Jotain uutta elämään

Me Lopettajat
1

Terve kaikki,

Useamman vuoden tauon jälkeen päätin palata takaisin tänne. Muistutukseksi vanhoille tutuille - ja esittelyksi uusille! - olen vähän vajaa 30-vuotias nainen, alkoholinkäyttö on mietityttänyt 15-vuotiaasta saakka, takana useita lopetusyrityksiä, jotka luettavissa täältä Plinkistä. Varsinkin opiskeluiden alkuaika oli vaikeaa, mutta nyt viime vuodet ovat sujuneet melko tasaisesti. Hoitosuhteeni päihdeongelmiin erikoistuneella psykiatrilla lopetettiin muistaakseni vuonna 2016, koska psykiatrin mielestä ongelma ei minulla varsinaisesti ole viina vaan henkiset lukot, joiden aiheuttamaan pahaan oloon reagoin juomalla silloin tällöin liikaa. Ylilyöntejä alkon suhteen onkin tapahtunut muutaman kerran vuodessa (lähinnö ihme sekoilua, jota en muista jälkeenpäin, ei monen päivän putkia). Olen aika hyvin saanut ratkaistuksi henkisiä ongelmia (lähinnä stressinhallinnan suhteen on ollut vaikeaa, kun stressaavissa tilanteissa vedän perseet olalle), mutta nyt hain apua työterveyspsykologilta ja toivon saavani tuettua terapiaa tuon stressinhallinnan avuksi. Uskon, että tarve juoda hälvenee samalla, kun saan apua henkisiin ongelmiin.

Todella moni opiskeluajan ystävä on nyttemmin rauhoittunut eikä itselläkään varsinaisesti enää kiinnosta samalla tavalla riekkua kuin aiemmin. Silti tuntuu, että kun on elänyt vuosia tietyllä tavalla, on niin urautunut vanhoihin juttuihin että niistä on vaikea päästää irti, vaikka tietäisi olevansa onnellisempi ilman alkoholia. Yksinkertaisesti kyllästyttää vanha kaava, ja haluaisin tilalle jotain uutta. Haluaisin perustaa perheen, eikä lapsiperheen arki tuntuisi ajatuksena hullummalta. Tavallaan se kuitenkin pelottaa helvetisti, ja toisaalta tuntuu vaikealta päästää oikeasti alkoholista irti, koska se on ollut niin vahva osa omaa identiteettiä, ja tavallaan ajattelen että krapulamorkkikset ja muistinmenetykset on vain minulle jaetut kortit ja minun pitäisi nyt vain kärsiä niistä. Todellisuudessahan saan ihan itse valita oman elämäni. En usko, että vähentäminen on minulle vaihtoehto, koska yksikin mokailu voi aiheuttaa paljon vahinkoa, ja en varsinaisesti koe saavani alkoholista enää mitään uutta hyvää.

Uskon, että kaikki hyvä mitä alkoholin kanssa voi kokea on minun kohdallani niin moneen kertaan koettu, etten saa siitä enää mitään uutta. Noilla sekoiluilla voin sen sijaan rikkoa paljon hyviä juttuja. Haluan varjella kaikkea hyvää mitä olen elämääni saanut, ja siksi haluan lopettaa kokonaan.

Ajattelin, että olisi hyvä palata tänne kirjoittelemaan ja keskustelemaan muiden kanssa. :slight_smile:

2

Tervetuloa.
Kirjoittelisin mutten jaksa. Kattele vaik ketjustani kuvia ja tarinaani. Toukokuun alusta-18 Putka Häiriköille.
Palataan kun herään.

3

TERVETULOA takaisin!

Itsekin palannut useammankin kerran tänne ”kotiin” kun alkoholi alkanut naista viedö…

Upeaa, että jo nuorena olet havahtunut. Hatunnosto siitä. :slight_smile: Kirjoittele tänne ja lue muiden tarinoita, vertaistuki on valtava voima ja apu raitistumiseen.

Alkoholi on turha aine, mutta sitkeästi pitää pihdeissään irti pyristelevää, joten kaikki mahdolliset apukeinot rohkeasti käyttöön. Ole topakkana, että saat KELA-tuettua terapiaa. Se on suuri apu.

Joku luotettava live ystävä, jolle voi avautua on hieno asia, mutta plinkkikamuilta saatava tuki on ihan yhtä vahva. :slight_smile:

ONNEA raitisteluille ja kirjoitellaan. Tänään on kaunis ja raitis sunnuntai.

Raitistumisen alkuvaiheessa voi tulla masennusta, se on luonnollista. Minut se on saanut monet kerran sortumaan, mutta pikkuhiljaa alkaa ymmärtää tätä raitistumisen psykologiaa, niin ottaa masennuksetkin rauhallisesti. Yksilöllistä tietty.

Kiva, kun oot täällä.

4

Tervetuloa takaisin!

Muistaakseni jokunen sana joskus vaihdettiinkin, silloin aikoinaan.

Ihan mukavaan suuntaanhan siis on elämäsi päihteidenkäytön suhteen mennyt. Aika tekee tehtävänsä, ja tuossakin asiassa nuoruuden innostuneet ylilyönnit alkavat vuosikymmenen-parin jälkeen tuntumaan siltä mitä ne olivatkin, turhaa touhua.

Mukavaa, että palasit.

5

Mankikapseli kirjoitti

Sehän tiedetään, että sairaalloisen juomisen takana on syvemmällä olevat syyt. Sulla on hieno tilaisuus, kun saat työpsykologin tuella tutkia itseäsi ja ratkoa menneisyyden arvoituksia.
Sulla on juomisen tuloksena syntynyt halu raitistua. Tulos on varmin, kun haluaa lopettaa juomisen itsensä vuoksi.

Tänään et ole yksin

6

Kiitos kaikille kommenteista! :slight_smile: Kiva huomata, että täällä otetaan avosylin vastaan vuosienkin jälkeen.

Tältä mustakin tuntuu. Edellisen parisuhteen päätyttyä lähes kaksi vuotta sitten päätin, että en halua nyt tehdä päätöksiä kenenkään muun kuin itseni vuoksi. Silloin päätöksiin kuului pitää alkoholi mukana, ja mulla tuli lähes joka viikonloppu käytyä kavereiden/deittien kanssa pubissa istumassa. Juominen oli suurilta osin “normaalia”, sillä ylilyöntejä sattui ehkä puolen vuoden välein. Lähinnä iltaan kuului juttelu, juominen, pitsa matkaan kainaloon ja kotiin katsomaan Netflixiä. Seuraavana päivänä väsytti, joten mitään ihmeempää ei tullut tehtyä. Tähän iltojen rauhoittumiseen on vaikuttanut kyllä isolta osin se, että kaveripiiri on vakiintunut, iso osa käy oman alan töissä ja ei vaan oikeastaan yleisesti enää kiinnosta se riekkuminen. Mulla on oikeastaan vaan yksi ns. ryyppykaveri, ja viimeisen vuoden ajan kaikki ylilyönnit on jollain tapaa liittyneet häneen. Häneen mä päätinkin jo ottaa etäisyyttä. Kaikki muut kaverit on “normaaleja” kavereita, ja parhaat ystävät on oikeastaan aina olleet sellaisia ettei me edes käydä juomassa yhdessä.

Luin joskus, että viikonlopuillekin tulee oma “arkirutiini”. Mun viikonlopun rutiineihin kuului ihmisten tapaaminen kaljan äärellä ja krapulapöhnässä kämpillä nököttäminen. Ihmisten seurassa mulla on ekstroverttina aina ollut hyvä olo, ja kyllä nuo krapulapäivät yksin asunnolla Netflixiä katsoen on suoraan sanottuna ollut hirveää paskaa, kun tekisi mieli jutella ja olla seurassa. Yleensä kaljottelut on sujuneet ihan hyvin, mutta aina kun henkilökohtainen jaksaminen on ollut huonoa, on kaljottelu päätynyt siihen että löydän itseni asunnon ulko-ovelta ilman takkia, avaimia, kännykkää, lompakkoa, iso mustelma reidessä ja itku poskella vailla mitään muistikuvia siitä mitä oikeastaan on tapahtunut. En missään nimessä näe, että oma alkoholinkäyttö olisi normaalia. Se on mun elämässä linkittynyt liikaa sosiaalisuuteen ja ihmisten hyväksyntään. Se on mulle eskapismia ja tapa antaa itselle oikein kunnon breikki kaikesta. Olen alkoholisti, enkä mä tule siitä koskaan muuksi muuttumaan.

Mulla on vain sellainen olo, etten mä voi saada alkoholista mitään uutta hyvää. Toki niitä hyviä iltoja varmaan olisi tiedossa, mutta sen verran kauan tässä kuviossa tempoilleena olen hyväksynyt sen, että samaan pakettiin mun osalta tulee aina kuulumaan ne puolivuosittaiset överit, jotka on henkisesti niin rankkoja kokemuksia ettei mulla ole enää mitään kiinnostusta selvitellä niitä. Ja kun ne hyvät illat kuitenkin on aina keskenään samanlaisia. Siitä on vaan tullut mulle tietynlainen elämän rytmittäjä ja rutiini.

Kuukausi sitten aloin seurustella uudelleen, ja olen ollut miehelle avoin omasta menneisyydestä ja omasta ongelmallisesta suhteesta alkoholiin. Mies on itse tasapainoinen, täysin normaali toimihenkilö ilman riippuvuusongelmia. Hän on äärimmäisen hyväntahtoinen ja kiltti, ja mulla todella mukavaa hänen seurassaan. Kertominen oli vaikeaa, koska pelkäsin ajavani hänet pois, mutta halusin olla rehellinen, koska tuo asia on kuitenkin osa minua ja koen, että hänen on hyvä tietää. Ollaan käyty yhdessä oluella istumassa iltaa, mutta mulla on rehellisesti hauskempaa hänen kanssaan ilman. Kun on niin pitkään istunut niitä viikonloppuja yksin kotona ja kavereiden kanssa baarissa, tuntuu järkyttävän hyvältä kun voi olla kotona oman miehen kanssa! :slight_smile:

Ajattelin nyt viralliseksi selitykseksi sanoa vaan, että “nyt ei maistu”, mikä on ihan totta, ja jos joku yrittää vielä tarkemmin syynätä niin kerron laihduttavani, mikä on sekin ihan totta. Kymmenen vuotta on tuonut kymmenen kiloa lisää, joiden uskon karisevan hyvinkin itsekseen kun ei ota extrakaloreita juomalla kaljaa ja syömällä krapulapitsaa. :smiley:

Ja mä olen itselleni tehnyt selväksi, että mikäli valitsen juomisen, mä tietoisesti valitsen sen, että kusen oman elämäni. En ehkä heti, mutta kyllä se ylilyönti tulee jossain kohtaa puolessa vuodessa. Silloin lähtee joko mies, työpaikka taikka terveys. Ja ne ihan mukavat illat kaljan äärellä ei yksinkertaisesti ole niin kivoja, että niiden plussat ylittäisivät yhdenkään noiden toisessa vaakakupissa olevan asian menetyksen. Niitä mulla on ollut elämässä sen verran, että mä vaan tiedän ettei ne siitä sen paremmiksi tai kummemmiksi muutu.