Ja77

Tässä haaveilen lopettamisesta. Mulla mt-sairauksia, joissa pelkotiloja, ja juon oloa helpottaakseni. Minulta vasta lopetettiin tarvittavat lääkkeet, epäilivät minun olevan riippuvainen niistä.

Oon ollut pelaamatta rahapelejä nyt noin 9kk. Tupakoinnin lopetin n. vuosi sitten. Sitten olisi painoa saatava alaspäin, eli alkoholi pois, ja vielä lohduttavat herkut, koska painoa niin paljon ylimääräistä, ettei mm. selkä kestä.

Nyt vain mietin vaadinko itseltäni jo liikaa. Koetan lueskella muiden kirjoituksia täältä.
Olen jo jonkin verran vähentänyt juomista. Nyt menee noin 2 krt viikossa halpisviini kaupasta ja muutama pikku olut enimmillään.
Pojalle olen kertonut, että tavoittelen raittiutta, mutta kenellekään muulle en ole aiheesta puhunut, olen siis saanut piiloteltua vielä?

Mutta tällainen esittely.

5 tykkäystä

Tervetuloa @Ja77 palstalle❣️ Minulla ptsd ja myös pelkotiloja, joihin juon. Ja juuri aikuinen poika, kenelle puhunut lopettamisesta.

Sinulla on mennyt jo tosi hienosti rahapelien ja tupakoinnin lopettamisen suhteen, suorastaan mahtavaa! Ei ole siis mitään syytä uskoa, että etkö myös alkoholin pystyisi lopettamaan. Kirjoittele, se auttaa. :heart:

2 tykkäystä

Hei vähän kerrallaan ja siis kukonaskelin! Olet jo tehnyt monta hyvää asiaa terveyttä ja hyvinvointia ajatellen. Kaikista herkuista ei tarvitse luopua, voi olla liian ankaraa kertalinttuulla tehdä iso elämänmuutos. Muista lisätä päiviisi myös mukavia asioita.

1 tykkäys

Jatkanpa vielä… koita kertoa jollekin tuttavalle juomisen vähentämisestä / lopettamisesta. Että kokeilet sellaista - voit muotoilla asian ympäripyöreästi. Todennäköisesti saat ilahtuneen ja uteliaan vastareaktion.

Kirjoittele tänne Plinkkiin tunnelmiasi. Paino putoaa kyllä, jos saat jätettyä alkon pois. Ruokavalio yleensä paranee siinä samalla kun mielitekoja jää pois.

1 tykkäys