Heippa!
ajattelin tänne kirjoittaa, kun en oikeen nyt voi jutella kenenkään kanssa enkä jaksa alkaa rekisteröitymään.
Oon nyt viikon verran ollut antabuksella, enkä ois ikinä uskonut millasia tuntemuksia tulee. Ensinnäkin se alottaminen. Oli ihanhirveen vaikeeta ottaa se eka annos. Mä pitkään istuin sen purkin ääressä miettimässä kahden vaiheilla. Tässä tämä nyt on. Tästä ei ole enää paluuta kun nämä kippaan alas. Enää ei juoda. Vaikka mä tiedän että mulla on päihdeongelmia, ja haluan niistä eroon ennen kun mun elämä menee ihan paskaksi, silti mä aloin empimään. No, päätös oli tehtävä ja kun ekat litkut sai alas, niin ei se niin kamalaa ollutkaan. Muutama päivä meni ihan hyvillä fiiliksillä, ei edes tehnyt brenkkua mieli. Kukaanpa ei kertonut mulle, mitä mä teen kun tulee tilanne että mä voisin katkasta sormeni yhdestä kylmästä kaljasta. Ei se sormen katkominen auta, kun ei voi juoda. Ei voi, kun seuraukset on aika kammottavat. En ole kokeillut enkä edes halua. Mä en pysty sanoiksi pukemaan sitä tunnetta kun mä seisoin kadulla kaikki raivo yhtenä kipeänä pisteenä mun päässäni. Mä olin ihan eksyksissä, mitä mä teen??? Mä pääsin kotiin ja makasin 2 päivää sängyssä, nukuin itkin ja oksensin. Onko mulla oikeasti näin pahat viekkarit viinasta? Se oli ihan hirveää kohdata yksin, selvinpäin tää kaikki paska. Rauhottavista ei ollut mitään apua kun oksensin kaiken. Mä luulin että mä tulen hulluksi, en kestänyt mitään ääniä, en pystynyt puhumaan kun purskahdin itkuun. Tänään sain jollain ihmeellä revittyä itseni ylös ja suihkuun. Väkisin raahasin huojuvan pääni ystäväni sänkyyn itkemään. Toisen ihmisen läheisyys ja lohdutus auttoi. En ollutkaan ihan yksin. Hän ei pilkannut minua, antoi mun höpöttää hulluja juttujani kunnes rauhoituin. Huomista pelkään jo valmiiksi, millainen päivä on tulossa. Kun menen sänkyyn, pääsenkö sieltä pois? Mä tunnen itteni niin täydeksi luuseriksi, kun mä olen alle kolmekymmentä ja ihan viinan vietävissä. Olen mä yrittänyt olla juomatta mutta en siihen pysty. Tää antabus taitaa olla ainoa tie mun viinattomaan elämään, koska haluan päästä alkoholismistani eroon. Mun varmaan tarvii mennä johonkin a-klinikalle tms kuuntelee muiden juttuja, jos saisin vähän jotain järkeä omiin tuntemuksiin, eikä pelottaisi sitten niin paljon. Oppisin erottamaan oikeasti tapahtuneet asiat noista viekkarisekoiluista, mikä ääni on oikeasti tullut jonkun suusta ja mikä mun pään sisältä. Mä en olis ikinä uskonut että tää tie voi olla niin vaikea. Helppo sivusta huudella että no senkun olet juomatta. Edelleen mulle on ihan auki, että miten mä handlaan ne tilanteet kun tekee ihan törkeenä mieli kaljaa tai mitä vaan missä on alkoholia. Mihin mä suuntaan sen turhautumisen ja raivon mikä tulee, kun normaalisti ottaisin brenkkua mutta nytpä kun en voi? Ehkä mä alan kutoo jotain sukkia tai lenkkeilemään tai jotain. En tiedä. Oli nyt kiva kuitenkin vähän avautua tänne.
