Joulu tulossa

Se on perjantai taas ja yleensä tähän aikaan viikosta alkaa alkoholi valua kurkusta alas nostamaan mielialaa ja rentouttamaan. Mutta joulun vuoksi alunperin ajattelin säästää hörpyt joululle.

Tämä päivä ei kuitenkaan ole mennyt aivan putkeen. Kävin eilen nivustyrän takia lääkärissä, ja samalla mainitsin toisessa kiveksessä olevista pienistä pateista. Nytpä on sitten aika varattu ultraan heti joulun pyhien jälkeen. Kivessyöpää epäillään.

Minä kyllä yritän tässä muistutella itseäni, että nuo patit voi olla muuta kuin syöpää, mutta ajatus ahdistaa nyt kunnolla. Pelkkä ajatus ahdistaa. Tekisi mieli turruttaa itseni brändyllä. Kunnolla vaan pää täyteen ja sitten nuhkahdan makeasti. Ja sitten ehkä huomennakkin uudestaan. Unohtaa kaikki suunnitelmat alkoholittomasta ajasta ennen joulua. Alkoholi on siitä upea päihde, että sopivissa annoksissa unohtaa kaiken ongelmat mitä maa päällään kantaa. Sitten tuleekin toki aamu ja siellä ne ongelmat vieläkin on. Se oliskin hienoa jos ne katoaisivat samoin kuin vodka kurkusta alas.

Pakenen siis ongelmia nautintoihin, alkoholiin pääasiassa. Toisaalta alkoholia nautin kyllä viikonloppuisin muutenkin, mutta ahdistavat tilanteet ja takaiskut saavat minun himoamaan viinaa vain entistä enemmän.

1 tykkäys

Tilannepäivitystä. Heräsin juuri ja join aamukahvit. Mietin jos keittäisin toisetkin aamukahvit. Luen uutisia.

Mutta alkoholia ei mennyt eilen ollenkaan. Varmaan kirjoittaminen helpotti ahdistusta sen verran, että pahin viinanhimo pysyi aisoissa. Tottakai tässä on vielä edessä tuleva ilta ja saatan alkaa miettimään tekosyitä miksi joisin jo tulevana iltana. Tavoitteena kuitenkin viettää selvä ilta taas.

2 tykkäystä

Joulu meni taas. Ultraäänessä kävin tänään ja mitään vakavaa ei löytynyt. Asian voin nyt jättää taakseni ja jatkaa pitkää joululomaa hieman keveämmin mielin.

Entä se alkoholin käyttö? Jouluaattona myöhään illalla kun muu väki oli mennyt nukkumaan, korkki aukesi ja kuuntelin humalapäissäni joululauluja, sekä muuta hetkeen sopivaa. Joulupäivänä oli alunperin tarkoitus myös ottaa, mutta jostain ihmeellisestä syystä mieleni ei tehnyt alkoholia kovin paljoa. Mietin kyllä illalla hetken, otinkin yhden kulauksen brandyä ja kävin tupakalla. Mietin että lähtiskö taas nousuun. Päätin kuitenkin sen sijaan mennä nukkumaan ja heräsin eilen melkein normaalissa olotilassa.