Tää on nyt jännä juttu, että kun teidän kanssanne tätä ajattelua olen pohtinut ja saanut virikettä, niin vähän kuin itsestään olen alkanut voida tuolle ajattelulleni jotakin: kun täällä asiat ovat jotenkin järkevästi käsittelyssä, niin sydän seuraa pian perässä. Juuri eilen illalla minut valtasi sellainen tunne, jossa koin suurta helpotusta siitä, että vihdoin koen aivan oikeasti voivani avautua joillekin aivan uusille näyille ja ajattelutavoille ja samalla luopua esim. tuosta negatiivisuudestani sitä mukaa kuin olen valmis. Tällaisessa vaiheessa ajatus juomisesta muuttuukin käsittämättömän vastenmieliseksi, ehkä jokin mahdollisesti yllättävä juomishimo lähinnä ahdistavaksi, ei niinkään houkuttelevaksi. Alkaa tuntua, että nyt murtuu jotain sisällä ja tunnen oloni turvalliseksi sille murtumiselleni. Ei tartte suojata enää niin kauheasti.
Mitä muuten masennukseen tulee, niin minunkin kokemukseni mukaan se on vielä ihan asia erikseen, mutta senkin olen kokenut, että apua saatuani olen vahvistunut auttamaan viimein itse itseäni. Aikoinaan kävin 2-3 vuotta terapiassa, mutta siihen aikaan dokasin todella raskaasti enkä silloin hyötynyt terapiasta niin paljoa kuin olisin voinut hyötyä. Mutta se hyöty on kuitenkin ollut sellainen, että siellä omaksuin ehkä joitain sellaisia työkaluja, joita voin nytkin hyödyntää eikä vähäpätöisin ole se, että voin jotenkin kehittää myös ajatteluani - ja suhtautumistani asioihin. Toi on todella oleellinen pointti Andantelta, etteihän analyyttisessä ajattelutaidossa mitään vikaa sinänsä ole - mutta jos analyyttisyys palvelee vain laajemman negatiivisuuden asennetta siellä jossain syvätasolla, niin sitten siitä taidosta ei ole paljoa iloakaan.