Vaikeahan niitä onnen avaimia on löytää, kun ne ovat Metsämiehen taskussa 
Palaan illemmalla asialinjoilla…
Taitaa olla vähän niinkin että jos ihminen on liian viisas, niin sen on kovin vaikeaa silloin tulla oikeasti onnelliseksi.
No tää nyt oli vaan tämmöinen huuli… Mutta on tuossa oikeasti varmasti perääkin. Oikein oppineen ja viisastuneen (no okei korjataan, omasta mielestään viisastuneen) ihmisen kun on vaikeaa laskeutua sille yksinkertaisuuden tasolle, jossa onnellisuus sijaitsee.
Jostain tuossa äskettäin luin että silloin kun ihminen rupeaa suuntautumaan itsestään pois päin ja lopettaa sen itsensä kanssa askaroinnin, eli omistaa jo sen verran paljon omanarvontuntoa että on ikään kuin varaa alkaa ottamaan toisiakin ihmisiä huomioon ja saamaan iloa toisten ihmisten hyvinvoinnista kuitenkaan hylkäämättä mitenkään itseään, niin se on se hetki kun ihminen rupeaa löytämään onnellisuuden.
Raamatussa se lausee menee jotenkin näin että: “maailma on lasten ja lastenmielisten”.
Moi, Ikzu. Yksinkertaisuuden löytäminen on usein liian monimutkaisesti ajatteleville ylivoimaisen vaikeaa. En tiedä, liittyykö tämä viisauteen - koulutukseen ainakin liittyy. Uskallan väittää tämmöistä, koska itsekin “akateemikkona” syyllistyin usein turhaan yksityiskohtien ja poikkeusten analysointiin. Jäin usein roikkumaan aika tyhjänpäiväisiin seikkoihin ja yritin valaista niitä mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Onhan asioilla usein monta eri puolta ja itse kannatan ja harrastan käänteisajattelua, mutta rajansa kaikella.
Lopullisia vastauksia ei moneen asiaan ole edes olemassa, miksi siis pistää energiaa turhaan pohtimiseen? Voihan sitä akateemisena hommana suorittaa. Jos ei ala rasittamaan liikaa. 
Suuntaamalla huomion omasta navastaan pois saavuttaa aivan erilaisen tyytyväisyyden. Yhteishyödyllisyyden merkitystä ovat aika monet filosofiatkin painottaneet. Kristillisyytenhän se kuuluu myös oleellisesti. Tässäkin pidän järkevänä oikeaa annostelua oikeaan aikaan. Ei liikaa liian nopeasti. 
Just näin tein itsekin. Ajattelin aivan älyttömästi liian monimutkaisesti. On tosi hyvä lukea kaikenlaista mikä itseään kiinnostaa ja näin sivistää itseään ja ei se ole paha asia ollenkaan. Minua kiehtoo edelleen kovasti moni asia ja luen melko paljon. Mutta siis noiden juttujen miettiminen ei saa tapahtua sen kustannuksella, että unohtaa elää kokonaan sen oman elämänsä.
Tuo on niin totta Ikzu!
Jos liikaa pähkäilee tai alkaa onnea haalimaan että mullemulle,niin se kyllä karkaa.
Nimenomaan se että tekee jotain toisten eteen,yllättäen tuokin onnea itselle…mutta ei niin että odottaa vastavuoroisesti palkintoa…
Ja nehän voi olla niin pieniä asioita,muutama ystävällinen sana kaupan kassalla,mummelin auttaminen kadun yli…ja sen semmoista.
andante kirjoitti
Ihmisten raitistumis- ja retkahdusprosesseja nähtyäni olen päätynyt erottamaan älykkyyden ja viisauden toisistaan. Ei niin, että joku on vain jompaa kumpaa, vaan molempia ominaisuuksiahan meissä on. Mutta useimmiten mitä terävä-älyisimmänkin alkoholistin juomisongelman ratkaisuun tarvitaan viisautta eli rehellistä, nöyrää toteamista hallitseeko alkoholinkäytön vai onko voimaton siihen nähden.
Minulle se viisaus valkeni vasta juotuani itseni pohjalle. Älyn käyttö ei tehnyt minusta kohtuukäyttöön kykenevää herrasmiestä. Nöyrryin hakemaan apua, ja voin todeta, että toimin silloin viisaasti, kun ylitin tappion, häpeän ja pelon kynnyksen.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
.
Koska negatiivisuus perustuu kieltoihin ja nämä puolestaan vaaratilanteitten välttämiseen!!! Tämä on evoluution mukanaan tuoma käyttäytymismalli, Lukaisin tästä joskus ihan jotain huippufiksua, mutta perussävy oli tämä mainitsemani. Varovaisuus ja epäröinti kunniaan, välttämistä kaikilla saroilla. Muuten periaatteessa hyvä, mutta ei vie ketään eteenpäin. Tässä elämässä tarvitaan myös riskiottokykyä ja pelimannihenkeä! Mutta ei liikaa, pls… 
Suora sitaatti kirjasta: “Ryvin liiaksi itsesäälissä ja odotin aikaa, jolloin kaikki elämässäni muuttuisi kuin taikaiskusta ja muutosta seuraisi välittömästi onni. Onni ei saapunut luokseni, ennenkuin oivalsin, että minun oli tehtävä itsestäni onnellinen, löydettävä sisäinen hehku, joka saa kaiken luistamaan.”
Sisäinen hehku on minulla ainakin vielä (toivottavasti) tuloillaan, vielä tässä ei onnentunteessa hehkuta… Tuo muutoksen ainakin puolipassiivinen odottaminen on kyllä jotenkin tuttu tunne. Jospa vain ULKOISET olosuhteet (työtehtävät, koti, varallisuus, parisuhde, garderobi, hiukset, sääret, vapaa-aikaa enemmän, useammin tilaisuus matkailla ym. ym. ym.) olisivat toisenlaiset niin sitten olisi kaikki hyvin. Olisiko kuitenkaan…? Aina löytyy parannettavaa ja korjattavaa elämästä, vaikka kaikki edellä mainitut yhtenä aamuna olisivat liikahtaneet parempaan suuntaan, löytäisin uusia tyytymättömyyden aiheita pian. Tästä asenteestani haluan aktiivisesti eroon.
Jospa muutos lähtee ongelman tiedostamisesta ja myöntämisestä tässäkin asiassa.
Lisää syväluotausta? En ole samaa mieltä siitä, että onnea on etsittävä. On vain oltava valmis siihen. Mitä enemmän etsii, sitä enemmän kramppiutuu. Tämä teesinä. mielipiteitä, pls. :mrgreen:
Heitit mielenkiintoisen seikan tuolla puolipassiivisuudella sisään. Etsit toisin sanoen toisella puolikkaalla. Luettelit ulkoisia tekijöitä.Ja sitten mainitset, että parannettavaa löytyy aina. Kyllä ja ei. Riippuu siitä kenen mittapuilla asioita mitataan. Omillasi vai ympäristösi asettamilla? Ulkoisia tekijöitä määrittelevät aina myös ulkotahot. Herää siis kysymys kuinka suurta painoarvoa annat näille. Muistuisipa vain mieleen, missä ketjussa näitäkin on pyöritelty aika paljon ja hyvin. Pöh, kannattaa laittaa vastaisuudessa paperille talteen.
Voitaisiin eritellä luettelemiasi enemmänkin. Listasta vaan tulisi loputon. Mä olen yksinkertaistanut taas siten, että jos etsii pysyvyyttä johonkin - vaikkapa onnelliseen olotilaan - , niin kannattaa panostaa sellaiseen mikä ei ole mitenkään laskettavissa. Kaikki mikä on jollain asteikolla arvotettavissa, voi liikkua joko ylä- tai alasuuntaan. Saiko kukaan kiinni? 
Kyllä mä olen ihan samaa mieltä tuosta Andanten kanssa, että olen alkanut huomaamaan että onnellisuus tulee antautumisen kautta. Mitä kovemmin sitä onneaan jahtaa, sitä kauemmas se pakenee. Siinä varmasti myöskin on totuuden siementä mukana tuossa toteamuksessa.
Mutta eihän sitä nyt mitenkään voi toiselle selittää sanoin että mitä se antautuminen konkreettisesti tarkoittaa. Se kun se asia voi yhdelle tarkoittaa jotain ihan muuta, kuin sitten taas toiselle ihmiselle. Se pitää se asia kuitenkin itse kokea. Ja kuten täällä on nyt viime päivinä puhetta ollut, mitään mielettömän monimutkaista ajattelua siihen ei tarvi.
Tiedän että tuo antautuminen esimerkiksi sanana on joillekin täällä ihan kirosana, mutta tämä onkin vain oma kokemukseni asiasta. Ehdottomasti se on niin että jos tuntee itse sisällään että tämä on oikein ja näin minun kuuluu tehdä, niin sitä ääntä kantsii kuunnella. Ei sen äänen yläpuolelle voi mitenkään kukaan toinen ihminen asettua “paremmin tietämään”.
Ja semmoinen juttu että jos nyt jotenkin tuntuu että on jotenkin huono, kun ei yhtään ymmärrä tai sisäistä että mitä joku antautuminen meinaa, niin en minäkään siinä alkuaikoina vielä tajunnut. Ja näin se taitaa mennä vähän kaikilla, että niitä raittiuden hedelmiä ruvetaan korjaamaan sitten vasta jonkun kotvan kuluttua siitä korkin sulkemisesta. 
Minuakin miellyttää paremmin termi “irti päästäminen”. Paraikaakin toteutan tätä jaloa taitoa. Voi myos googlata jos haluaa, muutamia kirjoituksia olen pläräillyt. On kuulemma rationaalinen prosessi. Noh, kuten Ikzu mainitsi, yksi ymmärtää jonkin asian yhdellä tavalla, toinen toisella.
.
Teesi nro 4.
Ongelmat vaivaavat minua vain,jos annan niille luvan
Tästä kirja sanoo;" että ei välttämättä tarvitse antaa minkään asian häiritä itseäsi.Sinun ei tarvitse reagoida siihen.
Jos olemme järkyttyneitä,masentuneita,yksinäisiä tai vihaisia,syynä on se että annamme itsellemme luvan tuntea noita tunteita ja reagoida niihin.
Sama pätee myös stressaamiseen.
Päihderiippuvaiset (naiset) ovat kovia stressaamaan.Stressaaminen ei kuitenkaan koskaan ole rakentavaa,se vain pahentaa tilannetta entisestään.
Ongelma joka vaivaa meitä,vaivaa meitä vain niin paljon kuin annamme sen itseämme vaivata.tämä pätee kaikkiin kielteisiin tunteisiin,jotka sallimme itsellemme."
Aika hauskakin ajatus,että vaikka mitä tapahtuisi,esim.mökki räjähtäisi ympäriltä niin voisi vaan rauhassa istua ja katsoa että jaaha,sepä sitten räjähti
Tätä aion kyllä harjoitella aktiivisesti ensi viikon!
Antaa vaan kaiken valua kuin vesi hanhen selästä
Tätä varmaan tarkoittaa sekin joka luki jossain että “pitää yrittää pysyä omassa keskuksessaan” ettei asioiden tarvitse antaa järkyttää omaa mielenrauhaa.
No,helpommin sanottu kuin tehty
Mitä mieltä olette tästä teesistä?
Voiko ongelmista päästä vain asennetta muuttamalla?
Täytyy sanoa, että en ymmärrä teesiä 4 ollenkaan! Minulla ainakin ongelmat vaivaavat niin kauan ,kunnes teen niille jotain, ratkaisen ne! Vai käsitelläänkö tässä nyt jotain tietyn tyyppisiä ongelmia ja se ei käy lainatusta tekstiosuudesta ilmi?
Stressi ei mielestäni ole myöskään ihan yksiselitteisesti haitallinen asia, se pistää myös asioita tapahtumaan. Haitalliseksi stressi muodostuu käsittääkseni vasta sitten, kun se pitkittyy ja omat voimavarat eivät riitä stressistä vapautumiseen, tai siihen ei ole näköpiirissä ratkaisua.
Samaa mieltä, että stressiä on useampaa laatua, myös hyvää.
Tosta teesistä. Ehkä sen sanavalinnat on vähän harhaanjohtavia. Voisko se tarkoittaa sitä, miten joku tietty asia saa kohtuuttomat mittasuhteet, jos miettii asiaa vain tunteella ja menee itsekin sit sen alati kasvavan tunteen mukana? Jos ei kykene tarkastelemaan asiaa mahd.objektiivisesti ja eri näkökulmista, vaan vain omista havaintomalleistaan, värittyneistä ja mahdollisesti vääristyneistäkin, käsin.
Mulla on tällaiseen taipumusta ja olen myös ahdistusherkkä. Tarvitsen, ja varmaan etenkin nykytilanteessani, käytänkin, enemmän aikaa itsesäätelyyn eri keinoin, etten päästä sitä lumipalloa vierimään…etten tee kärpäsestä härkästä.
Totta on että ongelmiin kannattaa tarttua ja selvittää ne,vaikealtakin tuntuvat asiat voivat selvitä kun vaan tarttuu härkää sarvista
Mutta sitten on asioita jotka eivät ratkea niin pian että niiden kanssa on vaan opittava elämään.Minulla kun on ruumiillinen työ jota ei nukkumatta jaksa niin on ollut pakko opetella heittämään huolet niskasta iltaisin että pääsee uneen…meditaatio on hyvä apu,ja kun mieli on ollut huolten täyttämä,olen pyytänyt enkeleitä apuun että"auttakaapa minua nyt nukkumaan"!Huuhaata tai ei mutta se on toiminut melkein 100%
Joskus tietenkin on herännyt aamuyöstä murehtimaan…
Ongelmien sietokykykin kasvaa,olen huomannut…jollakin voi yöunet mennä jos ei saa laskua maksettua eräpäivänä…mutta olen myös nähnyt miehen joka nukkui kuin tukki vaikka oli miljoonien konkurssin juuri kokenut…se auttaa kun osaa asettaa omat ongelmansa oikeaan mittakaavaan
Mielenkiintoinen kirja ja hyvä ketju. Toivottavasti “teesien” pohdiskelu jatkuu. Itse kaivoin tämän ketjun innoittamana kirjan taas hyllystä ja luin sen uudelleen. Harmi vaan kun minäkään en ole onnistunut saamaan käsiini suomenkielistä käännöstä, vaan pelkän alkuperäisteoksen. Vaatii hiukan keskittymistä välillä…
Oletteko muuten lukeneet saman kirjoittajan Goodbye Hangovers, Hello Life ? Siinä on ihan laidasta laitaan käytännön ohjeita toipuville naisalkoholisteille. Ehkä tyypillisen amerikkalainen self-help kirja, mutta toisaalta ainakin minua itseäni kiinnosti aikoinaan kovastikin mm.ruokavalioon liittyvä kappale.
En ole varma, onko minulla enää kirjaa, kun olen vuosien varrella tyhjentänyt kirjahyllyjäni moneen otteeseen (tilanpuute pakottaa), mutta luin sen ensimmäisen kerran toistakymmentä vuotta sitten varmaan 2-3 kertaa lähes yhteen menoon ja olen palannut siihen myöhemminkin. Siksi osallistuisin mielelläni ketjuun, vaikka en lopettajaksi itseäni laskekaan ja pääsääntöisesti kirjoittelen vain vähentäjiin. Sopiiko?