Nyt on tullut aika kirjoittaa tänne. Sivusta olen seuraillut ja niin on käynyt minulle kuten monelle muullekin. Eli on vain pakko todeta, että ei se kohtuukäyttö onnistu. Ajattelin että kerran vielä yritän, mutta noin yhden kerran meni hyvin, sitten alkoi jo suu napsaa samalla viikolla toisenkin kerran. Ja sitten jo olinkin juhlien jälkeen jossain täysin tuntemattoman ihmisen luona jatkoilla, kotiin aamun kirkkaudessa naama johonkin törmäilystä ruhjeilla.
Olen harjoitellut jo tätä lopettamista, oikeastaan jos useamman vuoden ajan, pitänyt useamman viikon ja kuukaudenkin taukoja. Välillä huijannut itseäni muutamankin kuukauden juomalla pelkkää ykkösolutta. Aina palannut siihen että ei kai minulla nyt niin pahaa ongelmaa oikeasti ole. Että onko minun ihan pakko lopettaa kokonaan. Että kyllä tällä kertaa tämän hallitsen. Ja ei.
Minulla on tapana mennä äärimmäisyyksiin. Tavallaan oikein ärsyttää nykyihmisten kunnollisuus, että onko kaikkien pakko tuolla hiki päässä raittiina urheilla. Että olen jotenkin omalla kapinallisuudellani oikeuttanut se juomisen, mutta ei tämä tunnu kivalta. Olisi niin ihanaa vapautua tästä jatkuvasta teilipyörästä, jonka kyytiin hyppään aina uudelleen. Sitä varten tarvitse vertaistukea, toivon löytäväni sitä täältä.
Minulla on ensimmäinen raitis päivä menossa, eilen vielä iltapäivällä luulin että kuolen vieroitusoireisiin. Mutta niin vain ne tälläkin kertaa selättyivät kun yritti vain hengittää henkäyksen kerrallaan, eli ilman mitään ulkopuolisia apuja. Miten muistaisin noin viimeistään kuukauden ellei jo parin viikon päästä, miten hirveä se olo on. Miten tällä kertaa onnistuisin? Joka kerta olen kaatunut siihen että elämä alkaa tuntua sietämättömän tylsältä ja turhalta ilman mahdollisuutta ottaa välillä edes hetken lomaa itsestä.
Olemalla juomatta tänään, ja toistamalla saman tulevina päivinä, aina vain yhden päivän kerrallaan.
Oma itse on yllättävän hyvää seuraa sitten kun hänet saa naarattua takaisin pintaan sieltä vaivihkaa elämään hiipineen masentavan alkoholismin pohjalta.
Se on mahdollista. Sitä täytyy vain todella haluta.
Olen itse ollut juomatta vajaan vuoden. Ja koen nimenomaan vapautuneeni. En kaipaa juovasta elämästäni enää mitään, en edes nousuhumalan ensi hetkiä. Täällä toisella puolella on vaan niin paljon kivempaa.
Tervetuloa tänne. Sinäkin pääset tälle puolelle, tule päivä kerrallaan.
Lopettamista yrittävän on joskus vaikea sitä muistaa, kun olo paranee. Siksi kannattaa pysyä täällä ja ottaa vastaan tukea muilta. Oma alkoholismi ei muutu ei-alkoholismiksi sillä, että edellinen krapula unohtuu, mutta kaikki me täällä olemme huomanneet, ettei kohtuukäyttö onnistu enää silloin kun on muodostanut alkoholiin ilmiselvän riippuvuussuhteen.
Ei ole kenenkään mikään pakko. Siksi monet juovatkin itsensä mieluummin hengiltä.
Hienoa että sinä haluat toimia toisin. Tsemppiä ensimmäisiin selviin päiviin! Olet tekemässä itsellesi valtavan palveluksen.
Kiitos paljon kannustavista sanoista Mummeli ja Räpiköijä. Huomenna pitää mennä töihin, ja niin kauheasti ahdistaa tuo musta silmä. Että miten sen kestää. Saan sitä jonkun verran meikattua piiloon, mutta neuroottisena ajattelen että kaikki huomaavat ja ajattelevat joko että olen humalassa telonut (oikein) tai puoliso on lyönyt (ei kovin kiva sekään). Yritän ajatella, että se on ihottumaa. Se ei minua hävettäisi yhtään. Onko kellään ollut vastaavia tilanteita, miten olette niistä selvinneet?
Huomenta, nyt häntäpystyyn ja töihin. Hakuna matata eli “ei huolta”. Ei toisten ajatuksille kannata uhrata aikaa ja voimia. Ajatelkoon mitä haluavat. Ollaan tänään selvin päin ja käännetään takamus menneeseen. HYVÄÄ PÄIVÄÄ SINULLE JA MINULLE!!!
Kiitos @Mummeli-60 Hyvin sanottu ja siitä selvittiin. Sinne vain huomenna uudestaan, tulta päin. Kiitos myös @Räpistelijä viisaista sanoista. Päivä kerrallaan. Pyöräillessäni kotiin katselin ihmisiä terasseilla ja mietin, että tuo ei anna minulle enää koskaan sitä mitä heille. En silti ajatellut maata itsesäälissä vaan mennä ehkä saunaan.
Tänään on menossa päivä 10. Ruhjeet naamassa ovat parantuneet, seuraavaksi on sitten vaarana henkinen lipsu. Ahdistus unohtuu, että enhän minä nyt niin pahassa jamassa ole edes ollut, elämä on lyhyt, onko tämä nyt niin vakavaa, enkö koskaan saa enää pitää hauskaa, jos tällä kertaa osaankin. Kaikki nämä juoppojen perusjutut. Nyt en aio langeta noihin ansoihin, siksi kirjoittelen tänne. Tuota kohtuukäyttöä on kokeiltu nyt aika monta kertaa, ja aina se jossain vaiheessa lähtee laapasesta. Kunpa osaisin elää päivän kerrallaan, enkä ajatella sitä, miten joskus tulee jotkut juhlat joissa en voi kuulua joukkoon. Minua kiinnostaa vapaus ja voima. Yritän ajatella, että jätän nyt jäähyväiset väkivaltaiselle rakastetulle. Olen toipunut pahoista sydänsuruista ennenkin, miksi en siis nytkin. Ja sitä paitsi aamut ovat pelkkää parhautta.
Tsemppiä kaikille ja samaa mieltä olen että raittiiden ihmisten tuki ja ennenkaikkea vertaistuki on hyvä kun yrittää pysyä selvinpäin. miksei yksinkin onnistu, kukin tavallaan. Minä en selvinnyt raittiiksi ilman muita ihmisiä joiden tuki oli äärimmäisen tärkeä.
Paras lausen mitä minulle sanottiin kun purnasin jostain ongelmasta että : se on sinun oma valinta, juotko vai et, menetkö baariin, haetko viinaa vai haetko apua, vertaistuesta tai muualta mistä apua saa. Kumpi on parempi: Olla hulluna humalassa, häpäistä itsensä taas vai kärvistellä selvinpäin ne huonot päivät. Koska elämä nyt vain on sellaista että ei aina ole niin mukavaa ja aurinkoista. Tai juoko liian hyvään oloon, sekin on oma valinta, kestää hyvää oloa ettei sitä tarvi pilata juomisella.
Tällaisia kaikenlaisia sanoja minulle on sanottu, ja paljon muuta, ja ne on tukeneet minua kuitenkin eteenpäin. Joskus olen ollut hirveän kapinallinen, vastustanut kaikkea, ja miksi? Viinanhimohan se siellä yritti kampata minua. Raukka, sinne se himo jonnekkin hävisi, enkä uskalla kyllä sitä herätellä ajatuksilla juomisesta, en edes leikillään…
Hyvin sanottu ja siitä selvittiin. Sinne vain huomenna uudestaan, tulta päin. Kiitos myös 
Aurinko paistaa, linnut laulaa, elämä on ihanaa.