Josko nyt onnistuin

Me Lopettajat
1

Nyt en kauheesti jäsentele kirjotan miten sattuu mieleen tulee, ei välttämät järjestyksessä.

Oon 60 luvulla syntynyt, ikää en sen tarkemmin mainitse mutta nuori siis en ole. Oon ehtinyt, juoda.

Kymmeniä vuosia elin kuten suurin osa, että alkoholia kuuluu juoda. En koskaan kyseenalaistanut. Juhla, suru, muuten vaan, ajankulu, kaunis ilma, paskakeli. Kaikki syyt oli hyviä, juoda. Koskaan en ollut töistä pois eikä perheen asiat jääneet hoitamatta. Joku aatteis olin töissä käyvä alkoholisti mutta mä lopetin määrittelyt nyt tässä tänä vuonna -23.

Tajusin käyttäneeni turhaan aikaa ja voimavaroja sen pohtimiseen mikä oon, normikäyttäjä-alkoholisti väliltä. Loppujen lopuksihan sillä ei olekkaan mitään väliä. Tän tajuaminen sai aikaan jotain. Että sitä vaan joko juo tai ei juo. On vaan kaksi. Raitis-ei raitis. Ei tarvii määritellä sen enempää. Koska oon halunnu lopettaa, olla raitis. Juon–> raitis. Ei ole mitään väliä joinko yhden annoksen viikossa vai sata annosta viikossa, koska, mä haluan vaan juoda, nolla. Mistä lopetin, ei merkitse.

Mulla on yksi luottohenkilö joka tietää musta kaiken. Ei moralisoi, ei neuvo, kuuntelee ja kommentoi. Vastaa, jos kysyn. Puhuttiin monta kertaa siitä että haluan lopettaa, hän itse käyttää hallitusti lasin viiniä, saunaolut jne. Joku auttoi, hänen hyväksyntä join sitten enemmän tai vähemmän. Suhtautuminen ei muuttunut.

Sit jostain muualta törmäsin artikkeliin/opas retkahduksen ehkäisyn käsikirja ja se on jossain näillä sivuilla. Täältä en sitä löydä. Tuo opas oli havahdus nro kaksi. Aina voi lopettaa, kestää se sitten 5min, tunnin, päivän, kuukausia. Kyseessä on ettei alota enää uudestaan. Eli avainasia on juurkin retkahdusten esto.

Mä lopetin sen että oon koittanut uskaltaa mennä pubiin (no en juo) tai ravintolaan vaikka vaan syömään. Vapautin itseni näistä koska tarvitsin aina alkoholia mennäkseni.

Konserteissa ja festareilla oon käynyt aiemminkin selvinpäin, se ei uutta, kesällä on monet festarit minne menossa.

Niin, parisuhteet. Miehet on aina juoneet, liikaa, tai sitten oli eräs päinvastanenkin joka ei hyväksyny mun saunaolutta. Tää johti siihen että kävin kotona yksin juomassa, ja join sit enemmän kuin oisin seurassa juonut.

Nyt oon ollu yksin kauan. Viimesin suhde niin sillon olin myös lopettanut, mies käytti kohtuudella ei ollu kännissäkä koskaan.

Hmm, sitä kesti jonkun 4kk. Sit kerran olin kylässä ja tarjottiin otatko yhden, joo, ja se siitä raittiudesta.

Nyt kun oon taas tosi yksin, on helppoo olla selvinpäin. Mitäs mulla on nyt päiviä kertnyt? 5vk. Kahden viikon kohdalla on aina ollut vaikeaa, sillon järjestin itseni paikkaan missä mulla oli hyvä olla. Ei psyykkisiä syitä juoda. Muuten tää 5vk menny helposti. Paluuta entiseen ei ole.

Toi retkahdus asia. Josko nyt oisin oppinut. Eli kerrasta poikki en oppinut. Tai kun sitä vaan itsekurin voimalla yritti enkä käsitellyt lainkaan asioita miksi tekee mieli, voinko tehdä jotain toisin. Kun teki mieli, sinnittelin itsekurilla ja sit kuitenkin löysin itteni ostamasta alkoholia. Piti retkahtaa pari kertaa ja oppia niistä. Miten niihin mentiin, miten niistä noustiin. Ei tahdonvoimalla. Vaan ennakoimalla, huomaamalla asiat jotka on viemässä juomista kohti. Mulla sosiaalinen eristäytyminen auttaa, tosin hintana on sitten totaali yksinolo.

2

Hei mamma, kuulostaa aika tutulta. Olen sinun ikäluokkaasi ja alkoholia käyttänyt jo vuosikymmeniä. Jo nuorena juomisen jälkeen tuli voimakasta ahdistusta ja paniikintunteita. Kävin aika ajoin erilaisissa ryhmissä, joissa enemmän keskityttiin analysoimaan, olenko alkoholisti vai en. Monia juomatapatestejä tein ja joskus tulos oli parempi, joskus huonompi. Uusin oivallukseni on se, etten enää halua miettiä sitä, mikä diagnoosini alkoholin suhteen on, vaan ettei alkoholi sovi minulle yhtään. Sen kanssa on mennyt kokonaisia vuosikymmeniä. En tiedä, olenko jo alkoholisti. Mutta sen tiedän, etten voi enää juoda.
Hyvä tulos mamma, jo reippaasti yli kuukauden olet ollut juomatta. Millaisia fiiliksiä sulla on ollut näinä viikkoina?

3

Hei ja kiitos!

Nyt toivon tää päätös pitää. Edelleen tuntuu tuo oli hyvä havahtuminen että mun ei tarvi tietää mikä olen. Riittää haluan lopettaa. Joskushan sitä selitteli itselleen just noilla että koska en oo töistä koskaan pois, nousen aamulla ei krapulaa jne. Sit taas syyllistinkin itseäni turhaan. Jos ollaan iltaa viettämässä ja syödään ravintolassa niin olut tai pari on ok. Tai, on muille, ei mulle.

Oikestaan tää itsensä syyttely join yhen tai kymmenen, kerran viikossa, kaksi kertaa, miten vaan aina kauhee morkkis. Täytyy antaa itselleen anteeksi ja virheistä, juomisesta, voi vain oppia.

Eli tietty märä retkahtamisia tarvitaan etä loppuu kokonaan. Kun vaan lopetin, se ei pitänyt. Koska mulla ei ollu ajatustasolla tehtyä työtä. Joillekkin ehkä onnistuu noin vaan, mulla ei.

Edelleen oon raittiina. On ollu mielitekoja mutta ne ollu helppo selättää. Eli nyt oon toivottavasti retkahtanut tarpeeks monta kertaa ja niiden muistelu auttanu yli noista mieliteoista.

Tilalle on tullu kyllä syömistä, ennen söin terveellisesti ja nyt aika paljon huonommin, herkkuja, pullaa, irtokarkkeja. Noh, oon hoikka niin ei noilla kauheen isoa terveyshaittaa ole, tai ainakaan alkoholiin verrattavaa.

Tilanteet missä käyny mielessä, kaipaan mun pubin tunnelmaa, sielä on (oli) hyvä musiikki ja useinkin se aivan totaalisen ihana baarimikko. Oon tullut loukatuksi muutamia kertoja ihan tässä viikon aikana, oon ollu surullinen mutten oo harkinnutkaan juomista. Joskus ennen oli ihan normi jos vitutti hain olutta, avasin ensimmäisen jo takki päällä kun kotiin tulin heti eteisessä.

Mulla on lapsia, aikuisia, jännitän jopa heitä. Aiemmin lähes aina juotiin kun tytär tuli käymään, lähes aina mä join jos kävin yhden lapseni luona toisessa kaupungissa, matkoilla oon oikestaan aina juonu koska, ollaan matkoilla…

Muutes juur tuo ettet tiedä oletko alkoholisti. En mäkään tiedä. Ja koen ihan samoin etten vaan voi enää juoda. Se vaan ei sovi mulle.

Mulla menny kans alkon kanssa elämä. Joka ainoossa parisuhteessa on juotu, enemmän tai vähemmän. Kun erosin 2005, oli ihan ihmeellistä ekana lauantaina olla selvin päin kotona. Liitossa mies sai mut juomaan kanssaan joka ainoo vkloppu ja useimmiten pe ja la, joskus jopa vielä sunnuntaina! Ja mä annoin sen tapahtua.

Viimesin kumppani oli niin ittensä kanssa heikko että joia aina kun oltii yhessä. Aina. Jos ei juotu, syötiin liikaa. Osti myös multa kysymättä mulle lonkeroa ja karkkia.

44päivää. Ja olo tosi jees. Retkahdusta estää mulla jo tää pävien laskeminen. En todelkaan halua alottaa enää nollasta. Muistan kun oli menny 2, sitten 7 päivää, nyt jo 44. Tavottelen nyt sataa ja sitten jotenkin juhlin sitä. Oon varmaan jo niin vahva että voisin mennä vaikka ravintolaan syömään. Jos oon kuukaudessa juonut 40-100ella niin 100pv kohdalla oon säästänytkin jo paljon.

4

Tuli just 2kk täyteen. On ollut aika helppoa. On käynyt monta kertaamielesssä, haenpa sixpäkin, ei sen oo niin väliä, oon niin vanha mulla ei ole enää väliä jne. Mutta saan näistä kiinni heti ja se oikee malli tulee. Ei kannata, ei auta, on jo 8vk ei kannata retkahtaa. OOn kade niille ketkä osaa juoda hallitusti. Vaikka itse pidän raitista elämäntapaa oikeana. Alkoholi on myrkky.

Hintana on tosiaan eritäytyminen, oon todella todella yksin. En mä baarista koskaan seuraa hakenut, mutta se että kävin joskus baarissa niin näin ihmisiä. Vähä samaa kuin käyn joskus kirjastossa vaan että näen ihmisiä. Niin yksin oon.

Mutta nytkin meni vkloppu, perjantai oli monia ajatuksia, niin tähän aikaan oisin jo nousuhumalassa, hmmm, ja klo 20 aikaan kun useimmiten meen sänkyyn lukemaan, ajattlein vaan kuinka rauhallista on.

Mä oon tasaantunut. Vakka on paljon tunteita, ne ei enää vie mua. Suhtaudun vaan tyynesti. Suru, yksinäisyys, paha mieli jostain, aattelen aan että ahaa. Eli oon mieleltäni todella tasainen nykyään. Ei enää ylös alas poukkoilua. Tää on ehkä parasta raittiudessa. Koska noi mielialan sahaamisethan ne aina ajo juomaan. Nyt en silleen koe tarvetta koska tunteet ei vie mua.

5

Hei mamma, upeeta. Kaksi kuukautta on hieno saavutus. Ja kyllä, samoin olen myös vähän kade niille, jotka pystyvät juomaan hillitysti ja hallitusti. Ravintolassa lasin viiniä ruuan kanssa. Viime vuosina multa ei onnistunut tuo ollenkaan. Ei lasi viiniä ravintolassa ollut mikään optio, vaan (vähintään) pullo viiniä kotona, yksin, omassa tahdissa, ei ketään tarkkailemassa, kuinka nopeasti juon, ei mitään muuta kuin oma seura, oma tahti, ylhäisessä yksinäisyydessä minä ja viinipullo. Aah, miten rentouttavaa se olikaan. Yöllä sitten hikoilua, sydämen tykytystä ja aamulla vetämättömyys ja masennus. On ollut nyt suorastaan outoa herätä viikonloppuaamuisin ilman masennusta. Tasainen mieli. Ihan uutta.
Mamma, kaikkea hyvää sulle. Perässä tullaan, ensi viikolla tulee kuukausi täyteen mulla. Tsemppiä!

6

Hei Toiveikas! Vistist sulla ihan samaa kuin mulla. Kuinka ihanaa oli kotona, yksin, omassa rauhassa, ei ketään näkemässä, marmattamassa, määräämässä, eikä moralisoimassa. Ollaan yksin juojia (oltu siis). Toisillahan on sosiaalista juomista ja ne menee aina baariin tai tapaa kavereita. Me yksin juojat ollaan oma joukkomme.

Oon aina ollu humalahakuinen, en ees ymmärrä yhden juomista, mielummin olin ilman. Sithän voi juoda alkoholittomia jos juo yhden??

Hienoa että sullakin on mieli tasaantuntu. Mä en osannu odottaa tämmöstä ollenkaan. Odotin oikestaan päinvastoin että koska ei enää juo pahaan oloon niin tunteet ois tullu suurella ryminällä, ei ne tulleetkaan.

Juonu en ole, oon harkinnu tai siis miettiny jos juon, no, vaikka tänään. Niin miksi? Mitä saan siitä? En saa mitään. Ja koska oon aina jatkanut niin nmenis joku viikko niin juominen ois taas lisääntynyt. Musta ei ole vaikka kerran kuussa juojaksi…

7

Nonih join. Tavallaan ei edes harmita, tää tais olla vielä retkahdus joka tarvittiin. Sen verran henkkoht asia mutta olin tilanteessa jossa tuntu ettei ollu muuta vaihtoehtoa. Toki ois ollut. En ollu kotona vaan kaukana enkä päässy tilanteesta pois.

Tietenkin laittaa epäileen onko musta nollajuojaksi? Oonko mä oikeesti edes halunnut sitä? Itse asiassa mun Prahan kuvat oli kadonnu ja sain ne takasin mutkan kautta, sielä juotiin olutta pitkin päivää kunnolla humaltumatta. Oisko se reisu ollu sama ilman olutta Ei. Minä raittiuden kannattaja sanonkin näin.

Kun olin liki 9vk juomatta, söin hirvittävästi karkkia! Olinki ajatellu se sata päivää oli tavote, sitten vierotus karkista, Sit taas onko se elämää kun koko ajan taistelee? Osaisinko juoda nyt kohtuudella? Jos mä väkisin yritän olla raitis, oon aika varma tuun sitä katumaan että miksen elänyt.

8

Seli seli jne. Elämä oli rauhallista sen 9vk. Mun luottotyyppi on oikeessa, se vähän vihjas mun pitäis poistaa tää tilanne mun elämästä. Eli tää ei ollu eka kerta kun en kestä ja juon. Mut mitä tilalle?

Kompromissi? Kun oon matkoilla voin ottaa, kotona ei? Ravintolassa syömässä, voin ottaa,

Jos mä oisin nuori oisin enemmän huolissani mut koska oon vanha mulla ei ole elämää enää niin paljoo jäljellä. Mulla nää kyllä kuuluu siihen että haluan kokea ennen kuin aika loppuu. Harkitsin jo jopa vielä Prahaan lähtöä, neljäs kerta. Toi kolmas oli niin huikee matka että se muutti mua ihmisenä.

9

Moikka mamma! Itsekin satuin katsomaan yksiä viime kesän reissukuvia. Oli sama meininki ystävien kanssa. Vähän otettiin aina pitkin päivää ja iltaa kohden enemmän, mutta kännissä ei örvelletty hetkeäkään. Mietin myös, olisiko reissu ollut sama selvinpäin. Ja minä puolestani väitän, että olisi. Tai siis voisi olla. Eihän se silloin viime kesänä olisi ollut, jos olisin koko ajan odottanut juomaa ja jättänyt sen sitten juomatta. Ärsyttänythän se vain olisi. Ensi kesänä sen sijaan lähden jo sillä asenteella, että tilaan alkoholittomia juomia ja nautin reissusta ihan samoin kuin viimeksi. Koska en tosiaan kokenut viimeksikään edes olleeni humalassa, mitään eroa ei pitäisi olla muualla kuin omassa luutuneessa asenteessani, että alkoholi lasissa muka loisi tunnelman. Jos reissu sitten on tylsä, niin voin rehellisesti todeta itselleni, että itse olet. Ja miettiä voisiko sille asialle jotakin.

Toivotan paljon tsemppiä taisteluihisi!