Tervetuloa kaikki, joilla ei tänä vuonna ole joulufiilistä. Ei tarvitse selitellä, ei tarvitse teeskennellä. Saa olla ankea, väsynyt, neutraali tai vähän kaikkea. Glögi vapaaehtoinen.
kirjoitan omia fiiliksiä kun jaksan
4 tykkäystä
Mun joulufiilis on yleensä sitä että mä häärään keittiössä ja vähän muuallakin, teen petejä ym. Muut hengailee ja nukkuu pitkään. Tänään saan vielä extempore vieraan ja koiran hoitaakseni, vaikka puuhaa riittäisi. En oikein osaa delegoida, enkä sanoa ei. Pitäisi opetella. No pari päivää ja sitten tää härdelli on ohi. Ehkä ehdin/maltan itsekin hetkeksi pysähtyä.
3 tykkäystä
Ei ole ollut pahemmin joulumieltä. Ei minulla koskaan ole. En ole jouluihmisiä ensinkään. Nykyään joulu ei sentään ahdista, mutta en vain välitä siitä. En sen puoleen välitä pääsiäisestä, juhannuksesta tai vapustakaan, mutta niihin ei lataudu samanlaisia kulttuurillisia ja sosiaalisia odotuksia, kuin jouluun. Ei minua toki kukaan pakota viettämään joulua, enkä sitä muutoin juhlikaan, kuin “pakollisilla” visiiteillä vanhempieni ja appivanhempieni luona. Enpä noistakaan hirveästi kärsi. Tapaanhan sekä porukoitani, että appivanhempiani aivan vapaaehtoisesti pitkin vuotta ja kaikkien heidän kanssaan on oikein hyvät ja lämpöiset välit.
Lapsena kyllä tykkäsin jouluista, eikä tässä anti-joulumeiningissäni mitään traumaa tmv. ole taustalla. Joskus teini-iässä vain lakkasi kiinnostamasta moinen vouhotus parin päivän tähden ja kun olen monet joulut ollut tosi huonossa kunnossa psyykkisesti siihen liittyi tietysti ahdistusta juuri noista yllämainituista jouluun ladatuista odotuksista.
Tänä jouluna mieltä vetää maihin se, että liikuntaharrastukset menivät pahasti överiksi. Se yhdistettynä syksyn ylioppilaskirjoituksiin, sekä omatoimiseen vieroittautumiseen 27 vuotta kestäneestä bentsodiatsepiinilääkityksestä taisivat olla turhan kova rääkki ja seurauksena ylirasitustila, eli vanhanaikaisesti ja tyhmästi sanottuna ylikunto. Tässä nyt sitten on liikunta tauolla ennalta määräämättömän ajan, pl. hyötyliikunnat ja pienet kävelylenkit ja nekin tuppaavat vähän ottamaan koville. Aikamoinen masennuksen paikka himoliikkujalle/liikunta-addiktille, semminkin, kun liikunta on ihan paras mielenterveyslääke ikinä 
. Lepo on auttanut jo sen verran, että univaikeudet ja yöhikoilut ovat toistaiseksi loppuneet. Nyt vain pitäisi osata levätä tarpeeksi pitkään ja aloittaa sitten aikanaan liikunta hyyyyvin maltillisesti, etten kohta ole uudestaan samassa ja pahemmassakin tilanteessa ja kohta onnistu kroonistamaan koko helvetin sotkua 
.
Ne yo-kirjoitukset menivät kyllä tosi hyvin ja sangen kivuttomasti meni myös se benzovieroitus. Olin tosin jo vuosia tiputellut annoksia hyvin hitaaseen tahtiin ja tämä viimeinen oli vain loppurepäisy irti nimellisestä mikroannosriippuvuudesta, jonka senkin ajoin alas jo aika huvittavallakin pikkupiipertelyllä. Näistä olen kyllä todella iloinen 
.
2 tykkäystä
Joulusta tuli mulle jo lapsena vanhempien eron jälkeen inhokkijuhla - niin paljon kirjoittamattomia sääntöjä ja ihan ihmeellisiä odotuksia, kauhea tunnelataus ja kaiken on oltava niin fiiniä (eli täysin feikkiä), kaiken kruunaten (vai johtuen) jo ennen kello kahtatoista tukevassa humalassa oleva äiti. Olisinko voinut kieltäytyä joulunvietosta hänen kanssaan aikuisena? Kyllä, ja yritinkin monena vuonna, mutta oman hyvinvoinnin vaakakupissa painoi silloin enemmän yksi kusinen paskapäivä, 24.12., kuin päivien, ellei viikkojen vihanpito, huutopuhelut, perinnöttäjättämiset, haukkumiset ja syyllistäminen sen jälkeen, kun ensin oltiin tehty selväksi kuinka kiittämätön kusipää olen, koska en yhtä päivää 365:stä halua viettää kännisen vanhemman ehdoilla.
Ugh.