itsetuhoinen teini

Meillä on 18v tytär, erityislapsi, ollut aina haastava. Jokin aika sitten huomasimme miehen kanssa, että huumeet on ilmestyny kuvioihin, mutta käyttö on ollut satunnaista. Alkoholia tytär käyttänyt kuitenkin. On keskenjääneitä opintoja ynnä muuta sotkua ja huolta. Tytär löysi kuitenkin työharjottelupaikan alkukeväästä ja asiat meni hetken hyvin. Pari päivää sitten tytär ei tullut kotiin emmekä saaneet mitään yhteyttä. Kunnes sairaalasta soitettiin, siellä hän makasi huumetokkurassa, huumetestien mukaan ottanut amfetamiinia ja subua (mulle ei sano mitään mikä aine se on) . Epäily haimavaurioista. Tilannetta seurataan. En tiedä miten mennä tästä eteenpäin, on ollut koko ajan muutenkin vaikea saada apua, vaikka tytär on tosi itsetuhoinen. Esikoinen odottaa lasta ja on kyllästynyt tähän sekoiluun, ymmärrän, että hänellekin tuskallista seurata tätä kamppailua. Olen ollut aina tavalla tai toisella sidottu tyttäreen, olen joutunut olemaan välillä itse kokonaan pois työmarkkinoilta. Olen suunnitellut ja päätin jo hakea uudelleenkoulutukseen, että voisin työllistää itse itseni. Minun haaveeni taisivat lentää tuuleen ja pelkään, että katkeroidun tämän kaiken keskellä.

Moi Kissi.
Pakko oli luoda tunnus ihan vain sanoakseni sulle että älä rakas, arvokas ihminen heitä menemään omia haaveitasi sen takia että ihminen joka (vaikkakin sulle äärettömän rakas) tekee sinusta riippumattomia itsenäisiä ja itsetuhoisia valintoja.
Jos sä katkeroidut ja luuhistut, ei susta ole apua kun apua ollaan valmiita vastaanottamaan.
Mun lapsi on suunnilleen saman ikäinen, vaikeaa on ollut vuosia ja eletty läpi kohtuuttomia, raatelevia tapahtumia, joista lapsi ei ole pinnalle päässyt vaikka kaikki on tehty mitä ikinä osattu. Itsetuhoinen, itseinhoinen hirviölapsi kun tilanteet pahimmillaan. Päivieni aurinko niinä päivinä kun pystyy hengittämään omillaan.
Mä oon ite jo lääkityksellä, ens viikolla psykiatriaika ja huonossa kunnossa mutta mitä kovempaa mä tarraan mun omiin juttuihin, duuniin ja ystäviin, sitä paremmin mä voin. Lapsi muutti kotoa talvella ja avaimet jäi mulle. Ollaan päivittäin yhteydessä ja huolehdin ja huomioin ja aina sanon että apua on saatavilla heti kun siihen on valmis mutta sitä odotellessa elämä on rauhottunut kun ei tarvitse varpaillaan odottaa kotiin tai juosta perässä.
Vaikka sun tyttö jäisi kotiin, ensin happinaamari itselle, muuten voi lähteä taju ennen kuin ehtii laittaa naamarin lapselle.
Paljon voimaa, sinä itse olet tärkeä, muutakin kuin itsetuhoisen teinin äiti. Sä oot kohta mummo ja sun esikoinen tarvitsee silloin äitiään kunnossa.

Mua on auttanut aivan hirveästi nämä vanhat ketjut täällä. Luethan jos et ole jo lukenut. Pääsee ikäänkuin katsomaan omaa tilannettaan ulkopuolelta.

Tänään on ollut taas ihan karmiva päivä. Vatsassa solmu, pallean päällä vuori, kyyneleet silmissä… eilinen päättäjäispäivä toi haikeuden joka näköjään kumuloitui kovaksi ahdistukseksi yön yli…
Miten sinä Kissi jaksat? Miten tyttösi voi?