Juon elääkseni ja elän juodakseni. Niinhän sitä sanotaan. Mulla oli vuosi sitten tosi hyvä kausi ainakin melkein raittiina, mutta kun aloin loppuvuodesta dokata niin se on ollut taas menoa sitten. Nykyisin kaiken aikaa ajatukset pyörii juomisen ympärillä, vaikka koitan samalla olla osa tätä yhteiskuntaa. Samaan aikaan kun aamulla puhaltelen alkometriini ajokuntoa testatakseni laskeskelen mihin aikaan ja kuinka paljon voin illemmalla juoda. Ja juodessa mietin pitäisikö hakea pari lisää vielä, riittääkö nämä mitä ostin, sekin ahdistaa. Osaan nauttia muista asioista, kuten esimerkiksi näistä ihanista kevätsäistä, vain hetkittäin. Lähes kaikki ajatukseni suuntautuvat alkoholin hankkimiseen, juomiseen, krapulasta selviämiseen jne.
Mulle juominen ei tarkoita ikinä lärvejä, vaikka tuskin tissuttelustakaan voi puhua kun noita annoksia menee todella reilusti yli 10 päivittäin. Juon lähinnä siideriä ja lonkeroa aika hitaaseen tahtiin ja sietokyky on kai jo ylittynyt niin, etten oikeastaan ole edes mielestäni humalassa koskaan. Juon yksin kotona ja istun tässä koneella tai katselen telkkaria. Viimeisen sidukan puolivälissä vedän unilääkkeet, jotta nukahtaisi pian eikä tarvitsisi sietää sitä ahdistusta, joka koittaa kun alkoholi loppuu.
Tää kaikki on aivan sairasta ajattelua, tiedän. Tänä vuonna en ole selvää päivää nähnyt ollenkaan. Tähän tapaan on niin turtunut ja siitä pitäisi päästä eroon. Oon miettinyt kaikkea iltakoulusta yötyöhön, jolloin etenkin nämä ahdistavat illat täyttyisi muulla kuin juomisella. AA:ssa oon rampannut monen monta vuotta aina silloin tällöin, mutten ole päässyt vaan ohjelmaan sisälle. Olen myös kamalan ujo tutustumaan uusiin ihmisiin.
Tällaista pohdintaa tällä kertaa… Vaikeintahan tässä on se, että mä vielä toistaiseksi nautin juomisesta. Ylilyöntejäkin tietenkin sattuu, eli aamusta iltaan dokaamista putkeen viikon-parin ajan silloin tällöin. Pääasiallisesti olen kuitenkin kyennyt päivisin tekemään jotain ihan fiksuakin ja siksi juon kai edelleen, koska se ei ole tavallaan esteenä millekään mitä pitäisi saada aikaiseksi. Terveydellisten syiden luulisi tsemppaavan lopettamaan (maksa-arvot reilusti yli 1000 ja ikää 32), mutta kai se on niin että siihenkin herää vasta sitten kun makaa sairaalassa sisäelimet sökönä.
Olis kyllä upeeta elää raittiina, mutta sen elämän pitäisi olla mielekästä, eikä jatkuvaa kamppailua itsensä kanssa.
mulla oli aika samanlaista. tosi ei se juopottelu ittessään ahdistanut, vaan lähinnä se, etten kyennyt hallitteen sitä. jonkun aikaa koitin omin voimin rimpuilla irti, mutta ei siitä vaan tullut mitään. vaimolle olin luvannut, että tähän tulee muutos. se, kun oli saanut jo ihan tarpeeks juopottelustani. ikääkin mulla on suunnilleen saman verran ja juopottelu oli aikalailla samanlaista. siinä, kun aikani rimpuilin tuloksetta, niin päätin mennä lekurin puheille. ajattelin, että kyllä niillä varmaan on hyvät jeesit saada homma ainakin alkuun. toki se alkuunkin pääseminen ja etenkin alusta eteenpäin pääseminen on ittestä ja omasta halusta kiinni. jos mielenkiinto on kovin suurta juopottelua kohtaan, eikä edes huvita lopettaa, niin ei siihen taida olla mitään konstia. mutta, jos sitä halua löytyy, niin kyllä se siitä varmaan jollain tapaa saadaan loppumaan. ei kannata antaa itselleen mitään liian suuria tavoitteita, kuten esim. että en juo enää ikinä. ainakaan mulla sellanen ei toimi. ajattelen mielummin, että en juo ainakaan tänään, enkä huomenna. ja mitä pidemmälle pääsee, niin sitä paremmalta se tuntuu ja sitä vähemmän tekee mieli dokata.
mulla meni monta päivää saada olotila edes lähdelle normaalia. taikka mistä minä sen tiedän kuinka normaali se olotila on vieläkään, kun tuntuu, että se vaan paranee päiväpäivältä. ja vaikka monta vuotta olin juopotellut enemmän, tai vähemmän ja pari viimistä vuotta olin juopotellut samoja määriä päivittäin, kun mitä sullakin tuntuu menevän + päälle ne oikeat kännäämis reissut, missä vedetään lähes aamusta iltaan välikuolemien kanssa parikin päivää putkeen, niin siltikin olen nyt tässä, enkä ole viikkoon juonut yhtään alkoholia. nuo maksa-arvot kyllä huolestuttaa. jos jatkaa samaa rataa, niin varmana jossain kohtaa tulee todellisia ongelmia eteen. mene vaikka lekurille ja kerro tilanteesi. suosittelen ehdotonta rehellisyyttä, niin saat parasta hoitoa. ei sinne kannata mennä vähätteleen asioita, taikka kierteleen totuuksia. antaa palaa vaan, siitä se lähtee.
Jos tekee mieli juoda, niin tulee juotua. Ennemmin tai myöhemmin. Mistään lääkkeestä ei saa apua siihen, jos tekee mieli juoda. Voihan sitä ‘taistella’ tai muuta täysin tyhmää. Ainoa mahdollisuus raittiuteen on siinä että muuttaa koko elämänsä ’ riippuvuus lifestylestä’ terveyttä edistävään lifestyleen ja siinä pitää muuttua myös se ‘itse’.
nimenomaan. omasta halusta siitä kuitenkin perimmäisenä on kyse. sitä motivaatiota lopettaa voi olla kovin hankala saada mistään, jos ei ole halua saada juopottelua loppumaan. himo juoda ja halu lopettaa on mielestäni vielä kaksi eri asiaa.
Omaan hyvin impulsiivisen luonteen ja hetken päätöksellä olen nyt käynyt a-klinikan aamuryhmässä ja hankin itselleni uuden ja valitettavasti superkalliin harrastuksen, jossa vietän ainakin ne muuten niin ahdistavat illat. Toivon kovasti että tätä päättäväisyyttä olla juomatta kestäisi kauemminkin. Yleensäkin aloitan asioita hyvin energisen päättäväisenä ja toimeliaana, mutta kyllästyn nopeasti ja taas olen lähtöpisteessä.
Juomisesta luopuminen on pelottavaa. Selvinpäin on vaikeaa mennä nukkumaan, koska uni ei tule läheskään heti. Alkuun valvoin 3 yötä kokonaan sängyssä pyörien ja ahdistavia ajatuksia mielessäni. Onneksi kokemuksesta tiedän, että vie helposti kuukaudenkin ennen kuin alkaa se ihan aito uni tulla helposti ilman kemiallista apua. Päivät menee mukavasti, mutta nimenomaan iltaisin olen tosi levoton. No, aika näyttää raitistunko tälläkään yrittämällä…
Tuskin. Avauksessa kerroit nauttivasi vieläkin juomisesta. On enimmäkseen vaikea lopettaa, vaikka se nautinto olisi kuollut ja kuopattu jo vuosia sitten. Tosin onhan niitä kuulemma niitäkin, jotka vaan tietyllä tapaa väsähtävät koko touhuun ja lopettavat tuosta vaan ja ohimennen.
Olis kyllä upeeta elää raittiina, mutta sen elämän pitäisi olla mielekästä, eikä jatkuvaa kamppailua itsensä kanssa.
Niinpä. Uskallan kuitenkin epäillä, että elämä olisi mielekästä tissatessakaan. Ja kamppailua se on silloinkin. Kamppailua lähteä aamulla töihin sen alkometrihönkimisen jälkeen; motivaatio ties missä ja puhelinkin pelottaa. Isossa kirjassakin (mm. Jaakobin kirje, kirje roomalaisille, jne.) sanotaan (vapaasti tiivistäen), että kärsimys kirkastaa kruunun. Itselläni se kruunu ei ole vielä kirkastunut, mutta kyllä selvänä olo ainakin osan pölyistä siitä kruunusta on jo pois puhaltanut.
Oletko harkinnut liittyä AA:n jäseneksi? Sehän käy yleensä niin, että alkoholisti valitsee itselleen kotiryhmän, käy sen palavereissa mahdollisimman säännöllisesti, erityisesti myös silloin kun menee hyvin, hoitaa joskus jonkin palvelutehtävän, vaihtaa jonkun luotettavan jäsenen kanssa puhelinnumeron… Hiljaa hyvä tulee päivä kerrallaan.
Kykenet nopeisiin päätöksiin, nyt pidä kiinni siellä klinikalla sovituista tapaamisajoista, ihan vain itsesi vuoksi.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Ei kai se ihan ristiriidassa ole. Kai sitä alkuun tarvii vaan pakoittaa ittensä olemaan juomatta vaikka mieli tekisi. Ei kai kukaan vaan yhtäkkiä herää aamulla että JAHANS ei muuten juopotuta enää tippaakaan olenkin raitis. Kyllä se sen sijaan töitä taitaa vaatia.
