Jaksanko vielä yrittää?

Tänne päädyin taas. Luin Metsätähden ketjua ja huomasin hänen päässeen jo pitkälle matkallaan kohti raittiutta. Minä käänsin tieni toiseen suuntaan. Ikään kuin vaivihkaa aloin taas ostamaan viiniä kotiin ja join muka kohtuudella. Pian sitä tulikin taas juotua itsensä aivan humalaan vähintään kerran viikossa. Taas.

Luulin keväällä jo päässeeni pahimman yli, mutta olinpa todella väärässä! AA:ssakin kävin silloin yhden kerran. Olisin vain käynyt useammin. Mielenterveyteni on nyt alkanut järkkyä vakavasti, enkä uskalla enää edes hakea apua mistään. Tännekään en meinannut uskaltaa kirjoittaa, sillä pelkään hysteerisesti muiden tuomiota teoistani. Itsekin inhoan tätä “minua”, joka minusta on tullut. Katkeruus ja katumus vellovat päälläni enkä uskalla edes nousta sängystäni.

Aloitin aiemman ketjuni sanojeni mukaan aallon pohjalta. Nyt olen sitten kai jo uponnut meren pohjaan asti. Tämä häpeän tunne on sietämätön!

Olkoon tämä selvä päivä numero yksi - jälleen kerran. Juomisen syitä olen hakenut itsestäni, muista, menneisyydestä ja tulevaisuudestakin. Nyt alkaa tuntua, että kyseessä on ihan fyysinen juttu: viikon “nollaaminen” alkoholilla on jotain, mihin olen näiden juopotteluvuosien aikana tottunut juuriani myöten.

Onkohan täällä joku muukin, joka on retkahdellut näin pahasti? Siis niin, että juomattomuuspäätös takaraivossa hakaten kävelee kuitenkin sinne Alkoon ja romuttaa kaiken sen hyvän, minkä oli saanut rakennettua.

Noin puolet ensimmäisestä juomattomasta päivästä on takana. Ja nyt olen juomatta tunnin - tai minuutin - kerrallaan. Välillä vain tuntuu siltä, ettei enää kannata edes yrittää.

Joku siinä viikossa on pielessä kun se pitää nollata. Johonkin ketjuun kirjoitinkin että päihderiippuvuus aika pitkälle muodostuu juuri tuohon “nollaamiseen”. Omia ajatuksiaan yritetään juosta karkuun…
Itse varmasti tiedät mikä se syy on?

Vastailen tässä saman tien omaan viestiini. Tänne kirjoittelu tuntuu edes vähän helpottavan. Nyt alkoi sydämentykytys ja hengenahdistus. Aivot ovat jumissa ja ajattelu pätkii. Olen siis oikein kunnon juoppo akka.

En voi alkoholille mitään. Sen kourissa muutun ihmiseksi, jolla ei ole mitään yhteyttä siihen “vanhaan minään”, joka joskus olin. Alkoholinkäyttöni on muuttanut minut, koko persoonani. Mitä tulee tilalle, jos luovun alkoholista? Kuka minä sitten olen?

Se on varmasti totta - mutta ajatusten lisäksi juoksen karkuun koko omaa itseäni, sekä tietenkin kaiken vastuun kantamista.

Päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia, ja tuntuu että olen kynnyksen äärellä. Kynnys on matala, mutten astu sen yli, koska en tiedä mitä sen toiselta puolelta löytyy. Tällä puolella on:
-menetetty työpaikka
-kariutuneita ihmissuhteita
-kadonneita ystävyyksiä
-sotketut raha-asiat
-itsetunnon täysi kadotus
-fyysisesti ja psyykkisesti sairas ihminen
-ulkonäön huonontuminen
-sotkuinen koti
-huono äitiys
-katkeroituminen ja pelkotilat
-halu palata menneeseen, pelko kohdata tulevaisuus.

Listaa voisi jatkaa pidempäänkin. Voiko sen kynnyksen toisella puolella olla asiat vielä huonommin?

Taas eräs henkilö menneisyydestä vaanii minua tekstiviesteillään ja osuu kipeisiin kohtiin. En nyt oikein jaksa tätä kaikkea kantaa harteillani. Itkukaan ei tule, olen kuin kipsivalu itsestäni.

Olisiko nyt aika lähteä kuntoutukseen ja ottaa homma tosissaan ammattilaisten ja muiden kuntoutujien seurassa? Et ainakaan häviä mitään.
Rajan toisella puolella odottaa menetys kaikesta+oman terveyden ja toimintakyvyn menetys.

Olen monesti haaveillutkin pääseväni johonkin sellaiseen paikkaan, jossa saisin keskittyä vain ja ainoastaan tähän alkoholiongelmaani. Rahaa vain kun ei ole ylimääräistä. Nyt kesällä olen työtön ja syksyllä taas opiskelija - jos nyt vielä olen hengissä. Olen puoliksi vakavissani jopa miettinyt, että täytyy teloa itsensä siihen malliin, että pääsee sairaalaan hoidettavaksi viikon-parin ajaksi.

Mistä kummasta sitä apua voisi hakea? Täytyy alkaa Googlella etsimään tietoa saman tien.

Minä ainakin retkahtelin yli kymmenen vuoden ajan. Joka ikinen päivä. Se on se alkoholismi, joka sen tekee, eikä se ole minulla eikä sinulla tahdonvoiman avulla hallittavissa. Käsillä ja jaloilla on täysin itsenäinen ja oma tahto sen viinakaupassa käynnin suhteen. Ja tässä asiassa en vitsaile. Tuo pelko, häpeä ja syyllisyys jota kuvaat on tuttua jokaiselle alkoholistille. Mikäpä minäkään olen sinua tuomitsemaan. Kyllä sen synkimmän tuomion annat aivan itse itsellesi.

Jos olet samanlainen ihminen, kuin minä, niin mitkään mielenterveyden ponnistelut eivät auta. Se korkki pitää ensin sulkea ja pururata kuivattaa. Vasta sen jälkeen pää voi parantua. Kun kerta korkki ei omin voimin pysy kiinni, niin etsi apua. Joko AA:sta tai A-klinikalta. Ota vakavasti ajatus katkon kautta stratista - kuten minäkin tein. Lähde kuntoutukseen, jos vain mahdollisuus on. Raittius on ensimmäinen asia. Sen jälkeen vasta kaikki muu. :smiley:

Juuri näin! Katkolle ja kuntoutukseen. Siellä saat aikaa itsellesi. Kuntoutuspaikkoja olen itse käynyt läpi uudellamaalla, vaikea kertoa kun ei ole tietoa läänistä… ps. sossu maksaa!

Uudellamaalla minäkin olen. Miksen onnistu löytämään netistä tietoa kuntoutuksesta? Ei ole hajuakaan, mitä kautta apua pitäisi lähteä hakemaan: sossusta, terveyskeskuksesta vai mistä?

Nyt pystyin jo itkemäänkin - tuntuu vaikuttavalta, kun täällä ainakin joku jaksaa vielä potkia vanhaa kaakkia eteenpäin. Se tunne: en ole ainoa, joka tämän asian kanssa kamppailee.

Hesas Hangonkadun katko kompassi.info/FI/search/comm … tem_id=634 Kuntoutuspaikat Hietalinna&Tervalampi. Nämä olen itse käynyt, muista ei tietoa.
Luultavasti A-klinikan kautta saat parhaiten apua ja pääset kivuttomasti hoitoihin.

Kiitos vinkeistä! Yritän nyt saada selkoa tähän hommaan. Oman kunnan A-klinikalle meno tuntuu vieläkin melko vaikealta… Siellä kai täytetään kaiken maailman paperit ja kansiot, jotka jäävät sitten kummittelemaan hamaan tulevaisuuteen asti. Toisaalta: eipä tämä oma käytöksenikään nosta osakkeitani tässä pikkukaupungissa, jossa puhutaan selän takana ja paljon.

Vieläkin haaveissa vilkkuu esim. viikon leiri tms. joka olisi aivan irti arjesta. Huomaan kyllä ajattelevani, etten moista ansaitse - varsinkaan yhteiskunnan rahoilla hommattuna. Nyt on kyllä pää jo niin pehmeässä kunnossa, että on vain otettava kaikki mahdollinen apu vastaan. Harmi, ettei viikonloppuna voi edes varata aikaa mihinkään.

Hassua, miten sitä voikin tämän kaiken keskellä ajatella, että olenkohan minä sittenkään “riittävän” juoppo a-klinikalle - enhän juo kuin kerran (joskus pari) viikossa. Kaiken mokailun ja ahdistuksen määrä kuitenkin kertoo omaa tarinaansa: olen alkoholisoitunut jo ajat sitten.

Kyllä minä olen nyt aivan loppu, henkisesti ja fyysisesti. Jo se, että etsii puhelinnumeroita netistä tuntuu valtavalta ponnistukselta. En ole koskaan ollut näin hukassa elämäni kanssa. Tekemättömät asiat ja rahaongelmat painavat mieltäni koko ajan. Tuntuu kuin olisin koko maailmalle anteeksipyynnön velkaa. Tänne kirjoittelu on kuin viimeinen oljenkorsi.

Miksi alkoholismiin liittyy niin suuri häpeä, ettei siitä voi ääneen puhua missään?

Vetäse pari päivää viunaa kitalakeen ja sitten maanantaina A-klinikalle tai soittelet katkolle. Kuosi on sitten ainakin sen mukainen, että luulis ottavan avosylin vastaan.

Tsemppiä vaan Apila, et ole ainoa joka on retkahdullut,
itse olen ainakin yksi ja nyt tätä raittiutta 88:s päivä meneillään.
Voimia ja jaksamista, hetki kerrallaan, päivä kerrallaan.

Tottakai jaksat yrittää! Mutta tarvitset varmasti apua. Itse olen asioinut vuosia a-klinikalla. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Välillä en ollenkaan. Nyt lupasivat “heittää ulos”, koska en tarvitse kuulemma enää erityispalveluja… A-klinikan tietojärjestelmä on kokonaan erillään muista järjestelmistä eli sinunkaan tietojasi ei sieltä kukaan ulkopuolinen saa. Itselle eka kerta soittaa ja mennä oli kovan työn takana, mutta loppujen lopuksi kannatti ja helpotti. Suosittelen lämpimästi soittamaan heti maanantaina!

Täällä myös ylä- ja alamäkiä vuosien varrella. Vielä onneksi hyvä työpaikka ja muut asiat kunnossa. Mutta eivät pysy, ellen skarppaa tämän asian kanssa. En usko, että täällä kirjoittelevilla kenelläkään on oikeus tuomita tai arvostella toisia. Saman ongelman kanssa ovat kaikki painineet / painivat. Mutta oppia täältä voi paljon. Älähän sinäkään luovuta!

Apila, et tiedä miten monta kertaa olen sinua miettinyt ja toivonut että jotenkin saisin sinullekin kiitokseni välitettyä. Kannustavat kirjoituksesi olivat minulle älyttömän tärkeitä, ovat vieläkin, auttoivat jaksamaan alun vaikeuksien jälkeen. Minulla nyt sattuivat nuo taivaankappaleet olemaan suotuisammassa asennossa, tai jotain, että matkani on ainakin toistaiseksi jatkunut.

Täällä on monta ihmistä, jotka retkahduksista osaavat sanoa enemmän kuin minä, sellaista kokematon. Kuuntele heitä.

Sanot itsekin että olet maassa. Muistathan, että alkoholikin aiheuttaa masennusta, siis ihan fyysisesti ei vain morkkisten tai muun pahan olon kautta. Olet niin surullinen, että varmasti viisainta olisi muistaa, että ansaitset apua, ja että sinun sitä kannattaa hakea. Vieroitusoireet ovat tukalat.

En tiedä katkaisuhoitopaikoista mitään tai miten niihin pääsee, mutta tällaisen linkin löysin Päihdelinkistä:
a-klinikka.fi/yhteystiedot/a … teystiedot

Ehkä ne tarvii lähetteen (oman terveyskeskuspäivystyksen kautta?), asia selvinnee soittamalla.

AA:n auttavat puhelimet:
aa.fi/puhelimet.html

Koeta olla lukematta viestejä, joita et halua. Jos lähettäjä on ottanut asiakseen sinua kiusata, eivät ne viestit muutu etkä menetä mitään vaikka deletoit ne.

En ole mikään taitava sanojen asettelija. Toivon, että sentään tunnet ne empatian ja rohkaisun säteet joita täältä yritän lähettää. Muista, että ansaitset paremman olon. Ansaitset raittiuden, ihan niin kuin meistä jokainen. Ota rohkeasti apu vastaan, kyllä aurinko sinullekin paistaa.

Häpeästä puhuit. Sehän on meidän jokaisen ei-toivottu seuralaisemme. Avun hakemista ei pidä hävetä. Et sinä ole ensimmäinen ihminen joka katkolla käy, etkä valitettavasti viimeinen. Ja mieti sitä häpeää: onko niin, että kuitenkin pidät sitä itse itsesi kohdalla hävettävänä? Miten suhtautuisit, jos ystäväsi menisi katkolle? Pitäisitkö huonona ihmisenä, epäonnistuneena? Varmaankaan et. Varmaankin kannustaisit. Kannusta nyt itseäsi, parasta ystävääsi.

Älä lopeta kesken. Soita noihin puhelimiin, ja muista halusi hakea apua myös huomenna ja maanantaina!

Kannattaa! Ja jaksa!

Unohtui edellisestä viestistä ne virtuaalihalaukset!

Kyllä sä jaksat taistella, vaikka se vaikeaa välillä onkin. Luovuttaminen kuningas alkoholin edessä on tie tuhoon… Hienoa, ett pohdit täällä näitä juttuja. Tsemppiä ja iso voimahali. Niin kauan on toivoa, kun on elämää…

Hei Apila,

Sait uusintaottelussa turpiin alkoholilta ja jos myönnät nyt hävinneesi, niin tilannehan on oikeastaan hyvä. Pohjalta noustaan vain ylöspäin. Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua, mutta siihen menee aikaa ja alussa mennään vain hetki kerrallaan. Retkahtelin ennen raitistumistani v.2003 varmaan kahden vuoden ajan ja yhdessä vaiheessa menin suoraan AA-ryhmästä kaljalle. Se oli tosi rasittavaa aikaa, mutta tarvitsin sen turpiinoton riittävän monta kertaa uskoakseni. Lisäksi piti ottaa vielä yhden illan uusintaottelu lähes kahdeksan raittiin vuoden jälkeen. Hävisin sen eka erässä. Kertomuksesi perusteella olet sairastunut alkoholismiin.

Jos olet juonut nyt riittävästi, ajattele elämää vain tämä päivä kerrallaan. Jos et ota tänään, olet huomenaamulla selvin päin. Mene ensitilassa nöyrästi AA-ryhmään, vaikka joka päivä aluksi ja kuuntele muiden tarinoita. Laita oma ylpeys ja osaaminen hyllylle. Lue kirjallisuutta. Pyydä apua muilta, pyydä AA-tovereiden puhelinnumeroita joihin voit soittaa. Soita vaikka AA-auttavaan puhelimeen jos pelkäät retkahtavasi. Tee mitä tahansa, ettet ottaisi. Alussa kiusauksia tulee paljon, koska uusi elämä alkaa konttaamalla ja vanhat ajatuskuviot eivät heti häviä. Viikon leireistä ei ole apua.
En osaa neuvoa muuten kuin kertomalla oman kokemukseni, miten sain kiinni raittiudesta. Laita kaikki peliin, niin selviät varmasti.

Virtuaalihalaukset täältä :slight_smile:

Kiitos teille kaikille avusta! Jokainen viesti on tullut todella tarpeeseen!
huut
En ole tänään pystynyt muuhuin kuin etsimään numeroita, joihin voin soittaa ensi viikolla. Ajattelin kunnan mielenterveyspalveluitakin yrittää pommittaa puheluilla, vaikka jonot sinne ovat varmasti valtaisat.

Mielessäni välkkyy vielä karmea juttu, joka tapahtui ihan äskettäin: kännin jälkimainingeissa menin huutamaan aivan tuntemattomalle nuorelle miehelle aivan pienestä rikkeestä liikenteessä naama punaisena, vaikka toinen raukka ei tainnut edes huomata tehneensä mitään väärää. Tällainen hullu juoppo akka minä olen - oikea maailmanpoliisi, joka aukoo päätänsä ihan kenelle huvittaa.

Luin mokailutopikkia ja jostain syystä nauroin ihan ääneen toisten toilailuille, niin tutuilta ne tuntuivat. Ihailen myös syvästi kaikkia, jotka voivat puhua kännisekoiluistaan vakaasti menneessä aikamuodossa. Itsellä kun on tosiaan tuorein tapaus n. 12h takaa…

Aivan voimaton olo. Vieläkin tuntuu, että mitä jos vain annan periksi, enkä edes yritä nousta tästä suosta. Luen teidän viestejänne rohkaisuksi.

Pätkittäin nukuttu yö takana, heräilin monta kertaa. Vieläkään en ole kunnossa, en pystyisi esim. lähtemään lenkille nyt, sen verran on vielä kohmeloinen olo. Maha on kipeä ja turvoksissa.

Tänään täytyy lähteä pienelle matkalle, joka on jo ennalta sovittu ja maksettu. Oikeastaan ihan hyvä, pääsen pois tästä sängystä makaamasta. Sitä ennen täytyisi hoitaa kotihommat siihen kuntoon, että matkalle voi lähteä. Jälleen tuntuu lähes mahdottomalta saada mitään aikaiseksi.

Nyt toivon, että voisin mennä ajassa taaksepäin ja ottaa opikseni ajoissa. Sehän ei tietenkään ole mahdollista. Täytynee vain yrittää sitten viimeistään nyt kääntää kelkka taas kohti parempaa. Minkälaisia muistoja haluan tästä kesästä?