En tiedä mistä aloittaisin… Tammikuusta alkaen poliisit parikymmentä kertaa, ambulanssi kymmenisen kertaa, katkoa, päihdehoitajaa, psykiatrista sairaanhoitajaa, sairaalakäyntejä yksityisellä ja julkisella jne. jne. Kyse siis alkoholistimiehestäni. Jonka hätähuuto on niin suuri, mutta minä EN jaksa enää. Ja huomenna luultavasti taas herra on kaikkivoipa yli-ihminen, jolla on kaikki hyvin. Olen kertakaikkiaan voimaton. Eilen myöhään illalla sain hänet ainoaan paikkaan, mihin kotikaupunkimme hänet suostui vastaanottamaan. Viinaa, lääkkeitä ja ties mitä muuta. Oli nyt jo tämän kesän aikana muistaakseni kahdeksas kerta, kun ympäri kaupunkia tarjoan häntä ties minne… Itse yritti soittaa eilen ambulanssia viitisen kertaa - eivät tule enää. Olen niin rikki kuin voi ihminen olla. Nyt kun rauhassa tämä yö eikä tarvitse miettiä, missä herra makaa ja mikä paikka auki ja mikä hajoaa kodissamme (jalat niin huonossa kunnossa dokaamisen kautta, ettei pääse olohuoneesta eteiseen alle puolessa tunnissa), niin en pysty nukkumaan vaan mietin sitä, mistä löytäisin itselleni voimia ottaa se askel, että OIKEASTI pääsen tästä näytelmästä pois? Kun uhkailee itsemurhalla koko ajan ja hänen vanhempansa (anoppini) ovat sitä mieltä, että kyllä minun on kestettävä vastuu siitä, että olen naimisiin mennyt. Arrgggh! Toivottavasti täällä on ihmisiä, jotka ymmärtävät. Kiitos jo etukäteen. Antakaa kiltit neuvoja…
Ikävän kuuloinen tilanne sulla! Sen verran voin sanoa, että ei sulla ole vastuuta aikuisen ihmisen tekemisistä vaikka oletkin naimisissa. Jos näin oliis, niin miksi miehesi ei kanna sinun hyvinvoinnistasi yhtä isoa vastuuta?
Alkoholi on vienyt miehesi elämän, älä anna sen viedä kahta elämää. Jos mittasi on täsyi, etkä jaksa enää, on sinun aika ottaa vastuuta itsestäsi. Lähde, ota loma kotoa, tee mitä vain tarvitset pysyäksesi edes hieman kasassa. Sinä olet tärkeä ja sinunkin mielipiteilläsi on väliä. Ei sun tartte elämääsi kellekkään antaa pois, ei miehellesi eikä anopillesi. Ei hekään uhraa elämäänsä sulle etkä varmaan heiltä sitä vaatisikaan.
Sulla on vain yksi elämä!
Paljon voimantoivotuksia täältäkin!
On kauhea kuulla, minkälaiseksi elämä pikkuhiljaa muuttuu kun päihteet alkavat viedä. On varmasti vaikea edes erottaa omaa itseään siitä kaikesta… huomata, että itsellä on vielä siivet ja voisipa vaikka lentää pois. Tää asia on kaikenkaikkiaan niin älyttömän raskas - mun eksällä on nyt jotain poliisijuttuja kans ja olen tulisilla hiilillä, että pitäskö mun jotain nyt tehdä sen hyväksi… tuntuu pahalta itse viettää lomaa VAIKKA olen totisesti lomani ansainnut… mitä jos eksälle tapahtuu jotain kun olen vaikka ulkomailla jne jne (vaikka mun tapauksessa eksä lähti kuukausia sitten elämään elämäänsä “eteenpäin”, valtavassa voimantunnossa ja ihan konkreettisesti naamalleni sylkien)
Kauhean varjon alla ollaan! Mutta totta: sinä olet sinä- irrallinen- ja vain sinä voit pelastaa itsesi. Varmaan ollaan kannettu osamme tästä taakasta, se riittää.
(mä en vaan itse ole vieläkään keksinyt mihin niin suuren huolen voisi työntää se ei oikeasti mahdu mihinkään taka-alalle, siitä on osa ihan koko ajan näkyvissä ja sen kanssa yritetään elää iloista elämää - ajoittain se onnistuukin)
Kiitos! Vastauksistanne ja siitä, että tiedätte mistä on kyse.
Nyt taas “parempi hetki” ja hätiin tuli poikamme 20v, joka otti “hoitovastuun” eilen niin, että sain nukuttua ensimmäisen kerran kunnolla. Nukahdin eilen illalla 18.15 ja heräsin tänä aamuna vähän jälkeen seitsemän.
Herra on taas kaikkivoipa ja anopin maailma järkkynyt koska häntä ei juuri nyt (eikä koskaan) tarvita tähän säätämään. V…u, H…tti ja P…kele sanon minä. En muista koska viimeksi joku olisi kysynyt mitä MINULLE kuuluu…
Alkoholisti tekee juomalla (ja lääkkeillä ynnä muulla) hidasta itsemurhaa. Miehesi vauhti on tosin jo kova. Vaikka vahtisitte häntä koko perheen voimin, ette voi häntä pelastaa - ellei hän itse halua. Alkoholistin kanssa on sikäli järkyttävää, että mitä enemmän läheiset hänestä huolehtivat, yrittävät auttaa ja pelastaa yms, sitä varmemmin hän jatkaa järjettömällä tiellään.
Ei alkoholistin yksin jättäminen silti mikään varma konsti raitistamiseen ole, vaikka usein toimiikin. Jos hän on riittävän kauan juonut ja riittävän huonossa kunnossa, niin siihen kuolee. Ex-miehenikin kuoli 50-vuotiaana. Ja moni moni muu.
Ymmärrän, että viet miestäsi johonkin hoitoon, saadaksesi itse edes hetken levon. Ja ymmärrän senkin, miksi he eivät häntä enää oikein mihinkään ota. Turha sellaista on hoitaa, joka ei apua halua.
En tiedä, miten olisin selvinnyt alkoholismin järjettömyydestä, jollen olisi saanut apua Al-Anon-ryhmästä. Uskon sen auttaneen myös lapsiani, sillä he joutuivat kokemaan sen kaiken kauheuden myös ja näkemään eron jälkeen isänsä hoitolaitoskierteen ja lopulta kuoleman surkeana ja sairaana.
Al-Anonissa opin AA:n käsityksen alkoholistin raitistumismahdollisuudesta: hän voi raitistua kun löytää pohjansa. Sen pohjan löytymistä on läheisten aivan sietämättömän vaikea odottaa ja seurata. Pitää pystyä pitämään näpit irti toisen asioista, antaa juoda rauhassa - mielellään yksin - irrottautua itse koko sairaudesta ja toisen asioista, opetella elämään omaa elämäänsä, iloita ja nauttia elämästä, vapautua syyllisyydesta jne.
Enemmän olisin huolissani sinusta ja pojastasi kuin miehestäsi. Te tarvitsette suuresti apua. Teillä on elämä edessänne, erityisesti pojallanne. Hän on ihan liian nuori joutumaan alkoholisti-isänsä hoitajaksi. Alkoholistien läheiset kärsivät turvattomuudesta, pelosta, ahdistuksesta, häpeästä ja syyllisyydestä. Pitkään jatkuneessa päihdekierteessä mukana olleiden on vaikea oppia elämään normaalia elämää. Eihän sitä edes enää tiedä, mikä on normaalia! Kokeile sinä ainakin Al-Anonia, ryhmätiedot löytyvät netistä al-anon.fi
Sitten voit kertoa pojallesikin, mitä opit.
Anteeksi, että olen käyttänyt näin suorasukaista kieltä. Alkoholismin todellista luonnetta ja sen vaikutuksia läheisiin on turha hyssytellä. Sillä tavalla ongelmat vain pahenevat.
Toivon sinulle voimia ja ymmärrystä selvitä ylivoimaisen vaikealta tuntuvasta tilanteesta.