Tämä varmaan pohdituttaa muitakin, joten teen tälle oman aloituksen.
Mies on nyt ollut nelisen päivää juomatta ja on ollut mukava oma itsensä. Tai mistä minä tiedän mikä on häntä itseään.
Ok, nyt kun kirjoitin “nelisen päivää juomatta”, tunnen itseni hölmöksi. Eihän sen pitäisi olla mikään “the asia”. Itsekin saatan olla juomatta mitään monta kuukautta enkä edes ajattele asiaa.
Mutta tämän aloituksen aihe: Miten näihin juomattomiin pätkiin tai kausiin tulisi suhtautua? Kehua toista? Olla vain? Mitä?
Voiko elätellä toiveita, että juominen loppui tähän?
Entä mitä tulee juomattoman pätkän jälkeen? Kasvattaako alkoholisti juomahaluja kuten laihduttaja nälkää? Niin että lopulta sortuu juomaan kaksin verroin?
Pätkän jälkeen tulee lisää elämää, juomisella tai ilman. En nyt tuppaisi asiaa liiaksi murehtimaan, vaan keskittyisin kuitenkin lähinnä sen varasuunnitelman (oma elämä, koti, jne) rakentamiseen, ellei toinen nyt sitten kuitenkaan kaikista haaveista huolimattakaan ryhdy raittiiksi tai kohtuukäyttäjäksi…
Ja hei, ilmaise toki tyytyväisyytesi juomattomuuden johdosta ja palkitse toinen jotenkin. Mukavat muistot saattavat pitää pidempään kaidalla polulla kuin motkotukset ja tuhinat! Käykää vaikka jossakin retkellä?
Jos hyväksyy että alkoholismi on sairaus niin lienee itsestäänselvänä seuralaisena aina se “vaara” että ne raittiit päivät tyssäävät johonkin.
Siksi mun mielestä ja kokemuksenkin mukaan, on hyvä irrottautua siitä toisen juomisesta omalla työllä ja ajalla kokonaan, niin ettei se vaikuttaisi hirveesti. Alkoholisti normaaliälyisenä ihmisenä voi äkkiä huomata jos häntä “koulutetaan” että onpas hienoa kun et juo, ja sitten näytetään ikäänkuin toiminnalla että mikä on “palkitsevaa” käytöstä…Mut jos oma spontaani reaktio tulee luonnostaa, että jos on mukavaa niin on mukavaa. Lähestyn asiaa siten itse, että jos on jotain hyvää sanottavaa yleensäkin toiselle ihmiselle, niin miksi jättää sanomattakaan?
Eli kun poistuu se tarve opettaa ja kouluttaa toista ihmistä, niin mitä jää jäljelle. Se että jos on mukavaa, niin on mukavaa, eikä mieti eilistä eikä huomista.
Siitähän ei varmaan hyvä seuraa, jos alkkis kerrankin on ottamatta niin se on ikäänkuin pommi joka häntä odottaa, että sitten keskustellaan mitä kaikkee pahaa hän on tehnyt jne.
Mutta meillä kyllä toimi se, että ihan mikä luonnostaan tulee niin se on sit sitä.
Johonkin aikaan kun raittius jatkui ja jatkui, mulla tuli olo että" joudunko" mä nyt olemaan sitten alkkiksen kanssa 24/7 palkinnoksi siitä että hän kerrankin ei juo. Kun se juomattomuushan mahdollistaa normaali elämän, niin eihän siihenkään voi jäädä ikuisesti että palkitsee ja riemuitsee. Mutta sitten oivalsin, että jos haluan viettää henkilön kanssa aikaa, niin sittenhän vietän kerran se on mahdollista hänen selvinpäin olonsakin puolesta.
Mutta jos mua ei huvita ja haluan vaikka lähteä yksin retkelle, niin en anna senkään estää että “Muuten toinen juo”. En ole kenenkään juomisten vartija, mutta voin tiedostaa oman roolini että jos miehelle on tärkeää minun palautteeni jostain syystä, niin en jätä ainakaan sanomatta mitään jonka voi aivan hyvin sanoa. Miten saan lopetettua esim katkeruuteni tai muistot menneistä, niin se on sitten taas oma ongelmani ei miehen. Voi olla tietenkin luonnollista, että kun se kaikki kärsimys on takana niin tekee mieli alkaa purkaan sitä heti kun tulee tilaisuus. Tai sitten pelätä purkaa sitä ettei toinen vaan retkahda. No siksipä se onkin ehkä hyvä etsiä sitä omaa apua itselleen ,missä voi puida niitä asioita ettei tarvi sairaalta ihmiseltä kysyä mikä auttaa. Kun eihän toisen juomiseen auta omat tekemiset kuitenkaan. Mutta jos jotain positiivista vaikutusta haluaa lähettää niin eiköhän se oma itsevarmuus ja luonnollisuus tee tehtävänsä.
Minun mielestäni ei hirveästi kannata kehua ja kiitellä… Itse aikanaan olisin saanut siitä vain potkua seuraavaan putkeeni. “Kyllähän mä nyt saan juoda, juuri olin x päivää juomatta…”
En minäkään lähtisi kiittelemään ja kehumaan, mutta ilmaisisin puolisolle, että tällaista elämää olen kaivannut ja tällaista toivoisin myös tulevaisuudelta. Jos puolisokin ihan oma-aloitteisesti ilmaisee, että hänelläkin on nyt juuri hyvä olla ja etenkin, jos hän myöntää, että onpa tää juomattomuus mielekästä, niin siinä komppaisin, että eikö vain olekin
Noin itse asiassa teinkin entisen avioliittoni aikana. Niin kauan, kun miehellä oli motiivi tsempata ja elää ns. tervettä elämää, sai meidän liittommekin jatkoaikaa. Terve elämä tarkoitti minun näkökulmastani, että mies panosti omaan kuntoonsa, joi samalla tapaa kohtuudella, kuin minä (kykeni siihen vallan hyvin), sitoutui perheeseen, panosti kodin ja pihan kunnossapitoon… Valitettavasti pariin viimeiseen vuoteen tuota motiivia ei enää löytynyt.
Eksäni oli - ja on - sen verran fiksu mies, että mikään imartelu ei häneen olisi uponnut; olisi nähnyt sen läpi.
Gnu, nyt kun miehesi on ollut useamman päivän juomatta, niin ole tästä hetkestä kiitollinen ja ota rennosti. Älä mieti hirveästi tulevia, koska se vain lisää kuormittavuutta. Itse pidän suurempana todennäköisyytenä sitä, että mies jatkaa juomistaan, kun huomaa “myrskyn” laantuneen. Siinä mielessä kannattaa edetä oman elämänsä ratkaisuilla niin, niinkuin järkevänä pitää. JOS mies muuttaa elämäntapojaan ITSENSÄ takia, niin voisin kuvitella, että et häntä tule ystävänäsi ja läheisenäsi menettämään, vaikka muuttaisitte erilleen. Päivä kerrallaan hyvää tulee…
Omassa suhteessani yritin kehumista ja kannustamista ja jossain vaiheessa, kun pettymyksiä tuli, ajattelin että miksi erityisemmin kehua - oli olo kuin pikkulasta kuivaksi opettaessa että hyvähyvä, reipas poika. Puhun nyt siis vaan omasta suhteestani. Holisti ilmoitti ylpeänä juomattomuuksista - viimeksi muutama viikko sitten kun oli viisi viikkoa antabusta takana. Mutta ratkesikin heti eli tulkitsen niin että antabus-päivien “ylpeä” laskeminen olikin juomattomuuden kärvistelyä ja uuden juomaputken tuloa.
On varmaan kuitenkin hyvä parisuhteen kannalta ilmaista se, että juomattomuus on toiselle osapuolelle helpotus, ja mainita asiasta mutta ei jatkuvaa kehua ja asian nostamista hyveeksi. Yksi ystäväni äskettäin viisaasti totesi, itsekin alkkis-suhteesta lähteneenä, että holistin kanssa ne hyvät ja selvät ajat tuntuvat extrahyviltä koska ne huonot ajat on usein niin huonoja. Vuoristorataa mennään monesti. Asioista on hyvä keskustella ja tehdä oma kanta selväksi, ja tottahan se on että monesti se pommi muhii, joko siinä että alkkis on ratkennut uudelleen tai että ne käsittelemättömät asiat ja juomaputkien aikainen paha on selvittämättä. Enkä ainakaan omalla kohdalla lakaise mitään maton alle vaikken asioista alinomaa nalkutakaan, olen sitä mieltä että jokainen vastaa teoistaan ja on käsitettävä mitä on touhuillaaan aiheuttanut. Eteenpäin meno ja yhteinen tekeminen voi korjata suhdetta kyllä, jos siihen on molemmilla paukkuja.
Jos pystyy, niistä selvistä päivistä kannattaa nauttia. Tosin meillä ainakin ne kuluivat pikaseen, kun piti tehdä kaikki mahdollinen juodessa rästiin jäänyt. Siinä ei paljon keritty viettämään “laatuaikaa” . Sitten, kun on edetty siihen pisteeseen, missä minäkin jo olen, ei niitä selviä päiviä edes huomaa enää. Alkkis on kuivassa humalassa, koska kärvistelee väkisin selvinpäin. Tiuskii ja äyskii, alkuaikojen hyvittelevä selvä alkkis on muisto vain. Enää se ei pysty mua syyllistään omasta juomisestaan, vaikka viimeksi eilen yritti. “Minä kun olen tällainen nalkuttava, v*''tumainen akka, niin piti lähteä juomaan.” Jotakin olen oman käytökseni vaikutuksesta oppinut vertaistukiryhmissä käydessäni. Vaikka tanssisin päälläni kissanpolkkaa, alkkis lähtee juomaan, jos tahtoo. Luin juuri jostain hyvän kuvauksen siitä, mikä ero on alkoholistilla ja alkoholismia sairastavalla. Alkoholismia sairastava on myöntänyt olevansa sairas ja haluaa siihen hoitoa, siis vertaistukea. Alkoholisti juo ja juo ja juo ja juo ja…
-MillaM-
Sitten, kun on edetty siihen pisteeseen, missä minäkin jo olen, ei niitä selviä päiviä edes huomaa enää. Alkkis on kuivassa humalassa, koska kärvistelee väkisin selvinpäin. Tiuskii ja äyskii, alkuaikojen hyvittelevä selvä alkkis on muisto vain. Enää se ei pysty mua syyllistään omasta juomisestaan, vaikka viimeksi eilen yritti. “Minä kun olen tällainen nalkuttava, v*''tumainen akka, niin piti lähteä juomaan.” Jotakin olen oman käytökseni vaikutuksesta oppinut vertaistukiryhmissä käydessäni. Vaikka tanssisin päälläni kissanpolkkaa, alkkis lähtee juomaan, jos tahtoo. Luin juuri jostain hyvän kuvauksen siitä, mikä ero on alkoholistilla ja alkoholismia sairastavalla. Alkoholismia sairastava on myöntänyt olevansa sairas ja haluaa siihen hoitoa, siis vertaistukea. Alkoholisti juo ja juo ja juo ja juo ja…