Jos tällä kertaa onnistun

Mua ilostuttaa kirjoitella, niin raittiina kuin sekaisinkin. En tahtoisi lopettaa kirjoittamista, koska siitä tulee vain niin hyvät olotilat. Sen vuoksi pitää pysyä hengissä, että voipi kirjoitella hassuja juttuja nettiin, vuosi toisensa perään! :slight_smile:

Hassuja juttuja? Ei tää nyt mun mielestä kovin hassua ollut,kunhan kerroin mitä kuuluu.

Kaksi viikkoa ja päivä tuli tänään täyteen. Ainakin mun mielestä AA:ssa on ollut hyvä olla. Koitan tsemppailla tässä muitakin,tosin itse olen kokenut osin täällä saamani kohtelun hieman asiattomaksi mutta kiitos kaikille jotka olette jaksaneet tsempata. Tämä on vaikea tie ja se on sitä samaan aikaan niin yhteisesti kuin yksilöinäkin kulkien,ts.ongelma on sama ja kokemukset hyvinkin samoja mutta silti kaikilla on oma tiensä kuljettavana tän asian kanssa ja toisia voi/pitää rohkaista kun sitä tarvitsee.

rölli888 kirjoitti

Hienoa kuulla, että olet ottanut ensiaskeleet nyt valitsemallasi vapaaehtoisella tiellä. Jo nyt olet ehtinyt havaita, että kestävään raittiuteen on mahdollisuudet. Vertaistuki on kahdensuuntaista, sinä olet kaikkien muiden tukena, sekä pitkään raittiina olleille että vielä sinuakin uudemmille aloittelijoille. Vaikka tie on vaikea, se on silti yksinkertainen: aamumietiskelyssä mottona tänään raittiina.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Jep,parhaani yritän että täälläkin voisin muita tukea. Ei me tota alkonpaskaa mihinkään tarvita mutta ainakin itselle se on ollut keino selviytyä. Lopulta ainoa sellainen.Nyt sitten etsimään uusia.

Kyllä Sinä Rölli onnistut!

Täällä toinen kymmeniä kertoja kompuroinut ja taas kerran ylös noussut ja uutta yritystä vaan. Päivä 8 tänään. Väsymys ja hermostuneisuus ankarina oireina. Tuttua on, että alko on ollut keino rentoutua, unohtaa ongelmat, ottaa etäisyyttä ongelmiin, ratkoa ongelmia, hoitaa vapaa-ajan ohjelmaa itselle, seurustella puolison ja ystävien kanssa, lieventää ikävien kotihommien tekemistä. Eli KAIKKEEN oikeastaan vapaa-aikana on liittynyt alko. Poisoppiminen on työn, tuskan ja hien takana, mutta taistoon! Et ole yksin!

Huomenta ja kiitos :slight_smile:
Tässä alussa tuli kuitenkin tehtyä ehkä pieni virhe,nimittäin se että otin liikaa tekemistä itselleni. Jotenkin yliarvioin energiani ja aikani riittävän eri lailla selvänä. Kuitenkin olen ollut stressaantunut ja se tietenkin johtaa viinanhimoon.Vaikka olisi parempi varata aikaa sopeutua elämänmuutokseen.Ja ihan samalla tavalla ihminen väsyy vaikka ei joisikaan jos paljon tekee :smiley: Ollaan kaikki nyt vaan terveen itsekkäitä kun tarve vaatii! :laughing:

Huomenta Rölli ja onnittelut raittiudestasi. Oikeita oivalluksia! Kiva, että olet löytänyt oikeassa elämässä tukea ryhmästä. 3D- tuki on mielestäni tärkeämpää kuin mikään nettikeskustelu. Vaikka eivät nämä kaksi muotoa toisiaan poissulje, pikemminkin voivat täydentää hyvällä tavalla.
Tärkeää myös, että osaat löysätä. Tietoisella pysähtymisellä ei ole mitään tekemistä itsekkyyden kanssa. Mitä iloa tai hyötyä muilla on meistä jos elämme voimavarojemme yli? Kukaan ei odota sinulta mahdottomia - ellet sitten sinä itse. Lungisti eteenpäin. Ja tarvittaessa pari askelta taaksekinpäin. Hyvää viikkoa. :smiley:

Kiitos tsempistä Andante!
Mä luulen että tässä on myös kyse joltain osin mun perusluonteesta ja juomisesta jotka nivoutuu yhteen.Oon aina ollut ahkera ihminen ja myhäillen ottanut vastaan kiitoksia. Ja toki ollut siten oikeutettu dokaamaankin rankasti. Ja koska olen sitten taas hävennyt juoppouttani olen nöyrästi yrittänyt ahkeroida vaan lisää. Eli siis pelkkä juomisen lopetus ei riitä vaan koko ajattelutavan olisi muututtava. Siinäpä homma.Luin joskus täällä kun jossain ketjussa puhuttiin raittiushumalasta. Mulla on kai nyt ollut sitten vähän sitäkin kun olo on ollut vähän kuin pettynyt koska ilman alkoa elämä on parempaa,vaan ei paratiisi. Järjellä ymmärrän tämän mutta tää tunteideni lapsellisuus yllättää.Samalla myöskin kehittyvä itsevarmuuteni pelottaa koska ilman juoppoutta ei tarvitse hävetä juomistaan :mrgreen: Otin muuten vuosia sitten nimimerkikseni Röllin koska sillä Rölli-hahmollahan on se “Röllin voimajuoma” eli viina jonka seuraukset sitten karmeuksineen lastenohjelmassa näytetään :smiley:
Muuten tuo AA:n Päivä kerrallaan-malli sopii tosi hyvin.
Iloista päivää ja raittiutta kaikille!

Jotenkin tänään itkettää kovin enkä tajua miksi.Itken vaan. Mutta mun omistusbiisini alkoholille on ehdottomasti DOn Huonojen Pyhimys,se on nyt mulle rankka kertomus siitä mihin tää mun juominen lopulta voi johtaa:
ootan sinua, ootan sinua
älä sano että sinä kaipaat minua
on vieraat lähteneet, vieraat lähteneet
pyyhi poskiltasi krokotiilin kyyneleet

älä kanna surunauhaa käsivarressas
tiedän kuinka paljon sinä mua rakastat
älä valita ja kerää myötätuntoa
älä ano sairaslomaa surun takia

vaan kuuntele kuinka nurkissa soi kaunis laulu
joka kertoo siitä kuinka rakastit mua

älä saatana sano että kaipaat minua
tiedät hyvin kyllä missä minä ootan sinua
en istu sängyn laidalle jossa mua rakastit
ja jossa valvoin turhaan öitäni sun vuoksesi

vaan ootan sua siellä minne tulet sinäkin
jonakin päivänä ennemmin tai myöhemmin
enkä haudo kostoa tai ole katkera
odotan vain että sinä palaat minun luokseni

minun kuvaani ja sinun kuvaasi
älä kanna lompakossa meidän kuvaamme
kohtaloani ja kohtaloasi
älä surkuttele kovaa kohtaloamme

tiedän että suunnittelit kaiken valmiiksi
että tapaturmalta mun surma näyttäisi

vaan kuuntele kuinka nurkissa soi tämä laulu
joka kertoo siitä kuinka petit minut

älä saatana sano että kaipaat minua
tiedät hyvin kyllä missä minä ootan sinua
en makaa siinä vuoteessa jossa mua rakastit
enkä sen järven pohjassa jonne mut hukutit

vaan ootan sua täällä minne tulet sinäkin
jonakin päivänä ennemmin tai myöhemmin
enkä haudo kostoa tai ole katkera
odotan vain että sinä palaat minun luokseni

ootko niin, hei ootko niin pyhimys?

Kiitos ja anteeksi,en mä kuvitellut et tää ois näin rankkaa.

Hei taas!
Niinhän siinä kävi että sitten taas loppusyksystä luiskahti korkki kadoksiin,oli sekä asumis-että työmurhetta ja ne auttoivat asiaa osaltaan mutta kaipa sen syyn juomiseen olisi löytänyt mistä vaan. Aloin kiskoa iltaisin taas sen keskimäärin 13 annostaen käynyt enää AA:ssa ja koska teen paljon projekteja elämässäni oli helppo ajatella että “palaan” lopettamisasiaan kun olen sen ja sen asian hoitanut ensin. Sitten loppuivat voimat,itkin esim.kerran päivällä bussipysäkillä kaljatölkki köurassa. Onneksi työntekijä klinikalta piti tiiviisti yhteyttä ja pyysi käynneille (vaikka tuli sielläkin puhallettua lukemia) ja puhui vaihtoehdoista. Nyt sitten toteutin päätökseni ja aloitin avokatkon sekä hain myös katkoa päiväosastolle jonne voisin lähteä kolmen viikon päästä. Jotenkin vaan olisi nyt keksittävä miten selitän poissaoloni töistä ja koulusta,kerronko suoraan vai mitä teen. Maanantaina aloitan antabukset. Nyt juuri olo on melko hutera ja on lääkitystä mutta silti tuntuu tosi vapaalta jollakin tavalla. Nyt mua autetaan.