitä että seurauksia juomiselle. Jari Tervo sanoi kerran jossain: “Aika kuluu mukavammin juodessa.” Minulle juominen on pakoa yksinäisyydestä, juodessa se ei niin vaivaa ja ajatus lentää, saa kipinöitä, keskiolut korvaa ystävän. Harrastan netissä roikkumista, virtuaaliystävät ovat sentään jotain, seuraan mm linnunpesäkameroita/forumeita monella puolen maailmaa, joiden tiimoilta saan sisältöä iltoihini, jos muuta ei ole tarjolla, varsinkin tähän aikaan vuodesta. Juominen on myös turrutusta kroonisesti masentuneeseen mielialaan, juodessa ei tule niin murehdittua, olo keventyy. Juominen saa myös unohtamaan oman peripassiivisuuden, masentuneen sielun, joka ei oikein jaksa uskoa itseensä eikä paljon muuhunkaan. Kierre tarkoittaa sitten sitä, että kaikki ongelmat pyörivät ympyrää, juominen ylläpitää ongelmia, joille ei osaa tai uskalla tehdä mitään muuta kuin hukuttaa olueeseen.

Olen syönyt antipsykootti/antidepressiivi-lääkettä jo vuosikausia. Tietysti pakkausseloste suosittelee olemaan juomattta. Kokemukseni on, että humallun lääkkeen vaikutuksesta enemmän ja nopeammin kuin ilman - olen yrittänyt lopettaa lääkkeen pari kertaa, mutta palanneet ahdistukset unettomuuksineen ovat johtaneet lääkityksen jatkamiseen. Lääkärit ovat sanoneet, että voin ottaa lääkettä vaikka loppuikäni. Luulen kuitenkin, että se vahvistaa humalatilaa, joskus menee tosi pahasti pieleen kaiken kommunikoinnin kanssa.

Juon vain yksin ja iltaisin, päivisin olen välillä kontaktissa toisiin. Ja ystäviä tavatessa en ilkeä juoda, en halua näyttäytyä humalassa ulkona enkä kotona ihmisille, jotka ovat minulle tärkeitä. Luulen, että kauan alkoholia harrastaneena aivoni ovat jo “pehmenneet” entisestään, ja humalassa en ole edustuskelpoinen edes lähimmille ystävilleni. On siis ihan hyvä, että saan vielä tavata ihan fiksuja ystäviä, joiden seura rajoittaa omaa juomistani. Kaikki tietävät kuitenkin tissutteluni.

Selvää on kuitenkin, että juominen ylläpitää ahdistusta ja masennusta - vaikka se hetkellisesti tuntuukin lääkkeeltä niitä vastaan. Kierre.

Tällä haavaa yritän rajoittaa päivittäistä oluen kittaamista nyt alkuun joka toiseen päivään, ja toivottavasti pienempiin määriin, jatkossa sitäkin vähempään. Olen vasta alussa.

Asia on iso itselle - muilla on usein helpolta kuullostavia neuvoja. Rämpimistä tämä on.

Tsemppiä sinulle, Tabula Rasa - ja minulle! :slight_smile:

18

Tutulta kuulostaa mitä kerroit tuntemuksistasi. Monet asiat voisivat olla omasta kynästä kirjoitettuja. Yksinäisyys on pahinta, varsinkin kun siihen haluaa muutosta, mutta ei kykene muuttumaan. Minulla luottamuksen syntyminen vie aikaa, niin naisten kuin miesten kanssa. Onneksi on hyvä ystävä, jonka kanssa olemme usein päivittäin yhteydessä ja toinenkin jonka kanssa synkkaa. Nämä henkilöt ovat auttaneet luottamista toiseen. Toki lähisukulaisten kanssa paljon puhelimitse ja silloin tällöin tavataan. Kaikkein eniten kuitenkin kaipaan elämänkumppania, mutta aina ei aikataulut sovi kiinnostavan ihmisen kanssa ja se surettaa, kun asiat ei etene. Enhän tiedä onko toinen kiinnostunutkaan kuin kaverina, mutta yhteydessä kuitenkin välillä olemme.

Toissa iltana join yksin 13 annosta mietoja parin viikon tauon jälkeen. Ahdistus on vieläkin päällä. Ulkona en ole käynyt sen juomisen jälkeen. Tiedän että ei saa jäädä tuleen makaamaan. Yritän tehdä välttämättömät asiat.

Kiitos Amalia tsemppauksesta, sitä tarvitsemme taistelussa myrkkyä vastaan!